Teema 2009/2: Jeesus
Jeesus ja perhe – mahdoton yhtälö?
Jeesus ei ollut koti-ihminen. Mikäli evankeliumeihin on luottamista, hän ei koskaan mennyt naimisiin eikä perustanut omaa perhettä. Suhde lapsuuden perheeseen ei sekään ollut kulttuuristen normien mukainen. Evankeliumien mukaan hän oli äitinsä vanhin poika.
Jeesuksen vertaukset puhtaalta pöydältä
Maailman tunnetuimpiin kertomuksiin kuuluu Jeesuksen tarina Laupiaasta samarialaisesta. Eräs mies tuli ryöstetyksi matkalla Jerikoon. Pappi kulki ohi, mutta samarialainen auttoi. Mikä on nostanut tapauksen kirjallisuuden klassikoiden joukkoon? Mihin kertomus pyrkii?
Räikeä sikamessias säväytti 1970-luvulla
Taiteilija Harro Koskisen sikaikoni- ja sikamessias-taideteoksista keskusteltiin kiivaasti 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Teoksia sekä kannatettiin että vastustettiin. Polemiikki johti siihen, että Koskinen joutui töidensä takia oikeuteen, jossa hän sai langettavan tuomion jumalanpilkasta.
Pääkirjoitus: Kaaosmaista luovuutta – katsaus Jeesus-tutkimuksen nykytilaan
Jeesusta historian henkilönä tarkasteleva tutkimus on jatkunut kansainvälisesti vilkkaana jo neljännesvuosisadan ajan. Käynnissä on Jeesus-tutkimuksen kolmas aktiivivaihe, nk. kolmas etsintä. Usein puhutaan myös Jeesus-tutkimuksen renessanssista.
Oliko Jeesus mies?
Se, mitä on pidetty maskuliinisena, on vaihdellut eri aikoina ja eri kulttuureissa. Otsikossa halutaankin siis kysyä, oliko Jeesus maskuliininen. Maskuliinisuus on raamatuntutkimuksessa alue, johon on vasta viime aikoina alettu kiinnittää huomiota.
Koraanin Jeesus on kunnioitettu profeetta mutta vain ihminen
Jeesuksen hahmo yhdistää ja erottaa muslimeita ja kristittyjä. Jeesuksen kunnioitus yhdistää näitä uskontoja, mutta juuri tärkeytensä vuoksi hänen hahmoonsa liittyvät eroavaisuudet samalla korostavat näiden uskontojen eroavuutta.
Gnostilaisten tekstien Jeesus tuo maailmaan pelastavan tiedon
Tuomaan evankeliumissa, joka on todennäköisesti Nag Hammadin kirjakokoelman vanhin dokumentti, ei vielä erityisemmin pohdita Jeesuksen jumaluutta. Jeesus on kylläkin ennalta olemassa oleva ja Isästä lähtöisin, mutta kuitenkin ennen kaikkea täydellinen ihminen.