Häijy luopio, hurskas marttyyri – Vastakkaiset Paavali-kuvat kulttuurievoluutiossa

Paavalia on rakastettu ja vihattu kaksi tuhatta vuotta. Kulttuurievoluution näkökulma auttaa selittämään, miten erilaiset käsitykset Paavalista ovat levinneet, menestyneet ja hyödyttäneet toisiaan.

Paavalin polveileva perintö

Paavalia sekä ihailtiin että vastustettiin jo hänen elinaikanaan. Työteliäs apostoli perusti useita seurakuntia itäisen Välimeren rannoille, mutta edes kaikki Jeesuksen seuraajat eivät allekirjoittaneet hänen ajatuksiaan ja toimintatapojaan. Vastustuksesta todistavat Paavalin kirjeiden useat jaksot, joissa apostoli on napit vastakkain toisin ajattelevien kanssa (Gal. 4:17; Fil. 3:2; 2. Kor. 11:4–5).

Myöhempi valtavirran kristillisyys juhlii Paavalia kristinuskon menestyksekkäänä levittäjänä, kristinopin vaikutusvaltaisimpana teologina ja uskonsa puolesta kuolleena marttyyrinä. Samanaikaisesti elää edelleen perinne, jossa Paavalia pidetään juutalaisen uskonsa tai Jeesuksen sanoman pettäneenä luopiona ja tosiuskovien harhaanjohtajana. Miten näiden vastakkaisten Paavali-käsitysten vuosituhantinen menestys on selitettävissä?

Kulttuurin eli sosiaalisesti opitun informaation leviämistä, säilymistä ja muuttumista voidaan selittää evoluution näkökulmasta. Prosessissa toteutuvat muuntelu, valinta ja periytyminen, jotka ovat edellytyksiä evolutiivisesta muutoksesta puhumiselle. Kulttuuristen ideoiden suuresta määrästä osa valikoituu välitettäväksi eteenpäin ihmisiltä toisille ja osa unohtuu. Ideat myös muuttuvat ajan mittaan. Uskonnollisessa ajattelussa alkuperäisen muodon korostetaan tyypillisesti olevan aitoa ja oikeaa. Evoluutioajattelussa alkupistettä tai ”esivanhempia” sen sijaan ei pidetä arvokkaampina kuin myöhempiä variaatioita, vaan jatkuvaa muutosta pidetään luonnollisena. Evoluutiota ei myöskään pidetä kehityksenä kohti parempaa, vaikka luonnonvalinta tuottaakin usein toimivia sopeumia alati muuttuviin ympäristöihin.

Uskonnollisessa ajattelussa alkuperäisen muodon korostetaan tyypillisesti olevan aitoa ja oikeaa. Evoluutioajattelussa alkupistettä tai ”esivanhempia” sen sijaan ei pidetä arvokkaampina kuin myöhempiä variaatioita, vaan jatkuvaa muutosta pidetään luonnollisena.

Kulttuurievoluution näkökulma auttaa selittämään, miksi tietyt kulttuuriset sisällöt menestyvät. István Czachesz erottaa kolme tasoa, joilla sekä biologisten geenien että kulttuuristen ideoiden luonnonvalinta voi tapahtua. Valinta voi kohdistua ominaisuuksiin, jotka hyödyttävät joko kopioitujaa itseään (geeni, ”meemi”), yksittäistä organismia tai ryhmää. Esimerkiksi ruma vitsi ei hyödytä yksilön tai ryhmän selviytymistä, mutta menestyy muistettavuutensa ansiosta.

Toisaalta esimerkiksi yksilön turvallisuutta ja hyvinvointia edistävät ohjeet ovat säilyneet sukupolvelta toiselle, koska ne hyödyttävät yksilöiden selviämistä ja lisääntymiskykyisten jälkeläisten tuotantoa. Tietyt kulttuuriset sisällöt sen sijaan menestyvät, koska niistä on hyötyä ryhmien säilymiselle. Ryhmiä hyödyttävät esimerkiksi symbolit ja rituaalit, jotka vahvistavat niiden yhteenkuuluvuutta ja myönteistä erottautumista muista ryhmistä.

Muistettava marttyyri

Paavali muistetaan myönteisessä mielessä esimerkiksi kärsivänä marttyyrinä. Jo Paavali itse korostaa kärsimyksiään (Fil. 3:10–11; 2. Kor. 11:23–33) ja myöhemmät kirjoittajat kuvaavat hänet mielellään samaan tapaan (Kol. 1:24; 2. Tim. 4:6). Mikä selittää tämän teeman suuren suosion? Muistettavuuden kannalta on ensinnäkin merkittävää, että Paavali henkilönä muistetaan paremmin kuin Paavalin abstraktit ajatukset. Tämä selittyy ihmiskognition korostuneella taipumuksella huomata, tulkita ja muistaa intentionaalisia toimijoita (nk. hyperactive agency detection device).

Muistettavuutta lisäävät myös Paavalin kärsimyksiin ja marttyyriuteen liittyvät odottamattomat ja intuitionvastaiset elementit. Sankarin häpeällinen kuolema on käänne, joka järkyttävyydessään jää mieleen ja kerrotaan eteenpäin. Esimerkiksi apokryfisessä eli Uuden testamentin tekstikokoelman ulkopuolisessa Paavalin marttyyrikertomuksessa Paavalin katkaistusta kaulasta purskahtaa veren sijasta maitoa – mielikuva, joka herättää voimakkaita tunteita eikä heti unohdu (Paavalin teot XI, 5).

Yksilön selviämisen tasolla arvostetun apostolin kärsimykset saattoivat puolestaan normalisoida kuulijan vastaavia kokemuksia ja rohkaista jaksamaan. Esikuvana Paavali oli ehkä myös samastuttavampi kuin Jeesus, jonka institutionalisoituva kirkko työnsi taivaallisiin sfääreihin.

Ryhmän tasolla kärsivä apostoli saattoi puolestaan antaa mallin niin kutsutusta kalliista signaalista. Aikaa ja vaivaa vaativa, vaikeasti teeskenneltävä signaali on käyttäytymismalli, jota ryhmän jäseneltä odotetaan eräänlaisena vakuutena aidosta ryhmään kuulumisesta. Signaalit karsivat ryhmästä vapaamatkustajia ja lisäävät sen kiinteyttä. Paavalin esikuvan mukaisesti kristityn odotettiin kärsivän ja jopa kuolevan ryhmään kuulumisen merkkinä. Jo pelkkä tämän suuntainen puhe todistaa ulkopuoliselle ryhmän arvosta.

Uskovien vihollinen

Intuitionvastaiset ja tunteita kuohuttavat elementit toistuvat myös Paavali-vastaisissa teksteissä. Salamiin piispa Epifanios (k. 403) syytti ebioneja – useiden kirkkoisien mainitsemaa ”harhaoppista” ryhmää – Paavalin halventamisesta. Epifanioksen mukaan ebionit väittivät Paavalin syntyneen kreikkalaisille vanhemmille ja kääntyneen juutalaisuuteen avioituakseen ylipapin tyttären kanssa, mutta alkaneen katkerana vastustaa sapattia ja ruokasäädöksiä kosioyritysten epäonnistuttua (Panarion 30.16.9). Ajatus ei-juutalaisesta Paavalista keskellä skandaalinkäryistä suhdesoppaa epäilemättä muistettiin helposti ja levisi nopeasti.

Pidempien Paavali-vastaisten tekstien kohdalla ei välttämättä voida puhua kognitiivisesti yhtä suotuisista elementeistä, mutta niillä on muita ominaisuuksia, jotka auttavat selittämään niiden leviämistä. Esimerkiksi 200-luvun pseudoclemensiläisessä Homiliae-teoksessa (17.19) poiketaan tutusta Paavalin kääntymyskertomuksesta (Gal. 1:11–12; 1. Kor. 15:8) ja kyseenalaistetaan apostolin näkyjen totuusarvo kokonaan: ”Kuinka uskoisimme sinua tai edes, että hän ilmestyi sinulle? Ja kuinka hän olisi ilmestynyt sinulle, kun kerran ajattelet vastoin hänen opetuksiaan?”

Paavalia ei tekstissä nimetä, mutta muut yksityiskohdat eivät jätä tulkinnanvaraa. Tällainen yllättävä poikkeaminen tunnetusta narratiivista lisää Dan Sperberin ja Deirdre Wilsonin mukaan ilmiön vetovoimaa eli attraktiota. Paavalin nimeämättä jättäminen voidaan tulkita niin sanotuksi relevantiksi mysteeriksi, mieleenpainuvaksi arvoitukseksi, joka myös lisää kertomuksen muistettavuutta.

Vihamielinen kuva Paavalista toimi joillekin varhaisille kristityille stereotyyppinä, ulkoryhmän negatiivisten ominaisuuksien ruumiillistumana. Sitä hyödyntäen sisäryhmäläiset saattoivat löytää yhteyden toistensa kanssa. Pseudoclemensiläisissä teksteissä Paavali toimiikin vastustajan roolissa. Hän muun muassa rikkoo Jeesuksen seuraajien ja temppelin ylipappien välisen sovun ja hyökkää seurakunnan johtohahmon, Jeesuksen veljen Jaakobin, kimppuun (Recognitiones 1.70–71).

Myös useissa muissa lähteissä esiintyvä Paavalin kirjeiden torjuminen kertoo samasta ilmiöstä. Väärinä pidetyt kirjoitukset torjutaan ja ne korvataan omalle ryhmäidentiteetille sopivammalla versiolla kristinuskon alkuajan tapahtumista. Negatiivinen Paavali-kuva siis auttoi sosiaalisten kategorioiden rajaamisessa, mikä lisäsi oman ryhmän koheesiota ja paransi sen mahdollisuuksia menestyä.

Väärinä pidetyt kirjoitukset torjutaan ja ne korvataan omalle ryhmäidentiteetille sopivammalla versiolla kristinuskon alkuajan tapahtumista. Negatiivinen Paavali-kuva siis auttoi sosiaalisten kategorioiden rajaamisessa, mikä lisäsi oman ryhmän koheesiota ja paransi sen mahdollisuuksia menestyä.

Paavali-vastaisuus ei ilmiönä rajoitu ainoastaan kristinuskon marginaaliin. Se levisi sekä valtavirtakristillisyyden teksteihin että varhaisiin islamilaisiin ja juutalaisiin lähteisiin. Perinteisesti Paavali-vastaisuus on yhdistetty lähinnä marginaaliin jääneisiin juutalaiskristittyihin, mutta tosiasiassa lähdemateriaali todistaa laajemmasta ilmiöstä, joka ei rajoittunut tiettyihin kristillisiin ryhmiin. Esimerkiksi 700-luvulla kirjoittanut islamilainen historioitsija Sayf ibn ʿUmar toistaa tuttua teemaa Paavalista uskovien vainoajana ja oikean uskon vääristäjänä.

Paavali on yhteistä omaisuutta

Sekä Paavalia koskevat vihamieliset että ihailevat äänenpainot sisältävät elementtejä, jotka antavat niille valintaetuja kaikilla kolmella evoluution tasolla. Kulttuurievoluution näkökulmasta positiiviset ja negatiiviset Paavali-kuvat ovat samasta alkuperästä ponnistavaa luontaista vaihtelua. Kuvilla on siis vahva keskinäinen yhteys, ne jopa vahvistavat toisiaan: Paavalin kannattajat pitivät apostolia vastustavia ajatuksia esillä polemisoidessaan niitä; Paavalin vastustajat taas tahtomattaan vahvistivat kuvaa Paavalista pakanoiden apostolina hyökätessään hänen oletettua lakikritiikkiään vastaan.

Evoluutioteoria suhtautuu variaatioon neutraalina mutta elintärkeänä osana populaatioissa tapahtuvaa muutosprosessia. Näin ollen myöskään vaihteleville näkemyksille Paavalista ei tule antaa keskenään erilaista painoarvoa esimerkiksi “oikeaoppisuuden” näkökulmasta. Paavali on pikemminkin osa juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin eri muotojen jakamaa kulttuuriperintöä, johon yhdelläkään keskustelun osapuolella ei ole yksinoikeutta.

---

Paavalin kannattajia ja vastustajia käsitellään kulttuurievoluution näkökulmasta tarkemmin Nikin ja Vanhojan pian ilmestyvässä artikkelissa ”Righteous Sufferer, Scheming Apostate: Traditions of Paul from a Cultural Evolutionary Perspective”, teoksessa Walking together and Parting Ways: Religious Identity in Antiquity and the Early Middle Ages. toim. Ilkka Lindstedt, Nina Nikki, Riikka Tuori. Studies on the Children of Abraham. Leiden: Brill, painossa.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Czachesz, István: Cognitive Science and the New Testament: A New Approach to Early Christian Research. Oxford: Oxford University Press, 2017.
Irons, William: “Religion as a Hard-to-Fake Sign of Commitment.” In Evolution and the Capacity for Commitment, edited by R. M. Nesse. New York: Russell Sage Foundation, 2001, 292–309.
Mesoudi, Alex: Cultural Evolution: How Darwinian Theory Can Explain Human Culture and Synthesize the Social Sciences. University of Chicago Press, 2011.
Sperber, Dan & Deirdre Wilson: Relevance: Communication & Cognition. Oxford: Blackwell, 1995.