Vapautuksen teologia ja paavi Franciscus

Onko katolisen kirkon johdon suhtautuminen latinalaisamerikkalaiseen vapautuksen teologiaan muuttunut argentiinalaisen paavin myötä? Toisin kuin seksuaalietiikan ja naisten aseman kohdalla näyttää siltä, että vapautuksen teologiaan suhtaudutaan nyt uudella tavalla. Paavi Franciscuksen myönteinen ja käytännönläheinen, ei niinkään opillinen, suhtautuminen vapautuksen teologiaan johtuu monesta tekijästä. Vähäisin ei ole se, että hän tulee Latinalaisesta Amerikasta ja on jesuiitta.

Pari vuotta paavina toiminut paavi Franciscus on herättänyt monenlaisia toiveita eri puolilla maailmaa. Katolilaiset kokevat kirkkonsa julkisuuskuvan muuttuneen myönteisemmäksi. Latinalaisessa Amerikassa ja varsinkin paavin kotimaassa Argentiinassa tunnetaan myös kansallisylpeyttä – ja syystäkin, onhan Franciscus ensimmäinen Latinalaisesta Amerikasta koskaan valittu paavi. Sekulaarimmat tahot – myös Suomessa – tulkitsevat Franciscuksen edeltäjiään vähemmän opillisia puheita vallankumouksellisina uudistuksina, erityisesti seksuaalietiikan kysymyksissä. Mitään mullistavaa opillista muutosta Franciscus ei ole kuitenkaan esittänyt.

Myös latinalaisamerikkalaisen vapautuksen teologian on tulkittu saaneen vihdoin hyväksynnän kirkon korkeimmalta johdolta, vaikka siitäkään Franciscus ei ole suoranaisesti sanonut oikein mitään.

Vapautuksen teologia ja Vatikaani

Paavi Benedictus XVI oli varsin kriittinen vapautuksen teologiaa kohtaan. Tämä näkyi ennen muuta hänen aikaisemmassa roolissaan Uskonopin kongregaation johdossa. 1980-luvun puolivälissä kongregaatio julkaisi kaksi dokumenttia, joiden mukaan vapautuksen teologia politisoi uskon väärällä tavalla. Näyttää myös siltä, että silloinen paavi Johannes Paavali II ei alueelle tekemistään matkoista huolimatta ymmärtänyt vapautuksen teologian syntykontekstia.

Itä-Euroopan sosialististen valtioiden ja Latinalaisen Amerikan oikeistodiktatuurien murtuminen tapahtui väljästi ottaen samaan aikaan. Kansalaisyhteiskunnan vahvistuminen murensi sekä reaalisosialismin että oikeistodiktatuurien poliittisen ja moraalisen legitimiteetin perusteita. Kristillisillä kirkoilla oli eroavaisuuksista huolimatta osin samantyyppinen rooli tässä prosessissa Itä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Molemmissa kirkot muuttuivat repressiivisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa vallanpitäjistä kansalaisyhteiskunnan edustajiksi. Muutos ei ollut totaalinen eikä lopullinen.

Paavi Johannes Paavali II:n virhearvio Latinalaisessa Amerikassa oli tulkita demokratialiikehdintä, työläisten järjestäytyminen, ihmisoikeusliikkeet ja vapautuksen teologia kommunistisena ja kirkon yhtenäisyyden vastaisena haitallisena toimintana. Antikommunisminsa vuoksi hän ei nähnyt Itä-Euroopan ja Latinalaisen Amerikan maiden kansanliikkeiden samankaltaisuutta, koska jälkimmäisessä vallassa olivat oikeistolaiset, ”kristilliset”, joskin epädemokraattiset sotilashallitukset.

Tämän toteaa myös Chicagon Loyola-yliopiston presidentti, jesuiittaveli Michael J Garanzini: ”Vatikaani tulkitsi vapautuksen teologiaa kommunismin ja kapitalismin vastakkainasettelun läpi. Franciscus tulkitsee vapautuksen teologiaa vallan ja vallanpuutteen, rikkauden ja köyhyyden, linssin läpi. Franciscus tajuaa, missä ja miten suurin osa maailman ihmisistä elää. Hän ei takerru valtaan, ikään kuin maailma riippuisi hänestä – ja tämä oli Johannes Paavali II:n ja Benedictus XVI:n ongelma.”

Uusi avoimuuden aika?

Michael Garanzini muistuttaa, ettei paavi Franciscus ole mikään vapautuksen teologi. Hänen taustansa argentiinalaisena ja jesuiittana vaikuttavat kuitenkin hänen tapaansa toimia, myös suhtautumisessa vapautuksen teologiaan. ”Oletan hänen yrittävän sanoa, että opillisia kysymyksiä pitää tarkastella myös pastoraaliteologian näkökulmasta. Vapautuksen teologia edustaa aikamme parasta pastoraaliteologiaa”, Garanzini toteaa.

Garanzinin mukaan katolisessa kirkossa on palattu Vatikaanin II kirkolliskokouksen kaltaiseen avoimuuden aikaan, jossa pyritään arvioimaan kirkon roolia yhteiskunnassa ja maailmassa. Tilanne ja haasteet ovat nyt toisenlaisia, mutta ”omahyväinen hierarkkisuus ei ole voittanut katolilaisten sydämiä puolelleen. Tästä kertoo myös kirkon suhtautuminen seksuaalisen hyväksikäytön skandaaliin. Kirkko on menettänyt valtavasti moraalista auktoriteettiaan.” Garanzinin mukaan paavi Franciscus pyrkii avoimuuteen, keskustelevuuteen ja käytännöllisyyteen – kaikki tärkeitä hyveitä jesuiitoille.

Käytännöllinen merkki uudenlaisesta suhtautumisesta vapautuksen teologiaan on vuonna 1980 murhatun El Salvadorin arkkipiispa Oscar Romeron autuaaksi julistamisen edistäminen. Samoin vapautuksen teologian ”isän”, perulaisen Gustavo Gutiérrezin, kutsuminen Roomaan on tulkittu myönteiseksi suhtautumiseksi. Merkittävä ele on myös saksalaisen kardinaalin Gerhard Ludwig Müllerin valinta Uskonopin kongregaation johtoon. Müller on kirjoittanut kirjan vapautuksen teologiasta yhdessä Gutiérrezin kanssa.

Köyhyyden ongelman nostaminen katolisen kirkon keskeiseksi kysymykseksi on vapautuksen teologian selkeää antia. Vatikaanin II konsiilin vaikutus oli erityisen suuri Latinalaisessa Amerikassa, jonka piispat loivat vuonna 1968 Medellínissä pohjan ”köyhien kirkolle”, köyhien ja alistettujen asettamiselle kirkon keskiöön. Jos on totta, kuten jesuiitta Garanzini sanoo, että nyt on palattu uudestaan Vatikaanin II konsiilin henkeen, se näkyy myös tässä Franciscuksen painotuksessa.

Argentiinalainen, jesuiitta ja mies

Paavi Franciscuksen myönteinen ja käytännönläheinen, ei niinkään opillinen, suhtautuminen vapautuksen teologiaan johtuu monesta tekijästä. Vähäisin ei ole se, että hän tulee Latinalaisesta Amerikasta: Hän on kokenut itse sotilasdiktatuurien ajan ja nähnyt niin köyhyyden kuin väkivallankin silmästä silmään. Se, että hän on jesuiitta, on toinen tekijä. Jesuiitoille leimallinen hengellisyyden yhdistäminen yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen (kontemplaatio ja toiminta) näkyy Franciscuksessa. Kriittinen arviointikyky (discernment) ja keskustelevuus ovat niin ikään jesuiittojen keskeisiä toimintatapoja.

Edellä mainituista tekijöistä kumpuava Franciscuksen käytännöllinen, hierarkioita kyseenalaistava tapa toimia paavina voi näyttäytyä radikaalina siksikin, että hänen edeltäjänsä olivat niin toisenlaisia. Vapautuksen teologian keskeinen eetos, inhimillisen todellisuuden asettaminen oikean opin edelle (ortopraksis), ruumiillistuu hänessä – ei niinkään akateemisessa tai opillisessa, vaan pastoraalisessa ja eettisessä mielessä.

Kyse on myös vapautuksen teologian keskeisten ajattelijoiden ja ajatusten merkityksen tunnustamisesta. Vähintä mitä Franciscuksen suhtautumisesta voi sanoa on, että hän ei halua jatkaa konfliktia hierarkian ylätason ja ruohonjuuritason, Euroopan ja globaalin etelän, välillä. Tämä koskee epäilemättä myös akateemista teologiaa, jota vapautuksen teologiakin merkittäviltä osin on. Jesuiitta hänessä ei pelkää älyn käyttöä, kritiikkiä ja erimielisyyttä: kaikkea ei tarvitse allekirjoittaa, mutta ajatella saa.  

Mikäli vapautuksen teologia ymmärretään laajasti, siihen katsotaan kuuluviksi myös globaali feministiteologia ja musta teologia sekä muut erilaiset marginalisaation kontekstit. Myös seksuaalietiikan ja naisten aseman kysymyksissä paavi näyttäytyy keskustelevana ja ihmisten erilaisuutta kunnioittavana, mutta jälleen vertailukohta edeltäjiin saattaa antaa kohtuuttoman merkityksen Franciscuksen lausunnoille ja eleille.

Feministiteologialla on katolisessa perinteessä pitkät ja syvät juuret. Ilmiön ekumeenisuudesta huolimatta nimenomaan katoliset feministiteologit ovat sekä määrällisesti että laadullisesti merkittäviä. Kun paavi haluaa ”luoda uutta naisten teologiaa”, hän jättää huomiotta sen, että katoliset naisteologit ovat luoneet sellaista jo usean vuosikymmenen ajan, myös Latinalaisessa Amerikassa. Kyvyttömyydessä ymmärtää köyhyyden ja sukupuolen tappavaa yhdistelmää ja sen liittymistä katoliseen seksuaalietiikkaan Franciscus on hyvin edeltäjiensä näköinen.  

 

Kirjoittaja Elina Vuola, TT, työskentelee Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa akatemiaprofessorina sekä tutkimusprojektin Embodied Religion. Changing Meanings of Body and Gender in Contemporary Forms of Religious Identity in Finland  johtajana

s-posti: elina.vuola@helsinki.fi

Kirjallisuus:

Garanzini, Michael J.: Haastattelu 31.10.2014, Chicago (Elina Vuola).

Müller, Gerhard Ludwig & Gustavo Gutiérrez: Del lado de los pobres. Teología de la liberación. Centro de estudios y publicaciones/Instituto Bartolomé de las Casas: Lima, 2013.

Vuola, Elina: Elossa vai kuollut? Katsaus latinalaisamerikkalaisen vapautuksen teologian nykytilaan. Teologinen Aikakauskirja 2/2008, 99-108.