Onko Raamattu meemi?

Jokainen sosiaalisen median käyttäjä on törmännyt meemeihin. Meemin käsite on peräisin kulttuurievoluutioteoriasta, jossa sitä käytetään vastineena geenille. Tässä artikkelissa pohditaan, voiko Raamattua pitää meeminä.

Internet-kulttuuri on tehnyt meemistä tunnetun käsitteen. Meemit ovat kuitenkin muutakin kuin sosiaalisessa mediassa leviäviä hauskoja kuvia tai tekstinpätkiä. Käsitteen loi Richard Dawkins kuuluisassa kirjassaan Geenin itsekkyys (The Selfish Gene, 1976). Dawkinsin mukaan meemit ovat kulttuurin elementtejä, jotka periytyvät toisistaan erillään. Meemejä ovat esimerkiksi sävelmät, ideat, hokemat, vaatemuodit tai vaikkapa ruukkujen ja holvikaarien mallit. Kulttuurievoluutioteorian mukaan meemit vaikuttavat yksilöiden ja ryhmien selviytymiseen. Ne valikoituvat kulttuurievoluution prosessissa hyvin samalla tavoin kuin geenit biologisessa evoluutiossa.

On ehdotettu, että Raamattukin toimii meemin tavoin. Rinnastus vaikuttaa ensi näkemältä kiinnostavalta ja hyödylliseltä, mutta se herättää myös kysymyksiä. Raamattu on epäilemättä ihmishistorian menestynein kirja, jota pelkästään vuosina 1815–1975 painettiin kaksi ja puoli miljardia kappaletta. Kuitenkin se on paljon pidempi kuin tarttuva melodia eikä sitä voi helposti painaa muistiin. Myös kulttuurievoluutio on teoriana vielä muotoutumisvaiheessa ja siihen liittyy monia haasteita.

Itsekäs meemi

Vaikka meemi terminä on peräisin evoluutioteoriasta, geenin ja meemin suhde ei ole yksinkertainen. Ensinnäkin hauska valokuva tai nokkela lause voi levitä sosiaalisen median käyttäjien populaatiossa lisäämättä käyttäjien evolutiivista kelpoisuutta. Vetovoimaisten meemien kuluttaminen ja levittäminen voi päinvastoin tulla käyttäjälle kalliiksi ja vähentää hänen kelpoisuuttaan – lukuun ottamatta ehkä tilapäistä mielialan nousua.

Meemit vaikuttavat käyttäytyvän enemmänkin virusten tavoin, jotka kaappaavat sosiaalisen median käyttäjien resurssit omaksi hyödykseen. Epidemiologinen lähestymistapa kulttuuriin korostaakin kulttuurielementtien viraalista luonnetta. Dan Sperberin mukaan suuri osa kulttuurista ei leviä siksi, että se lisää kelpoisuuttamme vaan siksi, että se puhuttelee evoluutiossa muokkautunutta kognitiotamme. Esimerkiksi hyvä kauhuelokuva hyödyntää pelkoa, joka on ihmisen perustavanlaatuisin tunnereaktio ympäristön tapahtumiin.

Meemien suhdetta adaptaatioon eli ympäristöön sopeutumiseen voi selventää kahdella tavalla. Ensinnäkin Dawkinsin mukaan geenit ovat ”itsekkäitä”. Tämä kiinnostava ajatus on usein ymmärretty väärin. Geenien itsekkyys ei Dawkinsilla tarkoita, että evoluutio olisi tehnyt meistä ihmisistä egoistisia. Se tarkoittaa, että geenit menestyvät, jos ne onnistuvat muokkaamaan organismia sellaiseksi, että se tuottaa enemmän jälkeläisiä, jotka puolestaan levittävät kyseisiä geenejä edelleen. Samoin ajateltuna myös meemit ovat itsekkäitä, kun ne muokkaavat organismin käyttäytymistä niin, että tämä levittää näitä meemejä edelleen.

Meemissä, joka leviää lisäämättä levittäjänsä kelpoisuutta, ei siis sinänsä ole mitään pahaa. Geenitkin voivat muokata eliöitä tavoilla, jotka eivät hyödytä selviytymistä. Esimerkiksi kumppanin saamista ohjaava sukupuolivalinta on tuottanut riikinkukolle raskaan pyrstön, joka kyllä houkuttelee partnereita, mutta rajoittaa linnun liikkumista hengenvaarallisesti.

Raamatussa jotkut sisällöt vaikuttavat olevan internet-meemien tapaan helposti muistettavia ja tarttuvia. Lait ja eettiset säännöt puolestaan tähtäävät yksilön ja yhteisön säilymiseen. On mahdollista, että mieleenpainuvat ja viihdyttävät elementit kuten veden muuttaminen viiniksi (Joh. 2) auttoivat niiden lomaan sijoitetun muunlaisen materiaalin säilymistä.

Toiseksi evoluutioteoriaan sopii se, että evoluution myötä muovautunut psykologiamme muokkaa kulttuurisia elementtejä. Sekä geneettinen että kulttuurinen evoluutio tapahtuvat biologisten lainalaisuuksien rajoissa. On vielä epäselvää, kuinka paljon kulttuurielementtien välillä tapahtuu luonnonvalintaa, mutta ei ole mitään syytä torjua kulttuuristen ilmiöiden evolutiivista luonnetta. Raamatussa jotkut sisällöt vaikuttavat olevan internet-meemien tapaan helposti muistettavia ja tarttuvia. Lait ja eettiset säännöt puolestaan tähtäävät yksilön ja yhteisön säilymiseen. On mahdollista, että mieleenpainuvat ja viihdyttävät elementit kuten veden muuttaminen viiniksi (Joh. 2) auttoivat niiden lomaan sijoitetun muunlaisen materiaalin säilymistä.

Mikä on replikaattori?

Biologisessa evoluutiossa geenit ovat kopioitujia eli replikaattoreita. Vanhemmilta perimämme geenit ohjaavat biologista kehitystämme tiettyihin suuntiin ja saavat meidät usein käyttäytymään hyvin samalla tavalla kuin vanhempamme samassa iässä. Dawkinsin mukaan meemitkin ovat replikaattoreita.

Myöhemmissä kirjoituksissaan Dawkins erotti aivoihin muistoina tallentuneet meemit kulttuurisista “meemi-tuotteista” kuten sanoista, musiikista, kuvista, eleistä ja taidoista. Sperber oli jälleen eri mieltä. Hänen mukaansa emme opi sanoja, musiikkia ja taitoja tarkasti vanhemmilta vaan monilta opettajilta, ystäviltä ja esikuvilta. Sperberin mukaan muodostamme oppimastamme myös oman versiomme. Emme siis Sperberin mukaan peri meemeistä tarkkoja toisintoja kuten geeneistä.

Mainitsen tässä kolme mahdollista vastausta Sperberin kritiikkiin. Ensinnäkin evoluution kannalta koko keskustelu geeneistä ja meemeistä voidaan sivuuttaa huomauttamalla, että Darwin muotoili evoluutioteoriansa tietämättä geeneistä mitään. Vasta uusdarwinismi keskittyy replikaattoreihin. Toiseksi, viimeisimmät kehitysaskeleet evoluutioteoriassa korostavat geenien monimutkaista vuorovaikutusta, niin sanottuja epigeneettisiä mekanismeja ja biologisia rakenteita, minkä seurauksena evoluutioteorian huomio siirtyy jälleen geeneistä yleisemmälle organismin tasolle. Kolmas vastaus, jota käsittelen seuraavaksi, liittyy meemien luonteeseen muistoina.

Ulkoiset muistisäiliöt

Dawkinsin ajatusta meemeistä muistoina voidaan laajentaa huomioimalla ulkoiset muistisäiliöt. Ulkoisen muistin idea onkin internetin aikakaudella yleisesti tuttu. Opiskelijat eivät enää koe tarpeelliseksi painaa asioita mieleensä, koska kaikki tieto on nopeasti saatavilla verkossa. Ennen internetiä muistin ulkopuolinen tieto haettiin painetuista kirjoista. Myös muistiinpanojen tekeminen on tuttu tapa hyödyntää ulkoista muistivarastoa. Jos meemit siis ovat muistoja, kuten Dawkins ehdotti, ei ole tarvetta rajoittaa niitä vain aivojen “sisäiseen muistiin”. Kirjojen lisäksi monenlaiset muutkin kulttuuriset artefaktit voidaan mieltää muistin jatkeiksi.

Raamatuntutkijat ovat kauan olettaneet, että Raamatun teksteihin on talletettu kirjallisessa muodossa suullista perinnettä. Kirjoitettuna muistot saivat kestävämmän mutta myös jäykemmän muodon. Tekstiin tallentuu myös ajatuksia suoraan kirjoittajan omasta muistista. Raamattu ei siis ole meemi sanan varsinaisessa merkityksessä vaan kokoelma meemejä, jotka päätyivät kirjaan pitkän ja monimutkaisen historiallisen prosessin tuloksena.

Raamattu ei siis ole meemi sanan varsinaisessa merkityksessä vaan kokoelma meemejä, jotka päätyivät kirjaan pitkän ja monimutkaisen historiallisen prosessin tuloksena.

Raamatun meemikokoelmaa on välitetty eteenpäin huomattavan tarkasti sen jälkeen, kun kirjalla on ollut pyhän tekstin status. Raamattu meemikokoelmana on verrattavissa genomiin geenien kokoelmana. Pyhät tekstit kuten muutkin kaanonit, lakikokoelmat ja merkittävät ja uskollisesti välitetyt tekstit muodostavat ihmiskunnan kulttuurisen geenipoolin tai “meemipoolin”.

Lopuksi

Raamattu muotoutui pitkän historiallisen prosessin tuloksena ja voidaan ymmärtää meemien kokoelmaksi. Valintaprosessit ovat muokanneet Raamattua eri tavoin. Jotkut meemit, kuten ihmekertomukset, päätyivät Raamattuun, koska ne olivat huomiota herättäviä ja muistettavia. Mieleenpainuvat kertomukset edesauttoivat myös muun materiaalin välittymistä. Toiset meemit päätyivät Raamattuun, koska ne auttoivat niitä välittäneiden ihmisten ja ryhmien selviämistä. Tällaisia ovat esimerkiksi lait, moraalisäädökset ja käyttäytymisohjeet tai esimerkiksi luottamuksen ja uskon ilmaukset. Raamattu meemikokoelmana hyödytti historiassa yksilöiden ja yhteisöjen selviämistä ja levisi näin laajasti ihmispopulaatioissa.

On kuitenkin huomautettava, että tässä käsitellyt valintaprosessit eivät tarkoita, että joka ikinen Raamatun jae olisi valikoitunut kaanoniin adaptiivisten, yksilön tai ryhmän selviämistä edistävien piirteiden johdosta. Vetovoimainen meemi voi olla myös haitallinen. Meemi, joka on adaptiivinen tietyssä historiallisessa tilanteessa (kuten kehottaminen väkivaltaan), voi olla haitallinen myöhemmin. Vaikuttaa siltä, että jo Raamatun kirjoittajat, toimittajat ja kokoajat pyrkivät ratkaisemaan tällaisia ongelmia selittämällä ja kontekstualisoimalla meemejä – samoin ovat tehneet tulkitsijat sukupolvien ajan ennen ja nyt.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Czachesz, István: “The Bible as a Product of Cultural Evolution.” In Talking God in Society, edited by U. E. Eisen and H. E. Mader.
Göttingen: Vandenhoeck & Ruprecht, 2021, 115–132.
Dawkins, Richard: The Selfish Gene. Oxford: Oxford University Press, 1976. [Geenin itsekkyys, suom. Kimmo Pietiläinen, Helsinki: Art House, 1993].
Dawkins, Richard: The Extended Phenotype: The Long Reach of the Genes. Oxford: Oxford University Press, 1982.
Mesoudi, Alex: Cultural Evolution: How Darwinian Theory Can Explain Human Culture and Synthesize the Social Sciences.
Chicago: Chicago University Press, 2011.
Sperber, Dan: Explaining Culture: A Naturalistic Approach. Oxford, UK and Cambridge, Mass.: Blackwell, 1996.