Pääkirjoitus: Kirkollinen johtajuus eilen ja tänään
Teologia.fi tarjoaa syksyllä 2010 lukijoilleen uuden teemakokonaisuuden, jonka aiheena on Piispan virka ja kirkollinen johtajuus. Teema on osoittautunut ajankohtaisemmaksi kuin sitä suunniteltaessa oletimmekaan. Kuluvan vuoden mediatapahtumia niin kirkollisessa ja sekulaarissa lehdistössä kuin sosiaalisessa mediassa ovat olleet luterilaisen kirkon arkkipiispan ja Helsingin piispan vaalit. Tähän on vielä antanut oman lisänsä kysymys Suomen Luther-säätiön luonteesta ja sen piispan asemasta.
Median luonteeseen kuuluu seurata yleisesti kiinnostaviksi ja merkittäviksi arvioituja tapahtumasarjoja, joista se rakentaa ikään kuin jatkokertomuksia. Tapahtumasarjat rakennetaan mielellään henkilöiden ympärille. Jännitteet ja vastakkainasettelu edistävät kertomusten välittämistä suurelle yleisölle.
Tässä ei ole mitään uutta. Media joutuu aina pohtimaan sitä, mikä tapahtuma tai kannanotto on uutinen, mikä ei. Uutiskriteerit ovat viime vuosina olleet jatkuvassa muutoksessa. Osa mediasta on yhä selvemmin mennyt uutisvälityksessään entistä markkinaehtoisempaan suuntaan: kerromme vain siitä, mikä mielestämme kiinnostaa ihmisiä ja myy lehteämme. Maakunnallinen lehdistö on tässä seurannut kiltisti valtakunnallisen valtamedian trendejä. Myös kirkollinen lehdistö näyttää yhä selvemmin olevan samojen lakien alainen.
Samoja kysymyksiä pohti pari vuotta sitten Turun piispa Kari Mäkinen, joka kertoi omista lehdenlukukokemuksistaan (Tuore oliivipuun lehti 1/2008). Aamukahvipöydässä hän ei katsellut sanomalehdistä maailmaa, vaan siitä lukijalle annettua kuvaa. Joka tätä kuvaa hallitsee, hän käyttää todellista valtaa, Mäkinen päätteli. Median valta oli Mäkisen mukaan valtaa luoda kuva maailmasta ja asioiden tärkeysjärjestyksestä. Toisinaan kuvassa pilkahti kirkko tai kirkon työ. Silloinen Turun piispa kirjoitti: ”Joskus tunnistan kuvan paremmin, joskus huonommin. Kuva ei rakennu kirkon ehdoilla. Se rakentuu median ehdoilla. Muuta vaihtoehtoa ei ole.”
Kriittinen lukija joutuu aikamme pinnallisten kohu- ja henkilöjuttujen keskellä kysymään, eikö medialla ole enää varsinaista yhteiskunnallista ja kulttuurimerkitystä niin kuin joskus ennen. Se tarjoaa kyllä valtavasti horisontaalista pikkutietoa, näkymiä tähän hetkeen, parhaassa tapauksessa eiliseenkin. Harvassa ovat kuitenkin ne todelliset laatumediat, jotka pyrkisivät luotaamaan myös ilmiöiden syvyysulottuvuuksia.
Tämän hetken hämmentävä tilanne tarjoaa merkittävän haasteen teologiselle ja muulle tutkimukselle, joka ei sitoudu valtajulkisuuteen vaan lähestyy sitä yhtä kriittisesti kuin muitakin tutkimuskohteita. Pinnallisten tarkastelujen sijasta tarvitsemme vankempaa tietoa ja syvempää ymmärtämistä, monesti myös etäisyyttä kulloisiinkin maallisiin ja kirkollisiin johtajiin.
Suomalaisen yliopistoteologian edustajana teologia.fi lähestyy kysymystä kirkollisesta johtajuudesta eri oppialojen näkökulmasta. Oman panoksensa antavat eksegetiikka, systemaattinen teologia – erityisesti ekumeniikka – , kirkkohistoria, uskontotiede ja mediatutkimus.
Kiinnostuksemme kohteena ei ole vain Suomen luterilainen kirkko ja sen piispat nykypäivänä ja historiassa. Seuraamme myös, miten muut kirkkokunnat – ennen muita roomalaiskatolinen ja ortodoksinen kirkko – ovat suomalaisessa ja kansainvälisessä kontekstissa toteuttaneet kirkollista johtajuutta. Niin kuin monet reformoituun maailmaan kuuluvat protestanttiset kirkot osoittavat, kirkollinen johtajuus ei välttämättä edellytä piispanvirkaa.
Kirjoittaja Hannu Mustakallio on Itä-Suomen yliopiston kirkkohistorian professori (tällä hetkellä vuorotteluvapaalla) ja teologia.fi -verkkojulkaisun toimituskunnan puheenjohtaja.