| Risto Saarinen |

Reformoidun ehtoollisopin puolustus

41CXsiCJbmL._SL160_

George Hunsinger, The Eucharist and Ecumenism. Let Us Keep the Feast. Cambridge: Cambridge University Press 2008. 350 sivua.

Kalvinistien ykkösyliopistossa, Princetonin teologisessa seminaarissa toimiva Hunsinger kutsuu reformoituja monipuolisen ehtoollisajattelun muodostamiseen. Samalla hän näyttää muiden kirkkojen edustajille, että reformoitujen ehtoollisoppi ei ole niin puutteellinen kuin nämä usein olettavat.

41CXsiCJbmL._SL160_

Hunsingerin mukaan Calvin ja Tuomas Akvinolainen ajattelivat Kristuksen todellisesta läsnäolosta suurin piirtein samalla tavalla. Molempien mielestä ylösnoussut Kristus on “paikallisesti” Isän oikealla puolella taivaassa, niin kuin uskontunnustuksessa sanotaan. Tuomas ja Calvin ajattelevat, että Kristus on “hengellisellä” ja “todellisella” tavalla läsnä myös ehtoollisaineissa. Tämä läsnäolo ei kuitenkaan ole paikallista: Kristus on leivän kanssa läsnä, mutta leipä ei Calvinin mukaan pidä sisällään Kristusta.

Lutherin oppi todellisesta läsnäolosta poikkeaa niin Tuomaasta kuin Calvinista siinä, että paikallisen ja todellisen läsnäolon erilaisuutta ei tehdä selväksi. Jättäessään tämän eron epämääräiseksi Luther poikkeaa läntisen teologian suuresta linjasta, jossa uskontunnustuksen ja ehtoollisen keskinäinen suhde pyritään määrittelemään kirkkaasti.

Kalvinistien kannattaisi Hunsingerin mukaan pitää esillä Calvinin aikalaisten kielikuvaa, jonka mukaan raudan ja tulen keskinäinen läpäisevyys hehkuvassa ahjossa kuvaa sitä, miten Kristus on ehtoollisessa läsnä. Tuli läpäisee raudan ja Kristus läpäisee leivän, mutta tässä todellisessa läsnäolossa kumpikaan ei lopullisesti muutu, katoa tai sisälly paikallisesti toiseen.

En ole itse vakuuttunut tämän kielikuvan hyödyllisyydestä. Reformaation keskusteluissa esiintyy usein kolme yhtymystä eli uniota: 1) keskinäisen läpäisevyyden unio (esim. tuli ja rauta), 2) ns. hypostaattinen unio Kristuksen kahden luonnon välillä, 3) sakramentaalinen unio ehtoollisaineen ja Kristuksen välillä. Luther saattaa pedagogisesti havainnollistaa (3):a viittaamalla (1):een ja (2):een (esim. WA 26, 442-444). Mutta (3) on Lutherille viime kädessä silti erilainen unio kuin (1) ja (2).

Lisäksi Hunsinger saattaa esittää ehtoollisopista monia muita kalvinisteja sakramentaalisemman version. Hän onnistuu kuitenkin näyttämään, että reformoitu ehtoolliskäsitys on huomattavasti rikkaampi kuin vaikkapa luterilaiset yleensä ajattelevat.

Pro ecclesia -lehdessä 3/2010 Hunsinger keskustelee Saarisen ja kahden muun teologin kanssa laajemmin tulkinnoistaan.

 

Kirjoittaja Risto Saarinen on Helsingin yliopiston ekumeniikan professori.