Uskonnonopetus muutoksessa

Uskonnonopetus muutoksessa – Mitä koulutuksessa tulisi huomioida?

Julkisuudessa on viime kuukausina keskusteltu uskonnonopetuksen tulevaisuudesta. Aloitteita on tehty uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiaineiden lakkauttamiseksi ja niiden tilalle kaikille yhteisen oppiaineen luomiseksi. Tällaiset muutokset edellyttäisivät perusopetus- ja lukiolakien avaamista, siis parlamentaarisia päätöksiä. On vaikea ennustaa, miten vireille pantujen aloitteiden nykyisessä eduskunnassa käy, mikäli ne täysistunnon käsittelyyn asti etenevät. Sen sijaan eräs muutos on varma ja pikainen: perusopetuksen ja lukiokoulutuksen uudet valtakunnalliset opetussuunnitelmat astuvat voimaan elokuussa 2016. Mitä ne merkitsevät uskonnonopetukselle ja uskonnonopettajien koulutukselle?

Monia polkuja pitkin uskonnonopettajaksi

Uskonnon aineenopettajat opettavat pääsääntöisesti perusopetuksen ylemmillä luokilla (7-9) ja lukioissa. Perusopetuksen alemmilla luokilla uskontoa, kuten kaikkia muitakin oppiaineita, opettavat yleensä luokanopettajat. Uskonnon aineenopettajaksi voi Suomessa valmistua Helsingin yliopistossa teologisesta tiedekunnasta tai humanistisen tiedekunnan uskontotieteen oppiaineesta, Itä-Suomen yliopistossa filosofisen tiedekunnan teologian osastolta läntisen tai ortodoksisen teologian yksiköistä, Turun yliopistossa humanistisen tiedekunnan uskontotieteen oppiaineesta sekä Åbo Akademissa teologisesta tiedekunnasta.

Uskonnonopettajien koulutuspolut vaihtelevat siten tiedekunnan, valitun pääaineen ja mahdollisten sivuaineiden osalta paljonkin. Oma muuttujansa opettajaopiskelijan orientaation kannalta on sekin, haetaanko yliopistolle suoraan uskonnonopettajaksi valmistavaan koulutusohjelmaan, kuten esimerkiksi Itä-Suomen yliopistolla, vai valitaanko suuntautumisvaihtoehto myöhemmin opinnoissa, kuten Helsingin yliopistolla. On myös joukko niitä, joille uskonto on toinen opetettava aine ensimmäisen pätevyyden ollessa esimerkiksi psykologiaan, historiaan tai luokanopettajaksi. Yhä useammalla aineenopettajalla on valmistuessaan pätevyys useampaan kuin kahteen oppiaineeseen.

Koulutuspolkujen laajasta vaihteluvälistä seuraavat uskonnonopettajien erilaiset opettajaorientaatiot ovat rikkaus kyseisen oppiaineen, sen kehittämisen ja sitä opiskelevien lasten ja nuorten kannalta. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että kaikki uskonnonopettajia kouluttavat tahot ottavat huomioon ensi vuonna muuttuvat opetussuunnitelmat. Seuraavassa nostan esiin uskonnonopettajien koulutuksen näkökulmasta mielestäni keskeisimmät näkökohdat opetussuunnitelmien uudistumiseen liittyen.

Dialogivalmiudet ja eletyn uskonnon moninaisuus

Elokuussa voimaan astuvat perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelmat (POPS ja LOPS) tuovat muassaan koko joukon tervetulleita muutoksia uskonnonopetukseen. Samalla ne nostavat niin opettajien aineenhallinnallista kuin didaktista ja pedagogistakin rimaa korkeammalle. POPS ja LOPS 2016 ovat opetuksen tavoitteiden ja niitä tukevien sisältöjen määrittelyssä tarkkoja ja yksityiskohtaisia. Uskonnon oppiaineen osalta niin tavoitteet kuin sisällöt on niissä ilmaistu myös aiempaa laajemmin: esimerkiksi opetuksen tavoitteita on uudessa LOPS:issa nykyiseen verrattuna kaksinkertainen määrä.

Uusien opetussuunnitelmien mukaan eräs uskonnonopetuksen keskeisistä tehtävistä on kehittää valmiuksia uskontojen ja katsomusten dialogiin. Tähän liittyy oleellisesti myös kasvava ihmisoikeuksiin liittyvä aines uskonnonopetuksen tavoitteissa ja sisällöissä. Lisäksi uskontojen moninaisuuden rinnalle nousee OPS:eissa nyt ensimmäistä kertaa eksplisiittisesti myös uskontojen sisäinen monimuotoisuus.

Valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaan perusopetuksen tehtävä on edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Uskontojen ja katsomusten välisen vuorovaikutuksen sekä uskontojen välisen ja niiden sisäisen moninaisuuden ymmärtäminen edellyttää näin ollen valtasuhteet esiin tuovaa ja niitä kriittisesti analysoivaa lähestymistapaa.

Uskonnon moninaisuudessa ei ole ensisijaisesti kyse opillisista koulukunnista, vaan esimerkiksi kieli- ja kulttuuritaustoista, enemmistö- ja vähemmistöasemista, yhteiskuntaluokista, etnisyyksistä, iästä, sukupuolista, koulutustaustoista ynnä muista ulottuvuuksista, joiden kanssa vuorovaikutuksessa tietty uskonnollinen perinne ”suodattuu” osaksi yksilöiden elettyjä kokemuksia. Edellä mainitut sosiaalisesti määrittyvät ulottuvuudet ja niiden erilaiset risteämät johtavat myös yhteiskunnallisten valtasuhteiden rakentumiseen − toisaalta etuoikeuksiin ja toisaalta syrjinnän muotoihin. Aitoa yhdenvertaisuutta tavoitteleva uskonto- ja katsomusdialogi ei ole mahdollista, ellei yhteiskunnallisia valtasuhteita oteta huomioon ja niitä pyritä aktiivisesti purkamaan.

Uskonto ja mediakriittisyys

Uusien opetussuunnitelmien mukaan uskontoon liittyviä teemoja tarkastellaan muun muassa tieteessä, mediassa, maailmanpolitiikassa, taiteessa ja populaarikulttuurissa. Erityisesti median merkitys korostuu. Perusopetuksen vuosiluokkien 7-9 osalta todetaan: ”Valittavien sisältöjen tulee auttaa oppilasta ymmärtämään uskontojen käsittelyä mediassa ja sen kriittistä arviointia -”. Myös lukiossa on OPS:n mukaan käytettävä uskonnon opetuksessa median välittämää ajankohtaista materiaalia ja syvennettävä tiedon kriittisen arvioinnin taitoja. Median merkitystä alleviivaa se, että lukion oppimäärään lisätty kuudes valtakunnallinen syventävä kurssi (UE6) on omistettu yksinomaan uskonnon ja median monimuotoisten vuorovaikutussuhteiden tutkimiselle.

Elämme kulttuurissa, jossa median valta on ilmeinen. Opetuksen lähtökohtana on oltava tietoisuus siitä, että ihmisten tietämys uskonnoista perustuu entistä enemmän mediaan samalla, kun uskonto esiintyy mediassa useimmin erilaisten konfliktien yhteydessä. Viimeaikaisen tutkimuksen esiin nostama uskonnollistaminen on myös ilmiö, jota uskonnon ja median suhdetta käsiteltäessä ei voida uskonnon oppitunneillakaan jättää huomiotta.

Kriittinen medialukutaito on ymmärrettävä mahdollisimman laajasti. Uskonnon osalta se ei merkitse vain sen analysoimista, miten uskontoa mediassa käsitellään. On tarkasteltava myös sitä, mitä mediassa ylipäätään määritetään uskonnoksi tai uskonnollisuudeksi ja millaisia seurauksia näillä määrittelyillä on.

Lopuksi

Olen esittänyt elokuussa voimaan astuvien opetussuunnitelmien pohjalta, että uskonnonopetuksen ja uskonnonopettajien koulutuksen on entistä vahvemmin omaksuttava valtasuhteet huomioiva ja niitä purkamaan pyrkivä lähestymistapa uskonto- ja katsomusdialogiin, ymmärrettävä uskontojen välinen ja niiden sisäinen monimuotoisuus laajasti eletyn uskonnon näkökulmasta käsin sekä tarjottava vahvat valmiudet median kriittiseen analyysiin.

Rohkenen väittää, etteivät esittämäni painotukset palvele vain uskonnon aineenopettajiksi aikovia opiskelijoita, vaan teologian alan tulevia asiantuntijoita urasuuntautumisesta riippumatta. Teologisen alan koulutus- ja osaamistarpeen ennakointiraportti Tulevaisuuden teologi selvitti sitä, minkälaista teologista asiantuntemusta tulevaisuudessa tarvitaan. Raporttia varten tehdyn tutkimuskyselyn mukaan teologit arvioivat koulutuksensa tuottamista tiedoista, taidoista ja valmiuksista ”monikulttuurisessa ympäristössä toimimisen” kasvattavan eniten merkitystään tulevaisuudessa. Yleisten taitojen osalta ”medialukutaito-osaamisen” arvioitiin myös kasvattavan merkitystään.

Uusissa perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelmissa uskonto näyttäytyy laajasti yleissivistävänä kulttuurisena ja yhteiskunnallisena oppiaineena, joka sisältää vahvan eettisen orientaation. Edellä olen nostanut opetussuunnitelmien muutoksen näkökulmasta esiin vain muutaman keskeisimmän asian, jotka nähdäkseni luovat tarvetta uskonnon aineenopettajien erilaisiin koulutusohjelmiin liittyvään opetuksen sisältöjen ja lähestymistapojen tarkastamiseen. Suosittelen myös perehtymistä tuleviin opetussuunnitelmiin sekä niiden vertailua nykyisiin.

Perusopetuksen tuleva ja nykyinen opetussuunnitelma

Lukiokoulutuksen tuleva ja nykyinen opetussuunnitelma

 

Kirjoittaja Anna Saurama, TM, työskentelee uskonnonopettajana yläkoulussa ja lukiossa. Hän on mukana kirjoittamassa uskonnon yläkoulun oppimateriaalisarjaa ja päätti juuri kaksivuotisen puheenjohtajakautensa Suomen uskonnonopettajain liitossa.

Kirjallisuus:

Creutz, Karin; Saarinen, Juha & Juntunen, Marko: Syrjintä, polarisaatio, nuoriso ja väkivaltainen radikalisoituminen – SYPONUR-väliraportti, 5/2015 SSKH notat – SSKH Reports and Discussion Papers, Helsingfors: Svenska social- och kommunalhögskolan vid Helsingfors universitet, 2015.

Maasilta, Mari; Rahkonen, Juho & Raittila, Pentti: Islam suomalaisissa joukkoviestimissä. Tiedotusopin laitos. Julkaisuja, sarja: A 103, Tampereen yliopisto, 2008.

Sakki ry, SETA ry, SLL ry, FSS rf: Älä oleta – normit nurin! Normikriittinen käsikirja yhdenvertaisuudesta, syrjinnän vastustamisesta ja vapaudesta olla oma itsensä. SETA-julkaisuja 22, SETA ry, 2013.

Taira, Teemu: Pehmeitä kumouksia – Uskonto, media, nykyaika. Eetos-julkaisuja 17, Turku: Eetos ry, 2015.