Evankelis-luterilaiset seurakunnat pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tukijoina

Evankelis-luterilaisten seurakuntien toiminta on virkistynyt turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten saapumisen myötä. Ensi sijassa seurakuntien tuki on ollut humanitaarista ja alkuvaiheen asettumiseen liittyvää, mutta myös kotouttavaa ja seurakuntayhteyttä tarjoavaa.

Tutkimuksellisia lähtökohtia

Tarkastelen tässä kirjoituksessa sitä, miten evankelisluterilaiset seurakunnat ovat reagoineet laajamittaiseen maahantuloon. Olen ollut mukana selvittämässä sekä vuosina 2015–2016 tulleiden turvapaikanhakijoiden että vuonna 2022 alkanutta ukrainalaisten pakolaisten vastaanottoa.

Ensimmäisen tutkimuksen aineisto kerättiin yhteistyössä Kirkon tutkimuskeskuksen ja Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa. Tiedonkeruu tapahtui sekä kyselylomakkeella että haastatteluin. Toisessa tutkimuksessa käytettiin samaa kyselylomaketta kuin ensimmäisessä tutkimuksessa sitä soveltuvin osin hieman muuttaen. Sen aineisto kerättiin vuodenvaihteen 2022–2023 molemmin puolin.

Nopeaa toimintaa turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten tueksi

Kun 2015–2016 Suomeen saapui suuria määriä turvapaikanhakijoita, useat seurakunnat toimivat turvapaikanhakijoiden tukena. Heitä varten perustettiin hätämajoitusta ja väliaikaisia vastaanottokeskuksia myös seurakuntien omistamiin kiinteistöihin, heille myös jaettiin humanitaarista apua ja järjestettiin vapaa-ajan aktiviteetteja. Vapaaehtoisia lähti mukaan paljon, mutta osan innostus hiipui pian. Vapaaehtoisia saatiin myös uusista ryhmistä, joilla ei aiemmin ollut sidettä kirkkoon.

Myös ukrainalaisten pakolaisten tulo synnytti halun auttaa. Vapaaehtoisia tuli mukaan paikoin paljonkin. Seurakuntien tuki keskittyi erityisesti humanitaariseen apuun. Tällä kertaa seurakunnilta ei kuitenkaan tarvittu hätämajoitusta tai väliaikaisia vastaanottokeskuksia muutamaa yötä enempää. Maahanmuuttovirasto oli valmistautunut tilanteeseen kartoittamalla jo aikaisemmin sopivia tiloja myös seurakunnilta, joita sitten otettiin käyttöön tarpeen mukaan. Uusista tulijoista huomattava osa hakeutui kuitenkin yksityismajoitukseen tai sai kunnilta tyhjillään olleita asuntoja. Tällöin seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset kalustivat huoneita ukrainalaisille valmiiksi yhdessä muiden auttajatahojen kanssa.

Ennakkoluuloista solidaarisuuteen

Yhteiskunta oli kahtiajakautunut suhtautumisessaan turvapaikanhakijoihin vuosina 2015–2016. Osa ihmisistä pelkäsi tulijoita, mitä vahvisti myös äärioikeistoon kuuluvien ryhmien aktivoituminen ja kampanjointi turvapaikanhakijoita vastaan. Nämä ryhmät väittivät pakolaisten uhkaavan suomalaisia ja suomalaisten turvallisuutta. Tämä aiheutti joillain paikkakunnilla vaikeitakin asetelmia.

Seurakunnat olivat aktiivisesti muiden tahojen mukana järjestämässä asukasiltoja, kun alueelle oli tulossa hätämajoituskeskus tai uusi vastaanottokeskus. Mikäli asukasilloissa mahdollistettiin keskustelu ihmisten peloista, voitiin niitä käsitellä. Mikäli sellaista ei sallittu, epäluulo ja ennakkoluulot jäivät kytemään.

Seurakunnat olivat vahvasti mukana turvapaikanhakijoiden vastaanotossa

Ukrainalaisiin sen sijaan on ainakin toistaiseksi suhtauduttu erittäin myönteisesti. Solidaarisuus heitä kohtaan on ollut vahvaa eikä avun hiipumisesta ole vielä merkkejä. Aluksi ristiriitoja oli venäläisen väestön ja ukrainalaisten välillä, mutta myöhemmin näyttää siltä, että venäläisistä ja venäjän kielestä on tullut keino luoda yhteyttä. Aiemmin tulleissa turvapaikanhakijoissa ukrainalaisten tilapäisen suojelun status aiheutti hämmennystä ja pahaa mieltä.

Pakolaistyöstä osa seurakunnan toimintaa

Monet seurakunnat lähtivät vähin valmisteluin toimimaan turvapaikanhakijoiden ja ukrainalaisten pakolaisten kanssa. Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten oli helpompi saada tukea ja osallistua toimintaan niissä seurakunnissa, joissa oli aiempaa valmiutta joko monikulttuurisen toiminnan kautta tai muutoin. Samalla kun ihmisiä otettiin vastaan ja autettiin alkuun uudessa maassa, omaksuttiin seurakunnissa myös uusia asioita. Prosessissa opittiin asioita muista kulttuureista, toisesta uskonnosta ja itseilmaisun kykyä. Näin tapahtui, vaikka yhteistä kieltä ei ollut. Erityisesti 2015–2016 tulleiden kohdalla syntyi ystävyyksiä, jotka ovat kantaneet tähän päivään.

Monet niistä seurakunnista, jotka lähtivät mukaan pakolaistyöhön, kokivat virkistyneensä ja saaneensa uusia näkymiä ja puhtia toimintaansa

Koska seurakunnat olivat vahvasti mukana turvapaikanhakijoiden vastaanotossa, halusivat monet muslimit tulla tutustumaan kirkkoon ja mukaan eri tilaisuuksiin, mikä yllätti monissa seurakunnissa. Yllättävän moni kiinnostui myös kristinuskosta ja halusi oppia siitä lisää. Osa turvapaikanhakijoista myös osallistui kastekouluun ja tuli myöhemmin kastetuiksi. Kun turvapaikkapolitiikka kiristyi, monet 2015–2016 tulleet saivat kielteisiä turvapaikkapäätöksiä. Kesken turvapaikkaprosessin tapahtunut muslimista kristityksi kääntyminen aiheutti turvapaikkaprosessissa uskottavuusongelmia, joita ratkotaan vieläkin.

Jos vuodet 2015–2016 opettivat monille seurakunnille turvapaikanhakijoiden kohtaamista, vuosi 2022 sai yhä useammat toimimaan pakolaisten parissa. Epäröijiäkin oli, kaikki eivät lähteneet innokkaasti toimimaan turvapaikanhakijoiden tai myöhemmin ukrainalaisten kanssa. Taustalla oli kokemus, ettei työhön ole resursseja tai että korona-aika oli jo aiheuttanut seurakunnan toiminnalle haasteita eikä uusiin enää jaksettu vastata.

Monet niistä seurakunnista, jotka lähtivät mukaan pakolaistyöhön, kokivat virkistyneensä ja saaneensa uusia näkymiä ja puhtia toimintaansa. Erityisesti ukrainalaisten kohdalla viestittiin yhteistyön kasvaneen sekä seurakunnan eri työmuotojen välillä että alueen muiden toimijoiden kanssa. Myös ekumeeninen yhteistyö kasvoi.

Lopuksi

Seurakunnista löytyy potentiaalia vastata kriiseihin. Laajamittaista maahantuloa varten ei ole varsinaisesti tehty valmiussuunnittelua, mutta selkeästi siihen olisi tarvetta. Joissakin seurakunnissa alkukangertelu vei energiaa, kun selkeitä vastuita ei ollut etukäteen mietitty. Seurakunnat kuitenkin ovat osoittaneet ketteryytensä reagoida haasteisiin, kun niitä ilmaantuu. Haasteissa syntyy jotain uutta, joka antaa mielekkyyttä työhön ja vahvistaa yhteistyötä muihin toimijoihin. Joitakin seurakuntia muutokset kuitenkin ahdistavat ja niissä halutaan varmistaa oman toiminnan jatkuvuus.

Ukrainan pakolaisten myötä keskustelu luterilaisen ja ortodoksisen kirkon kanssa oli vahvaa, ja ukrainalaisia ohjattiin ortodoksisiin seurakuntiin. Pian kuitenkin kävi ilmi, etteivät kaikki tulijat olleet ortodokseja tai eivät välttämättä harjoittaneet uskoaan aktiivisesti. Ortodoksisen kirkon resurssit ovat myös huomattavasti pienemmät kuin luterilaisen. Ekumeeninen yhteistyö turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten tukemisessa on vahvistunut, ja siitä on tullut käytäntö useilla paikkakunnilla.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Ahonen, Talvikki, Toivonen, Teemu, Silvola, Ilona & Siirto, Ulla: Aidosti uskossa. Politiikasta.fi 20.8.2020, https://politiikasta.fi/aidosti-uskossa/

Niemi, Hanna & Siirto, Ulla: Hätämajoituksesta Aleppon kelloihin: evankelis-luterilaisten seurakuntien turvapaikkatyö Suomessa. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 49, 2017. https://evl.fi/documents/1327140/45386794/Ktk+-+H%C3%A4t%C3%A4majoituksesta+Aleppon+kelloihin/e400905e-a288-5db7-6fa7-c0d1936a7c9d

Siirto, Ulla & Salminen, Veli-Matti & Kakkonen, Oskari: Seurakunnat ukrainalaisten pakolaisten tukena. Kirkon tutkimus- ja koulutuskeskus, 2023.

Siirto, Ulla & Niemi, Hanna: Solidaarista yhdessä elämisen taitoa vai vieraanvaraisuutta: evankelis-luterilaiset seurakunnat turvapaikkatyössä teoksessa Eveliina Lyytinen (toim.) Turvapaikanhaku ja pakolaisuus Suomessa, 231–252. Turku: Siirtolaisinstituutti, 2019.

Siirto, Ulla: Vieraanvaraisuutta ja yhdessä elämisen taitoa käytännössä – evankelis-luterilaisten seurakuntien kokemuksia turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta teoksessa Jorma Kuitunen (toim.) Kaikkien kansojen koti. Seurakunta monikulttuurisessa Suomessa. Helsinki: Aikamedia, 2019, 314–324.