Torjutun paluu: Ilmastosiirtolaisuus ja yksilön vastuu

Kuka kantaa vastuun ilmastosiirtolaisuuden lisääntymisestä? Ilmiöön liittyvät eettiset kysymykset ovat monimutkaisia ja usein kivuliaitakin. Osallistumalla yhteiskunnan normaaliin toimintaan joudumme jatkuvasti vaikeisiin tilanteisiin, joissa moraalisesti oikein toimiminen on yhä vaikeampaa.

Ilmastonmuutoksen ja luonnonkatastrofien aiheuttama siirtolaisuus on alati kasvava ilmiö, jonka moraaliset ulottuvuudet ovat erityisen monimutkaisia. Tässä ilmiössä yleinen inhimillinen vaatimus pitää huolta kanssaihmisistä törmää siihen tosiasiaan, että me kaikki osallistumme ilmaston lämpenemiseen ja luontokatoon. Ilmastosiirtolaisten määrää on vaikeaa arvioida, mutta arviot liikkuvat kymmenissä miljoonissa. Guardian-sanomalehdessä esitetyn arvion mukaan ilmaston vuoksi siirtolaisiksi on joutunut jopa 50 miljoonaa ihmistä.

Kohdatessamme yhden ihmisen käsityskyvyn ylittävän suuren ongelman saatamme helposti olla kykenemättömiä pohtimaan sen moraalisia ulottuvuuksia. Jos koko maailma on ekologisen kriisin kourissa ja kärsii, miten voimme arvioida omaa vastuutamme tällaisessa katastrofissa? Miten voimme edes alkaa arvioimaan omaa osaamme luonnon tuhoutumiseen, mikäli koemme olevamme vain pieni osa yhteiskuntaa, jonka toimintaa emme hallitse tai usein edes ymmärrä?

Ihminen ja kone

Saksalaisfilosofi Günther Anders summasi Hiroshiman ydinpommin pudottamiseen osallistuneelle pilotille Claude Eatherlylle osoittamassaan kirjeessä teknologian kehityksen mukanaan tuomia eettisiä ongelmia erinomaisesti. Andersin mukaan teknologian kehitys on muuttanut ihmisen moraalisen suhteen maailmaan: ”[M]eidät voidaan aavistamatta ja epäsuorasti, aivan kuin suuren koneen osat, vetää mukaan toimintoihin, joiden vaikutuksia emme pysty näkemään ja vaikka pystyisimmekin, emme voi niitä hyväksyä.” Anders jatkaa, että teknologian avulla ihminen voi tulla ”syyttömästi syylliseksi” ennenkuulumattomalla tavalla.

Toimimmeko kaikki kuin suuren koneen osat, tuhoten yhdessä luontoa vastoin omaa parempaa tahtoamme? Kouriintuntuvasti voimme pohtia tätä esimerkiksi lähikaupassamme. Jos kykenisimme tietämään ruokatavaroiden tuotantoketjut kokonaisuudessaan ja tämän tuotannon seuraukset, voisimme päästä näkemään tämän koneen muut hammasrattaat, jotka liikuttavat myös meitä. Näkisimme luonnon mittavaa tuhoa, eläinten ja ihmisten kärsimystä, orjuutusta ja ilmastonmuutosta edistävien kasvihuonekaasujen massiivisia päästöjä.

Inhimillistä toimintaa modernin teknologian ajalla leimaa itsensä ylittäminen, joka vaatii vakavaa moraalista pohdintaa ja tästä seuraavaa toimintaa

On kuitenkin yhä vaikeaa ajatella yksilön vastuuta tilanteessa, jossa osallistumme markkinoiden toimintaan hyvin pienellä ja vaatimattomalla tavalla. Selvää onkin, että yksilöt usein eivät pohdi osallisuuttaan ilmaston lämpenemiseen ollenkaan ostaessaan kulutushyödykkeitä. Tässä tilanteessa, jossa ilman pahaa aietta osallistumme edesauttavasti kaikesta huolimatta jatkuvasti globaalin siirtolaiskriisin luomiseen, on kyse Andersin luonnehtimasta teknologian välittämästä syyllisyydestä.

Arvojen ristiriita

Tällaisessa tilanteessa toimimme usein välillisesti omia arvojamme ja moraalisia käsityksiämme vastaan. Jos esimerkiksi ostamme sertifioimattoman suklaapatukan, se ei tarkoita sitä, että ajattelun tasolla lähtökohtaisesti hyväksyisimme lapsiorjuuden tai eläinten kaltoinkohtelun. On kuitenkin hyvin mahdollista, että kumpikin on osa sitä ketjua, joka patukan tuotti. Useat kuluttajat eivät tiedä tuotantoketjusta mitään ja näin välttyvät myös sen eettisten ongelmien pohtimiselta.

Olen kutsunut tätä ilmiötä, jossa yksilöiden pienet ratkaisut johtavat epätoivottuun laajaan lopputulokseen ylihauraaksi tilaksi. Keskeistä tälle käsitteelle ovat epäintentionaaliset seuraukset yksilöiden toiminnan yhteenliittymistä. Emme halua tukea orjuutta, lämmittää ilmastoa entisestään tai rehevöittää vesistöjä, mutta päivittäinen toimintamme saattaa aiheuttaa näiden kaikkien asioiden lisääntymistä.

Olemme samankaltaisessa tilanteessa ilmastosiirtolaisuuden suhteen. Koska lähes jokainen meistä osallistuu tavalla tai toisella globaalien markkinoiden toimintaan, olemme kaikki täten osallisia myös ilmastonmuutoksen ja sitä kautta ilmastosiirtolaisuuden kiihtymiseen. Inhimillistä toimintaa modernin teknologian ajalla leimaa itsensä ylittäminen, joka vaatii vakavaa moraalista pohdintaa ja tästä seuraavaa toimintaa.

Ilmastosiirtolaisen hahmo

Italialaisfilosofi Donatella Di Cesare on kirjoittanut siitä, miten siirtolaisuus uhkaa valtion suvereniteettia. Siirtolainen uhkana, ulkopuolisena ja myös usein ulossuljettuna onkin keskeinen piirre julkisessa siirtolaisuuskeskustelussa. Di Cesaren mukaan siirtolainen on tuomittu rajalle, ei-paikkaan, sillä siirtolaisen hahmoa leimaa keskeisesti liike, ei niinkään uhrin tai vainottuna olemisen asema. Siirtolainen odottaa rajalla, mutta häntä kohtaan ei tunneta solidaarisuutta tai sääliä, vaan enemmänkin epäilystä.

Arvojen ja toiminnan ristiriita on epämiellyttävä ja ihmiset siksi hakeutuvatkin miellyttävämpien ajatusten pariin vähättelemällä oman toimintansa seuraamuksia

Koska siirtolaisten asema on yleisesti ottaen heikko, on meidän otettava siirtolaisuuteen liittyvät ilmiöt erityisen vakavasti. Mikäli osallistumme itse siirtolaisuuden tuottamiseen markkinoiden kautta ja samanaikaisesti pidämme heitä ulkoa tulevana epäilyttävänä uhkana, toimimme kahtaalta vastoin arkijärjen kokemusta oikeudenmukaisuudesta.

Ikäviä tuntemuksia

Ekoteologiaa ja ilmastoahdistusta tutkinut teologi Panu Pihkala on kirjoittanut siitä, miten ilmastoon liittyvät ahdistukset purkautuvat kognitiivisen dissonanssin kautta. Kun arvot ja tieto oman toiminnan seurauksista ovat ristiriidassa, alkaa ihminen vääristämään omaa käsitystään todellisuudesta, jotta se paremmin mahdollistaisi vanhan toiminnan jatkumisen. Arvojen ja toiminnan ristiriita on epämiellyttävä ja ihmiset siksi hakeutuvatkin miellyttävämpien ajatusten pariin vähättelemällä oman toimintansa seuraamuksia.

Voisi miltei väittää, että kognitiivinen dissonanssi leimaa koko aikaamme. Andersin kuvaama syytön syyllisyys on universaali ilmiö, jonka kanssa kamppailu on valitettavan arkipäiväistä. Ilmastosiirtolaisuuteen liittyvät kysymykset ovatkin erityisen kiusaavia. Jos voisimme nähdä itsemme omien tekojemme seuraamusten kautta ja siis ulkopuolisen silmin, tunnistaisimmeko itsemme? Olisimmeko ehkä kauhistuneita siitä, miten täysin normaalina pitämämme toiminta luo maailman uudelleen oman kuvamme mukaiseksi: autiomaaksi, jossa eläminen on alati vaikeampaa?

Lopuksi

Ilmastosiirtolaisuus on jo valtava globaali ilmiö ja tulee olemaan tulevina vuosikymmeninä entistä merkittävämpi. Jotta voimme varautua tulevaan entistä hankalampaan tilanteeseen ilmaston ja siihen liittyvän paon tai siirtolaisuuden suhteen, täytyy meidän kyetä ajattelemaan myös omaa vastuutamme kaikessa mikä on edistänyt ja tulee edistämään tätä liikehdintää. Ainoastaan sitä kautta voimme alkaa ymmärtää myös omaa asemaamme niiden ongelmien ratkaisemisessa, jotka toisaalta edistävät ilmastosiirtolaisuutta ja toisaalta sulkevat osan ihmisistä ulkopuolelle. Torjuttu palaa myös tässä mielessä huolimatta kollektiivisesta yrityksestämme vakuutella kaiken olevan hyvin.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Anders, Günther & Claude Eatherly: Kielletty omatunto. Helsinki: Otava, 1963.

Di Cesare, Donatella: Pysyvästi vieraana: Muuttoliikkeen filosofiaa. Tampere: Niin & Näin, 2019.

Vince, Gaia: The century of climate migration: why we need to plan for the great upheaval. https://www.theguardian.com/news/2022/aug/18/century-climate-crisis-migration-why-we-need-plan-great-upheaval

Koivulahti, Toni: Superfragile Humanity: Creation, Apocalypse, and the Ontology of Violence. Teoksessa Tolerance: Human Fragility and the Quest for Justice. Toim. Ville Päivänsalo, Taina Kalliokoski & David Huisjen Jr. Wien: Lit Verlag, 2017.

Pihkala, Panu: Miksi ilmastonmuutoksesta on niin vaikeaa puhua? Monitieteellisiä näkökulmia. Tieteessä tapahtuu 1/2017. https://journal.fi/tt/article/download/60786/22591/66023