Reformoitu kirkkoarkkitehtuuri

Tarkastelen tässä artikkelissa reformoitua kirkkoarkkitehtuuria. Esitän ensin muutamia yleisiä huomautuksia reformoidun kirkkoarkkitehtuurin luonteesta ja tarkastelen sen jälkeen kuvaesimerkein Pohjois-Amerikkaa, jossa reformoitu kirkkoarkkitehtuuri sai alun pitäen kehittyä vapaammin kuin Euroopassa.

Mitä on reformoitu kirkkoarkkitehtuuri?

Reformoidulla kirkkoarkkitehtuurilla tarkoitetaan tässä artikkelissa kirkkoarkkitehtuuria, joka on tavalla tai toisella kytköksissä Ulrich Zwingliin ja Jean Calviniin liittyvään uskonpuhdistuksen traditioon. Käsite kirkkoarkkitehtuuri on tässä traditiossa tosin hieman ongelmallinen. Vastakkainasettelu muiden muassa roomalais-katolisen kirkon kanssa johti usein kirkko-käsitteen välttelyyn. Käytän kuitenkin käsitettä kirkko yleisluontoisesi ja tarkennan sitä tarvittaessa.

Reformoidun tradition nopeahko leviäminen Sveitsin lisäksi laajoille alueille Ranskaan, Alankomaihin, Englantiin ja sieltä Uuteen maailmaan – mutta myös itään, varsinkin Unkariin – on merkinnyt hyvin monimuotoista rakennuskulttuuria. Paikalliset olosuhteet ovat korostuneet historian eri vaiheissa, minkä vuoksi hyvinkin monenlaiset rakennukset ovat toimineet reformoituina kirkkoina.

Vanhat kuoret – uusi sisus

Reformoidun kirkon suhde kuvataiteisiin oli äärimmäisen jyrkkä. Zwinglin Zürichissä ja Calvinin Genevessä harrastettiin erittäin johdonmukaista ikonoklasmia eli kuvainraastoa. Vanhat katoliset kirkot kelpasivat kuitenkin tällä tavoin puhdistettuina reformoitujen kristittyjen tarpeisiin, kunhan vielä yksi merkittävä muutos oli suoritettu: alttarin vaihto saarnastuoliin. Kuvainraasto nähtiin tarpeelliseksi, koska Calvinin Vanhan testamentin tulkinnan mukaan kaikki kirkossa olevat kuvat olivat jumalanpilkkaa. Alttarin merkitys ja muoto muuttuivat puolestaan uuden ehtoollisopin myötä – alttarista tuli tavallinen puinen, siirrettävissä oleva pöytä, joka usein kannettiin eukaristian vaatimalle paikalle vasta saarnan jälkeen.

Vetäytymisiä ja piiloutumisia

Reformoidun liikkeen edetessä uusille alueille, esimerkiksi Englantiin ja Ranskaan, se herätti poliittisesta ja kirkollisesta tilanteesta riippuen enemmän tai vähemmän voimakkaita vastareaktioita. Esimerkiksi Englannissa kalvinistista teologiaa edustavien puritaanien ääriryhmät ajautuivat Elisabeth I:n hallinnosta lähtien jatkuviin ja laajeneviin konflikteihin valtakirkon kanssa. Usein he kokoontuivat valtakirkon ulkopuolella siellä, missä siihen vain tarjoutui tilaisuus. Vaaka kääntyi tosin hetkeksi Oliver Cromwellin aikana, mikä johti ennennäkemättömään kuvainraastoon koko reformaation mittakaavassakin.

Ranskassa puolestaan hugenoteiksi kutsutut reformoidut kävivät katolisia vastaan katkeraa kamppailua uskontonsa puolesta noin vuodesta 1560, kunnes Nantesin edikti soi heille tilapäisen rauhan ja järjestäytymisen mahdollisuuden. Ludwig XIV:n kumottua Nantesin ediktin v. 1685 kävi hugenottien tilanne katastrofaaliseksi, ja yli 200 000 reformoitua jätti maan, eräät kääntyivät, jotkut vain näennäisesti ja sitkeimmät kokoontuivat salaa ”erämaakirkkoihin (église de désert). Sotienkin keskellä hugenotit kykenivät kuitenkin luomaan mielenkiintoisia, perusotteeltaan aina keskitettyjä pohjaratkaisuja temppeleilleen, kuten he kokoontumispaikkojaan kutsuivat. Tila- ja akustiikkasyistä lehtereitä saattoi olla kaksinkin kappalein. Useimmiten nämä temppelit eivät ennättäneet olla kovinkaan pitkää aikaa käytössä ennen kuin ne poltettiin maan tasalle.

Meetinghouse – uusi alku

Uuden kirjoittamattoman lehden niin reformoidun uskonnon harjoittamiselle kuin sen arkkitehtoniselle luonteelle avautui muutamina vuosikymmeninä Mayflower-laivan rantauduttua Plymouthiin, nykyisen Massachusettsin osavaltion alueelle. Tänne separatistit perustivat Amerikan Yhdysvalloiksi myöhemmin kehittyvän siirtokunnan, jonka uskonnollista identiteettiä eivät valtiolliset alistusjärjestelmät painaneet. Paikallinen alkuperäisväestö hupeni nopeasti lähes olemattomiin eurooppalaisten mukanaan tuomien, aiemmin tuntemattomien sairauksien vuoksi. Aallot puolestaan toivat mukanaan uusia tulokkaita, jotka levittäytyivät yhä laajemmalle Uuteen Englantiin.

Näissä vapaissa olosuhteissa kehittyi keskeiseksi kirkkorakennustyypiksi meetinghouse eli kokoushuone. Tämän keskeiselle, usein näkyvälle paikalle sijoitetun rakennuksen massoittelu oli yleensä horisontaalista ja kokonaisuus vaikutti reilun puoleiselta talolta – tietoisena vastakohtana anglikaanisen ja roomalais-katolisen kirkkorakennuksen vertikaaliselle ja usein monumentaaliselle ilmeelle. 

Kokoushuoneeseen saavuttiin sen pitkältä sivulta perinteisen kapean länsipäädyn sijaan. Katsetta ohjasi alttarin tai alttarilaitteen sijaan järeähkö saarnastuoli, samoin kuin Zürichissä tai Genevessä. Kalvinistisen jumalanpalveluksen kannalta kaikki järjestyi siten optimaalisesti oleellisen eli sanankuulon kannalta. Rakennukselle antoi arvokkuutta sen ”vilpitön”, suorastaan juhlava pidättäytyminen kuvista ja rakennustaiteellisista koristeista.

Kokoushuoneesta megakirkkoihin – esimerkkejä reformoidusta kirkkoarkkitehtuurista Yhdysvalloissa

a. Free Quaker Meetinghouse, 1783, Philadelphia (PA). 

Aloitan osion kenties hieman yllättävällä esimerkillä, Vapaiden kveekarien Philadelphiassa (PA) sijaitsevalla kokoushuoneella. Puritaanit lähettivät kveekarit aikoinaan mieluusti muille kuin omille mailleen, mutta kveekarien ajattelussa on myös piirteitä johdonmukaisesti loppuun ajatellusta kalvinismista. Kuva 1 osoittaa selkeästi kveekarien kokoushuoneelle tyypillisen ulkoisen ilmeen. Rakennus näyttää paremmanpuoleiselta asuinrakennukselta, tyyliltään se on ajalleen sopivasti georgiaanista. Sisäänkäynti on rakennuksen pitkältä sivulta, ja oven avattuaan kävijä kohtaa yksinkertaisen, lehterillisen, symmetrisesti aukotetun, kuvattoman ja koristeettoman sisätilan (kuva 2). Kveekareille tyypilliseen tapaan rakennuksen vastakkaisella pitkällä sivulla on alttarin sijaan vain vaatimaton puinen pöytä sekä sen takana hieman korotettu alue.

 

 

b) Old South Meetinghouse, 1729, Boston (MA).

Bostonissa sijaitseva Old South Meetinghouse osoittaa mielenkiintoisen vaiheen puritaanien arkkitehtuurissa. Anglikaaninen kirkko oli saanut otteen kaupungista ja rakentanut Christ Church -kirkon paikallisesti katsoen varsin komeaan Wren-tyyliin. Puritaanien vastaus, Old South Meetinghouse näyttää ulkoisesti varsin pitkälti Christ Church -kirkolta päätytorneineen (kuva 3). Siinä on silti merkillisellä tavalla jäänteitä vanhasta kokoushuonetyylistä: sisäänkäynti on pitkältä sivulta (kuva 4) ja kävijä kohtaa sisään tullessaan perinteisen reformoidun asetelman, saarnastuolin alttarin sijaan.

Kuva 3.

Kuva 4.

c) New Old South Church, 1875, Boston (MA).

Kongregationalistinen New Old South Church havainnollistaa kiinnostavalla tavalla viktoriaanisen ajan reformoitua kirkkorakennusta. Niin kokoushuone-termi kuin puritaaninen ”plain style” ovat jääneet taakse ja tilalle on tullut moraalisesti esimerkillinen keskiaika, Puginin innoittamassa uusgotiikan muodossa. Ikkunat hohtavat värillistä valohämyä ja myös ulkoasu on monivärinen. Kirkon sisäkuvaa hallitsee silti vankka puinen saarnastuoli, jolta aikoinaan George Angier Gordon, ”Prince of the pulpit” eli saarnastuolin prinssi jakoi väkevästi sanaa (kuvat 5 ja 6).

Kuva 5.

Kuva 6.

 

d) First Christian Church, 1942, Eliel Saarinen, Columbus (IN).

e) North Christian Church, 1962, Eero Saarinen, Columbus (IN).

Nämä kaksi samassa Keski-Lännen pikkukaupungissa sijaitsevaa kirkkoa tarjoavat mielenkiintoisen mahdollisuuden havainnollistaa Eliel ja Eero Saarisen kirkkorakentamista Yhdysvalloissa. Eliel Saarisen First Christian Church oli ylipäänsä ensimmäinen moderni rakennus Columbuksessa, ja kaupungista muodostui sittemmin eräänlainen modernin arkkitehtuurin pienoisnäyttely. Kirkkorakennuksen nelikulmainen, pitkittäinen pohja, massiivinen erillinen kellotapuli ja niukalti jäsennelty ulkoasu saa sisäkuvassa eloa hienovaraisen epäsymmetrian sekä koruttomalle ristille saapuvan sivuvalon myötä. Saarnastuoli hallitsee edelleen alttarialuetta (kuvat 7–8).

Kuva 7.

Kuva 8.

 

Eero Saarisen kuusikulmion muotoiselle pohjalle perustuva North Christian Church on poikkeuksellisen johdonmukaisesti toteutettu keskeisrakennus. Ulkokuvassa keskeismuotoa korostaa keskitetty neulamainen torni ja sisällä yhtä lailla keskitetty ehtoollispöytä (kuvat 9–10). North Christian Church kuuluu ekumeenisesti asennoituvaan kirkkokuntaan Disciples of Christ, josta First Christian Churchin edustama kirkkokunta erosi oppiriitojen vuoksi 1960-luvulla. Calvinin oma ehtoolliskäsitys ja Vatikaanin toisen konsiilin vaikutus heijastuvat alttarin keskeisessä asemassa.

Kuva 9.

Kuva 10.

f) Crystal Cathedral, 1980, Philip Johnson, Garden Grove (CA)

Crystal Cathedral on televisioajan megakirkko, josta reformoidun kirkon vaatimaton kokoushuoneperinne on ainakin mittakaavallisesti kaukana. Robert H. Schuller vaimoineen aloitti aikoinaan saarnaamisen vuokraamalla aikaa paikalliselta Drive-In teatterilta. Sittemmin Richard Neutra suunnitteli alueelle kirkon, jossa oli ulos avautuva sivuseinä (1959). Seurakunta ja suosio jatkoivat kasvuaan, ja vuonna 1980 tähtiarkkitehti Philip Johnsonin visioima Crystal Cathedral alkoi sädehtiä yli kymmeninetuhansine peililaseineen. Sisäkuvassa korostuu häkellyttävän rakenteen lisäksi rock-näyttämöä muistuttava ”kuori”. Saarnalle on täten luotu varsin vaikuttavat puitteet. Arkkitehtuurista näyttäisi tulleen uusi kehyslaite ja jättiscreeneista uudet ikonit.

Kuva 11.

Kuva 12.

 

Kirjoittaja TT Arto Kuorikoski toimii parhaillaan Suomen Akatemian tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Käytännöllisen teologian osastolla. Hän on myös Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan hallinnoiman kirkkoarkkitehtuurin ja -taiteen digitaalisen kuva-arkiston projektipäällikkö (vuodesta 1996 alkaen).

Kirjallisuus

Como, David R.: Radical Puritanism. – The Cambridge Companion to Puritanism. Ed. John Coffey and Paul H. C. Lim. Cambridge University Press, 2008.

Finney, Paul Corby (Ed.): Seeing Beyond the Word. Visual Arts and the Calvinist Tradition. Grand Rapids (MI): Eerdmans, 1999.

Halaski, Karl (Hrsg): Die Reformierten Kirchen. Stuttgart: Evang. Verlagswerk, 1977.

Homan, Roger: The Art of the Sublime. Principles of Christian Art and Architecture. Hants: Ashgate, 1998.

Torgerson, Mark Allen: An Architecture of Immanence. Architecture for Worship and Ministry Today. Grand Rapids (MI): Eerdmans, 2007.

Turner, Harold W.: From temple to meeting house. The phenomenology and theology of places of worship. The Hague: Mouton, 1979.

William, Peter W.: Houses of God. Region, Religion, and Architecture in the United States. Chicago: University of Illinois Press, 1997.

 

Internet-aineistoja

Kuvio kuva-arkisto, www.kuvio.helsinki.fi
Lähes 18 000 kuvaa käsittävästä online-arkistosta löytyy muun muassa lisää kuvia kaikista tässä artikkelissa julkaistuista kohteista.