Globaalisti paikalliset seurakunnat – Ylirajaisuus on keskeinen osa maahanmuuttajayhteisön elettyä uskontoa

Jatkuvasti monietnisemmässä Suomessa myös uskonnollisten yhteisöjen kirjo on entistä laajempi. Paikallisten seurakuntien ja globaalin kristinuskon välissä tapahtuvat kulttuurien kohtaamiset kertovat maahanmuuttajayhteisöjen uskonnollisuuden monimuotoisuudesta.

Kansainväliset muuttoliikkeet ovat rikastaneet Suomen uskonnollista kenttää viimeisten vuosikymmenten aikana. Tutkimuksen ja erityisesti mediahuomion painopisteenä ovat usein muslimit. Tilastojen mukaan suuri osa Suomeen muuttavista kuuluu kuitenkin kristillisiin yhteisöihin. Yhteistä maahanmuuttotaustaisten ihmisten uskonnollisuudelle uskonnollisesta yhteisöstä riippumatta vaikuttaisi nykypäivänä olevan ylirajaisuus. Tässä tekstissä avaan käsitettä ja peilaan sen kautta pääkaupunkiseudun afrikkalaiskatolisen yhteisön parissa tuotettua tutkimusaineistoani.

Ylirajaisuus – mitä rajoja ylitetään?

Suomenkielisessä uskonnontutkimuksessa käsitteitä transnationaalisuus ja ylirajaisuus käytetään usein samassa merkityksessä, viittaamaan kansallisvaltioiden rajat ylittävään ei-valtiollisten toimijoiden väliseen vuorovaikutukseen ja verkostoihin. Näiden kahden käsitteen voisi kuitenkin ajatella sisältävän pienen vivahde-eron. Transnationaalisuus ohjaa ajattelemaan juuri kansakuntien rajat ylittävää liikkuvuutta, kun taas suomen kieleen vakiintunut termi ylirajaisuus mahdollistaa asian tarkastelemisen kansallista kehystä laajemmin.

Kuten kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Nissilä on huomioinut, ylirajaisuus voi käsittää valtiollisten rajojen lisäksi monien muiden rajapintojen – muun muassa kulttuuristen, kielellisten, uskonnollisten – yli tapahtuvaa liikettä ja vuorovaikutusta. Näin ymmärrettynä käsitteen avulla saadaan avattua laajemmin esimerkiksi maahanmuuttajayhteisöjen sisäistä monimuotoisuutta ja suhdetta ympäröiviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin.

Paikallista ylirajaisuutta diasporayhteisössä

Ylirajaisuus ei sinällään ole mitenkään uusi ilmiö. Uskonnot ovat kautta aikojen toimineet yli alueellisten ja kulttuuristen rajojen. Tästä ilmeinen esimerkki on katolinen kirkko, jonka verkostot ovat historian kuluessa levittäytyneet kaikkialle maailmaan. Nykyisin katolinen kirkko yhtäältä korostaa kirkon koko maailman kattavaa universaalia luonnetta, toisaalta suhtautuu sallivasti uskonnollisten ilmaisujen sopeuttamiseen eri paikalliskulttuureihin. Käytännössä tämä näkyy pääkaupunkiseudun katolisissa kirkoissa siten, että sunnuntaisin aikataulu on erittäin tiivis ja samassa kirkkotilassa vietetään peräjälkeen usean eri kieli- ja kulttuuriryhmän messua.

Oman tutkimusaineistoni kokosin afrikkalaisyhteisön parissa. Suomen kokoisessa maassa, jossa maahanmuuttotaustaisen väestön määrä on eri kieli- ja kulttuuriryhmien kohdalla suhteessa melko pieni, on selvää, että useimmissa uskonnollisissa yhteisöissä sisäinen monimuotoisuus on suurta. Myös tutkimani yhteisö oli erittäin heterogeeninen: messun osallistujien joukossa oli lukuisia eri kansallisuuksia ja etnisiä ryhmiä. Vaikka messun yhteinen kieli oli englanti, vaihteli esimerkiksi messun laulujen kieli vastuuvuorossa olevan ryhmän käyttämän kielen mukaan. Yhteisön jäsenet kertoivatkin oppineensa paljon eri Afrikan alueiden kulttuureista osallistuessaan messuun ja messun jälkeisille kirkkokahveille.

Afrikkalaistaustaisten pappien koettiin ymmärtävän paremmin afrikkalaisyhteisön tarpeita ja puhuvan selkeämmin moraaliin liittyvistä kysymyksistä

Ylirajaisuus siis näkyi konkreettisesti messussa, jossa kirkkotila toimi eräänlaisena kontaktivyöhykkeenä ja paikkana, jossa eri kieli- ja kulttuuriperinteet kohtasivat. Syntyi myös uutta niin sanottua hybridiä uskonnollisuutta, jossa eri kulttuuriperinteiden vaikutukset sekoittuvat. Tämä on kulttuurintutkija Stuart Hallin mukaan tyypillistä erityisesti juuri diasporassa toimiville yhteisöille, vaikkakin kulttuurien toki voisi yleisestikin ottaen nähdä olevan ”tulosta jostakin monimutkaisesta ja päättymättömästä eri kulttuureista ammennettujen elementtien yhdistelyprosessista.”

Toisaalta ylirajaisuus myös haastaa uskonnon tulkintoja eri maissa. Uskonnollisissa yhteisöissä uskonnon tulkintoja sopeutetaan usein ainakin jossain määrin siihen yhteiskunnalliseen kontekstiin, jossa yhteisö toimii. Eräässä haastattelussa kritiikkiä saikin osakseen länsimainen papisto, joka ei saarnaa kunnolla moraaliin liittyvistä kysymyksistä, kuten avioliitosta, avioerosta tai lasten moraalikasvatuksesta. Afrikkalaistaustaisten pappien koettiin ymmärtävän paremmin afrikkalaisyhteisön tarpeita ja puhuvan selkeämmin moraaliin liittyvistä kysymyksistä. Aineistossani juuri moraalisten kysymysten kautta tehdään rajanvetoja maallistuneeksi koettuun suomalaiseen yhteiskuntaan.

Monipaikkaisuus ja ylirajainen liikkuvuus

“Maahanmuuttajina meillä on kaksi elämää, toinen täällä Suomessa, tai siinä maassa, missä elämmekin, toinen kotona Afrikassa”, kertoi eräs haastattelemani mies. Hän kertoi, että kiitos uuden viestintäteknologian, yhteydenpito perheenjäsenten kanssa on helppoa ja etäisyydestä huolimatta voidaan esimerkiksi rukoilla yhdessä. Toinen haastateltava kertoi, että hän oli Suomeen muuton jälkeen jatkanut toimintaa lähtömaan uskonnollisen yhteisön raamattupiirissä, jonka kokoontumisiin hän osallistui WhatsAppin välityksellä. Monet yhteisön jäsenet myös käyttivät erilaisia rukousten ja päivittäisten raamatuntekstien seuraamista varten tuotettuja sovelluksia ja internetsivustoja, jotka tukevat arjen uskonnonharjoittamista.

Pyhiinvaellus toimi eräänlaisena sillanrakentajana katolisen seurakunnan eri kieli- ja kulttuuriryhmien välillä ja vahvisti yksilöiden kokemusta siitä, että he kuuluvat osaksi maailmanlaajuista katolista kirkkoa

Haastattelemani ihmiset kertoivat matkustavansa jonkin verran vanhan ja uuden kotimaansa välillä. Matkojen aikana messuihin osallistuminen saattoi olla jopa aktiivisempaa kuin Suomessa, jossa pitkät välimatkat ja katolisten kirkkojen vähäinen määrä hankaloittavat päivittäistä yhteisöllistä aktiivisuutta. Matkustaminen koettiin tärkeäksi erityisesti elämän käännekohdissa, kuten sukulaisen kuoleman kohdatessa. Näissä tilanteissa Suomessa olevan paikallisyhteisön jäsenet saattavat auttaa henkisen tuen lisäksi myös materiaalisesti avustamalla matka- ja hautajaiskustannuksissa.

Kansainvälinen liikkuvuus oli näkyvillä myös yhteisön messussa, jossa vieraili havainnointijaksoni aikana lukuisia muissa maissa toimivia afrikkalaistaustaisia pappeja. Yhteys universaaliin katoliseen yhteisöön puolestaan näkyi erityisesti yhteisön järjestämällä pyhiinvaelluksella, jolle osallistui useita eri kansallisuuksia myös afrikkalaisyhteisön ulkopuolelta. Pyhiinvaellus toimi eräänlaisena sillanrakentajana katolisen seurakunnan eri kieli- ja kulttuuriryhmien välillä ja vahvisti yksilöiden kokemusta siitä, että he kuuluvat osaksi maailmanlaajuista katolista kirkkoa.

Kuten uskonnontutkijat Teemu Pauha ja Johanna Konttori ovat todenneet, ”uudet viestintäteknologiat ja entistä edullisemmat ja nopeammat matkustustavat ovat mahdollistaneet tiiviimmän yhteydenpidon yli rajojen, eikä maastamuutto katkaise yhteyksiä entiseen kotimaahan (2020, 155).” Tämä käy ilmi myös omasta tutkimusaineistostani: ihmiset elävät samanaikaisesti sekä paikallisessa että globaalissa tilassa ja voivat sen hetkisestä asuinpaikaistaan riippumatta olla kiinnittyneitä useisiin eri paikallisyhteisöihin sekä laajempaan kansainväliseen uskonnolliseen yhteisöön.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Hall, Stuart: Mitä on tekeillä? Esseitä vallasta, uusliberalismista ja monikulttuurisuudesta. Tampere: Vastapaino, 2019.

Martikainen, Tuomas & Tuula Sakaranaho: Kansainväliset muuttoliikkeet, uskonto ja maahanmuuttajat. – Uskontososiologia. Toim. Ketola, Kimmo, Tuomas Martikainen & Teemu Taira. Turku: Eetos, 2018. 249–261.

Nissilä, Hanna-Leena: Ylirajainen kirjallisuus ja kansallinen kirjallinen elämä Suomessa. Kulttuuripolitiikan tutkimuksen vuosikirja 2016, 67–79. https://doi.org/10.17409/kpt.60105

Pauha, Teemu & Johanna Konttori: Muuttoliike ja ylirajainen uskonto. – Uskontotieteen ilmiöitä ja näkökulmia. Toim. Pesonen Heikki & Tuula Sakaranaho. Helsinki: Gaudeamus, 2020. 153–162. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/327578

Pasura, Dominic & Marta Bivand Erdal (toim.): Migration, Transnationalism and Catholicism. Global Perspectives.

Piironen, Hanna Kaisa: Yhteisöllisyys, verkostot ja eletty uskonto: näkökulmia afrikkalaiskatoliseen uskonnolliseen toimijuuteen. – Spiritualiteetti 2020-luvun Suomessa. Toim. Salminen, Veli-Matti & Niko Huttunen. Helsinki: Kirkon tutkimus ja koulutus, 2022. 41–61. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/340253