Rabbiininen kulttuuri havainnollistaa kulttuurievoluution näkökulmaa

Raamattu on luonteeltaan kerronnallinen, rabbiininen perinne puolestaan teoretisoi ja luokittelee luodakseen järjestystä. Artikkeli selittää rabbiinisen perinteen nousua ihmisen kognition kehityksellä myyttisestä teoreettiseen.

Kuinka myöhäisantiikin aikana Palestiinassa alkanut rabbiininen kulttuuri tulisi ymmärtää? Se väittää edustavansa jatkumoa Heprealaisen Raamatun uskontoperinteeseen, mutta niin tekevät monet muutkin ryhmät. Millä tavalla rabbiininen yhteisö olisi ainutlaatuinen? Kulttuurin evoluutio auttaa selittämään, miten siirtymä rabbiiniseen juutalaisuuteen tapahtui.

Evoluutioteorian mukaan ne organismin muutokset, jotka auttavat sitä sopeutumaan ympäristöönsä, tulevat ajan myötä vallitsevaksi. Kulttuurievoluution mukaan sosiaalista ryhmää palvelevat piirteet saavuttavat hegemonisen aseman yhteisössä, kun taas toiset piirteet jäävät taustalle tai häviävät. Piirteet eivät kuitenkaan usein välity yksittäisinä ja irrallisina, vaan keskittyminä, jotka yhdessä edistävät uutta asennoitumista kontekstissaan.

Kognition kehitysvaiheet

Laajassa mittakaavassa on kyse kognition evoluutiosta. Kirjassaan Origins of the Modern Mind: Three Stages in the Evolution of Culture and Cognition neurotutkija Merlin Donald kuvaa ihmiskunnan kognitiivisia vaiheita alkaen siitä, kun ihminen erosi kädellisistä sukulaisistaan, meidän sivilisaatioomme asti, joka alkoi noin 40 000 vuotta sitten. Kaikki kognitiiviset strategiat rakentuvat toistensa päälle, ja Donaldin kuvaamat kolme vaihetta, mimeettinen, myyttinen ja teoreettinen, ovat läsnä kaikissa kulttuureissa tähän päivään asti, luonnollisesti myös raamatullisina aikoina.

Kaksi viimeistä vaihetta ovat tärkeitä tämän artikkelin kannalta. Ensimmäinen näistä on myyttinen kognitio, jonka kehittymisen myötä ihmiskunta oppi käsitteellistämään ympäröivää todellisuuttaan tarinan muodossa. Tarinalla on alku ja loppu, sen päähenkilöillä on omat elämäntarinansa vaikeuksineen ja voittoineen, tarinan henkilöiden väliset suhteet muotoutuvat ja muuttuvat ja niihin liittyy tunteita ja taisteluja. Kaiken kaikkiaan ihmiskunta oppi tässä vaiheessa käsittelemään sosiaalista todellisuutta: interpersoonalliset vuorovaikutussuhteet ovat tämän kognition ydintä.

Myyttisen tiedon maailmassa tarinan kertoja on auktoriteetti. Suurin osa siitä mitä nykyään kutsumme uskonnoksi kehittyi myyttisen kognition vaiheessa, kun myytit loivat tarinallistetun todellisuuden perustan.

Kieli on myyttisen kognition ylivertainen työkalu. Sekin perustuu inhimilliseen vuorovaikutukseen, edellyttää kertojan ja on merkityksellinen vain tulkittuna. Myyttisen tiedon maailmassa tarinan kertoja on auktoriteetti. Suurin osa siitä mitä nykyään kutsumme uskonnoksi kehittyi myyttisen kognition vaiheessa, kun myytit loivat tarinallistetun todellisuuden perustan. Vastakohtana tälle on ei-verbaalinen kommunikaatio, jota tavataan yhä joissakin rituaalisissa toiminnoissa.

Donaldin teorian mukaan tarinallistettu todellisuus muuttuu uuden kognitiivisen kyvyn myötä. Teoreettinen kognitio on erikoistunut käsittelemään malleja, skeemoja ja luokitteluja. Se hyödyntää graafista esitystapaa mieluummin kuin narraatiota ja edustaa universaalia totuutta kuten matematiikkaa, tiedettä, oikeutta ja normeja. Sen sisältö ei riipu kertojasta, vaan tieto pätee kertojasta ja tulkitsijasta riippumatta.

Teoreettisen kognition työkalua Donald nimittää eksogrammiksi, ulkoiseksi muistiksi, johon tietoa tallennetaan koodatussa muodossa ja jossa se säilyy riippumattomana tiedon luojasta tai tulkitsijasta. Kirjoitus on varhainen keksintö tämän kognition ilmaisemiseen.

Raamattu heijastaa myyttistä kognitiota

Raamattu on muodoltaan kertomus. Raamatun Jumala mielletään henkilöksi, vaikkakin ylivertaiseksi kaikkiin ihmisiin ja jumalolentoihin nähden. Kokonaisuutena Raamattu kertoo suuren kertomuksen Jumalan luomistyöstä ja hänen valitsemansa kansan huolenpidosta. Raamatun auktoriteetti perustuu jumalallisen suunnitelman paljastamiseen maailmalle ja sen sisältö koskee koko luomakuntaa. Vaikka Raamattu on osoitus kirjallisen kulttuurin – ja siten teoreettisen kognition – olemassaolosta, sen tarinoiden edellyttämä kognitio nojaa pitkälti myyttiseen kulttuuriin.

Rabbiinisen juutalaisuuden teoreettinen kognitio

Rabbiininen juutalaisuus on yksi Raamatun ajan uskonnon seuraajista myöhäisantiikissa. Se sai alkunsa Toisen temppelin ajan loppupuolella ja vakiintui, kun Babylonialainen Talmud sai kirjallisen muotonsa varhaiskeskiajalla. Tämä kulttuuri edustaa enemmän uusinta, teoreettista kognitiota. Tietyt piirteet uudessa uskonnossa verrattuna aiempaan paljastavat tämän.

Ensiksikin rabbiininen kulttuuri ei vain heijasta ympäröivää todellisuutta vaan käyttää luokitteluja järjestääkseen yhteiskunnan todellisuuden. Näin tekee jo kulttuurin ensimmäinen teksti, Mishna, jonka uskotaan saaneen muotonsa toisen vuosisadan lopulla, kun Israelin kansa oli jo sukupolvia sitten menettänyt maansa ja temppeli oli tuhottu.

Vaikka myyttinen kognitio oli yhä osa ihmisten elämää, Mishnan edustama uusi kognitio lisäsi siihen uuden tason. Tämän avulla ihmisten oli helpompi organisoitua diasporassa, uusissa historiallisissa olosuhteissa, vieraan vallan alla, jossa aiempien persoonallisten auktoriteettien valta oli kaventunut.

Mishna sisältää arkielämän sääntöjä yksityiseen elämään, perhe-elämään ja julkiseen elämään. Se on jaoteltu toimintojen mukaan, kuten juhla-aikoihin, rukouksiin ja siunauksiin, tai arkielämän osa-alueiden mukaan, kuten maatalouteen, perhelakeihin ja puhtaussääntöihin. Tämä jäsennys ei muistuta Raamatun suurta kertomusta. Vaikka myyttinen kognitio oli yhä osa ihmisten elämää, Mishnan edustama uusi kognitio lisäsi siihen uuden tason. Tämän avulla ihmisten oli helpompi organisoitua diasporassa, uusissa historiallisissa olosuhteissa, vieraan vallan alla, jossa aiempien persoonallisten auktoriteettien valta oli kaventunut.

Rabbit yhdistävät Raamatun teoreettiseen kognitioon

Raamattu on yhä pyhä teksti rabbeille. Jotta siirtymä uuteen oli mahdollinen, rabbien tuli integroida Raamattu uuteen järjestelmään. Niinpä he esittivät, että jokainen Mishnan sääntö on opittu Raamatusta. He johtivat oppinsa Raamatusta käyttämällä tulkintatekniikkanaan midrashia. Rabbiininen midrash ei sitoudu Raamatun kertomukseen vaan sen sanoihin ja jakeisiin. Midrash ”epäkerronnallistaa” Raamatun.

Esimerkki voi valaista asiaa. 3. Mooseksen kirjassa todetaan seuraavasti: ”Teidän tulee asua lehtimajoissa seitsemän päivää, kaikkien syntyperäisten israelilaisten tulee asua majoissa” (23:42). Koska jakeessa on määräinen artikkeli sanassa ”syntyperäinen”, tunnettu varhainen opettaja Rabbi Aqiva päätteli, että naiset ovat vapautettuja tästä laista (Sifra, Emor 17:9 [p. 103a]). Rabbi Aqivan mukaan pyhissä kirjoituksissa ei ole mitään turhaa eikä merkityksetöntä, ei edes yhden kirjaimen artikkelia. Argumentti voi tuntua nykylukijasta oudolta, koska se pilkkoo ymmärrettävän tekstin irrallisiin osiin ja luo uuden merkityksen näistä osatekijöistä. Paradoksaalisesti tämä dekonstruktio tekee tekstistä kestävämpää, koska se mahdollistaa uuden tulkinnan uudessa kontekstissa. Teksti on taipuisaa ja helpompi sovittaa yhteen rabbiinisen kulttuurin kanssa.

Viimeiseksi uusi kognitio näkyy siinä, että Raamatun persoonallinen auktoriteetin lähde korvataan rabbiinisella arvovallalla. Hyvä esimerkki on Talmudin kertomus, jossa Jumala keskeyttää kahden rabbin välisen keskustelun (b. B. Meṣ. 59a-b). Rabbit kertovat Jumalalle, ettei tällä ole enää valtaa tehdä päätöksiä, koska Toora on jo annettu kansalle ja he tekevät päätöksensä sen perusteella. Rabbit väittelevät, keskustelevat ja perustelevat kantansa tulkintasääntöjen mukaan. Auktoriteetti on depersonifioitu, mikä on tyypillistä teoreettiselle kognitiolle.

Rabbiinisen kulttuurin kolme piirrettä, todellisuuden järjestäminen kategorioihin, pyhien kirjoitusten purkaminen osiinsa ja auktoriteetin depersonifiointi, osoittavat, miten uusi piirre tuli vallitsevaksi. Rabbiininen kulttuuri löi läpi keskiajalla samaan aikaan, kun skolastiikka nousi kristinuskon läpäisemässä Euroopassa. Kulttuurin muutosten ymmärtämiselle on hyötyä myös ihmiskunnan evoluution tutkimisesta.

Kirjoittaja

Ronit Nikolsky on kulttuurin ja kognition sekä Lähi-idän tutkimuksen apulaisprofessori Groningenin yliopistossa Alankomaissa. Nikolsky tutkii myöhäisantiikin juutalaista kulttuuria kognitiivisen uskontotieteen ja kulttuurievoluution näkökulmasta ja valmistelee tällä hetkellä kirjaa rabbiinisista emootioista. Vuonna 2021 ilmestyy Nikolskyn ja Arnon Atzmonin toimittama teos Studies in the Tanhuma-Yelammedenu Literature (Brill).

Linkit ja kirjallisuus

Donald, Merlin: Origin of the Modern Mind: Three Stages in the Evolution of Culture and Cognition. Cambridge MA: Harvard University Press, 1991.