Papin työ ja teologinen osaaminen

Papin työ ja teologinen osaaminen

Millaista osaamista papit tarvitsevat nyt ja tulevaisuudessa? Tarvitsevatko he akateemista teologiaa? Pitäisikö papit kouluttaa pappisseminaarissa? Vastauksia näihin kysymyksiin antavat kuvaus papin ydinosaamisesta sekä kirkon ammattien ennakointityöskentely.

Hyppy opiskelijasta kirkon työntekijäksi on usein hämmentävän suuri. Kyselijän ja pohdiskelijan roolissa ollut opiskelija siirtyy katsomosta näyttämölle johtamaan pyhiä toimituksia ihmisen elämään kuuluvissa tärkeissä tilanteissa. Siirtymää tukevat soveltavat opinnot, työssäoppimisjakso seurakunnassa, kirkon ja teologian opiskelijoiden opintojen aikaiset kohtaamiset, soveltuvuuden arviointi reflektiopäivineen, tuomiokapitulin organisoima ordinaatiovalmennus sekä perehdyttäminen seurakunnassa. Silti pappisuraansa aloitteleva teologian maisteri joutuu pohtimaan: onko minulla riittävä osaaminen papin työhön?

Moni myös hämmentyy työstään ensimmäisten viikkojen, kuukausien ja ehkäpä myös vuosien aikana. Mihin tarvitsen akateemista koulutusta ja maisterin tutkintoa, kun suuri osa työstäni on käytännöllisten asioiden hoitamista ja ihmisten kohtaamista erilaisissa tilanteissa? Joku voi kokea, ettei papin työssä tarvita eksegetiikan hienouksia tai syvällistä systemaattisen analyysin osaamista! Periaatteessa saarnan valmistuksessa voisi hyödyntää opittua, mutta usein saarnan joutuu valmistelemaan muun kiireen ohessa. Joskus myös näyttää siltä, ettei seurakuntalaisia kiinnosta syvällisen teologisen pohdinnan tuottamat ajatukset. Vähempikin näyttäisi riittävän.

Edellä kuvatut kokemukset ovat aitoja ja todellisia. Ne herättävät kysymään onko Suomen ev.-lut. kirkon pappien koulutus rakennettu liian laajaksi, yläviritteiseksi ja teoreettiseksi, kun se ei näytä antavan valmiuksia papin käytännön työhön. Olisiko luontevampaa, että papit koulutettaisiin omassa seminaarissaan konkreettiseen käytännön työhön seurakunnassa? Kysymys on perusteltu. Mitä osaamista papilta oikeasti edellytetään?

Papin ydinosaaminen

Yhden näkökulman asiaan antavat joitakin vuosia sitten valmistuneet kirkon työntekijöiden ydinosaamiskuvaukset. Ydinosaamisella tarkoitetaan sellaista tietojen ja taitojen soveltamista käytännön tilanteissa, josta tunnistaa ammattikunnan tai yhteisön edustajan.

Yksittäisten ammattien rinnalle on laadittu myös hieman yleisempi hengellisen työn tekijän ydinosaamiskuvaus. Siinä on hahmoteltu viisi toisiinsa tiiviisti kietoutunutta osa-aluetta: hengellisen työn osaaminen, työyhteisöosaaminen, arvo-osaaminen, persoonallinen ja ammatillinen kasvu sekä edellä kuvattuja neljää ydinosaamisaluetta yhdistävä tekijä – läsnä oleminen ja kyky kohdata. Ydinosaamiskuvaus hahmottaakin osuvalla tavalla kirkon työn keskeistä kysymystä. Miten työntekijä kykenee kohtaamaan erilaisia yksilöitä, ryhmiä ja yhteisöjä ja olemaan aidosti kiinnostunut toisista ihmisistä?

Samat ulottuvuudet tulevat esille myös papin ydinosaamiskuvauksessa. Siinä ydinosaaminen rakentuu perustalle, jossa nivoutuvat toisiinsa kirkon usko, teologia ja papin persoona. Tämä tarkoittaa sitä, että papin työ edellyttää ensiksikin riittävän laajaa teologista yleissivistystä. Papilta siis edellytetään kykyä teologiseen reflektioon ja mielekkääseen vuoropuheluun toimintaympäristön kanssa. Hänen tehtävänään on tulkita kristillistä sanomaa ihmisille eri tilanteissa. Näitä taitoja opitaan akateemisessa teologikoulutuksessa.

Toiseksi papin työ edellyttää monipuolisia vuorovaikutustaitoja. Hänen tulee olla kiinnostunut ihmisistä, kyetä olemaan lähellä ihmistä ja olla tarvittaessa myös esillä. Koulutus tukee näiden taitojen kehittymistä, mutta hyvät vuorovaikutustaidot liittyvät myös ihmisen persoonallisiin ominaisuuksiin. Kolmanneksi papilta edellytetään sitoutumista kirkon uskoon. Hänen tehtävänään on kutsua ja opastaa ihmisiä Pyhän ääreen ja elää myös itse uskonyhteisön jäsenenä. Tätä viimeksi mainittua ulottuvuutta ei yliopistossa opeteta. Sen omaksuminen on henkilökohtainen kasvuprosessi, jota kirkko voi tukea.

Papin ydinosaamiskuvauksessa työn käytännön ulottuvuudet rakentuvat edellä kuvatun perustan varaan. Näitä ovat 1) julistus, jumalanpalvelus ja kirkolliset toimitukset; 2) kristillinen kasvatus ja ohjaus; 3) sielunhoito; 4) yhteiskunta: todistus ja palvelu sekä 5) työyhteisö ja yhteistyö.

Viisautta, vuorovaikutusta ja toimintaympäristön lukutaitoa

Toisen näkökulman papilta tarvittavaan osaamiseen antaa kirkkohallituksen johdolla tehty ennakointityöskentely. Monipolvisessa prosessissa on tutkittu kirkon ammattien tulevaisuuden haasteita ja tulevia osaamistarpeita. Työskentelyyn on osallistunut seurakuntien, hiippakuntien ja kirkkohallituksen työntekijöitä, oppilaitosten ja järjestöjen edustajia sekä muita koulutusmaailman asiantuntijoita. Vähitellen on tultu johtopäätökseen, että ammattiryhmien ja tehtävä-/työalojen väliset raja-aidat tulevat huomattavasti mataloitumaan ja että kirkon työntekijöiden osaaminen kiteytyy tulevaisuudessa kolmeen ulottuvuuteen.

Ensiksikin kirkon työntekijältä edellytetään viisaudeksi kehittynyttä oman alansa vahvaa substanssiosaamista. Kyseessä ei siis ole vain tiedot ja taidot, vaan jotain syvällisempää, joka mahdollistaa osaamisen hyödyntämisen moninaisissa tilanteissa. Toiseksi tarvitaan vahvoja ja monipuolisia vuorovaikutustaitoja. Näillä tarkoitetaan ihmisen kohtaamista erilaisissa tilanteissa, sosiaalisessa mediassa, tiedotusvälineissä jne. Vuorovaikutus voi olla luonteeltaan puhuttua, kirjoitettua tai jopa sanatonta, tilanteen mukaan. Kolmanneksi edellytetään toimintaympäristön lukutaitoa. On ymmärrettävä, että on eri asia toimittaa jumalanpalvelus, opettaa rippikoulussa, kohdata vanhuksia palvelutalossa, tavata seurakuntalaisia ostoskeskuksessa tai työskennellä sosiaalisessa mediassa. Eri tilanteet edellyttävät erilaisia toimintatapoja ja vaativat omanlaistaan kieltä. 

Toivottavaa on, että nämä kolme ulottuvuutta – viisaudeksi kehittynyt substanssiosaaminen, vuorovaikutustaidot ja toimintaympäristön lukutaito – muodostavat kokonaisuuden. Tällaisen kokonaisuuden hallitseva työntekijä kykenee toimimaan myös keskellä yhteiskunnan ja toimintaympäristön muutoksia.

Elämän koulua ja teologista sivistystä

Nostin alussa esille kysymyksen työelämän vaatimuksista ja teologien koulutuksesta. Yhtäältä on niin, että konkreettinen työelämä edellyttää tänään ja varsinkin tulevaisuudessa paljon käytännön valmiuksia. Teologi ei voi jäädä norsunluutorniinsa laukomaan syvällisiä viisauksia ihmisille, jotka eivät ymmärrä hänen sanomaansa. On kohdattava ihminen ja oltava valmis toimimaan yhdessä sekä toisten ammattilaisten että myös seurakuntalaisten kanssa. On myös kyettävä kuuntelemaan ihmisiä ja puhumaan kieltä, joka on merkityksellistä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että teologien pitäisi luopua syvällisestä teologisesta osaamisesta. Ennemminkin päinvastoin. Nyt tarvitaan korkeatasoisen koulutuksen tuottamaa teologista osaamista, joka kehittyy viisaudeksi. Sitä kyetään soveltamaan seurakuntatyön erilaisissa tilanteissa.

Luultavasti on niin, että virkauransa alussa pappi ei vielä kykene näkemään työnsä eri ulottuvuuksia, sillä monet käytännölliset asiat vaativat paljon huomiota ja uuden opettelua. Vasta vähitellen huomaa teologisen viisauden tarpeen. Joskus voi myös käydä niin, että vasta työelämässä ymmärtää sen, mitä opiskellut asiat oikeasti merkitsevät. Teologia auttaa ymmärtämään kristillisen uskon olemusta, kirkon perustehtävää sekä inhimillisessä elämässä eteen tulevia kysymyksiä. Teologilta, papilta odotetaan vastauksia tai ainakin ajatuksia elämän vaativissa tilanteissa ja näiden ymmärtämiseen tarvitaan syvällistä osaamista, teologista viisautta. Viisauden hankintaan eivät maisterin opinnot vielä riitä, vaan tarvitaan myös elämän koulua ja jatkuvaa teologisen sivistyksen hankintaa sekä kirjoja lukien että koulutuksiin osallistuen.

Kirjoittaja Kari Kopperi on ekumeniikan dosentti ja Kirkon koulutuskeskuksen johtaja, joka parhaillaan hoitaa Kirkkohallituksessa vs. kirkkoneuvoksen tehtävää.

Linkkejä ja kirjallisuutta:

Buchert, Maria; Sainio Juha; Salomaa, Heikki & Tuominen Visa: Tulevaisuuden teologi. Teologisen alan koulutus- ja osaamistarpeen ennakointiraportti. Helsingin yliopisto & Åbo Akademi & Itä-Suomen yliopisto, 2015.

Haikarainen Raine: Tarvitseeko pappi korkeakoulututkintoa? Teologia.fi 2011/1 (Teologi – uskonnon asiantuntija)

Kopperi, Kari: Ristin rakkaus. Matka Lutherista suomalaiseen seurakuntaelämään. Helsinki: Kirjapaja 2015. Erityisesti sivut 179–190; 204–207.

Papin koulutuspolku. Piispainkokouksen asettaman työryhmän raportti (2013)

Ydinosaamiskuvaukset, Sakasti.evl.fi