Aasian katolinen kirkko etsii identiteettiään

Aasiassa vähemmistöasemassa oleva katolinen kirkko on viimeisten vuosikymmenten aikana luonut aidosti aasialaista kontekstuaalista teologiaa, joka monelta osin haastaa Vatikaanin uskontulkinnan. Erityisesti kysymykset toisten uskontojen mahdollisesta pelastavasta luonteesta ovat tuoneet Aasian piispoja ja teologeja Vatikaanin luupin alle. Aasian katoliset piispat myös korostavat, että kirkolla ei ole hallussaan totuuden monopolia. Dialogi on kirkon elämisen tapa Aasiassa. Kristuksesta ja Jumalan valtakunnasta nöyrästi todistaen kirkko hyväksyy muiden uskontojen edustajat pyhiinvaeltajiksi matkalla kohti Jumalan valtakuntaa.

Identiteetin rakennuspuita

”Jos Aasian kirkot eivät löydä identiteettiään, niillä ei ole tulevaisuutta.” Tämä Aasian katolisen kirkon piispainkonferenssien liiton (The Federation of Asian Bishops’ Conferences, FABC) lausuma tiivistää keskeisen haasteen, johon paavi Paavali VI:n vuonna 1970 tapahtuneen Aasian vierailun jälkimainingeissa syntynyt FABC on koko olemassaolonsa aikana pyrkinyt vastaamaan.

FABC:n teologinen ja pastoraalinen ohjelma rakentuu kolmen peruspilarin ympärille: 1) Kirkon traditio (Raamattu, sitä tulkitseva oikea oppi sekä kirkon rakenteet, joita ovat ennen muuta kirkon piispallinen järjestys ja kirkon liturginen elämä), 2) Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen opetus ja 3) Aasian kontekstuaaliset realiteetit (ennen kaikkea Aasian kulttuurit, uskonnot ja sosiopoliittinen tilanne, varsinkin köyhät). Näistä käsin Aasian katolinen kirkko lähtee ”pyhiinvaellukselleen” etsimään omaa identiteettiään, jonka ilmiasuna on kirkon mahdollisimman täysi inkulturaatio ja kontekstualisaatio*. Keskeinen määre onnistuneelle inkulturaatiolle on kirkon aasialaisuus. ”Kristuksen kirkon Aasiassa tulee olla aasialainen”, vaativat piispat itseltään ja kirkoltaan Aasiassa.

”Aasialaisuus” on luonnollisesti ongelmallinen termi: Aasia on maapallon suurin manner, jossa asuu noin kaksi kolmasosaa koko maailman ihmisistä ja jossa on noin 50 valtiota. Aasiassa puhutaan satoja eri kieliä, ja Aasia on myös maanosa, jossa kaikki suuret maailmanuskonnot ovat syntyneet. Ei siten ole ongelmatonta laittaa koko tätä rikasta kirjoa yhden ”aasialaisuus” -termin alle. 

FABC on tästä tietoinen. Heille aasialaisuus merkitsee kristillisen uskon juurtumista Aasian ihmisten kulttuurisiin ja historiallisiin realiteetteihin. Aasialaiset käsitteet, elämänarvot tai käytännöt ovat aasialaisia siinä määrin kuin ne edustavat jonkin Aasian kansan kulttuuria ja ovat juurtuneet sen elämään.

Edelleen yksi aasialaisuutta määrittävä tekijä on ei-länsimaalaisuus. Länsimaalaisuus ei kuitenkaan ole objektiivisesti ”huonompaa” − vain sen universaalisuus ja sopivuus Aasiaan kiistetään. Tämä näkyy konkreettisesti siinä, että kristinusko on lähes kaikkialla Aasiassa vähemmistöuskonto. FABC:n mielestä kirkon kasvot ovat liian länsimaiset, ja tämä estää kirkon täyden inkarnoitumisen ja inkulturaation Aasiassa. Piispat toteavatkin tylysti: ”Kirkko on Aasiaan istutettu instituutio sen sijaan että se olisi Aasian evankeliumia julistava yhteisö.” 

Millaiset ovat Jeesuksen aasialaiset kasvot?

Kirkon identiteetin löytyminen tarkoittaa Jeesuksen ”aasialaisten kasvojen” löytämistä. Vain näin kirkko voi olla uskollinen kutsumukselleen, ja vain näin Kristus voi inkarnoitua Aasiassa tavalla, jonka Aasian ihmiset voivat ymmärtää ja ottaa vastaan. Erityisesti evankeliumeista nousevat Jeesus-kuvat muodostuvat tärkeiksi. Evankeliumeiden sivuilla Jeesus kohdataan tuoreesti ja puhumassa suoraan aasialaisissa konteksteissa. Piispat etsivät sellaisia Jeesus-kuvia, jotka sopivat yhteen Aasian kansojen elämänkatsomuksen kanssa. Tällaisia ovat mm. ”luovan Hengen ihminen”, ”sisäisen eheyden ihminen”, ”harmonian tuoja”, ”köyhien rakastaja”, ”parantaja ja vapauttaja”, ”kärsivä kumppani” tai ”suuri tarinankertoja”.

Aasialainen totuuskäsitys haastaa Vatikaanin uskontoteologian

Pyrkimyksessään olla mahdollisimman aasialainen FABC hahmottelee myös Aasian maailmankatsomusten ja ajattelutapojen tyypillisiä seikkoja. Tällaisia ovat mm. harmonian vahva painotus, komplementaarisuus, orgaanisuus ja yin-yang -ajattelu. Lisäksi piispojen mukaan kysymys totuudesta ymmärretään Aasiassa toisella tavalla kuin länsimaisessa teologiassa. FABC:n tulkitseman aasialaisen ajattelun mukaan totuus ei ole joko–tai -kysymys, vaan myös ”sekä–että”. Sovellettuna teologiaan tämä tarkoittaa mm. sitä, että kirkko ymmärtää, ettei sillä ole hallussaan koko totuutta. Tämän ymmärtäminen on luonnollisesti haastavaa uskontoteologisesti. Voidaanko hyväksyä, että Aasian uskonnot eivät ainoastaan ole Jumalan sallimia vaan myös tahtomia? Tähän Aasian piispat vastaavat myöntävästi. Jumala on käyttänyt ja yhä käyttää myös niitä välikappaleina oman tahtonsa ilmoittamisessa.

Kardinaali Ratzinger vastaa: Dominus Iesus

Vatikaanin uskonopin kongregaatio julkaisi kardinaali Ratzingerin johdolla vuonna 2000 dokumentin Dominus Iesus. Dokumentti herätti hämmennystä, myös ei-katolilaisten parissa. Tulkittiin, että Vatikaani on ottamassa takapakkia ekumeniassa. Dokumentin pääkohde olivat kuitenkin omat joukot, erityisesti muutamat aasialaiset (intialaiset) katoliset teologit, joiden uskonopin kongregaatio katsoi menneen liian pitkälle uskontorelativismissaan, kun he hyväksyivät myös muut uskonnot Jumalan tahtomiksi. Vatikaani katsoi, että Kristus-uskon ja -ilmoituksen ainutlaatuisuus joutui uhatuksi. 

Mitä Aasian piispat ”oikeasti” opettavat?

Miten Aasian piispat vastaavat Vatikaanin antamaan haasteeseen? Ensiksikin on selvää, että piispat ovat kirkon uskollisia poikia. En ole tavannut heidän kirjoituksissaan epälojaalisuutta kirkon opetusvirkaa kohti. Piispat kuitenkin puhuvat rohkeasti sen puolesta, että paikalliskirkkojen tulisi saada suurempi päätösvalta itseään koskevissa asioissa. Vuonna 1998 Roomassa pidetyssä Aasian synodissa yksi indonesialainen piispa puolusti paikalliskirkkojen itsemääräämisoikeutta tokaisemalla: ”Paikalliskirkot eivät ole Vatikaanin haarakonttoreita!” Tässäkin näkyy siis selvästi kontekstin painotus: ”ajattoman” ja universaalin uskon kontekstualisointi ja inkulturointi tapahtuu parhaiten paikallisen yhteisön ymmärrykseen luottaen.

Dialogi on Aasian kirkon olemisen tapa

FABC:n perusasenne ja lähtökohta on dialogi edellä mainittujen kontekstuaalisten reaaliteettien, eli Aasian kulttuurien, uskontojen ja Aasian köyhien ihmisten kanssa. Dialogissa kirkko on valmis hyväksymään, että sillä ei ole totuusmonopolia. Kirkko tunnustaa nöyrästi toisten uskontojen seuraajat ”kanssapyhiinvaeltajiksi” matkalla kohti Jumalan valtakuntaa. Kirkko on myös valmis oppimaan toisten uskontojen edustajilta − dialogissa kumpikin osapuoli antaa ja vastaanottaa. Siten Aasian katolinen kirkko haluaa kuulla ja oppia Aasian kontekstuaalisilta realiteeteilta pystyäkseen olemaan entistä paremmin ”Aasian kirkko”, ei ainoastaan ”kirkko Aasiassa”.

Kurottautuessaan kohti mahdollisimman täyttä ”aasialaisuutta” piispat eivät kuitenkaan suostu kyseenalaistamaan Kristuksen ainutlaatuisuutta. Hänessä näkyy kaikkein selvimmin Jumalan rakkaus ja armollisuus maailmaa kohtaan. Ollessaan yhteydessä Kristukseen ihminen pääsee kaikkein täydellisimmin veljelliseen ja sisarelliseen yhteyteen Kristuksen ja Jumalan kanssa.

FABC:n kontekstuaalinen teologia on edustava esimerkki aasialaisesta teologiasta, joka pyrkii pitämään aidosti kiinni kristinuskon universaalista luonteesta etsien sille kuitenkin ilmaisutapoja, jotka nousevat aasialaisista kulttuureista, uskonnoista ja ihmisten elämäntilanteista. Tällaisena FABC:n teologinen matka vie Aasian katolisen kirkon ajoittain ennestään tuntemattomaan maastoon, mikä myös haastaa Vatikaanin näihin päiviin saakka hyväksymän uskon oikean tulkinnan rajoja.

* ”Inkulturaatio” on erityisesti katolisessa teologiassa käytetty termi. Protestanttinen teologia käyttää enemmän sanaa ”kontekstualisaatio”. Usein termien sisältö on yhtenevä. 

 

Kirjoittaja Jukka Helle, TM, on Kuopion hiippakunnan kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri. Hän viimeistelee parhaillaan väitöskirjaansa FABC:n kontekstuaalisesta teologiasta.

s-posti: jukka.helle@evl.fi

Lähteitä ja kirjallisuutta:

Tärkeimmät FABC-dokumentit vuosina 1970–2006 on julkaistu neljänä niteenä: For All the Peoples of Asia, vols. I-IV (1997, 1997, 2002, 2007) Federation of Asian Bishops’ Conferences Documents from 1970-2006. Quezon City, Philippines. Claretian Publications.

Muita FABC-dokumentteja (myös tärkeimmät dokumentit alkaen vuodesta 2007): FABC Papers 1-142

The Asian Synod. Texts and Commentaries. Compiled and Edited by Peter C. Phan. Maryknoll, NY. Orbis Books, 2002.

Declaration ”DOMINUS IESUS” on the Unicity and Salvific Universality of Jesus Christ and the Church. Congregation for the Doctrine of the Faith, 2000.

FABC:n kotisivu: www.fabc.org