Keskiaikais-nykyaikaisia kansallissankareita. Turun hiippakunnan katoliset pyhimykset tämän päivän Suomessa

Yksi luterilaisen ja katolisen kirkon välinen olennainen ero liittyy pyhimyksiin. Luterilainen kirkko ei tunnusta pyhimyksiä, kun taas pyhimysten kunnioittaminen on olennainen osa katolisuutta. Tämän ajatuksen mukaisesti kiinnostuksen keskiaikaisia pyhimyksiä kohtaan pitäisi olla minimaalista nykypäivän luterilaisessa Suomessa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan keskiaikaiset katoliset pyhimykset – erityisesti ”suomalaiset” pyhä Henrik sekä autuas Hemminki – herättävät edelleen kiinnostusta ja intohimoa maassamme.

Turun hiippakunnan keskiaikaiset pyhimykset

Keskiaikaisessa Turun hiippakunnassa, joka kattoi suurin piirtein nykyisen Suomen alueen, kristityt turvautuivat lukuisten pyhimysten apuun erilaisissa ongelmissaan ja toiveissaan. Erityisen suosittuja naispyhimyksiä olivat esimerkiksi neitsyt Maria, pyhä Katariina ja pyhä Birgitta. Miespuolisista pyhimyksistä tunnetuimpia olivat taas Ruotsin pyhä Eerik, Norjan pyhä Olavi sekä apostolit Pietari ja Paavali. Monille suomalaisille tärkeimpiä ja läheisimpiä olivat kuitenkin kotimaiset pyhät miehet, marttyyripiispa Henrik ja Turun piispa Hemming.

Kahdesta kotimaisesta pyhimyksestä huomattavasti tunnetumpi on piispa Henrik. Hän saapui perimätiedon mukaan 1100-luvun puolivälissä Varsinais-Suomeen yhdessä Ruotsin kuningas Eerikin kanssa käännyttääkseen alueen asukkaat kristinuskoon ja luodakseen sinne kirkollisen hallinnon. Lähetyspiispa ei kuitenkaan ehtinyt täyttää tehtäväänsä, sillä hän sai surmansa pian Suomeen saapumisensa jälkeen. Pyhän Henrikin latinankielisen pyhimyslegendan mukaan surmaaja oli piispan nuhtelema nimettömäksi jäänyt murhamies. Tunnetumman suomenkielisen Piispa Henrikin Surmavirren mukaan Henrik taas koki marttyyrikuoleman Köyliönjärven jäällä, kun talonpoika Lalli tappoi suutuspäissään talossaan vierailleen ja kestitystä nauttineen piispan. Nousiaisiin haudattua Suomen ensimmäistä piispaa alettiin kunnioittaa pyhimyksenä hyvin pian tapahtumien jälkeen, ja hänestä tuli keskiaikaisen Turun hiippakunnan suojeluspyhimys, jonka pyhäinjäännöksiä säilytettiin Turun tuomiokirkossa.

Toinen keskiaikainen turkulainen pyhimys, piispa Hemming, on suomalaisille tuntemattomampi. Vuonna 1329 Turun kaniikiksi valittu ruotsalaissyntyinen Hemming oli ennen Suomeen tuloaan opiskellut Pariisin yliopistossa ja työskennellyt pappina Tukholmassa. Keskiaikaiset lähteet kuvaavat tätä vuonna 1338 Turun piispaksi valittua ja kansainvälisenä rauhanvälittäjänäkin toiminutta miestä askeettiseksi, ahkeraksi, anteliaaksi ja tarmokkaaksi hiippakuntansa johtajaksi. Piispa Hemming kuoli Turussa toukokuussa 1366 ja hänet haudattiin tuomiokirkon pääkuoriin. Pidetyn ja kunnioitetun piispan julistamista pyhimykseksi alettiin ajaa Turussa 1400-luvulla, mutta prosessi keskeytyi reformaation tuloon hyvin pian tuomiokirkossa vuonna 1514 vietetyn suureellisen autuuttamisjuhlan jälkeen.

Molemmat keskiaikaiset turkulaiset pyhimykset ovat aktuelleja vielä tänäkin päivänä. Erityisesti pyhä Henrik on ollut viime vuosina otsikoissa ja herättänyt yllättävän vahvoja tunteita suomalaisissa, mutta myös piispa Hemming on noussut pinnalle viimeaikaisissa keskusteluissa.

Oliko pyhää Henrikiä sittenkään olemassa?

Ensimmäinen pyhää Henrikiä koskenut keskustelu liittyi helsinkiläisen tutkijan, yleisen historian ja kirkkohistorian dosentti Tuomas Heikkilän, vuonna 2005 ilmestyneeseen teokseen Pyhän Henrikin legenda. Teoksessa Heikkilä esitteli pyhää Henrikiä koskevaa traditiota ja tutkimusta sekä julkaisi tieteellisen edition ja suomenkielisen käännöksen marttyyripiispan latinankielisestä pyhimyslegendasta.

Teoksen tieteellinen panos jäi kuitenkin pienemmälle huomiolle, kun Helsingin Sanomat julkaisi huhtikuussa 2005 jutun, jossa Heikkilä kyseenalaisti sekä piispan että hänet surmanneen talonpoika Lallin historiallisuuden. Heikkilä perusteli väitettään sillä, että heistä ei ole olemassa yhtäkään aikalaislähdettä. Vanhimmat kirjalliset tiedot piispa Henrikistä ovat vasta 1270–80 -luvuilta, eli noin 120 vuotta oletettujen tapahtumien jälkeen. Kohu siitä, ettei Henrikiä ja Lallia koskaan ehkä ollutkaan olemassa, levisi ympäri Suomen, kun lukuisat lehdet kirjoittivat Heikkilän tutkimuksesta. Lehtiotsikot, kuten ”Tutkija kyseenalaistaa Lallin ja Henrikin”, saivat aikaan sen, että Heikkilä joutui yleisön hampaisiin ja sai jopa tappouhkauksia.

Kiista Henrikin pyhäinjäännöksistä

Toinen Henrikiin liittynyt kohu koski Turun tuomiokirkon pyhäinjäännöskokoelmaa, jossa oletetaan olevan myös Henrikin luita. Kohu alkoi vuonna 1998, jolloin roomalaiskatolisen Pyhän Henrikin seurakunnan kirkkoherra pyysi turkulaisilta, että Henrikin kyynärluun palanen sijoitettaisiin pyhäinjäännöksenä Helsinkiin. Neuvottelut keskeytyivät, kun Museovirasto, jonka kokoelmissa luu oli, katsoi esineen kuuluvan valtiolle. Koska turkulaiset pitivät kiinni omistajuudestaan pyhäinjäännöksiin, joita ei ollut koskaan virallisesti luovutettu Museovirastolle, he pyysivät puolestaan niiden uudelleensijoittamista Turun tuomiokirkkoon. Turkulaisten pyynnöstä huolimatta Museoviraston ja Helsingin roomalaiskatolisen seurakunnan neuvottelut etenivät, ja Henrikin kyynärluu talletettiin Pyhän Henrikin kirkkoon viiden vuoden ajaksi 1.1.2000 alkaen.

Helsingissä, pyhän Henrikin katedraalissa sijaitseva reliikkikäärö, joka authentican mukaan sisältää palan pyhän Henrikin käsivarren luusta. Reliikin autenttisuus on toistaiseksi kyseenalainen, sillä pergamenttiliuska on irrallinen. Toisen Turun tuomiokirkon kokoelmaan kuuluvan reliikin osalta reliikkikääreen ja sen ympäri kiedotun irrallisen authentican yhteys on osoitettu virheelliseksi. Kuva: Aki Arponen / Turun tuomiokirkon reliikkien tutkimusprojekti.

Hieman ennen viisivuotiskauden loppua turkulaiset uusivat pyyntönsä reliikkien saamiseksi takaisin tuomiokirkkoon. Vuosia kestänyt kiista päättyi lopulta kesällä 2006, kun Museovirasto palautti reliikit niiden oikeaksi osoitetulle haltijalle Turkuun ja turkulaiset sopivat Pyhän Henrikin seurakunnan kanssa Henrikin reliikin väliaikaisesta sijoittamisesta Helsinkiin. Loput reliikeistä ovat Turun tuomiokirkkomuseossa, ja Turun yliopiston arkeologian oppiaineen tutkimusprojekti analysoi niitä tieteellisesti.

Hemmingistä sittenkin pyhimys?

Myös autuas Hemming on ollut viime aikoina julkisuudessa. Tärkein syy tähän on se, että kesällä 2014 tuli kuluneeksi 500 vuotta hänen keskiaikaisesta autuuttamisjuhlastaan, mitä Turun roomalaiskatolinen pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunta juhlisti keväällä pidetyllä juhlajumalanpalveluksella ja esitelmätilaisuudella.

Juhlallisuuksiin liittyen nousi myös esille ajatus siitä, pitäisikö Hemmingin katkennutta pyhimystietä jatkaa kanonisointiin asti ja nostaa hänet Henrikin rinnalle toiseksi suomalaiseksi pyhimykseksi.

Miksi pyhimykset herättävät edelleen kiinnostusta ja vahvoja tunteita?

Edellä lyhyesti esitellyt kolme tapausta todistavat sitä, että Turun keskiaikaisessa hiippakunnassa pyhimyksinä kunnioitetut henkilöt ovat edelleen aktuelleja nykypäivän luterilaisessa Suomessa. Keskiaikaisiin pyhimyksiin liittyviä moderneja intohimoja on kuitenkin vaikea selittää, koska ne eivät ole uskonnollisia.

Yksi selitys sille, miksi keskiaikaiset pyhimykset ja heidän pyhäinjäännöksensä ovat edelleen merkityksellisiä nykypäivän Suomessa, on varmasti historiallinen jatkumo, jota keskiaikaiset henkilöt symbolisoivat. Keskiajan katolista kirkkoa edustaneet Henrik ja Hemming ovat reformaatiosta huolimatta tärkeä osa Suomen historiaa, ja siksi heidän roolinsa suomalaisten kansallisen ymmärtämisen symboleina yhdessä katolisen kirkon kanssa on merkittävä.

Suomalaisten kiinnostus keskiaikaisia juuriaan ja uskonnollisia merkkihenkilöitään kohtaan ei ole kuitenkaan ainutlaatuista. Esimerkiksi Tanskassa nousi hiljattain Henrikin reliikkikohua vastaava keskustelu liittyen Odensen tuomiokirkossa säilytettävien Tanskan pyhän Knuutin luiden lahjoittamisesta katoliselle seurakunnalle.

 

Kirjoittajat:

Kirsi Salonen, FT, työskentelee apulaisprofessorina Historian, kulttuurin ja taiteidentutkimuksen laitoksella Turun yliopistossa

s-posti: kirsi.l.salonen@utu.fi

Jussi-Pekka Taavitsainen, FT, työskentelee professorina Arkeologian oppiaineessa Turun yliopistossa

s-posti: jussi-pekka.taavitsainen@utu.fi

 

Ingressikuva: Aki Arponen, Nousiaisten kirkossa oleva Henrikin sarkofagin kansilevy