”Ajattelen, siis Jumala on olemassa”

Kysymys tietoisuuden luonteesta ja selitettävyydestä on ennen kaikkea filosofinen ongelma. Viime vuosina on filosofisessa keskustelussa yhä enemmän alettu haastaa vallitsevaa, luonnontieteeseen tukeutuvaa materialistista mielenteoriaa. Eräät teistiset, persoonallisen Jumalan olemassaoloon sitoutuneet filosofit väittävät, että vetoaminen Jumalan aktiviteettiin antaa parhaan selityksen tietoisuuden ja materian ongelmalliselle suhteelle.

Materialismia pidetään tavallisesti luonnontieteen liittolaisena. Sen mukaan lopulta kaikki perusoliot, joista maailma koostuu, ovat fysikaalisia. Mutta onko materialismi tosi käsitys maailman luonteesta? Erityisesti tietoisuuden tosiasia näyttää vaikeasti sovitettavalta materialistiseen maailmankuvaan. Tietoisuus moninaisine tiloineen ”tuntuu joltakin”. Päänsärky, ruusun tuoksu tai inspiroitunut mielentila ovat fenomenaalisia, kokemuksellisia tiloja. Vaikka rakentaisimme teknisesti ja kognitiivisesti hyvin monimutkaisen robotin, on uskottavaa väittää, että robotti ei tuntisi erityistä iloa saatuaan vaikean ongelman ratkaistua. Robotti koostuu vain fysikaalisista, kausaalisesti toisiinsa vaikuttavista tiloista. Mutta myös aivot ovat fysikaalinen, sähkökemiallisia tiloja prosessoiva elin. Kuinka siis aivot voivat tuottaa kokemuksellisia tiloja? Toinen tietoisuuden ja materian suhdetta koskeva ongelma on seuraava. Pidämme tietoisia tiloja – uskomuksia, pelkoja, haluja – tavallisesti henkilön käyttäytymistä selittävinä syinä. Mutta jos tietoiset tilat ovat materiaalisia aivotiloja, silloin niiden kausaalinen vaikuttavuus perustuu fysikaalisiin voimiin. Mikä rooli tietoisuudelle voi tällöin jäädä? Materialismi näyttää tekevän mentaalisten tilojen keskeisestä piirteestä, tietoisuudesta, tarpeettoman.  

Tietoisuus todistaa Jumalasta?

Jotkut materialistit yrittävät ratkaista tietoisuuden ongelman puhumalla emergenssistä. Heidän mukaansa tietoisuus on emergoitunut eli ilmaantunut maailmaan uutena piirteenä jossain evoluution vaiheessa. Mutta kuinka täysin ei-tietoisesta materiasta kehkeytyy tietoisuuden ominaisuus? Vetoaminen emergenssiin näyttää vain alleviivaavan tietoisuuden mysteeriä.

Niinpä eräät teistiset eli persoonallisen Jumalan olemassaoloon sitoutuneet filosofit väittävät, että vetoaminen Jumalan aktiviteettiin antaa parhaan selityksen tietoisuuden ja materian ongelmalliselta näyttävälle suhteelle. Tarkastelu voidaan myös kääntää toisin päin: tietoisuuden ongelma toimii itse asiassa todistuksena Jumalan olemassaolosta. Nimitän tätä argumenttia tietoisuusargumentiksi. Sitä ovat kehitelleet mm. filosofit Richard Swinburne ja J.P. Moreland. Seuraavassa tarkastelen lyhyesti jälkimmäisen esittämää versiota.

Morelandin lähtökohta on antimaterialistinen. Mentaalisia tiloja ei voi redusoida eli palauttaa materiaalisiin tiloihin. Kuitenkin tietoiset, mentaaliset tilat korreloivat fysikaalisten aivotilojen kanssa – tämän on neurotutkimus kiistattomasti osoittanut. Näille korrelaatioille täytyy kuitenkin olla selitys. Kirjassaan (2008) Moreland käy läpi erilaisia vaihtoehtoisia, myös ei-materialistisia selityksiä ja toteaa ne puutteellisiksi. Olennaista hänen mielestään on, että korrelaatioille ei voida antaa luonnontieteellistä selitystä, vaan selityksen on oltava persoonaselitys: sen on vedottava persoonallisen olennon toimintaan. Ja jos selitys on persoonaselitys, se on luonteeltaan teistinen. Siten tietoisuuden ja materian suhteen selittäminen edellyttää Jumala-oletusta. ”Jumalalla” viitataan tässä klassisen teismin Jumalaan, joka on ainakin kaikkitietävä, kaikkivoipa ja kaikkialla läsnä oleva.

Mutta onko Morelandin tietoisuusargumentti uskottava? Argumentissa puhutaan mentaalisten ja fysikaalisten tapahtumatyyppien korrelaatioista ja niiden selittämisestä. Argumentin mukaan korrelaatiot voidaan parhaiten selittää viittaamalla teistiseen Jumalaan. Mutta huomattakoon, että tietoisten ja ruumiillisten (neurofysiologisten) tapahtumien korrelaatiosta ei seuraa käytännössä mitään tietoisuuden psykofyysisen ongelman ratkaisun suhteen. Korrelaatiosuhde sopii yhteen lähes kaikkien tietoisuuden ja ruumiin suhdetta selittävien mind–body -teorioiden kanssa. Esimerkiksi reduktiivinen materialisti pitää tietoisuus- ja aivotapahtumia identtisinä: dualistille taas tietoiset ja materiaaliset tilat (tai niiden perustana olevat substanssit) ovat metafyysisesti erillisiä. Koska Moreland on hylännyt materialismin, hänen täytyy edellyttää, että tietoisuusargumentti ei voi olla yhteensopiva materialistisen tietoisuudenteorian kanssa – ja kuitenkin se näyttää olevan.

Siksi on ymmärrettävää, että Moreland puolustaa kirjassaan (ja muissa kirjoituksissaan) substanssidualismia. Sen mukaan tietoiset tilat (halut, uskomukset, ajatukset, havaintotilat) ovat olennaisesti materiasta riippumattoman ja erillisen tietoisen subjektin ominaisuuksia: sanokaamme tätä subjektia lyhyesti sieluksi. Substanssidualismi on kuitenkin ongelmallinen kanta. Onko eläimillä sielu? Ei-materiaalisen sielun täytyy olla vuorovaikutuksessa aivojen kanssa. Mutta missä materiaalisten aivojen kohdassa tämä voi tapahtua, jos sielu on ei-materiaalinen?

Kaiken kaikkiaan en pidä Morelandin argumenttia uskottavana. Ylipäänsä kaikkivoivan Jumalan tarjoaminen selitykseksi jollekin ilmiölle on ongelmallista. Jos selittävän tekijän kausaalisella vaikuttavuudella ei ole mitään rajoja – Jumalallehan on mahdollista kaikki, mikä ei ole loogisesti ristiriitaista – voidaan tällaisella tekijällä selittää mitä tahansa, jolloin selittävä tekijä menettää informatiivisen selitysvoimansa.

Parempi teoria lyhyesti

Voitaisiinko tietoisuuden arvoitusta kuitenkin valottaa toisenlaisella näkemyksellä tietoisuuden ja Jumalan suhteesta? Esitän lyhyesti oman, vaihtoehtoisen näkemykseni.

Otan teoriani lähtökohdaksi, että tietoisuus on materian tavoin maailmaan kuuluva perusominaisuus. En siis etsi Morelandin tapaan selitystä tietoisuuden ja (aivojen) fysikaalisten tapahtumien väliselle korrelaatiolle, vaan hyväksyn tietoisuuden primitiivisyyden lähtökohtana. Jos tietoisuus on perusominaisuus, päädymme jonkinasteiseen panpsykistiseen tietoisuusteoriaan. Sen mukaan jo perusolioilla, joista maailma koostuu, on sekä materiaalinen että (proto)tietoinen aspekti. Molemmat puolet kuuluvat maailmaan yhtä perustavalla tavalla.

Panpsykismillä on kuitenkin ongelmansa. Kuinka pienistä ”tietoisuusatomeista” omine subjektiivisine perspektiiveinen voi muodostua uusi, ”iso” (erityisesti ihmisen) tietoisuus? Eivätkö ne muodosta vain kokoelman erillisiä perspektiivisiä tietoisuuksia? Niinpä vaihdan näkökulmaa osista kokonaisuuteen. Entäpä jos olemme tietoisia sen ansiosta, että olemme osa universaalia tietoista systeemiä? Analogiana voidaan pitää ihmispersoonaa, jolla on materiaalinen ja tietoinen aspekti. Esimerkiksi ihmisen ruumiin soluja, sydäntä tai hiusta hänen päässään ei tarvitse pitää itsessään tietoisina. Ne voidaan ymmärtää eläviksi ja tietoisiksi ensisijaisesti sen takia, että ne ovat osa itsetietoisen persoonan kokonaissysteemiä. Samalla ne kuitenkin tuovat oman lisänsä, kontribuutionsa persoonan tietoiseen systeemiin.

Vastaavasti kosmos on osa välttämättä tietoista persoonaa, jota nimitän lyhyesti Jumalaksi. Kosmoksen osat tuovat erilaisen kontribuution jumalalliseen kokonaissysteemiin. Mutta ne ovat enemmän tai vähemmän tietoisia sen ansiosta, että ne ovat osa jumalallista tietoisuutta. Tällöin ”tietoisuusatomit” eivät liity toisiinsa mekaanisesti, vaan kaikkeus on ”sisältä” päin kehittyvä, organismiin verrattava systeemi. 

Tällainen näkemys johtaa panenteistiseen Jumala-kuvaan, jossa maailma (kosmos) on ”osa” Jumalaa. Väitänkin mm. uskonnonfilosofi Charles Hartshornea seuraten, että panenteismi on klassista teismiä uskottavampi näkemys Jumalasta ja maailmasta. Jos se lisäksi auttaa tietoisuuden ongelman ratkaisussa, vaaka kallistuu yhä enemmän sen hyväksi.

 

Kirjoittaja Leo Näreaho, FT, on uskonnonfilosofian dosentti Helsingin yliopistossa
s-posti: leo.nareaho@helsinki.fi

Kirjallisuus

Moreland J.P.: Consciousness and the Existence of God: A Theistic Argument. Routledge, New York, 2008.