Hulluutta vai hurskautta? Psykoottisen ja uskonnollisen todellisuudentulkinnan erottaminen

Mari StenlundTiivistelmä

Jos henkilö kuulee Jumalan äänen ja tulkitsee Jumalan lähettävän hänelle viestejä maailman tapahtumien kautta, voi herätä kysymys, onko kysymys uskonnollisesta todellisuudentulkinnasta vai onko henkilö mieleltään sairastunut. Tässä artikkelissa esitellään periaatteita, joiden avulla psykoottinen ja uskonnollinen todellisuudentulkinta erotetaan toisistaan. Psykoottisen todellisuudentulkinnan tunnistaa siitä, ettei sitä jaeta toisten kanssa ja että sillä on vahingolliset seuraukset. Todellisuudentulkintoja erottavat periaatteet kuvastavat psykiatrisen diagnostiikan arvosidonnaisuutta.              

Psykoosi on vakava mielenterveyden häiriö

Psykoosi määritellään nykypsykiatriassa vakavaksi mielenterveydenhäiriöksi, jonka oireita ovat harhaluulot ja aistiharhat. Harhaluulot selitetään uskomuksiksi, jotka perustuvat henkilön virhepäätelmiin ulkoisesta todellisuudesta. Aistiharhoja puolestaan pidetään sellaisina aistikokemuksina, jotka eivät liity todellisiin ulkoisiin aistiärsykkeisiin vaan ovat peräisin ihmisestä itsestään.

Ulkopuoliset kokevat harhaisen ihmisen yleensä erikoiseksi, häiriintyneeksi tai sairaaksi. Kuitenkin myös uskonnollinen todellisuudentulkinta voi olla ulkopuolisten silmissä erikoinen. Näin on etenkin silloin, jos henkilö kokee Jumalan lähettävän hänelle henkilökohtaisia viestejä erilaisten sattumusten kautta tai jos hän kokee paholaisen kiusaavan milloin mitenkin. Jotkut uskonnolliset ihmiset ovat kuulleet Jumalan äänen tai nähneet enkelin. Vaikka jumalausko olisi varsin tavallistakin ja vailla erityisiä ”mystisiä” kokemuksia, ovat jotkut uskontokriitikot (esimerkiksi Richard Dawkins kirjassaan The God Delusion) pitäneet mielekkäänä verrata jumalauskoa psykoottiseen harhaluuloon.

Hulluus ja hurskaus on erotettava

Psykiatrisessa diagnostiikassa ja psykiatrista hoitoa ohjaavissa eettisissä ohjeissa korostetaan, että uskonnollinen ja psykoottinen todellisuudentulkinta on erotettava eikä esimerkiksi Jumalaan uskomista tule määritellä mielenterveydenhäiriön oireeksi. Toisaalta diagnostiikasta käy ilmi, että psykoottistasoinen mielenterveydenhäiriö voi ilmetä myös uskonnollisella kielellä. Joskus Jumalan puheen kuuleminen tai jumalallisten viestien tulkitseminen ympäröivästä todellisuudesta on merkki siitä, että henkilön mieli on vakavasti järkkynyt. Joskus kysymys taas ei ole siitä. Aina ei ole yksinkertaista erottaa, onko kysymys niin sanotusti terveestä uskonnollisesta todellisuudentulkinnasta vai psyykkisestä sairaudesta, jolla on uskonnollinen ilmiasu.  

Psykiatrisen diagnostiikan sekä psykiatrian etiikan ja filosofian pohjalta voidaan löytää periaatteita, joiden avulla erottaminen hulluuden ja hurskauden välillä voidaan tehdä.

Psykoottista todellisuudentulkintaa ei jaeta toisten kanssa

Jos ihminen on psykoottinen, hän on todellisuudentulkintansa kanssa yksin. Muut eivät kuule tai näe sitä, mitä hän kuulee ja näkee. Muut myös pitävät hänen uskomuksiaan outoina eivätkä yhdy niihin. Jos henkilö kuuluu johonkin uskonnolliseen yhteisöön, myös se oudoksuu hänen kokemuksiaan ja uskomuksiaan eikä pidä niitä jumalallisina tai hyväksyttävinä.

Jos henkilö sen sijaan kuuluu yhteisöön, joka jakaa hänen uskomuksensa ja pitää hänen kokemuksiaan jumalallisina ja terveinä, on todennäköistä, että myös psykiatrisen hoidon piirissä henkilön todellisuudentulkinta määritellään sellaiseksi terveeksi uskonnolliseksi todellisuudentulkinnaksi, jota ei tarvitse hoitaa.

Tämä periaate voidaan kyseenalaistaa, jos ajatellaan, että harhaluulo tai aistiharha voi olla laajankin ryhmän jakama. Esimerkiksi natsi-Saksan tapahtumia on toisinaan pyritty selittämään sillä, että suuremman joukon todellisuudentaju oli vääristynyt. Nykypsykiatria ei kuitenkaan tunne joukkopsykoosia.

Psykoottisella todellisuudentulkinnalla on ikäviä seurauksia

Psykoottisuudessa on harvoin kysymys niin sanotusta harmittomasta hulluudesta. Päinvastoin, vakavasta mielenterveydenhäiriöstä on yleensä vakavia ja vahingollisia seurauksia henkilölle itselleen tai muille ihmisille. Harhaisuus tekee yleensä hankalaksi tai mahdottomaksi opiskelun ja työssä käymisen sekä saattaa sekoittaa ihmissuhteita. Psykoottisella henkilöllä on myös usein vaikeuksia itsensä huolehtimisessa. Arkipäiväinen elämä ei suju.

Joskus psykoottinen henkilö saattaa vahingoittaa itseään tai muita kuultuaan äänen, joka yllyttää siihen. Myös harhaluuloinen usko omiin jumalallisiin kykyihin voi innostaa tekemään sellaista, mitä ei tekisi, jos uskoisi olevansa aivan tavallinen ihminen. Psykoottinen saattaa myös vetäytyä neljän seinän sisään, irrottautua kaikista sosiaalisista suhteistaan, ja terveydelle välttämättömät lääkkeet saattavat jäädä ottamatta.             

Jos poikkeuksellisella ja uskonnollissävytteisellä todellisuudentulkinnalla ei sen sijaan ole vahingollisia seurauksia, sitä pidetään niin sanotusti terveenä poikkeuksellisuutena, jota ei ole tarpeen hoitaa. Näin voi olla silloinkin, kun henkilö ei jaa uskomuksiaan toisten kanssa. Sellaista, mistä ei ole haittaa, ei ole tarpeen pitää sairautena.          

Psykoottinen todellisuudentulkinta on järjetön

Psykiatrian filosofiassa väitellään siitä, erotetaanko ja tunnistetaanko psykoottiset harhaluulot sillä perusteella, että ne ovat epärationaalisia eli järjettömiä. Harhaluuloja pidetään epärationaalisina muun muassa siksi, että yleensä psykoottinen henkilö pitää kiinni harhaisesta uskomuksestaan, vaikka muut osoittaisivat hänelle, kuinka sisäisesti ristiriitainen ja todellisuuden vastainen se on.

Kaikki epärationaaliset todellisuudentulkinnat tai uskomukset eivät kuitenkaan ole psykoottisia. Suurimmalla osalla ihmisistä on sellaisia uskomuksia, jotka ovat sisäisesti ristiriitaisia tai joiden vastaavuus todellisuuden kanssa on kyseenalainen. On myös sellaisia uskomuksia, joita on vaikeaa tai mahdotonta todistaa tosiksi. Esimerkiksi monet uskonnolliset uskomukset ovat tällaisia. Joskus uskonnolliset uskomukset ovat myös sisäisesti ristiriitaisia ja paradoksaalisia. Kun tarkoituksena on erottaa uskonnollinen ja psykoottinen todellisuudentulkinta, rationaalisuuden tai epärationaalisuuden arviointia hedelmällisempää onkin tarkastella, jaetaanko todellisuudentulkinta yhteisössä ja onko todellisuudentulkinnasta vakavaa haittaa.

Hulluuden ja hurskauden erottaminen on arvosidonnaista

Arvot ovat keskeisessä asemassa, kun psykoottisen ja uskonnollisen todellisuudentulkinnan välille vedetään rajaa. Jos todellisuudentulkintojen erottamisessa tarkastellaan sitä, jaetaanko todellisuudentulkinta jossakin yhteisössä, on kysymys siitä, mitä muut ihmiset hyväksyvät ja millaisia uskomuksia puolestaan vieroksutaan. Jos selvitetään, onko todellisuudentulkinnasta haittaa, on määrittelijällä aina mielessään jokin käsitys siitä, mikä on hyvää tekevää, tervehdyttävää ja eheyttävää.

Lääketieteen filosofiassa ja etiikassa on pantu merkille, että usein lääketieteeseen sisältyvät arvot on vaikea tunnistaa. Näin on siksi, että lääketieteen arvot jaetaan laajasti, osittain jopa maailmanlaajuisesti. Siksi arvoja erehdytään joskus pitämään faktoina.

Arvojen tunnistaminen on kuitenkin sen edellytys, että lääkärit ymmärtävät tekevänsä arvosidonnaisia päätöksiä. Koska lääkäreillä on esimerkiksi psykoottisen ja uskonnollisen todellisuudentulkinnan erottajina paljon arvoihin liittyvää lakisääteistä valtaa, on johdonmukaista, että he kantavat myös päätöksistään moraalisen vastuun.         

Kirjoittaja Mari Stenlund on sosiaalietiikan tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston systemaattisen teologian osastolla.
 

Kirjallisuutta

Bortolotti, Lisa: Delusions and Other Irrational Beliefs. International Perspectives in Philosophy and Psychiatry. Oxford, 2010

Dawkins, Richard: The God Delusion. London, 2006.

DSM-IV-TR. Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders. Fourth Edition. Text Revision. Washington DC. 2000.

Principles for the protection of persons with mental illness and the improvement of mental health care. Adopted by General Assembly resolution 46/119 of 17 December 1991. http://www2.ohchr.org/english/law/principles.htm

Psykiatria. Toim. Lönnqvist ym. Helsinki, 2007.

Radden, Jennifer: On Delusions. London & New York, 2011.

Sadler, John Z. Values and Psychiatric Diagnosis. International Perspectives in Philosophy and Psychiatry. Oxford, 2005.

Stenlund, Mari: Psykoottisen mielenterveyspotilaan uskonnonvapaus. Sosiaalietiikan pro gradu. 2007. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20071389.