Uskonto ja varhaiskristillisyys luonnon ja kulttuurin yhteisevoluutiossa

Vain ihmislaji kykenee välittämään kulttuurista informaatiota sukupolvelta toiselle ja on siksi myös vastuussa kulttuurin konkreettisista ilmentymistä luonnon ja kulttuurin yhteisevoluutiossa. Kun kulttuuri ymmärretään laajasti, myös uskonnollisten traditioiden muutoksia voidaan tarkastella evoluution viitekehyksessä.

Mitä kulttuuri on?

Ensimmäinen jakolinja kulttuurievoluution tutkijoiden välille muodostuu siitä, mitä tutkitaan, kun tutkitaan kulttuuria. Kulttuuri on tutkimuksessa määritelty lukemattomin eri tavoin, ja eläinmaailmastakin löytyy merkkejä kulttuurin, opittujen taitojen, välittämisestä seuraaville sukupolville. Ihmislajin kulttuurin osalta olennainen kysymys on, pitäisikö tutkimuksen kohteena olla ensisijaisesti informaatio, jota ihmiset välittävät toisilleen – esimerkiksi ajatukset, sosiaaliset normit ja tieto esineiden valmistustavoista, jotka erilaisten prosessien kautta välittyvät ihmismielestä toiseen.

Vai pitäisikö tutkimuksen kohteena olevaan kulttuuriin lukea myös ihmisten havaittavissa oleva toiminta, esimerkiksi käyttäytyminen, musiikki tai näytelmät sekä ihmisten toiminnan tuloksena syntyneet artefaktit kuten esineet, rakennukset, kirjoitukset ja taideteokset? Ainakin kolme näkökohtaa puoltaa sitä, että kulttuuria on hyvä tarkastella pelkkää informaatiota laajempana ilmiönä.

Ensinnäkin informaatio ei voi koskaan välittyä puhtaana mielestä toiseen vaan siihen lyö aina oman leimansa myös se väline, jonka kautta vastaanottaja saa informaation. Lisäksi prosessiin vaikuttaa koko joukko sosiaalisia normeja ja muita kontekstuaalisia tekijöitä kuten aika, paikka ja tila. Nämä kaikki ovat kulttuurisidonnaisia ja sen vuoksi niitä on järkevää tarkastella osana sitä kulttuuria, jonka evoluutiota tutkitaan. Ihminen on biokulttuurinen olento (vrt. Geertzin artikkeli tässä numerossa).

Toiseksi on selvää, että mielen sisällä olevaa informaatiota voidaan analysoida vain hyvin rajoitetusti ja aina välillisesti. Tarkastelun kohteena on käytännössä aina informaation konkreettiset ilmentymät. Jos näitä ei pidettäisi kulttuuriin kuuluvina, kulttuuria tutkittaisiin tutkimalla jotain muuta kuin kulttuuria.

Kolmanneksi kulttuuristen artefaktien pitäminen kulttuurin olennaisena osana on tärkeää vastuullisen yhteisevoluution kannalta. Ihmisen tuottaman kulttuurin konkreettiset ilmentyvät ovat jo muokanneet monien muiden lajien elinympäristöä niin, että niillä ei ole selviytymismahdollisuuksia. Kulttuuri kaikkine ilmentymineen on ihmisen tuotos. Vastuu siitä on ihmisen.

Kulttuurin välittyminen: Viraalisti meemeinä?

Richard Dawkins esitteli meemi-käsiteen 1976 julkaistussa kirjassaan The Selfish Gene. Dawkins luo hyvin tiukan analogian geenien ja meemien välille. Meemit toimivat, aivan samoin kuin geenit, replikaattoreina eli kopioitujina, jotka ”hyppäävät aivoista aivoihin”, kun ihmiset jäljittelevät toistensa ajatuksia ja toimintaa. Dawkinsin meemit ovat sinänsä vain yksi evoluutiotutkijoiden kehittämistä ja käyttämistä termeistä, joilla on kuvattu kulttuurissa välittyvää tietoa. ”Meemi-meemi” on kuitenkin levinnyt erityisesti viime vuosikymmeninä ”viraalisti” sähköisessä mediassa. Kulttuurievoluution tutkimisen kannalta olennainen kysymys on, tarjoaako memetiikka tutkimiselle välineistöä, joka veisi tutkimusta olennaisesti eteenpäin.

Meemi-käsitettä on arvosteltu paljon sen vuoksi, että kulttuurin välittyminen poikkeaa geneettisestä perimästä informaation tarkkuuden osalta: sukusolut kopioivat geneettistä informaatiota seuraavalle sukupolvelle melko tarkasti, mutta kulttuurin periytymisessä variaatiot ja mutaatiot ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Kulttuuria ei voida myöskään sen monitahoisten vuorovaikutussuhteiden vuoksi pilkkoa pieniksi informaatiopalasiksi, niin kuin meemiteoria edellyttää.

Meemi-käsitettä on arvosteltu paljon sen vuoksi, että kulttuurin välittyminen poikkeaa geneettisestä perimästä informaation tarkkuuden osalta: sukusolut kopioivat geneettistä informaatiota seuraavalle sukupolvelle melko tarkasti, mutta kulttuurin periytymisessä variaatiot ja mutaatiot ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.

Peter Godfrey-Smith on kritisoinut dawkinilaista geenien personifiointia ja replikaattori-ajattelua myös harhaanjohtavasta ”agenttisuudesta”: Vaikka esitystavalla voi olla heuristista arvoa, se voi yhtä hyvin johtaa vääriin oletuksiin evoluutioprosessin perimmäisestä luonteesta. Personifioiva ja agentteja sisältävä ajattelu on hyvin luontaista ihmiselle, minkä vuoksi se voi johtaa virheelliseen tunteeseen asian ymmärtämisestä, ja kun agentit päästetään valloilleen, heitä voi olla vaikea saada hallintaan.

Memetiikka ei käytännössä anna mitään uusia välineitä analysoida niitä kognitiivisia vetovoimatekijöitä, jotka herättävät ihmisten uteliaisuuden tai jäljittää näihin prosesseihin liittyviä neuronien toimintoja ihmisaivoissa. Psykologia, sosiaalispsykologia, kognitiotieteet ja neurotiede tarjoavat näiden kysymysten analysoimiseen paljon hienosyisempiä käsitteitä, menetelmiä ja teorioita.

Rajoitteistaan huolimatta meemi-käsitettä voidaan silti käyttää joidenkin kulttuuristen ilmiöiden kuvaamiseen. Meemit voivat esimerkiksi toimia yleistajuisina luonnontieteiden ja kulttuurintutkimuksen silloittajina. Memetiikan heuristinen soveltaminen voi myös luoda mielenkiintoisia rinnastuksia geneettisen ja kulttuurisen evoluution välille (vrt. Czacheszin artikkeli).

Meemi-käsitettä on luontevinta soveltaa tapauksiin, joissa informaatiota kopioidaan melko tarkasti. Hauska kuva, videopätkä tai nokkela sivallus keskustelupalstalla voi levitä pienessä ajassa tuhansina ja jopa miljoonina lähes identtisinä kopioina. Onko tällaisten meemien menestyksen salaisuus siinä, että ne ovat hyviä replikaattoreita?

Some-meemien pinnallinen kuvaaminen hyviksi replikaattoreiksi, jotka ikään kuin itse kopioivat itseään, jättää pimentoon paitsi ne mielen kognitiiviset rakenteet, joihin meemin menestys perustuu, myös ne teknis-kaupalliset rakenteet ja toimijat, joiden vaikutuksesta sosiaaliseen appiin istutetut algoritmit vaikuttavat oleellisesti siihen, keiden näytöille kopioitu meemi päätyy. Näiden kysymysten vastuullinen tarkastelu edellyttää, että toimijuus paikannetaan oikeille tasoille.

Kopioijia ovat viime kädessä toimivat yksilöt, ihmiset, eivät ne informaatiosisällöt, joita kopioidaan. Jossain sähköisen median kentällä piileksivät yleensä myös ne henkilöt, jotka hyötyvät ”meemien” leviämisestä, joko harmittomana arkipäivän hupina tai poliittisina ja taloudellisina voittoina.

Kopioijia ovat viime kädessä toimivat yksilöt, ihmiset, eivät ne informaatiosisällöt, joita kopioidaan. Jossain sähköisen median kentällä piileksivät yleensä myös ne henkilöt, jotka hyötyvät ”meemien” leviämisestä, joko harmittomana arkipäivän hupina tai poliittisina ja taloudellisina voittoina.

Kulttuurievoluutio varhaiskristillisyyden tutkimuksessa

Kun uskontoa ja varhaiskristillisyyttä tarkastellaan kulttuurievoluution viitekehyksessä, ne voidaan kaikessa monimuotoisuudessaan ymmärtää osaksi kulttuuria. Esimerkiksi Gerd Theissen esittää jo vuonna 1984 julkaistussa teoksessaan Biblical Faith, että kulttuurin tehtävänä on vähentää luonnonvalinnan painetta, ja jos näin on, uskonto kuuluu kulttuurin ytimeen.

Myös teologiselle ilmoituksen käsitteelle voidaan löytää paikka kulttuurievoluution kehyksessä, jos ilmoitustapahtumat, kuten Jeesuksen toiminta ja elämä, ymmärretään Theissenin tavoin analogisina mutaatioille. Tällaiset luonnehdinnat ovat kuitenkin jälkikäteen tehtyjä ja varsin abstrakteja teologisia tulkintoja. Ruohonjuuritason kulttuurievoluutiivisen analyysin kannalta kiinnostavampaa ja merkittävämpää on pyrkiä selvittämään, miten uskonnolliset traditiot välittyvät, muuttuvat ja saavat erilaisia muotoja osana kulttuurin ja luonnon yhteisevoluutiota.

Kulttuurin ja uskonnon tutkimuksessa on nähdäkseni mahdollista erottaa kolme osa-aluetta, joiden analyysissä voidaan hyödyntää darwinilaisen evoluution perusmallia tai sen osatekijöitä.

1) Kulttuurin vaikutus luonnonvalintaan. Tutkimuksessa voidaan tarkastella, auttaako tietyn ihmisryhmän uskonnollinen kulttuuri kyseistä ryhmää selviämään luonnonvalinnassa toisia ryhmiä paremmin. Yhdysvaltalainen uskontososiologi Rodney Stark, joka tosin itse kannattaa älykästä suunnittelua, on tunnetusti esittänyt, että kristinusko levisi Rooman valtakunnassa tehokkaasti, koska sen propagoima lähimmäisenrakkaus auttoi kristittyjä selviämään paremmin esimerkiksi nälänhädästä ja kulkutaudeista. Tulkintaan sisältyy monia ongelmia, mutta se havainnollistaa hyvin, kuinka uskonto on voinut vaikuttaa luonnonvalinnassa selviämiseen.

2) Evoluution myötä syntyneiden kognitiivisten mekanismien vaikutus. Tutkimuksessa voidaan selvittää, missä määrin evoluution ihmiseen istuttamat sisäsyntyiset kognitiiviset tekijät vaikuttavat uskonnollisten uskomusten ja traditioiden leviämiseen. Ihmisellä on monia havainnointiin, tiedonkäsittelyyn, oppimiseen, muistamiseen sekä sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja identiteettien muodostumiseen liittyviä luontaisia taipumuksia, jotka ovat syntyneet evoluution myötä. Ne eivät selitä kaikkea kulttuurissa, mutta vaikuttavat osaltaan myös uskonnollisten traditioiden välittymiseen (vrt. Uron, Lapinojan ja Vikmanin sekä Nikin ja Vanhojan artikkelit tässä numerossa).

3) Tutkimuksessa voidaan analysoida uskonnollisten traditioiden leviämistä samoin analyyttisin menetelmin, joita sovelletaan luonnontieteellisessä tutkimuksessa tai soveltaen kulttuuriin evoluution perusmallia: variaatio, periytyminen ja valinta. Tästä on esimerkkinä fylogeneettisten algoritmien soveltaminen uskonnollisten kertomusten tai käsikirjoitusvarianttien analyysiin (vrt. Heikkilän ja Hyytiäisen artikkelit tässä numerossa). Itse olen analysoinut Uuden testamentin evankeliumitraditioiden leviämistä ja suosituimmuutta darwinilaisen perusmallin avulla. (Luomanen 2017) Myös laajoja kulttuurisia kehityslinjoja vodaan tarkastella darwinilaisessa viitekehyksessä (vrt. Nikolskyn artikkeli).

Lopuksi

Evoluutiolla ei ole varmaa ennustettavissa oleva suuntaa, mutta jälkikäteen voidaan tutkia rajatuissa tapauksissa vaikuttaneita evoluutioon liittyviä syy- ja seuraussuhteita tai voidaan pyrkiä hahmottamaan laajempia evolutiivisia kehityslinjoja. Tosi-TV:n selvitymisohjelmissa voittajaksi julistetaan yksilö, joka on kisan kuluessa parhaiten onnistunut liittoutumaan toisten kanssa omaksi edukseen ja päihittää muut finaalissa, niin että jää jäljelle ainoana selviytyjänä.

Tarina on jännittävä ja muistuttaa paljon Dawkinsin kuvaamaa ”itsekkään geenin” voittokulkua – mutta se ei ole tosi. Evoluution tositarinassa yksikään geeni ei selviä yksinään, ihmisyksilöt ilman yhteisöjään, eikä ihmislaji ilman kulttuuriaan ja muuta luomakuntaa, sillä elämä on perimmäiseltä luonteeltaan sidosteista.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Bloch, Maurice: “A Well-Disposed Social Anthropologist’s Problems with Memes.” In Darwinizing Culture: The Status of Memetics as a Science. With a Foreword by Daniel Dennett, edited by Robert Aunger. Oxford: Oxford University Press, 2000, 198–203.
Dawkins, Richard: The Selfish Gene: 30th Anniversary Edition. Oxford: Oxford University Press, 2006.
Godfrey-Smith, Peter: Darwinian Populations and Natural Selection. Oxford: Oxford University Press, 2009.
Luomanen, Petri: “Morality and the Evolution of Christianity.” In Christianity and the Roots of Morality: Philosophical, Early Christian, and Empirical Perspectives, edited by Petri Luomanen, Anne Birgitta Pessi, and Ilkka Pyysiäinen. Philosophical Studies in Science and Religion 8. Leiden: Brill, 2017, 115–139.
Mesoudi, Alex: Cultural Evolution: How Darwinian Theory Can Explain Culture and Synthesisize the Social Sciences. Chicago: Universiy of Chicago Press, 2011
Richerson, Peter J. & Robert Boyd: Not by Genes Alone: How Culture Transformed Human Evolution. Chicago. London: The University of Chicago Press, 2006.
Sperber, Dan: “An Objection to the Memetic Approach.” In Darwinizing Culture, 2000, 163–188.
Stark, Rodney: The Rise of Christianity: A Sociologist Reconsiders History. Princeton, NJ: Princeton University Press, 1996.
Theissen, Gerd: Biblical Faith: An Evolutionary Approach. Minneapolis, MN: Fortress Press. 2007 (=1984).
Turner, Jonathan H., Alexandra Maryanski, Anders Klostergaard-Petersen & Armin Geertz (ed.): The Emergence and Evolution of Religion: By Means of Cultural Selection. New York and London: Routledge, 2017.