”Kun lapsenne kysyvät teiltä…” – Rituaalien rooli uskonnon muistamisessa
Jutta JokirantaRaamatuntutkijat tutkivat vanhoja tekstejä ja korostavat niiden syntymaailman erilaisuutta omaan aikaamme nähden. Yhtymäkohta meidän maailmamme ja antiikin maailman välillä löytyy kuitenkin vähintään kahdesta suunnasta: pyrkimyksestä ymmärtää, millaiset tekijät vaikuttavat uskonnollisten yhteisöjen muutoksissa, ja pyrkimyksestä kartoittaa ihmismielen yleistä rakennetta ja toimintoja. Molemmista syistä rituaalit ovat merkittävä tutkimuskohde raamatuntutkimuksessa.
Raamatuntutkimuksen kaksi kanavaa
Raamatuntutkimuksessa on aina mukana kaksi kanavaa. Yhtäältä selvitetään ideoiden maailmaa: miten tekstit ilmaisevat erilaisia ajatuksia, millainen teologia niistä muotoutuu, mitä perinnettä tekstit kuljettavat ja muokkaavat ja miten tekstit sen tekevät. Toisaalta tutkitaan, millaisia käytäntöjä ja tapoja niillä ihmisillä ja yhteisöillä oli, joiden parissa tekstit syntyivät: miten ajatukset sijoittuvat sosiaaliseen todellisuuteen, miten ne ymmärrettiin ja millaista toimintaa ne synnyttivät.
Nämä kaksi tutkimuskanavaa virtaavat usein yhteen. Sosiaalitieteellinen raamatuntutkimus on usean vuosikymmenen ajan pyrkinyt huomioimaan monipuolisesti niitä sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä, jotka on otettava huomioon tekstien ja uskontojen kokonaisvaltaiseksi ymmärtämiseksi. Rituaalien tutkimus on uudempi painopiste ja tulokulma tähän tutkimuskenttään, jossa ideat ja käytänteet liittyvät vahvasti yhteen. Rituaalit ovat toimintoja, jotka välittävät, valikoivat ja synnyttävät uskonnollista perinnettä, ja näin ne tarjoavat hedelmällisen lähtökohdan tarkastella niin teologiaa kuin toimintaa.
Protestanttisen perinne on rajoittanut rituaalien tutkimusta
Rituaalien tarkastelua Vanhan testamentin tutkimuksessa on rajoittanut etenkin protestanttisessa perinteessä yleinen asennoituminen, jonka mukaan sana on elävä ja rituaali kuollut. Tässä tutkimusperinteessä Vanhan testamentin profeettojen ajateltiin edustavan uskontoa uudistavaa suuntausta, jossa syntyi abstrakteja eettisiä periaatteita. Profeetat kritisoivat ulkokohtaisia menoja, kun taas papilliset ryhmät pyrkivät säilyttämään uskonnon valtasuhteet tiukasti säännöistä kiinni pitämällä ja rituaaleja varjelemalla. Pakkosiirtolaisuuden seurauksena uskonnolliset hyveet suunnattiin yhä tarkemmin keskeisten rituaalien yksityiskohtiin, ja uskonnollisista auktoriteeteista tuli raja-aitojen kontrolloijia. Lopputuloksena oli ajanlaskun alun juutalaisuus, jossa tekopyhät fariseukset ja valtaa pitävät saddukeukset olivat kadottaneet uskonnon hengen. Kristinuskon syntyminen puolestaan näyttäytyi tätä taustaa vasten vapautumisena kuolleista rituaaleista ja elämää rajoittavista säännöistä.
Näitä näkemyksiä on aiheellisesti kritisoitu. Profeetallinen kritiikki ei pyrkinyt lopettamaan rituaaleja eikä uhrikultti edustanut uskonnon alkeellista muotoa erotuksena jostakin korkeammasta hengellisestä muodosta. Kaiken kaikkiaan juutalaisuus ja kristinusko tuskin olisivat säilyneet ilman säännönmukaisia rituaaleja.
Rituaalinen näkökulma elää raamatuntutkimuksessa nousukauttaan
Rituaalinen näkökulma elää tutkimuksessa nousukauttaan. Yksi syy on pyrkimys kommunikoida muiden tieteenalojen kanssa ja hyötyä niiden teoreettisesta työskentelystä. Uskonnontutkimuksessa mutta myös laajemmassa yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa rituaalinen käyttäytyminen ja performanssit ovat tärkeitä tutkimusaiheita uskonnon roolin ja maailman muutosten ymmärtämiseksi.
Rituaaliset järjestelmät ovat yksi osa, kun tutkitaan, miten maailmasta on tullut yhä monimutkaisempi ja erikoistuneempi paikka. Kun erilaisia yhteisötyyppejä verrataan, muuttujina ovat olleet Catherine Bellin mukaan esimerkiksi rituaalien yleisyys ja tuonpuoleisen todellisuuden välittömyys rituaalissa.
Yksityisen uskonnon maailmassa perinteiset rituaalit käyvät harvinaisemmiksi, kun henkilö voi olla yhteydessä pyhään oman kokemuksensa kautta; yhteisiäkin rituaaleja pidetään välineinä saada henkilökohtaisia kokemuksia. Sen sijaan esimerkiksi keskitetyssä valtionuskonnossa järjestelmällisesti toistetut rituaalit ovat julkisia performansseja, jotka ennen kaikkea vahvistavat hierarkkista järjestystä ja legitimoivat jumalallisena pidetyn vallan.
Toisen temppelin ajan maailmassa yhteiskunnalliset muutokset heijastuivat selvästi rituaalien muutoksiin. Hasmoniajan uudenlainen itsenäisyys toi esiin erimielisyydet temppelikultista ja kansan johtamisesta. Seurauksena oli pirstaloituminen, jossa syntyi ryhmiä erottavia käytäntöjä ja uusia rituaaleja. Rituaalien intensiteetin voimistaminen oli keino sitouttaa jäsenet uuteen sisäryhmään.
Onko rituaalin merkitys toiminnassa vai tulkinnassa?
Yksi kestoteema rituaalien teoretisoimisessa on rituaalin suhde myyttiin (’myytti’ neutraalissa mielessä): onko rituaaleissa keskeistä toiminta ja jonkin muutoksen aikaansaaminen vai rituaalin symbolinen merkitys, opetus siitä, mitä rituaali tarkoittaa tai millaista näkemystä maailmasta se ilmentää.
Vanhan testamentin tutkimuksessa nousi viime vuosisadalla useita teorioita siitä, millaisia aikojen saatossa kätkeytyneitä myyttejä ja rituaaleja esimerkiksi psalmit sisältävät (luomismyytti, kuningasideologia). Tällöin myytti nähtiin helposti ensisijaisena, selittävänä tekijänä mahdollisen rituaalin synnylle. Toisaalta etenkin useat juutalaiset tutkijat ovat keskittyneet Kolmannen ja Neljännen Mooseksen kirjan uhrilainsäädäntöön ja temppelikulttiin – rituaaleihin toimintana.
Myytti ja rituaali esiintyvät Vanhan testamentin teksteissä myös näkyvästi yhdessä. Esimerkiksi sapatinvietolle annetaan Vanhassa testamentissa kaksikin perustelua. Sapatin pitämisen perusteena on Jumalan luomistyö ja lepääminen seitsemäntenä päivänä (2. Moos. 20:8–11) ja toisaalta vapautuminen Egyptin orjuudesta (5. Moos. 5:12–15). Molempien syiden vuoksi ihmisten ja eläinten tulee saada levätä. Jälkimmäinen peruste liittyy selkeästi Israelin kansan historiaan. Ensimmäisen perusteen voi ajatella olevan universaalimpi: ihminen liittyy sapatin kautta Jumalan luomisjärjestykseen.
Mutta mitä sapatti menettäisi, jos luovuttaisiin jommastakummasta perustelusta tai kummastakin? Monet rituaalintutkijat asettavat toiminnan vaikuttavuuden vähintään merkityksenannon rinnalle. Merkityksenanto on ihmiselle ominaista ja vaikuttaa etenkin motivaatioon osallistua johonkin rituaaliin, mutta henkilö voi osallistua rituaaliin pelkästään perinteen vuoksi, pohtimatta sen merkitystä tai liittymättä uskonnollisten auktoriteettien antamaan merkitykseen. Merkityksellisyys voi syntyä myös pelkästään liittymisestä tiettyyn toiminnan ketjuun tai tietyn järjestyksen noudattamisesta. Rituaalien tutkimus raamatuntutkimuksessa ei ole vain sen kysymistä, mitä jokin rituaali alun perin tarkoitti tai missä muissa rituaaleissa jonkin rituaalin alkuperä on, vaan mielenkiintoinen näkökulma on myös rituaalinen toiminta sellaisenaan ja sen vaikutukset.
Voimakkaasti toiminnan ensisijaisuuden puolesta on ottanut kantaa esimerkiksi Ithamar Gruenwald (2003). Gruenwaldin mukaan rituaali on ihmismielen itsenäinen ilmaisumuoto samoin kuin taide, kieli tai matematiikka. Kullakin rituaalilla on oma rakenteellinen logiikkansa. Teologia antaa kontekstin ja motivaation osallistua rituaaleihin mutta ei määrittele niiden olemusta. Mielikuvitus on kuitenkin oleellinen osa rituaalia: kun kertomus tai uskomus kääntyy rituaaliseksi toiminnaksi, siitä tulee myytti. Kun myytti puolestaan menettää yhteytensä rituaaliin, siitä tulee osa mytologiaa ja yleistä kertomusten maailmaa.
Raamatuntutkijatkin puhuvat mielen mekanismeista
Toinen merkittävä tekijä rituaalinäkökulman vahvistumiseen raamatuntutkimuksessa on 1990-luvulta lähtien noussut kognitiivinen uskontotiede, joka tarjoaa yhden kiehtovan tason selityksen ihmisen toimintaan kartoittamalla ihmismielen toimintaa ja rakennetta. Kognitiivinen selitys ei pyri kuitenkaan olemaan kaikenkattava.
Rituaalin ja kielen analogisuus on yksi työkalu rituaalien vertailemisessa. Huomio kohdistuu esimerkiksi siihen, miten keskeiset ja vähemmän tärkeät rituaalit eroavat toisistaan, millaiset ideat muistetaan parhaiten ja miten rituaalijärjestelmien muutokset vaikuttavat uskonnollisiin yhteisöihin. Näin ollen sen sijaan, että tyydyttäisiin toteamaan antiikin ajan ja nykyajan syvä kulttuurinen etäisyys, pyritään huomioimaan miten ja miksi ihmisyhteisöissä ilmenee kuitenkin samanlaisia prosesseja ja miten ihmismielen rakenne selittää antiikin tekstien ja yhteisöjen piirteitä.
Abstraktit uskomukset ja konkreettiset vertauskuvat ovat hyvin eri asemassa ihmiskunnan historiassa. Monimutkaisten ajatusrakennelmien välittämiseksi on turvauduttu kirjalliseen tallentamiseen, ja silti tällaisella tiedolla on taipumus olla hyvin pienen joukon kiinnostuksen kohteena ja hallittavissa. Kansanuskoa parjataan usein juuri turvautumisesta yksinkertaistettuihin ajatuksiin, maagisiin uskomuksiin ja tavan vuoksi toistamiseen. Se mitä perinteestä ”jää mieleen” ilman opiskelua ja kirjoitusten tutkimista on merkittävä kysymys raamatuntutkimuksen kannalta, jos oletetaan, että ihmisten lukutaito oli muinoin murto-osa nykyisestä länsimaisesta tasosta. Vanhan testamentinkin tutkimuksessa on esitetty kysymys, milloin tooran lukeminen kansalle oli julkinen ja tarpeeksi toistuva tapahtuma niin, että se sai aikaan merkittävää perinteen siirtymistä.
Kognitiivisessa uskontotieteessä on hyödynnetty muistitutkimusta. Pascal Boyerin mukaan kognitiivisesti optimaaliset ideat ovat esimerkiksi sellaisia, joissa hyödynnetään ihmisten intuitiivisia odotuksia mutta jokin intuitionvastainen elementti jää mieleen ja herättää mielenkiinnon (esim. puhuva aasi), toisin kuin kognitiivisesti työläät ajatukset, jotka rikkovat liian monta intuitiivista odotusta vastaan ja joilla ei ole ihmismielessä samanlaista tarttumapintaa (esim. ajatuksia lukeva, ikkunoiden läpi kulkeva puhuva aasi).
Toiminnan merkitys tradition siirtämisessä
Uskonnolliset auktoriteetit ovat toki varhain oivaltaneet tapojen merkityksen. Pääsiäisenvieton asettamisen yhteydessä annetaan ohje: ”Kun lapsenne kysyvät teiltä: ’Mitä nämä teidän juhlatapanne tarkoittavat?’, niin vastatkaa näin: ’Se on pääsiäisuhri Herralle, joka egyptiläisiä surmatessaan kulki israelilaisten kotien ohi ja säästi ne.’ Silloin kansa polvistui ja heittäytyi kasvoilleen maahan.” (2. Moos. 12:26–27). Ihminen ei pysty käsittelemään aktiivisesti suurta määrää yksityiskohtaista informaatiota pääsiäisaterian valmistamisen symbolisesta merkityksestä mutta hän pystyy toimimaan tietyn mallin mukaan ja viemään sitä kautta eteenpäin traditiota, joka sisältää mahdollisuuden alkaa reflektoida ja pohtia sen merkitystä. Rituaalilla on mahdollisuus sekä synnyttää uusia tulkintoja että viedä eteenpäin vanhaa perinnettä.
Raamatuntutkijat eivät pääse suoraan käsiksi varhaisiin rituaaleihin tekstien kautta. Se ei kuitenkaan saisi estää kiinnostusta rituaaleja kohtaan, jotka ovat uskontojen oleellinen osa. Kiinnostus rituaaleihin on virinnyt uudestaan, kun rituaalit ymmärretään jopa ihmisen yhdenlaisena itsenäisenä ”kielenä”, toimintana, jonka tietyt mielen mekanismit aktivoivat, jolla on oma sisäinen rakenteensa ja joka yhdistää joukon tähän toimintaan osallistuvia ihmisiä. Rituaalien symboliset tulkinnat eivät tyhjennä rituaalien merkitystä. Kognitiivisen uskontotieteen edustaja Ilkka Pyysiäinen ja raamatuntutkija Risto Uro ovat olleet eturintamassa uudenlaisten rituaalinäköalojen luomisessa, mutta rituaaliteema voi varmasti yhdistää useampiakin tutkimusaloja.
Kirjoittaja TT Jutta Jokiranta on Vanhan testamentin eksegetiikan yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.
Kirjallisuutta
Arnold, Russell C. D.: The Social Role of Liturgy in the Religion of the Qumran Community. Studies on the Texts of the Desert of Judah 60. Leiden, 2006.
Bell, Catherine: Ritual: Perspectives and Dimensions. New York, 1997.
Boyer, Pascal: The Naturalness of Religious Ideas: A Cognitive Theory of Religion. Berkeley, 1994.
Gorman, Frank H. Jr.: Ritual Studies and Biblical Studies: Assessment of the Past, Prospects for the Future. Semeia 67. 1994. 13–36.
Gruenwald, Ithamar: Rituals and Ritual Theory in Ancient Israel. The Brill Reference Library of Judaism 10. Leiden, 2003.
Gudme, Anne Katrine (ed.): Text and Ritual: Papers Presented at the Symposium Text and Ritual. Publikationer fra Det Teologiska Fakultet 12. Copenhagen, 2009.
Ketola, Kimmo, Ilkka Pyysiäinen & Tom Sjöblom (toim.): Uskonto ja ihmismieli: johdatus kognitiiviseen uskontotieteeseen. Helsinki, 2008.
Klingbeil, Gerald A.: Bridging the Gap: Ritual and Ritual Texts in the Bible. Bulletin for Biblical Research Supplements 1. Winona Lake, IN, 2007.
Kreinath, Jens, Jan Snoek and Michael Stausberg (eds.): Theorizing Rituals: Issues, Topics, Approaches, Concepts. Studies in the History of Religions. Vol. 114:1. Leiden, 2008.
Kreinath, Jens, Jan Snoek and Michael Stausberg (eds.): Theorizing Rituals: Annotated Bibliography of Ritual Theory, 1966-2005. Studies in the History of Religions. Vol. 114:2. Leiden, 2008.
Pyysiäinen, Ilkka: How Religion Works: Towards a New Cognitive Science of Religion. Cognition and Culture Book Series 1. Leiden, 2001.
Uro, Risto: Eksegetiikka ja kognitiivinen uskontotiede. Teologinen Aikakauskirja 109. Helsinki, 2004. 549–561.
Uro, Risto: Rituaalinen näkökulma kristinuskon syntyyn. Teoksessa Jumalanpalveluselämä muutoksessa. Toim. Joona Salminen. Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisuja 263. Helsinki, 2009. 10–35.
Whitehouse, Harvey: Modes of Religiosity: A Cognitive Theory of Religious Transmission. Cognitive Science of Religion Series. Walnut Creek (CA), 2004.