Luterilaiset ja muut tunnustuskunnat
Luterilaiset ja muut tunnustuskunnat
Tänä päivänä luterilaiset kirkot ovat pääosaltaan ekumeenisesti aktiivisia ja avoimia dialogiin eri kristillisten perinteiden kanssa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on aktiivinen ekumeeninen toimija lukuisissa eri organisaatioissa.
Luterilaisuus tunnustusten välimaastossa
Suomalaisille luterilaisuus on pitkään ollut lähes yhtä kuin kristinusko, ja kuvaavaa onkin, että evankelis-luterilaista kirkkoa kutsutaan useissa yhteyksissä vain Suomen kirkoksi. Tilanne on viime aikoina voimakkaasti muuttunut, samoin kuin tietoisuus siitä, että maailmalla luterilaisuus on suhteellisen vähän tunnettu tunnustuskunta. Voi sanoa, että Luther itse on kansainvälisesti tunnetumpi hahmo kuin kirkkokunta, joka kantaa hänen nimeään.
Luterilaisuus sijoitetaan usein läntisen kristillisyyden kartalla aatteellisesti Katolisen kirkon ja Sveitsin reformaatiosta alkunsa saaneiden reformoitujen (kalvinististen) kirkkojen välimaastoon: Rooman ja Geneven välille. Jo 1500-luvun protestantismin sisäisissä kiistoissa tämä näkyi siten, että reformoidut teologit arvostelivat luterilaisia jäämisestä opillisesti paavin helmoihin. Myös luterilaiset itse pyrkivät todistamaan, että he eivät ole vieneet uudistuksia äärimmäisyyksiin, vaan ovat pysyneet jatkumossa perinteisen uskonkäsityksen kanssa. Maltillinen linja näkyi erityisesti luterilaisessa sakramenttiopissa sekä liturgiassa ja kirkkotaiteessa.
Maltillisuuden lisäksi varhaista luterilaisuutta väritti myös opillisuus. Toisin kuin reformoidussa traditiossa, luterilaisuudessa päädyttiin monien kiistojen jälkeen hyväksymään laaja yhteinen tunnustusperusta, Yksimielisyyden kirja. Tänä päivänä enää vain osa luterilaisista kirkoista pitää koko Yksimielisyyden kirjaa opillisena auktoriteettina. Kuitenkin monissa luterilaisissa kirkoissa pidetään esimerkiksi 1530 syntynyttä Augsburgin tunnustusta ohjeellisena. Siten luterilaisten kirkkojen identiteetti lepää vielä vahvasti 500 vuotta sitten kirjoitettujen dokumenttien perustalla.
Maltillisuus ja opillisuus ovat yhtäältä hidastaneet, mutta toisaalta edistäneet luterilaisuuden ekumeenista avautumista. Viimeisen sadan vuoden aikana nähty ekumeenisen liikkeen läpimurto kirkoissa ei ollut ongelmatonta luterilaisuudessa, huolimatta siitä että ekumeenisen liikkeen pioneereihin kuului myös merkittäviä luterilaisia, kuten ruotsalainen piispa Nathan Söderblom. Myös Suomessa luterilaiset suhtautuivat pitkään epäilevästi lähentymiseen esimerkiksi Katolisen kirkon kanssa. Suhdetta toiseen kansankirkkoon, ortodokseihin, väritti täällä myös pitkään itäisen kristillisyyden samaistaminen venäläisyyteen.
Luterilainen ekumenia tänään
Tänä päivänä luterilaiset kirkot ovat pääosaltaan ekumeenisesti aktiivisia ja avoimia dialogiin eri kristillisten perinteiden kanssa. Keskeinen toimija luterilaisessa ekumeniassa on 1947 perustettu Luterilainen maailmanliitto (LML). Sen kautta luterilaiset kirkot käyvät kansainvälisiä neuvotteluja Roomalaiskatolisen kirkon, ortodoksisten kirkkojen sekä toisten protestanttisten tunnustuskuntien välillä. Toimintaa koordinoi LML:ssä Teologian ja julkisen todistuksen osasto, jota johtaa tällä hetkellä suomalainen teologian tohtori Kaisamari Hintikka, LML:n ekumeenisten asioiden apulaispääsihteeri.
Kansainvälisellä tasolla merkittävä tapaus oli 1999 allekirjoitettu Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta. Siinä luterilaiset kirkot ja Katolinen kirkko totesivat yhdessä, että luterilaisten ja katolisten välillä vallitsee yksimielisyys vanhurskauttamisopin perustotuuksista. Tämä julistus on merkittävä erityisesti siksi, että vanhurskauttamisoppi oli keskeisin yksittäinen opinkohta, joka ajoi kirkot 1500-luvulla erilleen. Dokumentissa myös sinetöitiin oppineuvotteluissa saavutettu yksimielisyys siitä, että 1500-luvulla esitetyt vanhurskauttamisoppia koskevat oppituomiot eivät enää osu kohteeseensa.
Katolinen kirkko ei ole kuitenkaan ainoa taho, jonka kanssa oppineuvottelut ovat tuoneet huomattavia tuloksia. 1500-luvun kastajaliikkeiden eli sylilasten kastamisen hylänneiden liikkeiden perintöä vaalineiden mennoniittien kanssa luterilaiset päätyivät toisenlaiseen julistukseen. Perusteellisen historiallisen työskentelyn avulla tunnustuskuntien edustajat kävivät läpi prosessin, jossa tarkasteltiin 1500-luvun vaikeita kohtaamisia, joissa luterilaiset olivat usein kastajaliikkeiden vainon aikaansaajina. Prosessissa syntyneiden dokumenttien perusteella LML esitti yleiskokouksessaan 2010 julkisen anteeksipyynnön mennoniiteille ja koko kastajaliikkeen perinnölle.
Luterilainen maailmanliitto käy myös jatkuvasti dialogia anglikaanisten, ortodoksisten ja reformoitujen kirkkojen kanssa. Se on vastikään aloittanut myös neuvottelut kansainvälisen helluntailiikkeen kanssa. Luterilaiset ovat tässä suhteessa liikkeellä melko myöhään: Katolinen kirkko aloitti vastaavat neuvottelut jo 70-luvun alussa.
Luterilainen ekumenia Suomessa
Suomessa luterilaiset ovat käyneet neuvotteluja helluntaiherätyksen kanssa jo 80-luvulla, mikä tuotti muun muassa uraauurtavan päätösasiakirjan kasteopista. Siitä lähtien luterilaisella kirkolla on ollut jatkuva keskusteluyhteys helluntailiikkeen sekä muiden suomalaisten vapaiden suuntien kanssa.
Käytännön kirkollisen yhteyden kannalta merkittävimmät neuvottelut on käyty anglikaanien ja metodistien kanssa. Molempien kirkkokuntien kanssa Suomen evankelis-luterilainen kirkko on solminut pitkälle menevän sopimuksen kirkollisesta yhteydestä, joka vastaa lähes yhteyttä toisiin luterilaisiin kirkkoihin. Anglikaanien kanssa yhteistyö perustuu erityisesti Porvoon yhteiseen julkilausumaan, jonka osa Pohjoismaiden luterilaisista ja Brittein saarten anglikaanisista kirkoista allekirjoittivat 90-luvulla.
Ortodoksien kanssa Suomen luterilaiset eivät ole saavuttaneet yhtä kouriintuntuvia tuloksia, mutta neuvotteluilla on ollut toisella tasolla suuri merkitys. Suomen evankelis-luterilainen kirkko aloitti oppineuvottelut Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa jo 70-luvun alussa. Neuvottelujen kautta Suomen luterilaiset tutustuivat aivan uudella tavalla itselleen vieraaseen perinteeseen, ja samalla joutuivat arvioimaan uudelleen luterilaista identiteettiään ja hahmottamaan ekumeenista linjaansa. Tuloksena oli paluu luterilaisuuden lähteille, Lutherin teologiaan. Neuvottelut auttoivat myös luterilaisten kirkkojen asemaa Neuvostoliitossa ja antoivat suomalaisille kokemusta, joka auttoi neuvotteluissa muiden kirkkojen kanssa. Myöhemmin alkoivat myös edelleen jatkuvat neuvottelut Suomen ortodoksisen kirkon kanssa, jolla on ollut merkittävä vaikutus kansankirkkojen yhteistoiminnan kannalta.
Suomen luterilaiset ovat myös osallistuneet aktiivisesti neuvotteluihin Katolisen kirkon kanssa. Suomen ja Ruotsin luterilaiset ja katoliset kävivät 2000-luvun alussa neuvottelut, joiden tuloksena syntyi dokumentti Vanhurskauttaminen kirkon elämässä. Dokumentti syventää olennaisesti Yhteisessä julistuksessa hahmoteltua yksimielisyyttä vanhurskauttamisopissa ja laajentaa sitä kirkko- ja sakramenttiopin suuntaan. Erimielisyydet sakramenttien luonteesta ja erityisesti näkemyksessä pappisvirasta ovat vielä suurimmat esteet katolisten ja luterilaisten väliselle kirkolliselle ykseydelle. Tällä hetkellä Suomen evankelis-luterilainen kirkko käy Suomen sisäisiä kansallisia neuvotteluja Katolisen kirkon kanssa.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko on aktiivinen ekumeeninen toimija myös eri organisaatioissa. Suomen Ekumeenisen Neuvoston lisäksi tärkeimpiä ovat Kirkkojen maailmanneuvosto, Luterilainen maailmanliitto, Euroopan kirkkojen konferenssi sekä uudempana toimijana Global Christian Forum. Kaikessa tässä aktiivisuudessa on lähellä kiusaus toimia aina vain kulloisenkin keskustelutilanteen mukaan. Tämä saattaisi tuoda lyhyellä aikavälillä hyvältä näyttäviä tuloksia, mutta jäytäisi pidemmän päälle kirkon uskottavuutta. Tavoitteena Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla onkin olla sama kirkko joka suuntaan, minkä saavuttamiseksi se on muotoillut kirjallisesti ekumeenista toimintaa ohjaavan strategiansa ja päivittänyt sitä säännöllisesti. Uusin linjaus on nimeltään Kohtaamisen kirkko: kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan sekä uskontojen kohtaamisen suunta vuoteen 2020.
Kirjoittaja Pekka Kärkkäinen, TT on ekumeniikan yliopistonlehtori Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.
Linkkejä:
The Lutheran World Federation: Ecumenical Relations
Opit ja ekumenia: Kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen opit ja ekumenia