Lukijoita etsimässä: löytöretkiä erään tenttikirjan marginaaleihin

Saman lukijan merkintöihin törmääminen kirjaa selatessa tuntuu palkitsevalta ja hymyilyttää: vähän kuin törmäisi yhä uudelleen uuteen tuttavaan ja hiljalleen oppisi tuntemaan tämän paremmin. Tuttavuudella on kuitenkin rajansa: kirjan sivujen loppuessa myös kontakti lukijaan päättyy.

Marginaalitutkimus on lukijatutkimuksen muoto, jossa tutkitaan nimenomaan kirjojen lukijoiden kirjoihin jättämiä jälkiä, esimerkiksi reunamerkintöjä, korjauksia tai alleviivauksia. Marginaalitutkimusta on harjoitettu jo pitkään. Esimerkiksi keskiaikaisista käsikirjoituksista löytyy runsaasti lukijoiden tai tekstiä kopioineen kirjurin omia merkintöjä, jotka kertovat paljon ajastaan ja tekstin kopiointiprosessista sekä sen herättämistä ajatuksista.

Nykyaikaisia lukijoita koskevaa marginaalitutkimusta on tehty maailmalla verrattain vähän, Suomessa tuskin juuri ollenkaan. Se on kuitenkin alana varsin hedelmällinen ja paljastaa lukijoista tietoa aivan omanlaisensa näkökulman kautta. Kirjahistorian tutkimuksessa lukijatutkimuksella on oma, tärkeä asemansa, ja marginaalitutkimus puolestaan tarjoaa jälleen yhden palan isomman kokonaisuuden hahmottamiseen.

Lukijoiden merkinnät Esa Saarisen kirjassa ”Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin”

Helsingin yliopiston opiskelijakirjasto tarjoaa paljon tutkimusaineistoa sellaiselle lukijalle, joka haluaa perehtyä lukijoiden merkintöihin. Lukemattomat opiskelijat ovat tenttikirjojen ääressä istuessaan raapustaneet niihin ajatuksiaan, tuntemuksiaan ja mitä eriskummallisimpia asioita. Monet vanhemmista tai harvinaisemmista tenttikirjoista on alleviivattu lähes kannesta kanteen. Kirjaston työntekijän (tai joidenkin sen käyttäjien) näkökulmasta tällainen toiminta voidaan nähdä kirjoja vahingoittavana ja negatiivisena, mutta toisaalta maaperä on myös varsin hedelmällinen marginaalitutkimukselle.

Artikkelin esimerkkitapauksena toimii kymmenen kirjan otanta Esa Saarisen kirjasta ”Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin”. Kyseistä kirjaa käytetään tenttikirjana Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan filosofian peruskurssilla, joten sen lukee läpi vuosittain – tai ainakin selailee – noin parisataa opiskelijaa. Koska Saarisen kirja on ollut tenttikirjana jo varsin kauan, kirjaston kappaleisiin on ehtinyt kertyä erittäin runsaasti lukijoiden merkintöjä. Kymmenen kirjan otanta toki on vasta pintaraapaisu, mutta se tarjoaa silti tarpeeksi tienviittoja löytöretkelle marginaalitutkimuksen pariin.

Sanalliset ja ei-sanalliset merkinnät

Tutkimuksen kannalta helpoin tapa esimerkkitapauksessa on jaotella merkinnät sanallisiin ja ei-sanallisiin. Sanallisia merkintöjä ovat esimerkiksi tiivistelmät, kysymykset, kannanotot ja humoristiset sutkautukset, ei-sanallisia puolestaan alleviivaukset, ympyröinnit ja erilaiset piirrokset.

Useimmiten sanalliset merkinnät ovat lukijoiden ajatuksia ja reaktioita kartoitettaessa hedelmällisempiä, mutta ei-sanallisten merkintöjen painoarvoa ei silti tule aliarvioida. Kertovathan esimerkiksi alleviivaukset siitä, mitä lukijat ovat pitäneet olennaisena ja mitä he taas eivät ole katsoneet tarpeelliseksi painottaa. Sivuille läikkyneen kahvin jälkeensä jättämät kahvitahrat tai käännettyjen sivujen kulmat ovat merkkejä kirjan käyttöhistoriasta – vaikeasti tulkittavia ja hajanaisia, mutta ne kertovat silti kirjan liikkuneen hyllyssä lojumisen sijaan. Piirrokset avaavat usein lukijoiden tapaa hahmottaa lukemiaan asioita visuaalisuuden kautta: esimerkiksi Humen biljardipallovertauksen tueksi piirretyt toisiinsa törmäävät biljardipallot ovat ehkä auttaneet lukijaa painamaan kohdan paremmin mieleen tenttiä varten. Toki ne saattavat myös olla vain tylsistyneen pänttäyksen luova sivutuote – lukijatutkimuksessa lopullisia, varmoja vastauksia on usein vaikea saada.

Sanalliset merkinnätkään eivät toisaalta aina ole kovin mielenkiintoisia: tavallisimpia merkintöjä tenttikirjoissa ovat kuitenkin kappaleita tiivistävät asiasanat, joiden avulla lukijat hahmottavat paremmin kokonaisuuksia. Varmasti niilläkin on oma informaatioarvonsa silloin, kun tarkoituksena on kartoittaa nimenomaan oppimisprosessia, mutta lukijoiden reaktioita ja persoonallisuutta metsästettäessä ne ovat lopulta puuduttavia ja tylsiä verrattuna harvinaisempiin merkintöihin, jollaisia edustavat esimerkiksi jo aiemmin mainitut kannanotot ja huumori. Tarkastelen seuraavaksi muutamaa tapausta, joiden avulla on mahdollista rakentaa kuvaa lukijoista sanojen takana.

Lukijat sanojen takana: palapeliä kasaamassa

Eräs tenttikirjan lukijoista esitti kirjalle mielellään kysymyksiä. Filosofien ajattelu sai osakseen tiukkaa arvostelua ja kyseenalaistuksia. Lukijan huomiot ja kysymykset herättivät kuitenkin jatkokysymyksiä: miksi lukija on kirjannut kysymyksensä kirjan sivuille, vaikka varmasti hän on tiennyt, ettei tule saamaan niihin vastauksia sitä kautta? Vaikka joku tulevista lukijoista vastaisikin kysymyksiin, tämä sama lukija ei sitä todennäköisesti tule koskaan näkemään. Silti hän on kirjannut huomionsa marginaaleihin, ja siellä ne kertovat tutkijalle (ja tavallisille lukijoille) siitä, millaisia asioita juuri tämä kyseinen henkilö on pitänyt vaikeina tai selvennystä vaativina.

Näitä kysymyksiä seuratessa myös filosofien ajattelu avautuu uudella tavalla. Tutkija käy keskustelua tuntemattoman lukijan kanssa, pohtii hänen ajatusrakenteitaan ja reaktioitaan ja vertaa niitä omiinsa. Lukijan jättämä jälki on ainutlaatuinen, koska se antaa mahdollisuuden eräänlaiseen keskusteluun. Keskustelu on yksipuolista, koska menneisyyden lukijaa ei ole mahdollista jäljittää, eikä tämä koskaan vastaa – mutta toisaalta lukija itse on jo aikoinaan esittänyt kysymyksensä samanlaisesta asemasta käsin, tietäen, että hänen tulevat keskustelukumppaninsa eivät pääse marginaalimerkintöjä lähemmäs häntä. Tällainen palapelidialogi – vaiko monologi – on kaikessa arvoituksellisuudessaan kutkuttavaa. Saman lukijan merkintöihin törmääminen kirjaa selatessa tuntuu palkitsevalta ja hymyilyttää: vähän kuin törmäisi yhä uudelleen uuteen tuttavaan ja hiljalleen oppisi tuntemaan tämän paremmin. Tuttavuudella on kuitenkin rajansa: kirjan sivujen loppuessa myös kontakti lukijaan päättyy.

Humoristisilla sutkautuksilla taas on tenttikirjassa oma roolinsa lukutaakan keventäjänä. Hauskimpia ovat tapaukset, joissa useat lukijat ovat jatkaneet samaa vitsiä tai kommentoineet sitä. Esimerkiksi kohdassa, jossa Spinozan filosofiaa käsiteltäessä todetaan, että kaiken takana on Jumala, lukija on vetänyt sanan ”Jumala” yli ja korvannut sen sanalla ”nainen”, johon toinen lukija on vuorostaan kommentoinut, että ”höpö höpö”. Näissä kohdissa tenttiin pänttäävien opiskelijoiden inhimillisyys ja nokkeluus paistavat heidän merkinnöistään. Ne muistuttavat tutkijaa siitä, että ihmiset ovat erilaisia ja kirjoja lukevien massojen jäsenet aina lopulta yksilöitä, jotka ajattelevat lukemaansa hyvin erilaisin tavoin. Kaikki eivät jätä itsestään jälkiä, mutta se ei silti tarkoita sitä, etteivätkö jätetyt jäljet silti kertoisi jotain.

Mutta mitä hyötyä tästä kaikesta sitten on?

Marginaalitutkimus tarjoaa yhden ainutlaatuisen näkökulman lukijatutkimukseen ja laajemmin myös kirjahistorian tutkimiseen. Ilman marginaalitutkimusta yksi kiehtova ja monipuolinen tapa tutkia lukijoita jäisi kokonaan käyttämättä.

Marginaalitutkimus saattaa uuden teknologian yleistymisen myötä olla tutkimuksen alalajina uhanalainen ja tämän sukupolven marginaaleihin kirjoittavat lukijat lajinsa viimeisiä. Lukijoita jäljittävän tutkijan löydöt eivät ehkä ole aina mullistavia, mutta ne tarjoavat silti ainutlaatuisen näkökulman kirjahistorian laajassa kentässä. Marginaalitutkimus on löytöretkeilyä vailla karttaa, lukijoiden jäljitystä tuntemattomassa maastossa, palapeli joka jää aina kesken – ja juuri omana tutkimusalana jotain ainutlaatuista ja omanlaistaan, korvaamatonta ja kutkuttavaa.

 

Kirjoittaja Miina Hakonen on teologian ja yleisen kirjallisuustieteen ylioppilas Helsingin yliopistossa

s-posti: miina.hakonen@helsinki.fi

Lähteet

Saarinen, Esa: Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin. Porvoo: Werner Söderstrom Osakeyhtiö.

Kymmenen kappaletta vuosilta 1985–1995