Varakkuus, sukupuoli ja vallankäyttö – naiset, joiden kodeissa varhaiset kristityt kokoontuivat

Varhaisille kristityille kokoontumistiloja tarjonneet naiset sivuutetaan nopeasti varhaiskristillisissä teksteissä ja tutkimuksessa. Kuitenkin voidaan aiheellisesti kysyä, keitä ylipäätään olivat naisperheenpäät ajanlaskun alussa, miten heidät esitetään oman aikansa teksteissä ja millaisessa asemassa kyseiset naiset olivat.

Naiset olivat perheenpäitä ja taloudellisia hyväntekijöitä

Joissain varhaiskristillisissä teksteissä mainitaan naisia nimeltä kokoontumistilojen tarjoajina. Kolossalaiskirjeessä tervehditään Nymfaa ja mainitaan hänen kodissaan kokoontuva seurakunta (Kol. 4:15). Uskovien kuvataan kokoontuvan Johannes Markuksen äidin Marian (Ap.t. 12:12) ja Lyydian (Ap.t. 16:14-15, 40) kodeissa. Jotkut varhaiskristillisistä teksteistä voivat olla fiktiivisiä, erityisesti Apostolien tekojen kuvaukset. Vaikuttaa kuitenkin todennäköiseltä, että mainintojen takana on todellisuus, jossa naiset olivat perheenpäitä.

Naiset perheenpäinä, kotiensa omistajina tai yhteisöille kokoontumistilojen tarjoajina eivät olleet poikkeuksia omana aikanaan. Nämä naiset olivat tyypillisesti leskiä tai eronneita. Puolison kuoleman tai eron sekä mahdollisten perintöjen ja lahjojen myötä naisilla saattoi olla omassa omistuksessaan huomattavastikin omaisuutta, myös oma kotinsa. Naisperheenpäitä mainitaan muun muassa Juudeasta säilyneissä sukujen talous- ja lakiasioihin liittyvissä dokumenteissa, erilaisissa piirtokirjoituksissa ja muistomerkeissä sekä egyptiläisissä väestöluetteloissa, jotka ajoittuvat ajanlaskun alkua edeltäviin ja sen jälkeisiin vuosisatoihin. Naisia esiintyy myös uskonnollisten yhdistysten taloudellisina hyväntekijöinä, muun muassa kokoontumistilojen tarjoajina. Varhaiskristityt naiset, joiden kodeissa kristityt kokoontuivat, eivät siis toimineet ympäröivän kulttuurin vastaisesti. Ennemminkin he toimivat sen mukaisesti tarjotessaan aineelliset edellytykset seurakuntien kokoontumisille.

Kokoontumistilojen tarjoaminen oli yksi antiikin suosijaverkostojen ilmentymä

Kokoontumistilojen tarjoaminen uskonnolliselle yhdistykselle tai muulle vastaavalle ryhmälle oli yksi ilmentymä antiikin kulttuureissa vallitsevista suosijaverkostoista. Näissä taloudellinen hyväntekijä antoi materiaaliset edellytykset ryhmän kokoontumisille, mistä hän puolestaan sai vastineeksi kunnioitusta joko aineellisessa muodossa, esimerkiksi muistomerkkeinä tai aineettomassa muodossa, esimerkiksi auktoriteettiasemana. Tavallista oli näiden molempien kunnioituksen muotojen esiintyminen yhtä aikaa. Ei-kristillisissä yhteyksissä naisten vaikutusvalta liittyi usein heidän perhetaustaansa, varakkuuteensa tai molempiin. Varhaisimmassa kristinuskossa perhetausta ei ollut samanlainen tekijä kuin ei-kristillisissä yhteyksissä, mutta varakkuudella oli kouriintuntuva vaikutus. Monien muiden ryhmien tapaan myös kristityt tarvitsivat taloudellisia hyväntekijöitä.

Varhaisimmat kristityt eivät teettäneet piirtokirjoituksia taloudellisten hyväntekijöidensä kunniaksi – tai ainakaan niitä ei ole säilynyt. Sen sijaan esimerkiksi ensimmäisen vuosisadan loppupuolella kirjoittava Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen kirjoittaja mainitsi naisia, joiden kodeissa kristityt kokoontuivat. Onkin mahdollista, että yksi näiden kuvausten tarkoitus on tunnustaa kokoontumistiloja tarjoavien naisten tärkeä asema.

Kokoontumistilojen tarjoajien ristiriitaiset suhteet muiden auktoriteettien kanssa

Kokoontumistilojen tarjoajat eivät ole keskiössä varhaiskristillisissä kirjoituksissa. Kirjoitukset eivät käsittele sitä, millaisena heidän asemansa nähtiin. Heitä ei mainita seurakuntien johtavina hahmoina, ja heidän kodeissaan kokoontuvat seurakunnat sivuutetaan nopeasti. Joissakin varhaiskristillisissä kirjoituksissa kokoontumistilojen tarjoajat kuitenkin pilkahtelevat esiin. Osassa kirjoituksia moititaan ihmisiä, jotka eivät ole ottaneet vastaan kiertäviä opettajia (esim. 3. Joh.). Toisissa taas moititaan niitä, jotka ovat ottaneet vastaan vääränlaisia kiertäviä opettajia (2. Kor., 2 Tim.). Erityisen mielenkiintoinen on kohta, jossa mainitaan väärien opettajien tunkeutuvan koteihin, joissa he saavat valtaansa naisia, jotka eivät erota väärää opetusta oikeasta (2 Tim. 3:1-7). Kiertävien opettajien vastaanottaminen oli siis varsin todellinen mahdollisten ristiriitojen aiheuttaja.

Keskiössä näissä ristiriidoissa olivat kokoontumistilojen tarjoajat, jotka päättivät, kenet vastaanottaa ja kenet ei.  Ehkä juuri ristiriitatilanteiden takia heidän vaikutusvaltaansa, joka oli konkreettista seurakuntien jokapäiväisessä elämässä, ei korostettu varhaiskristillisissä kirjoituksissa. Tämä vaikutusvalta juontui osittain myös siitä, että todennäköisesti suuren osan heidän seurakunnistaan muodostivat perhekuntiin kuuluvat ihmiset. Nämä olivat perheenpäidensä auktoriteettien alaisia jokapäiväisessä elämässään, eikä ole syytä olettaa, että he myöskään uskonnollisissa yhteyksissä olisivat nousseet perheenpään auktoriteettia – edes naispuolista − vastaan.

Naisilla ei ollut vaikutusvaltaa sukupuolten välisen tasa-arvon, vaan taloudellisen epätasa-arvon takia

Kuten tiedetään, antiikin Rooma oli perinpohjaisesti patriarkaalinen. Patriarkaalisuus ei kuitenkaan merkinnyt suoraviivaisesti miesten valta-asemaa, vaan se näkyi rakenteiden tasolla muun muassa perheenpään aseman korostamisessa ja siinä, miten kunnioitusta annettiin taloudellisille hyväntekijöille. Näitä patriarkaalisia rakenteita saattoivat kuitenkin ylläpitää myös naiset, jotka avioliittonsa päättymisen takia ja varakkuutensa ansiosta olivat perheenpäitä ja taloudellisia hyväntekijöitä. Nämä naiset eivät toiminnallaan ja asemallaan edustaneet sukupuolten välistä tasa-arvoa, vaan ilmensivät sosioekonomista epätasa-arvoa. Varakkuudellaan he voittivat sukupuolensa asettamat esteet. Näin ollen myös naiset saattoivat paradoksaalisesti vahvistaa patriarkaalisia valtarakennelmia. 

Se, ettei kyse ollut kristittyjen pyrkimyksestä sukupuolten väliseen tasa-arvoon, näkyy myös siinä, että kristinuskon levitessä ja kristittyjen määrän kasvaessa alettiin yhä laajemmin korostaa kristillisten kirjoitusten tasolla miesten johtavaa asemaa kristittyjen yhteisöissä. Samanlaiset näkemykset ovat selviä jo varhaisimmissa kristillisissä kirjoituksissa. On tunnettua, että Paavali toteaa Kristuksen olevan miehen pää, ja miehen naisen pää. Ensimmäisessä kirjeessä Timoteukselle kielletään naisia opettamasta ja hallitsemasta miehiä. Kyseisten laajalti esillä pidettyjen raamatunkohtien taustalla oli kuitenkin hyvin todennäköisesti myös varhaiskristillinen todellisuus, jossa naiset, joilla ei enää ollut miestä päänään, hallitsivat myös miehiä. Ehkä monet näistä naisista olivat seurakuntien kokoontumistilojen tarjoajia.

 

Kirjoittaja Kaisa-Maria Pihlava on teologian maisteri, joka tekee väitöstutkimusta naisista, joiden kodeissa varhaiset kristityt kokoontuivat.

s-posti: kaisa-maria.pihlava@helsinki.fi

Kirjallisuus

Elliott, John H: The Jesus Movement Was Not Egalitarian but Family-Oriented. Biblical Interpretation 11, 2003.

Kraemer, Ross Shepard: Unreliable Witnesses: Religion, Gender, and History in the Greco-Roman Mediterranean. Oxford: Oxford University Press, 2011.

Osiek, Carolyn, MacDonald, Margaret Y. & Tulloch, Janet H: A Woman’s Place: House Churches in Earliest Christianity. Minneapolis, MI: Fortress, 2006.