Pyhän Olavin kultti

Tämä artikkeli käsittelee Pyhän Olavin kulttia eli Pyhän Olavin kunnioitusta keskiaikaisessa Turun hiippakunnassa. Artikkelissa kysyn, miten Pyhän Olavin kultti liittyy kristinuskon juurruttamiseen Suomeen 1200-luvun alusta ja 1500-luvun puoliväliin. Tutkimusaineisto voidaan jakaa kolmeen ryhmään, Pyhälle Olaville omistettuihin kirkkoihin, Olavi-taiteeseen ja hänen liturgisesta kunnioituksestaan kertoviin lähteisiin.

Pyhä Olavi ja hänen kulttinsa levinneisyys

Pyhä Olavi eliOlavi Haraldinpoika oli viikinkiylimystöön kuuluva henkilö (995–1030). Viikinkimatkojensa aikana hänet kastettiin kristityksi. Vuonna 1015 Olavista tuli monien vaiheiden jälkeen Norjan kuningas, joka joutui kuitenkin 1028 luopumaan vallasta ja pakenemaan Novgorodiin. Olavin pahimman vastustajan kuolema sai hänet palaamaan 1030 Norjaan, missä hän kuoli Stiklestadissa (Trondheimin lähellä) taistelussa 29.7.1030. Tämä päivä on nykyisessäkin kalenterissa Olavin nimipäivä.

Olavi liittoutui kirkon kanssa lujittaen samalla omaa valtaansa. Hän edisti monin toimin kristinuskon leviämistä ja juurtumista. Koska Olavi kuoli kirkkoa vastustavia vastaan käydyssä taistelussa, häntä ryhdyttiin pitämään pian kuolemansa jälkeen marttyyrina. Olavia kunnioitettiin sekä taistelussa voittaneena sankarina että Norjan ikuisena kuninkaana. Hänen pyhimysmainettaan levitettiin Norjassa sekä maal­lisen että kirkollisen vallan lujittamiseksi. Paavin epävirallisella kanonisaatiolla Olavi saavutti pyhimysluonteisen aseman jo 1100-luvulla ja hänestä tuli Norjan kansallispyhimys. Virallisesti Olavi julistettiin pyhimykseksi kuitenkin vasta 1888.

Kaikissa Pohjoismaissa siirryttiin Olavin elinaikana viikinkiajasta keskiaikaan. Suku- ja heimoyhteisöistä koostuneet yhteisöt alkoivat tuolloin järjestäytyä laajemmaksi ja yhtenäisen kuningasvallan ja valtaeliitin ohjaamaksi yhteiskunnaksi eurooppalaisten esikuvien mukaan. Tässä yhteydessä käytettiin Kaarle Suuren ajalta periytyviä hallintomietelmiä, joihin kuului myös kirkon liittoutuminen valtaeliitin kanssa. Olavi toimi tämän periaatteen mukaan hallitsemalla kirkko liittolaisenaan.

Historiallisena henkilönä Olavi oli kansainvälinen, mutta pyhimyksenä vieläkin kansain­välisempi. Hänen kunnioituksensa esikuvina olivat viikinkiyhteyksien välityksellä Englannin kuningaspyhimysten kultit 1050-luvulta lähtien. Englantilais-norjalaisesta kulttuuripiiristä Olavi-kultti levisi nopeasti 1000-luvun loppupuolella viikinkikaupan välityksellä Länsi-Eurooppaan, Itämeren alueelle, Novgorodiin, Konstantinopoliin sekä pyhiinvaellusten mukana myös Pyhälle maalle.

Mikä oli Olavi-kultin nopean leviämisen salaisuus? Pohjoismaalaiset ilmeisesti kokivat hänet omaksi pyhimyksekseen siksi, että hänen viikinkipersoonassaan oli monia kansanomaisia piirteitä. Pyhän Olavin ajateltiin jo 1000–1100-luvuilla suojelevan talonpoikia Norjan ikuisena kuninkaana ja taistelussa voittaneena sankarina. Hänen suosioonsa vaikuttivat myös kertomukset hänen ihmeteoistaan. Englantilaiset ja saksalaiset lähetystyöntekijät käyttivät hyväkseen Olavi-kulttia opetustyössään Pohjoismaissa.

Pyhän Olavin kultin harjoittaminen Suomessa

Säilyneiden tietojen mukaan Pyhälle Olaville oli omistettu 1200-luvulta 1500-luvun puoliväliin 23 kirkkoa ja kappelia koko tuolloisen asutun Suomen alueella. Hänelle vihittyjä alttareita oli 39 kirkossa. Olavi-taidetta on ollut kaikkiaan 61 kirkollisessa ra­kennuksessa kaikissa maa­kunnissa Karjalaa ja Savoa lukuun ottamatta. Yhteensä näitä Olavin kunnioitukseen liittyneitä kirkkoja on 134, mutta osan niistä ollessa samoja yhteislukumääräksi saadaan 71 ristiintaulukoinnin perusteella. Niistä 7 on sijainnut Ahvenanmaalla, 22 Varsinais-Suomessa, 11 Satakunnassa, 14 Hämeessä, 5 Uudellamaalla, 8 Pohjanmaalla, 3 Karjalassa ja 1 Savossa.

Pyhän Olavin kultti levisi Suomeen kolmessa vaiheessa. Ensiksi se rantautui 1200-luvun alkupuolella Ahvenanmaalle, Varsinais-Suomen saaristoon, Turun ympäristöön, Vakka-Suomeen, Kokemäenjoen suualueelle ja vesistöön Vanajalle sekä Länsi-Uudellemaalle. Toisessa vaiheessa kultti levisi 1200-luvun lopulla ja 1300-luvulla laajemmin näillä alueilla sekä edelleen Satakunnan ja Pohjanmaan rannikoille, Kokemäenjoen varrelle ja sen välittömään vaikutuspiiriin, Pyhäjärven ympäristöön, Kokemäenjoen vesistöön ja Päijänteen ympäristöön sekä Karjalankannakselle. Kolmannessa vaiheessa 1400-luvulla ja 1500-luvun ensimmäisellä puoliskolla Pyhän Olavin kunnioitus saavutti Saimaan vesistön keskiosan ja syventyi edelleen niillä alueilla, joille se levisi 1200–1300 -luvuilla. Kultin kolmivaiheista leviämistä ilmentää myös liturgisten lähteiden ajoittuminen kolmeen ryhmään, 1200-luvulle, 1300–1400 -luvuille ja 1500-luvulle.

Pyhän Olavin kultin leviämisen kolme vaihetta liittyivät ajallisesti ja paikallisesti ruotsalaisen siirtolaisuuden eri jaksoihin. Pyhän Olavin kultti levisi ruotsalaisen kauppamerenkulun ja siirtolaisuuden mukana, vaikka kumpaakaan ei voida todentaa kaikilla hänen kunnioituksensa alueilla.

Pyhän Olavin kunnioitus laajeni koko asuttuun Suomeen samanaikaisesti ja samoilla seuduilla, kun seurakuntia perustettiin osana kristillistämisprosessia. Olavi-kultti levisi sekä alueellisesti että sosiaalisesti kansan eri kerroksiin. Hänen opetettiin suojelevan erityisesti hallitsevaa poliittista eliittiä ja sen sotajoukkoja, maanviljelijöitä ja kauppiaita.

Pyhän Olavin kultin suosio

Pyhä Olavi oli 1200-luvun puolivälissä neitsyt Marian ohella Suomen suosituin pyhimys sen perusteella, mitä noin 40 kirkollisen rakennuksen suojelijoista tiedetään. Olavi tunnettiin tuolloin muutenkin Lounais-Suomen seuduilla. 1500-luvun puolivälissä noin puolet Turun hiippakunnan seurakunnallisista rakennuksista oli Olavi-kirkkoja. Siten Olavi oli merkittävä pyhimys koko hiippakunnassa 1200-luvun alkupuolelta 1500-luvun puoliväliin. Tämä sopii hyvin yhteen sen kanssa, mitä piispa Maunu Särkilahti mainitsi vuonna 1493 Olavin kultin suosiosta.

Maakunnittain tarkastellen Pyhä Olavi on ollut erittäin suosittu pyhimys Ahvenanmaalla, Hämeessä, Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla. Hänen kulttinsa suosio ollut jonkin verran vähäisempi Satakunnassa ja Uudellamaalla, mutta ei merkittävällä tavalla Karjalassa ja Savossa.

Miten ja miksi Pyhää Olavia kunnioitettiin?

Pyhän Olavin kulttia harjoitettiin osittain myös kansankielellä. Tämä tapahtui messuin ja rukoushetkin Olavin päivänä 29.7. ja sitä edeltävänä aattona ja yönä. Kunnioituksen paikka oli Olavi-alttari, jolla saattoi olla Olavi-veistos tai kaappi. Olavin päivän yhteydessä järjestettiin markkinoita.  Joillakin paikkakunnilla oli myös markkinoita, joille kokoontuneet olivat kosketuksissa päivän kirkolliseen teemaan ja sen opetuksiin.

Turun hiippakunnassa oli 1200–1500-luvuilla ainakin 84 Pyhää Olavia esittävää veistosta ja maalausta. Veistoksia oli 65 ja ne työstettiin veistämällä tai eri tavoin valamalla. Erilaisia Olavi-maalauksia oli yhteensä 19. Olavi-taidetta oli kaikissa Suomen keskiaikaisissa maakunnissa Karjalaa ja Savoa lukuun ottamatta.

Pyhää Olavia esittäneet veistokset ja maalaukset hankittiin ja sijoitettiin kirkkoihin 1200-luvun loppupuolelta 1500-luvun alkupuolelle ulottuvalla ajanjaksolla kolmessa eri vaiheessa. Olavi-taide hankittiin Gotlannista, pohjoissaksalaisista hansa­kau­pungeista ja myös Ruotsin ydinalueilta ja Suomesta. Olavi-taiteen valmistusajan ja alkuperän perusteella voidaan hahmottaa eri vuosisatoina Suomeen kulkeutuneita kauppa- ja kulttuurivaikutteita.

Olavi-taiteen ikonografiassa on Suomessa hahmotettavissa kaksi kautta, 1200–1300-luvut ja 1400–1500-luvut. Ensiksi mainittuna aikana Olavi esitetään pääsääntöisesti parrakkaana, istuvana siviiliasuisena kuninkaana, toisena kautena taas parrakkaana ja seisovana soturiasuisena kuninkaana. Kumpikin esitystapa on korostanut hänen mainettaan voitokkaana soturina ja kuningaspyhimyksenä.

Pyhän Olavin päivä kuului kirkolliseen kalenteriin yleisesti 1200–1500-luvuilla ja eräin paikoin vielä 1700-luvulla. Lisäksi se esiintyi aina 1800-luvulle saakka myös yhteiskunnallisessa kalenterissa, jolla tässä yhteydessä tarkoitetaan maanviljelysyhteiskunnan vuodentuloon sidottua kalenteria.

Vaikka Pyhän Olavin liturgisen käytännön yksityiskohtaisia lähteitä ei voidakaan hahmottaa, niiden juurien voi todeta johtavan Ruotsin ja Norjan kautta Englantiin 1000-luvun puoliväliin. Olavin päivän messu- ja rukoushetkikäytännössä puhutaan korostetusti hänestä marttyyrina ja kuningaspyhimyksenä, jolla on taivaallinen valta. Pyhän Olavin tehtävä ihmisten auttajana ja valta toteuttaa tämä pyhimyksenä ja eritoten kuningaspyhimyksenä on selkeästi esillä. Sa­ma opetus tulee esille Olavi-taiteessa. Pyhän Olavin tehtävä suojelijana ja auttajana ilmeni myös rajaseuduilla, joille rakennettiin Olavi-kirkkoja ja -linnoja myös konkreettisi­ksi turvapaikoiksi. Ruotsalaiset hyödynsivät opetusta Pyhän Olavin vallasta taivaallisena kuninkaana taistellessaan idästä tulevaa uhkaa vastaan 1200–1400-luvuilla.

Pyhän Olavin kunnioitus ja Suomen kristillistyminen

Pyhän Olavin kunnioitus liittyi laajemmin kirkon oppiin pyhimyksistä, joiden avulla edistettiin kristinuskon juurtumista Suomeen. Kristinuskon juurtumista edistettiin kirkollisesti, poliittisesti ja yksilöllisesti. Kirkollisessa opetuksessa korostettiin kirkon vaikutusvaltaa ja opetuksessa korostettiin, että Pyhää Olavia tuli lähestyä kirkon ohjauksessa ja kirkon opetusten mukaan. Olavin kuvaa kuningaspyhimyksenä käytettiin myös poliittisissa tarkoituksissa perustelemaan kirkon kanssa liitossa olleen valta-asemaa. Jumalan opetettiin näet antaneen myös yhteiskunnallisen vallan Pyhälle Olaville ja häneen turvaaville. Opetuksessa pidettiin esillä myös yksittäisen ihmisen tarpeita, puutteita ja hätää. Kuka tahansa saattoi pyytää Olavia rukoilemaan puolestaan, jotta henkilö saisi Jumalan avun elämänsä eri vaiheisiin ja tarpeisiin. Näin Pyhän Olavin kultti osoittaa kristillistymispyrkimysten onnistumista, sillä ihmiset omaksuivat laajalti hänen kunnioituksensa käytännön elämässään.

Kirjoittaja Jyrki Knuutila on käytännöllisen teologian professori (ma).

Kirjallisuutta

Helgonet i Nidaros: Olavskult och kristnande i Norden. Red. av Lars Rumar. Skrifter utgivna av Riksarkivet 3. Jyväskylä, 1997.

Knuutila, Jyrki: Soturi, kuningas ja pyhimys. Pyhän Olavin kultti osana kristillistymistä Suomessa 1200-luvun alkupuolelta 1500-luvun puoliväliin. SKHST 203. Helsinki, 2010.

Laitinen, Aappo (toim.): Kristinusko Suomessa. Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran vuosikirja 2006. Helsinki, 2006.

Lidén, Anne: Olav den helige i medeltida bildkonst. Legendmotiv och attribut. Diss. Kungl. vitterhets historie och antikvitets akademien. Västervik, 1999.

Ristin ja Olavin kansaa: Keskiajan usko ja kirkko Hämeessä ja Satakunnassa. Tampereen museoiden julkaisuja 55. Tampere, 2000.