Sarjakuvien sankarit historian tulkkeina

Siitä, että kulttuuri ja tutkimus ovat pitkään ylenkatsoneet sarjakuvaa, on ollut tietty etu: sarjakuvat ovat saaneet kaikessa rauhassa kasvaa ja kehittyä omissa oloissaan – ikään kuin kirjallisuuden villieläiminä. Sarjakuvan kautta tutkija voi päästä kiinnostavalla tavalla lähelle tavallista ihmistä tarkastelemaan, millaista lukemistoa aivan tavallinen kansa on minäkin aikana lukenut.

Tehdessämme tuttavuutta amerikkalaisen sarjakuvan historiaan, löysimme Seppo Knuuttilan toimittaman teoksen vuodelta 1974. Kyseessä oli kokoelma populaarikulttuuria käsitteleviä artikkeleita nimeltään Aika on aikaa… tutkielmia poploresta. Sarjakuvaan ja etenkin amerikkalaiseen sarjakuvaan liittyvät artikkelit kommentoivat Aku Ankkaa. Niiden sävy oli kriittinen ja usein ne lähestyivät kohdettaan psykoanalyysin keinoin. Jukka Kemppisen kirjoittamassa artikkelissa Aku Ankan viides sormi, todetaan muun muassa:

”Syvä infantiilius ja ääretön seksuaalinen estyneisyys ovat leimallisia teokselle. Kuten usein on tähdennetty, terveet ja normaalit perhesuhteet puuttuvat täysin. Koko teoksesta ei löydy normaalia perhe-elämää; kaikki ovat joko toistensa setiä tai veljenpoikia, lihallisen sikiämisen edellyttämät vanhemmat puuttuvat. Heitä ei edes mainita. Voiko rajua oidipuskompleksia enää ilmentää paremmin?”

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin amerikkalaista populaarikulttuuria tutkitaan hyvin erilaisista lähtökohdista. Monet sen ilmiöistä – kuten esimerkiksi sarjakuvat – ovat kasvattaneet tunnettavuuttaan ja nousseet marginaalista pysyväksi osaksi nuorisokulttuuria. Erityisesti uskontotieteessä on viime vuosina kiinnostuttu siitä, mitä ja miten nämä uudet kulttuurin muodot kertovat uskonnoista. Erityisesti tutkimuksessa on keskitytty tarkastelemaan elokuvaa, kuten Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) kanssa yhteistyössä toteutetulla luentosarjalla Elokuva uskonnon peilinä.

Kirjahistorian graduseminaarissa lähdimme kuitenkin tutkimaan amerikkalaista populaarikulttuuria ja sen suhdetta uskonnollisuuteen nimenomaan sarjakuvan kautta. Erityisen mielenkiinnon kohteena on ollut amerikkalainen supersankarisarjakuva, joka sai alkunsa vuonna 1938 ja on jatkanut siitä asti voittokulkuaan sarjakuvan sivuilta elokuviksi, tunnistettaviksi brändeiksi ja moninaisiksi myyntituotteiksi. Supersankarit ovat vahva ja näkyvä osa amerikkalaista populaarikulttuuria osittain juuri muuntautumiskykynsä vuoksi. Siksi on mielenkiintoista tarkastella sitä, millaisia arvoja ja asenteita niihin on eri vuosikymmeninä ladattu.

Supersankarisarjakuvan synty

Sarjakuvaa voi lähestyä usein samoilla metodeilla kuin monia muitakin painotuotteita, mutta silti sarjakuvien tutkiminen ei perinteisesti ole ollut järin arvostettua. Eräs syy tähän on se, että sarjakuva on vielä verrattain nuori media. Varhainen sarjakuvataide kehittyi pilakuvien ja pulp-kirjallisuuden hedelmällisessä mullassa. Amerikkalaisissa sanomalehdissä alettiin esittää kielitaidottomille siirtolaisille suunnattuja kuvatarinoita, joista sarjakuvaformaatti pikkuhiljaa kehittyi. Tarinoiden pidentyessä, ne alkoivat ilmestyä omissa lehdissään. Sarjakuvat olivat halpoja ja kertakäyttöisiä tarinoita.

Erityisen suosittuja olivat erilaiset seikkailut, kuten tarinat ensimmäisen maailmansodan veteraanista Buck Rogerssista. Niiden lukijakunnaksi vakiintuivat noin 10 – 12 -vuotiaat pojat, joilla oli halpojen sarjakuvien avulla mahdollisuus kuluttaa viihdettä ilman vanhempiensa valvontaa. Sarjakuvaharrastus saattoi myös johtaa omien tarinoiden ideointiin ja kehittelyyn, eikä ollut mitenkään tavatonta, että uudet ideat, hahmot ja kokonaiset sarjat lähtivät teini-ikäisten lukijoiden kynästä. Juuri tällä tavalla syntyi myös amerikkalainen supersankarisarjakuva.

Jerry Siegel ja Joe Shuster olivat kaksi teini-ikäistä sarjakuvaintoilijaa Clevelandista ja he tarjosivat Teräsmies (Superman) -nimistä hahmoaan lukuisille kustantamoille, kunnes Detective Comics (DC) otti tarinasta kopin. Teräsmies erosi aiemmista sarjakuvien sankareista siinä, että hänellä oli yliluonnollisia fyysisiä voimia. Supersankari oli muun muassa yliluonnollisen vahva ja uskomattoman nopea. Lähes saman tien hahmon synnyn jälkeen markkinoille alkoi tulvia lukuisia Teräsmiestä muistuttavia, erilaisin superominaisuuksin varustettuja hahmoja. Supersankarigenren onkin sanottu syntyneen lähes yhdessä yössä.

Teräsmiehestä taviksiin

Teräsmies vanhimpana ja edelleen tunnetuimpana supersankarina on saavuttanut historiansa aikana lähes ikonisen aseman Yhdysvaltojen kulttuurissa. Hahmo on tuttu ja turvallinen hyvä, joka aina lopussa voittaa pahan, lähes tylsistyttävä oikeamielisyydessään. Siksi on ollut hedelmällistä tarkastella, millaisia ”pahiksia” supersankari on historiansa aikana kohdannut. Ennen toista maailmansotaa Teräsmies kuritti korruptoituneita poliitikkoja ja korjasi vääriä tuomioita. Toisen maailmansodan aikana hahmo taisteli japanilaisia, natseja ja gangstereita vastaan. Toisen maailmansodan jälkeen ja kylmän sodan ilmapiirissä vastustajat alkoivat olla toinen toistaan omituisempia hahmoja vierailta planeetoilta ja hulluja tiedemiehiä. Nämä hahmot olivat ajatusmaailmaltaan ja moraaliltaan jollain tavoin vääristyneitä, eivätkä ymmärtäneet mitään amerikkalaisista arvoista tai elämäntavasta.

Samaan aikaan Yhdysvaltojen yhteydet Neuvostoliittoon olivat suurilta osin poikki ja ydinpommin uhka leijui ilmassa. Sarjakuva, joka vielä tuolloin oli vahvasti lapsille suunnattu media, lähti käsittelemään pelkoja ja epävarmuuksia tarinoiden kautta. Teräsmiehen vastustajat käsittelivät tuntemattomaan liittyviä ahdistuksia ja usein supersankarisarjakuvissa otettiin kantaa myös ydinvoimaan pahisten keksiessä mitä mielikuvituksekkaimpia ydinaseita.   

1960-luvun alussa sarjakuvailmaisu koki voimakaan murroksen: epämääräinen ja kituva Marvel-kustantamo mullisti supersankari-perinteen ja nousi samalla yhdeksi alan merkittävimmistä brändeistä. Eräs keskeisimmistä Marvel-kustantamon mukanaan tuomista uudistuksista oli tarinoiden sitominen todelliseen maailmaan – siihen jossa lukijatkin asuvat. Toinen tärkeä uudistus oli sarjakuvien hahmojen kehittäminen aiempaa moniulotteisemmiksi. Sankarit muuttuivat helpommin samaistuttaviksi saadessaan jopa arveluttavia ja ongelmallisia piirteitä. Sarjakuvatutkimuksen näkökulmasta onkin kiinnostavaa pohtia muuttuvia sankarikuvastoja ja sitä, millaisen heeroksen uskottiin puhuttelevan uusia lukijoita.

1960-luvulta eteenpäin sarjakuvien lukijakunta alkoi monipuolistua ja etenkin 1980-luvulla ilmestyneiden ensimmäisten supersankarisarjakuvaromaanien myötä sarjakuvista alettiin puhua myös vakavasti otettavana aikuisten mediana. Vuosikymmenen merkittävimpiin sarjakuvajulkaisuihin lukeutuvat muun muassa Watchmen ja Dark Knight Returns. Näitä julkaisuja – ja 1980-luvun sarjakuvia yleisemminkin – leimaavat politisoituneet teemat, kyynistynyt maailmankuva ja antisankaruus.

Historiaa alhaalta päin

Siitä, että kulttuuri ja tutkimus ovat pitkään ylenkatsoneet sarjakuvaa, on ollut tietty etu: sarjakuvat ovat saaneet kaikessa rauhassa kasvaa ja kehittyä omissa oloissaan – ikään kuin kirjallisuuden villieläiminä. Niille on muodostunut lajityypille ominaiset säännöt, oma kieli ja oma ääni. Sarjakuvasta on harvoin yritetty kesyttää salonkikelpoista korkeakulttuuria.

Sarjakuvan kautta tutkija voikin päästä kiinnostavalla tavalla lähelle tavallista ihmistä, sillä lukijoilla on tavannut olla vahva vaikutus julkaisujen sisältöön. Tämä vaikutus näkyy selkeimmin lehtien sivuilla julkaistuissa kirjeissä, joita toimitukseen on lähetetty. Toisaalta lukijoiden vaikutus on ilmennyt hieman syvemmällä tasolla kulutusvalinnoissa. Sarjakuvakustantamot ovat nimittäin perinteisesti pyrkineet kehittämään konsepteja, joita voi toistaa ja muotoilla uudelleen mahdollisimman pienin lisäkustannuksin. Lukemattomista erilaisista konsepteista markkinoilla ovat selvinneet ne, jotka ovat kulloinkin puhutelleet lukijoita niin, että he ovat olleet valmiita sijoittamaan rahaa kyseiseen julkaisuun. Sarjakuvalehden helppo saatavuus, matalat kustannukset ja matala myyntihinta ovat muodostaneet yhtälön, jossa kuluttajien muuttuvat kiinnostukset ovat voineet hyvinkin nopeasti vaikuttaa julkaisujen sisältöön.

Kirjahistorian luentosarjoilla olemme tutustuneet näkökulmaan tutkia historiaa ”alhaalta päin” (history from below). Mieleen on erityisesti jäänyt yhdysvaltalaisen Robert Darntonin tutkimukset valistuksen ajan ranskalaisesta kirjallisuudesta. On mielenkiintoista kysyä, millaista lukemistoa aivan tavallinen kansa on minäkin aikana lukenut. Yleisesti tunnettujen merkkiteosten ohella ihmiset ovat lukeneet paljon muutakin, ja siksi on kiinnostavaa kysyä, onko esimerkiksi Voltairella ollut tavalliselle tallaajalle suurempi vai pienempi merkitys kuin pamfleteilla, lentolehtisillä, pilkkarunoilla ja poliittisilla pilakuvilla.

1900-luvun Yhdysvalloissa sarjakuvat ovat tavoittaneet valtaosan väestöstä edullisen hintansa ja helpon saatavuutensa vuoksi, ja aivan kuten jokainen sukupolvi on kirjoittanut oman historiansa, jokainen sukupolvi on myös lukenut omat sarjakuvansa. Koska sarjakuvat ovat perinteisesti olleet vahvasti sukupolvisidonnaisia, voivat ne kertoa paljon nuorison muuttuvasta maailmasta. On myös kiinnostavaa kysyä, miten taloudelliset, poliittiset ja kulttuurilliset vaikuttimet ovat yhdistyneet sarjakuvien historiassa ja selvittää minkälaiset ihmiset ovat tavanneet päätyä sarjakuva-alalle toteuttamaan omia visioitaan julkaisujen värikkäillä sivuilla. Kaiken kaikkiaan sarjakuva on rikas, kiinnostava ja käyttökelpoinen lähde historian tutkimukselle.

 

Kirjoittajat

Johan Talja, teologian ylioppilas, s-posti: johan.talja@helsinki.fi

Ella Luoma, teologian ylioppilas, s-posti: ella.luoma@helsinki.fi

Kirjallisuus

Gabilliet, Jean-Paul: Of Comics and Men: A Cultural History of American Comic Books. Jackson: University Press of Mississippi, 2010.

Hajdu, David: The Ten-Cent Plague: The Great Comic-Book Scare and How It Changed America, New York: Picador, 2008. 

Herkman, Juha: Ruutujen välissä Näkökulmia sarjakuvaan. Ed. Herkman Vammala: Tampere University Press, 1996.

Knuuttila, Seppo: Aika on aikaa…tutkielmia poploresta. Helsinki: Gaudeamus, 1974.

Lewis, A. David & Kraemer, Hoff: Graven Images: Religion in Comic Books and Graphic Novels. New York: Continuum, 2010.

Miettinen, Mervi: Truth, Justice, and the American Way? The Popular Geopolitics of American Identity in Contemporary Superhero Comics. Acta Universitatis Tamperensis; 1790. Diss. Tampere: Tampere University Press, 2012.

Wright, Bradford W.: Comic Book Nation. Baltimore: The John Hopkins University Press, 2001.