Professori Hans Küngin ja katolisen kirkon viranomaisten konflikti vuosina 1967–1980

Opinnäytetyöni käsitteli katolisen teologin Hans Küngin ja katolisen kirkon viranomaisten välistä kiistaa vuosina 1967–1980. Küng oli tuohon aikaan yksi katolisen maailman tunnetuimpia ja luetuimpia teologeja. Hän oli tunnettu erityisesti esittämästään kritiikistään paavinvirkaa kohtaan, ja tämän vuoksi hän joutui lopulta vaikeuksiin kirkon johdon kanssa. Tutkielmassani paneuduin kyseiseen kiistaan ja selvitin, mitä siinä tapahtui ja mistä siinä oli kyse.

Johtopäätöksissä nousi kirjallisuuden ja lähteiden pohjalta esiin se, että kiistaa ei voinut pitää dialogina, vaan se esiintyi varsin yksipuolisena saneluna, jossa Küngille ei annettu tilaa puolustaa itseään. Küng korosti kiistan alusta alkaen, että teologin velvollisuuksiin kuului myös epämukavien kysymyksien esittäminen, eikä hän saanut kirkon viranomaisilta kysymyksiinsä kaipaamiaan vastauksia ja rehellistä vuoropuhelua. Tätä voi pitää räikeänä ristiriitana Vatikaanin II konsiilin hengelle, joka pyrki korostamaan nimenomaan avoimuutta ja yhteisöllisempää päätöksentekoa yksinvaltaisuuden sijaan.

Mikä Vatikaanin II konsiili?

Vatikaanin toinen konsiili (1962–1965), eli kirkolliskokous, on yksi katolisen kirkon lähihistorian merkittävimpiä tapahtumia. Neljä vuotta kestänyt kirkolliskokous toi useita kirkollisia uudistuksia ja se päivitti muun muassa kirkon sisäistä hierarkiaa ja liturgiaa. Katolisen kirkon katsotaan nykyaikaistuneen kirkolliskokouksen päätösten seurauksesta ja siten muuttuneen jälleen avoimemmaksi.

Jo ennen Vatikaanin II konsiilia katolisen kirkon sisällä oli havaittavissa kehityslinja, jossa perinteinen konservatiivinen ja muuttumaton katolinen tulkintatraditio ja opinkäsitys olivat saaneet rinnalleen liberaalimman tulkinnan, joka modernismin tavoin peräänkuulutti kirkon uudistamista. Vaikka Vatikaanin I konsiilissa (1869–1870) tämä liberaali siipi oli vielä selvästi vähemmistössä, oli se II konsiilin mennessä muodostunut jo niin huomattavaksi, että konservatiivien ja paavin oli mahdotonta olla kuulematta heidän ääntään ja olla ottamatta heitä huomioon.

Küngistä katolisen kirkon superjulkkis

Sveitsiläissyntyinen ja Saksassa akateemisen uransa luonut Hans Küng on kenties modernin ajan tunnetuin edistysmielinen katolinen teologi. Vatikaanin II konsiilin jälkeen hän nousi kansainvälisesti kuuluisaksi erityisesti uskontodialogin ja katolisen kirkon uudistamisen puolestapuhujana.

Küng on tunnettu paitsi esittämästään paavinviran kritiikistä myös radikaaleista uudistusvaatimuksista. Näihin on sisältynyt muun muassa katolisen papiston pakollisesta selibaatista luopuminen sekä sukupuolten välinen tasa-arvo, johon Küngin mukaan sisältyisi myös naisten mahdollisuus pappisvihkimykseen.

Kiistakysymys syntyvyyden säännöstelystä

Kun paavi Johannes XXIII:n ilmoitus Vatikaanin II konsiilista tuli julkisuuteen, synnytti ilmoitus innostunutta vastakaikua eritoten niiden teologien parista, jotka olivat turhautuneet kirkon virallisen teologian vanhakantaisuuteen ja katolilaisten rajallisiin mahdollisuuksiin osallistua yhä laajenevaan ekumeeniseen toimintaan. Kenties kaikkein merkittävimmäksi yksittäiseksi puheenvuoroksi muodostui konsiiliin perituksena, eli teologisena asiantuntijana ja piispan avustajana osallistuneen Küngin vuonna 1960 julkaisema teos Konzil und Wiedervereinigung. Tuossa kirjassaan Küng keskittyi hahmottamaan ja erittelemään niitä katolisen kirkon ongelmakohtia, joita hän toivoi tulevan Vatikaanin II konsiilin korjaavan.

Seksuaalietiikka nousi 1960-luvulla yhdeksi katolisen teologian kuumaksi perunaksi, kun e-pilleri saapui Yhdysvaltojen markkinoille vuonna 1960 ja pari vuotta myöhemmin Eurooppaan. Vatikaanin II konsiilin toivottiin muuttavan tilannetta, mutta konsiili päätyi lopulta vain toistamaan vanhan opin käytännössä muuttumattomana. Paavali VI ratkaisi kiistan lopulta kesäkuun 29. päivänä vuonna 1968 kiertokirjeessään Humanae Vitae. Vaikka kiertokirjeen kieli oli todellisuudessa paljon lievempää kuin aiemmissa ehkäisyn torjuneissa kiertokirjeissä, tulkitsi Küng sen joka tapauksessa vain vahvistaneen perinteistä ehkäisyn kieltävää opetusta.

Küng sohaisee muurahaispesää

Vuonna 1970 julkaisemassaan kirjassa, Unfehlbar? Eine Anfrage, Küng teki jotain sellaista, mitä pidettiin tuohon aikaan ennenkuulumattomana: hän kyseenalaisti opin paavin erehtymättömyydestä. Erehtymättömyysopin mukaan paavi on erehtymätön silloin, kun hän puhuu koko kirkon johtajan auktoriteetilla ja hänen tarkoituksensa on määritellä eli päättää lopullisesti jokin uskoon tai moraaliin liittyvä kysymys niin, että kaikkien uskovien on yhdyttävä siihen.

Huomionarvoista oli se, että Küng ei pelkästään tulkinnut paavin erehtymättömyysoppia uudelleen, vaan että hän oli ensimmäinen merkittävä roomalaiskatolinen teologi 1800-luvun vanhakatolisen kiistan jälkeen, joka julkisesti torjui sen.

Kirkon johdon oli mahdotonta sivuuttaa Küngin kirjassa esitettyjä väitteitä. Uskonopin kongregaatiossa, eli Vatikaanin virastossa, jonka tehtävänä on vaalia ja vastata kirkon opin puhtaudesta, oli herännyt epäilyksiä Küngin katolisuuden oikeaoppisuudesta, ja tämän vuoksi se oli lähettänyt Küngille kutsun saapua Roomaan keskustelemaan kirjojen kyseenalaisimmista kohdista. Kongregaation yllätykseksi Küng kuitenkin kieltäytyi kutsusta, koska hän ei pitänyt kongregaation ehdottamaa kollokviota oikeudenmukaisena ja reiluna.

Tästä seurasi useita vuosia kestänyt kiivas kirjeenvaihto, jossa väiteltiin lähinnä kollokvion ehdoista. Koska yhteisymmärrystä ei saavutettu, koki Uskonopin kongregaatio olleensa pakotettu tuomitsemaan kyseiset Küngin mielipiteet kirkon opin vastaisiksi vuosina 1973 ja 1975 julkaisemissaan kahdessa kirkon virallisessa julistuksessa, eli deklaraatioissa. Merkittävää näissä deklaraatioissa oli kuitenkin se, että Küngille ei asetettu mitään rangaistuksia. Häntä pyydettiin vain lopettamaan ristiriitaa aiheuttaneiden mielipiteiden esittäminen.

Lopulta Küng tuomitaan

Küng kuitenkin päätyi toistamaan uudelleen kritiikkinsä erehtymättömyysoppia kohtaan vuonna 1978, kun hänen maanmiehensä August Hasler julkaisi erehtymättömyysoppia käsitelleen kirjansa ja pyysi Küngiä kirjoittamaan siihen esipuheen. Uskonopin kongregaatio koki tämän selkeänä provokaationa ja merkkinä välinpitämättömyydestä deklaraatioissa asetettuja ehtoja kohtaan. Tämän seurauksena joulukuussa 1979 Uskonopin kongregaatio julkaisi lopullisen deklaraation, jossa todettiin, että: ”professori Hans Küng poikkeaa kirjoituksissaan katolisen uskon täydellisestä totuudesta. Siksi häntä ei voida pitää katolisena teologina, eikä hän saa sellaisena opettaa.”

Deklaraation seuraukset Küngin opetusviralle eivät kuitenkaan olleet niin yksiselitteisiä, kuin mitä Küngin vastustajat olivat etukäteen toivoneet, ja deklaraatiosta seurasikin monimutkainen juridinen ja poliittinen kamppailu Küngin asemasta yliopiston sisällä. Uskonopin kongregaatio vaati paavin valtuuttamana Küngin välitöntä viraltapanoa ja hänen virkansa täyttämistä.

Kiista Küngin asemasta yliopiston sisällä ratkesi lopulta niin, että Küng siirtyi Tübingenin yliopiston sisällä teologisesta tiedekunnasta ekumeenisen laitoksen professoriksi ja ekumeenisen tutkimuksen instituution johtajaksi. Molemmat olivat konkordaatista riippumattomia ja näin ollen ne katolisen kirkon viranomaisten ja deklaraation sanktioiden ulottumattomissa.

 

Kirjoittaja Heikki Leskinen on teologian maisteri, jonka yleisen kirkkohistorian alaan kuuluva pro gradu -tutkielma ”Professori Hans Küngin ja katolisen kirkon viranomaisten konflikti vuosina 1967–1980” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa kesäkuussa 2013.

Tutkielma on luettavissa E-thesis-palvelussa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/40020

Kirjallisuutta:

Küng, Hans: Infallible? An Inquiry. New York, 1971.

Küng, Hans: My struggle for freedom. Memoirs. Lontoo, 2003.

Küng, Hans: Disputed Truth: memoirs II. London & New York, 2008

Nowell, Robert: A Passion for the Truth. Hans Küng: A Biography. Lontoo, 1981.