Teologit työnohjaajina ja työnohjauksessa

Teologit työnohjaajina ja työnohjauksessa

Työnohjaus on kasvun paikka niin työnohjattavalle kuin työnohjaajalle. Kirkossa lähes kaikilla työntekijöillä on mahdollisuus päästä ilmaiseen työnohjaukseen ja pohtia esimerkiksi ammatti-identiteettiin ja työn priorisointiin liittyviä kysymyksiä koulutetun työnohjaajan kanssa. Käsittelen tässä artikkelissa työnohjauksen juuria ja hyötyjä sekä vähän tilastojakin.

Työnohjaus – kasvun paikka

”Haluaisin kehittää itseäni työntekijänä. Miten löydän paremman tasapainon työn ja muun elämän välillä? Miten voin välttää loppuun palamisen? Kaipaan tiimiini sujuvampaa vuorovaikutusta. Haluan pohtia ammatti-identiteettiäni asiantuntijan kanssa.”

Edellä mainittuihin kysymyksiin etsitään vastauksia työnohjauksissa koulutettujen kirkon työnohjaajien kanssa. Kysymykseen, mitä työnohjaus on, löytyy useita määritelmiä esimerkiksi hiippakuntien kotisivuilta. Kirkon kotisivuilla määritellään kirkon työntekijän työnohjausta seuraavasti:

”Työnohjaus perustuu luottamukselliseen keskusteluun ja vuorovaikutukseen, jonka tavoitteena on tehdä tilaa ohjattavan kasvulle kirkon työntekijänä ja työyhteisön jäsenenä. Työnohjaus merkitsee usein itsetuntemuksen lisääntymistä, työssä oppimisen taitojen oppimista sekä työyhteisön dynamiikkaan perehtymistä. Työnohjaus sopii kehittämiskeinoksi muun muassa, kun on tarve työstää omaa ammatillista identiteettiä ja työrooleja tai tutkia oman työn kuormittavuutta ja työn rajaamisen kysymyksiä.”

Ilmaista työnohjausta

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vallitsee käytäntö, jossa kirkon työntekijä, jonka työnohjaajakoulutuksen seurakunta/kirkko on kustantanut, antaa maksutta työnohjausta toiselle kirkon työntekijälle. Erityisesti sairaalateologit ja muut ns. erityisviroissa olevat antavat työnohjausta maksutta myös sosiaali- ja terveysalan työntekijöille.

Kaikissa kirkon tehtävissä työskentelevillä on mahdollisuus päästä työnohjaukseen. Erityisen tarpeellinen se on tehtävissä, missä työskennellään ihmisten kanssa, kirkon ohjeissa sanotaan. Eniten työnohjausta kirkossa hyödyntävät papit, diakoniatyöntekijät sekä lapsi- ja nuorisotyöntekijät.

Sosiaali- terveysalan työntekijät muodostavat 40 % kirkon työnohjaajien asiakkaista. Sosiaali- ja terveysalan työntekijät saavat enimmäkseen ryhmätyönohjausta. Kun heidät vähennetään kirkon työnohjauksen asiakkaista, kirkon työntekijöistä työnohjauksessa käy papistosta (sisältää kirkkoherrat, muut papit, sairaalasielunhoitajat ja perheneuvojat) noin joka neljäs eli 24 %. Seuraavaksi eniten kirkon työntekijöistä työnohjauksessa käy diakoniatyöntekijöitä eli 18 %.

Kyseiset tiedot käyvät ilmi Kirkon koulutuskeskuksen keräämistä tilastoista vuodelta 2014. Tilastokyselyyn vastasi 303/417 työnohjaajaa. Tämän artikkelin suluissa olevat luvut pohjautuvat puolestaan oman tutkimukseni kyselyyn, johon vastasi 106/417 kirkon työnohjaajaa toukokuussa 2015.

Työnohjauksen juuret ja hyödyt

Kirkon työntekijät ovat etuoikeutettuja saadessaan työnohjausta suhteellisen helposti ja ilman luokka- tai ammattirajoja. Työnohjauksen historia Suomessa liittyykin vahvasti kirkkoon sekä sosiaali- ja terveysalaan. Työnohjaus tuli käyttöön kirkon perheneuvojien työssä ja koulutuksessa 1950-luvun alussa. Suomeen työnohjaus tuli samoihin aikoihin useita reittejä: sekä USA:sta että Englannista.

Kirkossamme eli pitkään perinne, että työnohjauksessa käytiin ikään kuin salassa. Pikkuhiljaa tilanne on muuttunut ja nykyään työnohjauksen ajatellaan olevan osa ammatillista kasvua ja siihen suorastaan kehotetaan osallistumaan parin työvuoden jälkeen. Työnohjaus ei siis ole perehdytystä, vaan edellyttää muutaman vuoden työkokemusta.

Pitkien työnohjausten eli 40 kerran yksilöohjausten rinnalle ovat pätkätöiden myötä tulleet 5-15 kerran ns. lyhyttyönohjaukset. Lisäksi ryhmätyönohjauksien suosio on kasvanut. Työnohjausten rinnalla ja liepeillä liikkuvat osittain erillään ja osittain limittäin tutorointi, mentorointi ja coaching tai valmennus. Näiden lisäksi esimerkiksi Turun arkkihiippakunnassa on muutaman vuoden ajan pidetty viiden kokoontumiskerran orientoitumisryhmiä vastavihityille papeille sekä muille uusille työntekijöille.

Työnohjauksessa on mahdollisuus pohtia muun muassa ammatti-identiteettiä. Teologien kanssa keskustellaan usein esimerkiksi esikuvien merkityksistä ja siitä, ”millainen pappi minä haluan olla”. Töiden priorisointi ja rajaaminen ovat myös yleisiä aiheita kirkon työntekijöiden työnohjauksissa. Näiden keskustelujen avulla voidaan välttää erityisesti kirkon nuorten työntekijöiden loppuun palamista. Esimiehen ottaminen mukaan työnohjausprosessin alku- ja loppukeskusteluun voi joskus olla hyödyllistä. Työnohjauskoulutus ja työnohjaajana toimiminen auttavat havaitsemaan asioita ja ilmiöitä työssä ja elämässä muutenkin uusista näkökulmista. Itsetuntemus kasvaa ja siitä on hyötyä niin teologina kuin muissa kirkon tehtävissä toimiville.

Kirkon kaikista työntekijöistä enemmistö on naisia, teologeista 46 %. Ei siis ole yllättävää, että luvut osoittavat naisten hakeutuvan aktiivisesti työnohjaajakoulutuksiin sekä työnohjauksen asiakkaiksi. Tyypillinen kirkon työnohjaaja on hyvin koulutettu 50–59-vuotias nainen, joka asuu kaupungissa ja toimii työnohjaajana osana päätyötään. Kirkon työnohjaajista yliopistokoulutus on noin 72 %. Kirkon työnohjaajista on pappeja noin 60 %.

Yhteenvetona voidaan todeta, että kirkon koulutetut ja kokeneet papit, diakoniatyöntekijät, sairaalasielunhoitajat ja perheneuvojat, joista 60 % (64 %) on naisia ja 40 % (36 %) miehiä, antavat työnohjausta asiakkaille, joista 18 % (24 %) on miehiä ja 82 % (76 %) naisia.

Kokonaisuudessaan tulosten perusteella näyttää siltä, että naiset ohjaavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon työntekijöiden keskuudessa naisia jaksamaan työssään, etsimään ammatti-identiteettiä ja löytämään tasapainoa työn ja muun elämän välillä. Lisäksi työnohjausryhmä voi tukea itsetuntoa ja kannustaa eteenpäin. Se voi myös auttaa selkeyttämään työnkuvaa ja priorisoimaan sekä jäsentämään työtä.

Haasteena kuitenkin on, miten kannustaa naisten lisäksi miehiä hakeutumaan tasapuolisesti työnohjaukseen ja työnohjaajakoulutuksiin.

 

Kirjoittaja Heli Aaltonen, TT, on tutkija, joka on tehnyt vuonna 2015 postdoc-tutkimusta aiheesta Gender and Coaching. Sukupuolen merkitykset työnohjauksessa Suomessa ja muissa Euroopan maissa. Tutkimusta ovat tukeneet Åbo Akademin säätiö sekä Työsuojelurahasto. Kirjoittaja on toiminut työnohjaajana vuodesta 1999 ja työyhteisöjen ohjaajana vuodesta 2001 sekä johdon ja ryhmien valmentajana vuodesta 2014.

Kirjallisuutta ja linkkejä:

Aaltonen, Heli: Työnohjaus ja sukupuoli. CRUX-lehti 4/2015, 50-52. Helsinki: Kirkon Akateemiset AKI ry., 2015.

Keskinen, Soili et al.: Työnohjaus, sparraus, mentorointi ja coaching esimiestyössä.Turku: Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus, 2005.

Kirkon koulutuskeskuksen tilastoja vuodelta 2014, koonnut Ulla Pyykkö. Kirjoittajan hallussa.

Kirkon tilastollinen vuosikirja 2014.

Kirkon työntekijöiden työnohjauksesta (9.1.2016)

Ranne, Kaarina et al. (ed.): Suomalaisen työnohjauksen juurilla – Katse tulevaisuuteen. Helsinki: Suomen työnohjaajat ry, 2014.