Costa Rican naisten Maria-kultti
Elina VuolaMiksi Neitsyt Marialla on niin keskeinen rooli katolisessa kirkossa ja erityisesti sen ruohonjuuritason rituaaleissa, kun taas luterilaisessa perinteessä Mariaa ei juuri näy? Opillisesti luterilaiset kirkot yhtyvät kahteen ekumeeniseen Maria-dogmiin, jotka koskevat hänen kutsumistaan Jumalan äidiksi (Theotokos) ja Marian ikuista neitsyyttä. Reformaattori Martti Lutherille Maria oli läheinen ja tärkeä. Neitsyt Marian ja mariologian haihtuminen luterilaisuudesta onkin myöhempää perua.
Käsittelen tässä artikkelissa latinalaisamerikkalaista katolisuutta. Keskityn yhteen maahan, Costa Ricaan, jossa olen tehnyt tutkimusta paikallisten naisten suhteesta Neitsyt Mariaan.[i] Kysymys siitä, miksi Maria merkitys luterilaisesta perinteessä on niin vähäinen, on kuitenkin tekstini taustalla. Voi nimittäin olla, että luterilainen niukkuus ja sanakeskeisyys ovat yksi syy Marian vierastamiselle. Tällöin kyse ei olekaan ensisijaisesti opillisista eroista, vaikka niilläkin on toki merkityksensä. Ortodoksisessa ja katolisessa perinteessä visuaalinen, liturginen ja materiaalinen hurskaus[ii] liittyvät elimellisesti Marian kunnioitukseen. Marian eteen kontataan, hänen kuvaansa suudellaan, hänelle viedään esineitä, kukkia ja kynttilöitä, ja hänen siunaamaansa vettä otetaan pulloihin. Häntä katsotaan, kosketetaan ja rakastetaan.
Ristiriitaiset Maria-tulkinnat
Olen pitkään tutkinut uskonnon ja sukupuolen kysymyksiä Latinalaisen Amerikan kontekstissa.[iii] Vaikka roomalaiskatolisella kirkolla ei enää ole sellaista monopolia mantereen uskonnollisessa kentässä kuin aiemmin, olen käsitellyt tutkimuksessani paljolti juuri katolista kirkkoa. Uskonnontutkija, vieläpä teologi, joka käy dialogia sukupuolentutkimuksen kanssa, kohtaa nopeasti sen, että uskonnon ja sukupuolen suhteesta saatetaan esittää perusteettomia väitteitä. Näin on myös Latinalaisessa Amerikassa. Juuri sekulaarit feministit ja sukupuolentutkijat ovat kiinnittäneet siellä huomiota Neitsyt Marian hahmoon. Useimmiten se on tapahtunut negatiivisten mielleyhtymien kautta: Maria vieraantuneena esikuvana ja seksuaalikielteisyyden kukkasena, Maria naisten alistuneisuuden siunaajana. Jännite katolisen kirkon virallisen mariologian, sen feministisen kritiikin ja katolisten naisten Maria-rakkauden välillä on kiinnostava. Yhtäältä virallista mariologiaa saatetaan käyttää tietynlaisen naiskuvan pönkittämiseen ja Maria esitetään juuri neitsyyden ja äitiyden esikuvana katolisille naisille. Toisaalta sekulaarin feminismin edustajat saattavat liioitella tai vääristellä Maria-symbolin merkitystä naisten alistuneisuuden näkökulmasta. Kumpikin käsitys saattaa jättää huomiotta kansanhurskauden, tavallisten ihmisten Mariaan kohdistamat uskonnolliset käytännöt.
Tutkimuksen näkökulmasta kyse on myös oppiaineiden ja tieteenalojen riittämättömästä dialogista sekä aidon monitieteisyyden puutteesta. Antropologit ja uskontotieteilijät tutkivat kyllä Maria-kultteja, mutta eivät aina huomaa niiden teologisia perusteita. Jos uskonto ei ole vain oppia tai tekstejä, ei se ole pelkkää käytäntöäkään. Sekä opin että käytännön riittävä ymmärtäminen on olennaista juuri Marian kaltaisen uskonnollisen symbolin kohdalla. Liittyyhän hän opillisesti kristinuskon keskeisimpiin teologisiin käsityksiin. Maria on myös länsimaisen kuvataiteen, musiikin ja runouden kuvatuimpia – ellei kuvatuin – naishahmo. Niitäkin on vaikea ymmärtää, ellei ymmärrä Mariaa koskevaa teologiaa.
Toisaalta kansanhurskaus ja siihen liittyvä rituaalinen ulottuvuus tuovat mariologiankin ymmärtämiseen ulottuvuuden, joka puolestaan saattaa teologilta tai tekstien tutkijalta jäädä huomiotta. Yhteiskuntatieteissä taas voidaan olla näkemättä uskontoa tai se nähdään stereotyyppisesti. Marian kohdalla se on Latinalaisessa Amerikassa tarkoittanut jopa marianismista puhumista.[iv] Marianismissa Maria-kultti ja siitä juontuvat kulttuuriset käytännöt tulkitaan naisten alistuneisuuden ytimenä. Olen kritisoinut tätä kapeaa tulkintaa useissa kirjoituksissani. Se oli myös motiivini tutkimukselleni, jossa haastattelin eri-ikäisiä costaricalaisia katolisia naisia heidän suhteestaan Mariaan.
Costa Rican La Negrita
La Virgen de los Angeles, Enkelten neitsyt, kansanomaiselta nimeltään La Negrita. Virgen de los Angeles eli Enkelten Neitsyt, lempinimeltään La Negrita, Pikku musta, julistettiin Costa Rican suojelupyhimykseksi 1824. Legenda, joka kirjoitettiin nykyiseen muotoonsa vasta 1934, kertoo, että Maria ilmestyi patsaan muodossa elokuun 2. päivänä vuonna 1635 köyhälle maalaistytölle, jonka suonissa virtasi espanjalainen, afrikkalainen ja intiaanien veri. Kultti on muuttunut vuosisatojen saatossa marginaalisesta pienen ryhmän uskomuksesta kansallisvaltion tärkeimmäksi uskonnolliseksi symboliksi. Muutoksen syyt liittyvät niin talouteen, luokkaan, rotuun, etnisyyteen kuin nationalismiinkin.[v] Näitä syistä johtuen kultti on hyvä esimerkki virallisen ja kansanomaisen, ehkäpä jopa eliitin ja ruohonjuuritason, välisistä eroista ja jännitteistä saman kultin sisällä.
Aineellisesti kyseessä on pieni tummaihoinen Maria-patsas. Hänelle omistettu basilika sijaitsee maan entisessä pääkaupungissa Cartagossa, noin 25 kilometrin päässä nykyisestä pääkaupungista San Josésta. Kirkon alakerrassa on tila, jonka seinillä olevat kaapit ovat täynnä metallisia pikkuesineitä, votiivilahjoja, joista Costa Rican espanjassa käytetään vaihtelevasti joko termiä milagro, ihme, tai promesa, lupaus.
La Negritan patsas on lähes mustasta kivestä kömpelön oloisesti veistetty ja vain noin 20 senttimetrin korkuinen. Se on yksi niin sanotuista mustista madonnoista mutta se ei oikeastaan muistuta mitään muuta näkemääni Maria-veistosta tai maalausta. Se voisi olla lapsen tai harrastelijan tekemä eikä siinä ole useimpien muiden Maria-kuvien ja -patsaiden eleganssia tai pyhyyden merkkejä. La Negrita on pyöreä, melkein muodoton, lasta sylissään kantava maatuskamainen äitihahmo.
Elokuun 2. päivä on edelleen Costa Ricassa La Negritan päivä, jolloin tuhannet ihmiset vaeltavat hänen pyhäkköönsä eri puolilta maata. Näitä pyhiinvaelluksia kutsutaan nimellä romería. Yleinen tulkinta legendasta on, että La Negrita, itsekin musta, ilmestyi rodultaan ja asemaltaan alempiarvoisemmalle tavalliselle maalaistytölle, koska hän halusi sovittaa rotujen välisiä ristiriitoja. Kaikki ovat samanarvoisia Jumalan edessä, oli neitsyen viesti. Maan afrikkalaisperäinen väestö ja alkuperäiskansojen edustajat kokevat kuitenkin edelleen monenlaista rasismia.
La Negritan rituaalit
La Negritan kultti on tunnettu vain Costa Ricassa. Se on siis monen muun latinalaisamerikkalaisen Maria-kultin tapaan erittäin paikallinen. Siksi sillä on merkitystä nimenomaan costaricalaisille. Nykypäivän katoliset pitävät La Negritaapaitsi kansallisvaltion symbolina ja suojelijana myös kansallisen itseymmärryksen legitimoijana. Tämä viittaa erityisesti uskomukseen niin maan rodullisesta kuin muustakin tasa-arvoisuudesta.
Kaiken tämän ohella lukemattomat costaricalaiset, miehet ja naiset, osallistuvat La Negritan kulttiin hyvin konkreettisin tavoin. Niistä yleisin on edellä mainittu pyhiinvaellus, johon osallistuu myös heitä, joille kultti tai uskonto eivät ole välttämättä kovin tärkeitä. Selkeämmin Maria-hartautta edustaa vierailu neitsyen basilikassa. Vierailuun liittyy usein jokin huoli, pelko, pyyntö tai kiitos. La Negritalla uskotaan olevan erityinen kyky tehdä ihmeitä, mistä kertovat paitsi lukuisat votiivilahjat myös kirkon takana pulppuava ihmeitä tekevä vesi. Useimmiten ihmeet liittyvät sairauksista parantumiseen.
Ihmiset vaeltavat polvillaan alttarille La Negritan patsaan luo. Votiivilahjan voi teettää etukäteen tai sen voi ostaa La Negritan basilikaa ympäröivistä puodeista. Perusvalikoima koostuu ihmishahmoista (nainen, mies, lapsi), talosta kodin symbolina sekä ruumiinosista (sisäelimet, silmät, raajat, lantio ja rinnat). Esine voidaan viedä La Negritalle pyynnön tai kiitoksen myötä. Basilikassa vierailijat kulkevat polvillaan ovelta alttarille, jonne itse patsas on sijoitettu.
Kaupoissa myydään myös erilaisia ja erikokoisia La Negritan muotoisia muovipulloja, joihin voi käydä ottamassa vettä kirkon takana sijaitsevasta lähteestä. Kyse on aivan tavallisesta vesijohtovedestä, mutta ihmiset uskovat La Negritan siunanneen sen. Vesi liittyykin usein Maria-kultteihin eri puolilla maailmaa. Alkuperäisessä La Negritan legendassa sillä ei kuitenkaan ole minkäänlaista roolia. Miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, ottavat lähteestä vettä pulloihin kotiin vietäväksi, mutta myös valelevat sitä itsensä tai lastensa päälle.
Votiivilahjat sijoitetaan kirkon alakertaan varta vasten rakennettuihin lasivitriineihin, joita vierailijat käyvät katsomassa. Kaapeissa on myös jalkapallojoukkueiden pokaaleita kiitokseksi saavutetusta voitosta sekä leikkiautoja ja – lentokoneita symboloimassa pelastumista liikenneonnettomuudelta – toisin sanoen mitä tahansa, missä ihmisten arkipäivän pelot ja toiveet konkretisoituvat. Morsiuspukujen ja -kimppujen tuominen on niin ikään tavallista: silloin Marialta pyydetään siunausta avioliitolle.
Haastattelemani henkilöt uskoivat sekä veteen että votiivilahjoihin, mutta monet ilmaisivat myös epävarmuutta niiden mahdollisesta pakanallisuudesta tai taikauskosta. Haastateltavien epävarmuus kertoo mielestäni siitä, että he ovat selvillä kirkon virallisesta opetuksesta, jonka mukaan Mariaa kunnioitetaan, mutta häntä kielletään pitämästä jumalattarena. Kirkko suhtautuu torjuvasti tai sietää kultin piirteet, joilla on selvästi synkretistinen tausta. Kyse on kuitenkin aika suuresta neuvottelunalaisesta alueesta, joka vaihtelee paikasta, maasta ja Maria-kultista toiseen. Eurooppalaisissa Maria-kulteissa (Fátima, Lourdes) on samankaltaisia piirteitä, joihin edesmennyt paavi Johannes Paavali II:nkin turvautui.
Maria ja naiset
Keskityin tutkimustyössäni naisten kokemuksiin ja Maria-hurskauteen, sanotaanhan Maria-symbolin alistavan erityisesti juuri naisia. On myös selvää, että Mariaan kohdistuu hänen naiseutensa vuoksi sukupuolisidonnaista hartautta. Olen haastatellut eri-ikäisiä costaricalaisia katolisia naisia heidän suhteestaan Mariaan. Usein se konkretisoitui La Negritaan, mutta ei aina. Marian naiseuden ja äidinroolin vuoksi naiset kokevat hänen ymmärtävän juuri toisia naisia ja äitejä erityisen hyvin. Marian kanssa koettu läheisyys – kuin sisar, äiti tai ystävätär – oli haastateltavillani hyvin konkreettista. Samalla Maria on Taivaan kuningatar ja Jumalan äiti, jolla on valtaa ja voimaa jopa tehdä ihmeitä. Hän toimii välittäjänä ihmisten ja (miespuoliseksi mielletyn) Jumalan välillä. Marialla on siis sekä välittäjän rooli että aivan oma roolinsa, joka usein keskittyy arjen, ruumiillisuuden, terveyden, äitiyden, toimeentulon ja ihmissuhteiden kysymyksiin.
Marian sukupuoli on merkityksellinen varsinkin hänen seuraajilleen, sekä miehille että naisille. Haastattelemani naiset piirtävät Mariasta kuvan, jota miehillä ei kuitenkaan ole: Maria on sekä kuten minä, tavallinen ihmisnainen, että jumalallinen naishahmo, jolla on valtaa ja voimaa. Vuorovaikutus näiden kahden ulottuvuuden välillä on Maria-hurskauden ja -rituaalien ytimessä. Mariassa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla ihmisyys ja jumaluus. Hänen naisen ruumiinsa on sen merkkinä.
Kirjoittaja Elina Vuola on teologian tohtori ja Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professori Helsingin yliopistossa.
Kirjallisuutta
McDannell, Colleen: Material Christianity. Religion and Popular Culture in America. London, 1995.
Morgan, David: Visual Piety. A History and Theory of Popular Religious Images. Berkeley, 1998.
Stevens, Evelyn P.: Machismo and Marianismo. Society 10: 6. 1973a. 57–63.
Stevens, Evelyn P.: Marianismo: The Other Face of Machismo in Latin America. Teoksessa Female and Male in Latin America. Essays. Ed. Ann Pescatello. Pittsburgh, 1973b. 89–101.
Vuola, Elina: Jumalainen nainen. Neitsyt Mariaa etsimässä. Helsinki, 2010a.
Vuola, Elina: A Symbol of Submission or the Master of Intersectionality? Costa Rica´s La Negrita and the Hierarchies of Race, Gender, and Class. Teoksessa Mot bättre vetande. Festskrift till Tage Kurtén på 60-årsdagen. Red. Mikael Lindfelt, Pamela Slotte och Malena Björkgren. Åbo, 2010b. 281–299.
Vuola, Elina: Patriarchal Ecumenism, Feminism and Women´s Religious Experiences in Latin America. Teoksessa Gendering Religion and Politics. Untangling Modernities. Eds. Hanna Herzog and Ann Braude. New York, 2009. 217–238.
Vuola, Elina: Seriously Harmful for Your Health? Religion, Feminism and Sexuality in Latin America. Teoksessa Liberation Theology and Sexuality: New Radicalism from Latin America. Ed. Marcella Althaus-Reid. London, 2006. 137–162.
Vuola, Elina: Limits of Liberation. Feminist Theology and the Ethics of Poverty and Reproduction. Sheffield and New York, 2002.