Media kruunaa kouluampujan sankariroolin
Jokelan ja Kauhajoen kouluampujat saivat tekojensa jälkeen täyden mediahuomion. Millaisilta moraalitoimijoilta he näyttävät yhteiskunnallisen keskustelun valossa? Kuva ja vastuusuhteet muuttuvat sen mukaan, esitetäänkö heidät sankaruuden tavoittelijoina, ihmisvihaansa ja pahoinvointiaan purkavina nuorina miehinä vai mielenterveyshäiriöiden uhreina. Varmaa on, että julkisuushakuinen toiminta ei olisi onnistunut tekijöiltä yksin.
Jokelan ja Kauhajoen kouluampumisista rakennettiin median käsittelyn avulla katastrofi, joka järkytti koko kansaa. Turvallisiksi mielletyissä suomalaiskouluissa kuoli vuoden aikana kaksikymmentä ihmistä. Vaikka tekijät surmasivat lopuksi itsensä, he jäivät elämään uutisissa ja julkisessa keskustelussa.
Ampumisiin otettiin kantaa vilkkaasti myös Helsingin Sanomien (HS) pääkirjoitussivulla, vieraskynissä, mielipiteissä, kolumneissa ja kommenteissa. Kun näitä kirjoituksia tarkastelee moraalisen toiminnan käsitteen avulla, niistä piirtyy yllättäviä kuvia tekijöistä. Tekojen syitä ja selityksiä etsittiin tekijöiden ulkopuolelta, jolloin heidän aktiivinen toimintansa ja suunnitelmallisuutensa jäivät pimentoon.
Moraalitoimijalla on kyky aikoa
Tavat, joilla väkivallantekijöistä kirjoitetaan, osoittavat, millaisiksi moraalisiksi toimijoiksi heidät mielletään. Toimintaa voidaan tarkastella moraalifilosofisesti käytännöllisenä päättelynä, jossa erotetaan toimijan asettama tavoite keinosta, jolla hän siihen pyrkii. Johtopäätöksenä toimija alkaa toimia valitun keinon mukaisesti.
Jotta henkilöä voidaan pitää moraalisena toimijana, häneltä edellytetään kolmea seikkaa. Toimijan on oltava:
- intentionaalinen eli kyettävä asettamaan tavoitteita;
- rationaalinen eli hänen on ymmärrettävä syy- ja seuraussuhteita, jotta osaa valita tavoitteitaan edistäviä keinoja;
- kyvykäs toimimaan ja tavoittelemaan tahtomiaan asioita.
Näiden ehtojen mukaista moraalista toimijaa voidaan pitää vastuullisena siitä, mitä hän saa aikaan.
Vihaisia sankareita ja pahoinvoivia suomalaismiehiä
Kouluampujat esitettiin aineiston keskustelussa niin aktiivisina ja aloitteellisina sankareina kuin passiivisina olosuhteiden, toisten tekojen ja yhteiskunnallisten lainalaisuuksien uhreina. Tekijät kuvattiin ajattelijoina, ihmisvihaajina, poikkeusyksilöinä tai sankaruuden tavoittelijoina. Heidät miellettiin koulukiusatuiksi, yksin jätetyiksi, pahoinvoiviksi tai mieleltään sairaiksi nuoriksi.
Tekijöiden ajateltiin osassa kirjoituksia tavoitelleen omien verkkoyhteisöjensä sankaruutta sekä sen tuomaa ihailua ja mainetta julkisuutta hyväksi käyttäen. Sankarin roolia ei kaikissa kirjoituksissa kuitenkaan pidetty tekijöiden itse luomana, vaan ajateltiin, että se on omaksuttu vääristä malleista.
Maskuliinisuutta korostavissa sankari-kirjoituksissa ajateltiin, että kulttuurisissa miehen malleissa on jokin pielessä. Mallia pidettiin toisaalta liian feminiinisenä ja kurittomana, minkä arveltiin saavan nuorukaiset hakemaan miehen mallia väkivaltaviihteen pyssysankareista. Toisaalta miesten väkivaltaisuutta pidettiin kulttuurissa liian normaalina ja sen hyväksymistä moitittiin.
Kouluampujien toiminnassa nähtiin jotakin suomalaisille nuorille miehille tyypillistä: teot tulkittiin tahattomiksi vihan, ahdistuksen tai pahoinvoinnin ryöpsähtämisiksi taikka jostakin syvempää kulttuurista kumpuaviksi purkauksiksi.
Tekijöiden toimintaa selitettiin myös sen avulla, miten heitä itseään oli kohdeltu. Koulukiusatun ja pahoinvoivan nuoren rooleissa tekijöiden toimijuus on häivytettyä. Koulukiusattuina he ovat joutuneet toisten vahingontekojen uhreiksi. Pahoinvoinnin aiheuttajiksi syytettiin mielenterveyden häiriöiden lisäksi yhteiskunnan arvoja, toimimatonta terveydenhoitojärjestelmää, yksinäisyyttä tai tunteita, joiden kanssa elämiseen he eivät olleet saaneet riittävää tukea.
Moraalitoimijuus häipyy ulkoisiin tai sisäisiin syihin
Kouluampujille annetut roolit vaikuttavat siihen, voiko heitä pitää moraalisessa mielessä vastuullisina teoistaan.
Vaikka tekijöistä kirjoitettiin aktiivisina sankaruuden tavoittelijoina, heitä ei juurikaan arvosteltu valitsemiensa esikuvien vuoksi. Moite kohdistui kulttuurisiin kertomuksiin, jotka tarjosivat vääränlaisia samaistumiskohteita. Tekijät näyttävät näissä teksteissä jonkin leviävän koulusurmaepidemian tai väkivaltakulttuurin marioneteilta, joiden toimintaa kulttuuriset roolimallit määräävät. Tahtomattaan tekoihinsa ajautuneiksi kuvatut ampujat eivät näytä aikoneen matkia sankareitaan. Eikö heillä ollut kykyä arvioida ihanteitaan?
Ulkoinen, kulttuurinen toimintamalli sitoo tekijöiden intentionaalisuuden ja kyseenalaistaa heidän rationaalisuutensa. Siksi he eivät näytä kirjoitusten mukaan tekohetkellä olleen vastuullisia moraalitoimijoita.
Kun tekijöiden toiminta kuvattiin suomalaisesta ahdistuksesta kumpuavana väkivaltana, se muistuttaa normaalia, kaikkia nuoria miehiä koskevaa piirrettä, joka ohjaa kansanosan toimimaan väkivaltaisesti. Tällöin suljetaan silmät toiminnan suunnitelmallisuudelta. Aseen hankkiminen, ampumaradalla harjoittelu, videoiden kuvaaminen ja itsemurha eivät puhu yllättävien tunteiden purkautumisen puolesta.
Ampujien toimijuus häivytetään myös kirjoituksissa, joissa heidät kuvataan uhreina. Mielen sairaudet ja koulukiusaaminen saavat ampujat näyttämään toimijoina passiivisilta. Heidän sisäiset syynsä ajoivat heidät kuin luonnonlain määrääminä ampumaan kouluun. Kun tekijät esitetään yhteiskunnallisten mekanismien tai mielenterveyspalvelujen heikkoudesta kärsivinä uhreina, heidän aktiivinen toimimisensa häivytetään. Toisaalta uhriasemalla voi evätä tekijöiltä näiden mahdollisesti tavoitteleman sankaruuden.
Vain parissa kirjoituksessa tarkasteltiin kouluampumisia tekijöiden sisäisestä näkökulmasta. Tämä tapahtui psykiatrin tai psykologin suulla. Kouluampumiset hahmottuivat tällöin tekijöiden ratkaisuksi omiin sietämättömiin tunteisiinsa tai pyrkimykseksi kostaa jokin koettu nöyryytys.
Väärien tekojen puolustelemisen ongelma
Selitystavasta riippuen kouluampujien moraalitoimijuus joko siis korostui tai häipyi näkyvistä.
Yhteiskunnallisen keskustelun tapa puhua kouluampujista toimijuus häivyttäen saattaa näyttää merkityksettömältä. Tapahtumista on aikaa, eivätkä tekijätkään ole enää vastaamassa itse teoistaan.
Moraalifilosofi Heikki Kirjavaisen mukaan väärien tekojen selittäminen psykologisilla syillä tai väärillä toimintamalleilla voi kuitenkin johtaa äärimmillään moraalitajun tai moraalisen harkinnan katoamiseen. Koska ampumisten julkisuus näyttää toimivan sytykkeenä muille vastaavasta haaveileville, tekijöiden käsittelytavalla voi olla julkisuushakuista väkivaltaa hillitsevä vaikutus.
Täyttikö media kouluampujien tavoitteet?
Moraalifilosofinen toiminnan käsite selventää, mitä kouluampujien toiminnan estämiseksi voidaan tehdä. Toimintaa voidaan pitää onnistuneena, jos sen tavoite toteutuu aiotulla keinolla. Toiminta epäonnistuu, jos keinon mukaan ei voida ryhtyä toimimaan. Silloin siitä ei koidu aiottuja seurauksia ja toivottuja vaikutuksia.
Kouluampumisten tavoitteesta ja merkityksestä kuolleille tekijöilleen on mahdotonta saada jälkikäteen varmaa tietoa: oliko aseella saatu valta-asema koulutovereiden silmissä heidän toiveidensa täyttymys? Oliko kyse kostosta? Näitä kysymyksiä HS:ssa ei juuri pohdittu.
Ampujien tavoitteeksi miellettiin kuitenkin usein julkisuus. Mediatutkijoiden mukaan tekijät nousivat uutisoinnissa tärkeimmiksi toimijoiksi ohi viranomaisten ja uhrien. Heidän nimensä, kuvansa ja tuottamansa materiaali esiintyivät pääuutisissa. Julkisuustavoitteen voi sanoa hyvällä syyllä täyttyneen.
Jos kouluampujat tavoittelivat toiminnallaan julkisuutta, heidän ennakoimansa vaikutukset toteutuivat. Tavoitteen toteuttivat mediaväen toimijat. Jokainen tekijälle media-aikaa antanut juttu syntyi muiden kuin kouluampujien toiminnan tuloksena. Mikäli tekijät kuvataan aktiivisiksi toimijoiksi, myös muiden toimijoiden on helpompi välttää täyttämästä heidän toiveitaan.
Kirjoittaja Taina Kalliokoski (ent. Pelkonen) on TM ja sosiaalietiikan tohtorikoulutettava, jonka pro gradu – tutkielma ”Kouluampumiset moraalisena toimintana Helsingin Sanomien kantaa ottavissa kirjoituksissa” hyväksyttiin Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa maaliskuussa 2012.
s-posti: taina.kalliokoski@helsinki.fi
Gradu luettavissa E-thesis-palvelussa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/32693
Lähteet ja kirjallisuus
Helsingin Sanomat 8.11.2007 – 16.2.2011.
KRP: Johdanto esitutkintapöytäkirjaan. Johdanto esitutkintapöytäkirjaan 2400/R/488/07.
KRP: Esitutkintapöytäkirja 2400/R/350/08.
Hakala, Salli: Koulusurmat verkkoyhteiskunnassa. Analyysi Jokelan ja Kauhajoen kriisien viestinnästä. Helsinki, 2009.
Kirjavainen, Heikki: Moraali, motivaatio ja yhteiskunta. Johdatus eräisiin motivaatioteoreettisen sosiaalietiikan keskeisiin ongelmiin. Helsinki, 1996.
Ingressin kuva: Eepi Vänttilä