Pääkirjoitus: ”Jumalatonta menoa” – ateismi, sekularismi, uskonnottomuus

Viime vuosikymmenet ovat merkinneet ateismin uutta tulemista. Sekä ateistinen uskontokritiikki että sen kirvoittama uskonnollinen ja uskonnonfilosofinen ateismikritiikki ovat olleet näkyvästi esillä. Usko ja ateismi ymmärretään yleensä toistensa vastakohdiksi. Mutta ovatko ne sitä? Tämänkertaisen Teologia.fi-palvelun teeman artikkelit osoittavat, kuinka monimuotoisia sekä ateistinen että uskonnollinen maailmankatsomus ovat ja kuinka erottavat linjat eivät aina kulje ateismin ja uskonnollisuuden välissä, vaan niiden sisällä. 

Ateismin monet kasvot

Ateismi merkitsee sananmukaisesti ei-jumalauskoa, jumalattomuutta. Jokapäiväisessä kielenkäytössä sillä tarkoitetaan uskonnottomuutta: ateisti on ihminen, joka ei usko tai jolla ei ole uskontoa. Kaikki uskonnottomat eivät kuitenkaan pidä itseään ateisteina, ja toisaalta monet itseään ateisteiksi kutsuvat suhtautuvat myönteisesti henkisyyteen ja harjoittavat sitä eri tavoin. Jo termin tasolla a-teismi edellyttää lähtökohdakseen teismin, jumalauskon, ja tulee ymmärrettäväksi vain sitä vasten. Uskonnottomuudella voidaan sen sijaan käsittää laajempaa ilmiötä.

Ateismiin liitetään usein vahva uskontokritiikki, mutta kaikki ateistit eivät suhtaudu torjuvasti uskonnolliseen uskoon. Ateistista maailmankatsomusta myös perustellaan monin eri tavoin. Ateismin eri suuntauksia erittelevät Olli-Pekka Vainio ja Aku Visala kirjoituksessaan Mitä ateismi on? Katsaus ateismin ilmenemismuotoihin.

Merkitseekö sekularismi uskonnon loppua?

Toinen ateismiin usein liitetty käsite on sekularismi, joka suomennetaan yleensä maallistumiseksi. Myös se on monitahoinen käsite, johon liittyy poliittisia, sosiologisia ja maailmankatsomuksellisia ulottuvuuksia, kuten Arto Laitinen selittää filosofi Charles Taylorin sekularismi-käsitystä valaisevassa artikkelissaan. Uskonto on länsimaissa ajautunut monin tavoin yhteiskunnan marginaaliin ja uskonnottomien sekä uskonnollisiin yhteisöihin kuulumattomien määrä on kasvanut.

Sekularisaatio ei ole kuitenkaan merkinnyt uskonnollisuuden katoamista, kuten aikaisemmin tieteen ja tekniikan kehittymisen myötä ennustettiin tapahtuvan. Sen sijaan sekularismin eteneminen on tuonut mukanaan uskonnollisuuden monimuotoistumisen, mikä todennäköisesti tulee tulevaisuudessa entisestään vahvistumaan. Aihetta käsittelee Peder Thalén artikkelissaan Ateismens fall – ett nytt tema i teologin? 

Uskonto, uskonnottomuus ja henkisyys

Uskonnollisuuden monimuotoistuminen on entisestään hämärtänyt rajaa uskonnon ja uskonnottomuuden välillä. Mikko Sillfors ja Hanna Ronikonmäki toteavat analyysissään Ateistinen henkisyys – uuden vuosituhannen uskonto?, että täysipainoinen henkinen elämä ei edellytä uskoa jumaliin tai muuhun yliluonnolliseen. Vaikka perinteinen jumalausko on menettänyt länsimaissa merkitystään, kukoistavat monet ei-institutionaaliset ja ei-teistiset henkisyyden muodot.

Myös Tiina Mahlamäki painottaa artikkelissaan Uskonnottomuus ja sukupuoli, kuinka sekä uskonnolliset että uskonnottomat ihmiset etsivät elämäänsä merkitystä monin eri tavoin ja molemmilla voi olla varsin samaan tapaan kuvattuja hengellisiä kokemuksia. Useiden tutkimusten mukaan uskonnollisuus on yleisempää naisten kuin miesten ja vanhempien ihmisten kuin nuorten keskuudessa, mutta uskonnottomuuden suhdetta sukupuoleen, ikään ja muihin ihmisen identiteettiä määrittäviin tekijöihin ei ole toistaiseksi juuri kartoitettu.

Uusi, vanha ateismi

Uudesta nousustaan huolimatta ateismi ei sinällään ole uusi ilmiö, kirjoittaa Mikko Sillfors ateismin historiaa käsittelevässä katsauksessaan. Esimodernina aikana ateistinen asennoituminen oli kuitenkin nähtävästi harvinaista ja pitkään sen jälkeenkin se vastasi vain pienen piirin ajattelutapaa. Sekularisaation myötä ateismista on tullut hovikelpoista – monelle sekulaarille nykyihmiselle suorastaan ainoa älyllisesti rehellinen vaihtoehto.

Kaikille ateismi ei kuitenkaan ole riittävä selitys inhimillisen elämän olemassaololle ja sen moninaisuudelle. Eräänä osoituksena Jumalan olemassaolosta on pidetty sitä, että ihmisellä on tietoisuus, kyky ajatella ja tuntea. Tietoisuuden ja materialismin väliseen filosofiseen dilemmaan porautuu Leo Näreaho kirjoituksessaan ”Ajattelen, siis Jumala on olemassa”.  

 

Kirjoittaja Outi Lehtipuu, TT, on akatemiatutkija ja Uuden testamentin eksegetiikan dosentti Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa sekä Teologisen Aikakauskirjan va. päätoimittaja (31.12.2013 saakka).

Sposti: outi.lehtipuu@helsinki.fi

 

Lue taustat ja lisäanalyysit Teologisesta Aikakauskirjasta »

Tämänkertainen Teologia.fi-palvelun Ateismi & sekularismi teema on toteutettu yhteistyössä Teologisen Aikakauskirjan kanssa. Teologinen Aikakauskirja on pohjoismaiden suurin teologista tutkimusta julkaiseva lehti, jonka vuoden viimeinen numero (5–6/2013) paneutuu myös ateismin, sekularismin ja uskonnottomuuden kysymyksiin. TA:sta voi lukea tällä sivustolla ilmestyvien nettiartikkeleiden laajemmat versiot sekä muita aihetta käsitteleviä tutkimusartikkeleita. Lisäksi Teologisen Aikakauskirjan numero sisältää useita teemaan liittyviä kirja-arvioita.

Teologia.fi ja Teologinen Aikakauskirja ovat alustavasti sopineet yhteistyön jatkamisesta myös tulevina vuosina. Otamme mielellämme vastaan palautetta, jota voi lähettää osoitteella paatoimittaja@tatt.fi