Oliko Jeesus mies?

Oliko Jeesus mies? Ensi näkemältä vastaus vaikuttaa itsestään selvältä: tietysti oli. Evankeliumit kertovat, miten Jeesukselle annettiin yleinen miesten nimi ja hänet ympärileikattiin. Sukupuoli ei kuitenkaan perustu pelkästään biologiaan. Sukupuolten tutkimuksessa on jo pitkään tehty ero biologisen (sex) ja sosiaalisen sukupuolen (gender) välillä. Sosiaalisella sukupuolella tarkoitetaan sitä, millaisia miesten ja naisten odotetaan olevan. Simon de Beauvoirin kuuluisten sanojen mukaan ”naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan”. Sama pätee myös miehiin.

Se, mitä on pidetty maskuliinisena, on vaihdellut eri aikoina ja eri kulttuureissa. Otsikossa halutaankin siis kysyä, oliko Jeesus maskuliininen. Maskuliinisuus on raamatuntutkimuksessa alue, johon on vasta viime aikoina alettu kiinnittää huomiota. Maskuliinisuuden tutkiminen auttaa valaisemaan sitä, miten antiikin näkemys sukupuolista vaikutti Uuteen testamenttiin. Tässä artikkelissa tarkastellaan Markuksen evankeliumia antiikin kreikkalais-roomalaisen maailman miesnäkemyksen valossa. Miten hyvin Jeesus täytti hänen aikanaan maskuliinisuudelle asetetut normit? Markuksen esitystä Jeesuksesta tarkastellaan tilan, puheen, kunnian ja kärsimyksen teemojen kautta. Syntyvä kuva ei ole yksiselitteinen.

Antiikissa miehen maskuliinisuus oli alituisessa tarkkailussa

Maskuliinisuutta ei antiikissa pidetty pysyvänä tilana, jonka pystyi ehdottomasti ja kumoamattomasti saavuttamaan. Sen sijaan maskuliinisuus oli aina toisten miesten tarkkailun alaisena ja se saatettiin milloin tahansa kyseenalaistaa. Sukupuoli oli liukuva asteikko, joten miehen piti jatkuvasti puolustaa maskuliinisuuttaan. Kontrolli ja hallitseminen olivat avainsanoja. Miehen tuli hallita omaa ruumistaan ja niitä, jotka olivat hänen valtansa alla. Ylenmääräisen huomion kiinnittäminen omaan ulkonäköönsä, halu miellyttää muita sekä intohimoille alistuminen tekivät miehestä naismaisen. Nämä kaikki ominaisuudet johtuivat miehen itsehillinnän puutteesta.

David Clinesin mukaan erityisiä maskuliinisuuden tuntomerkkejä olivat voimakkuus, väkivaltaisuus, suostutteleva puhe, miesten välinen side ja naisettomuus. Myös ruumiillinen koskemattomuus oli tärkeä osa maskuliinisuutta. Kunnian käsite oli äärimmäisen tärkeä: miehen tuli puolustaa sekä omaa että perheensä kunniaa. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus antiikin mieskuvasta. Jotkut filosofit korostivat enemmän itsehillintää: kärsimys oli elämään väistämättömästi kuuluva asia, joten se täytyi kestää. Antiikin ajattelijoiden mukaan mies pystyi hillitsemään itsensä paremmin kuin nainen.

”Kun Jeesus oli mennyt sisään…” (9:28) – Jeesus ja tila
Kreikkalais-roomalaisessa maailmassa tila oli jaettu sukupuolen mukaan. Julkiset tilat kuuluivat miehille, naisten tuli pysytellä sisätiloissa. Useat antiikin ajattelijat, muun muassa Ksenofon ja Aristoteles, pitivät tätä jumalallisena luomisjärjestyksenä. Sisätiloissa pysyttelevää miestä pidettiin naismaisena. Markuksen evankeliumissa Jeesus liikkuu paljon julkisissa tiloissa: hän opettaa synagogissa, vaeltelee ympäri Galileaa ja tekee pitkän matkan Jerusalemiin. Hän myös kohtaa paljon ihmisiä, parantaa ja opettaa heitä. Tässä mielessä Jeesus täyttää antiikin aikaiset maskuliinisuuden vaatimukset.

Tätä kuvaa monimutkaistaa kuitenkin se, että useassa kohtaa evankeliumia Jeesus vetäytyy sisätiloihin. Sisätiloissa Jeesus antaa yksityistä, tarkempaa opetusta oppilailleen. Erikoista on kuitenkin se, että Markus nimenomaan korostaa Jeesuksen menevän sisätiloihin, kun hän voisi yksinkertaisesti sanoa Jeesuksen olevan yksin oppilaidensa kanssa (kuten 4:10). Jeesus hakeutuu sisätiloihin opettamaan myös matkojensa aikana (9:28, 10:10), jolloin hän ei voi käyttää omaa asuntoaan niin kuin Kapernaumissa (2:1, 9:33).

”Tällä miehellä on valta opettaa uudella tavalla!” (1:27) – Jeesus ja puhe

Julkinen puhe oli tärkeä maskuliinisuuden merkki antiikin aikana. Puhetilanteessa tärkeintä ei ollut vastustajan kuunteleminen, vain hänen voittamisensa. Kyse oli antiikin aikana tärkeistä kunnian ja häpeän käsitteistä. Kiistakeskustelun voittaja sai kunniaa itselleen ja aiheutti häpeää vastustajilleen. Vastustajan voittamisessa kaikki keinot olivat sallittuja. Maud Gleason on tutkinut puhetilanteissa käytettyjä, sukupuoleen liittyviä herjauksia. Puhujat tarttuivat hanakasti vastustajiensa ulkonäköön ja miehisyyteen. Myös Jeesus turvautuu vastustajiensa häpäisemiseen, muun muassa kutsumalla heitä ”uskottomaksi sukupolveksi” (8:38). Jeesuksen käyttämä ilmaus viittaa suoraan miehisen itsehillinnän puutteeseen.

Puhetilanteiden voittaminen toi miehelle valtaa. Jeesuksella on selkeästi valtaa: hän voittaa niin Galileassa (2-3) kuin Jerusalemissakin (11-12) käymänsä kiistakeskustelut. Jerusalemin kiistakeskustelut päättyvät Jeesuksen täydelliseen voittoon: kukaan ei enää uskalla kysyä häneltä mitään (12:34). Jeesuksella on valtaa myös pahojen henkien yli; ne tottelevat häntä. Jeesuksen valta aiheuttaa hämmästystä ja pelkoa niin hänen vastustajissaan kuin oppilaissaankin (esim. 4:41; 9:6; 11:18).

”Joka häpeää minua, sitä on Ihmisen poika häpeävä” (8:38) – Jeesus ja kunnia

Evankeliumin alussa kunnia näyttäytyy samanlaisena kuin kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa yleensä. Se, joka voittaa kiistat, saa enemmän kunniaa. Evankeliumin puolivälissä tämä kuitenkin muuttuu. Pietarin messiastunnustusta seuraa Jeesuksen ensimmäinen ilmoitus tulevasta kärsimyksestään. Pietari vastustaa tätä ajatusta – luultavasti hänellä on mielessään voimakas, sotaisa messiashahmo, joka sopisi antiikin mieskuvaan. Jeesus kuitenkin moittii Pietaria ja opettaa sen sijaan, mitä todellinen opetuslapseus on. Jeesuksen seuraajalle kunnia ei olekaan enää sama asia kuin kreikkalais-roomalaisessa maailmassa yleensä. Kunnian ja häpeän käsitteet vaihtavat Markuksen evankeliumissa paikkaansa. Kunnia tarkoittaakin ristin kantamista, häpeä puolestaan aiheutuu Jeesuksen ristinkuoleman häpeämisestä (8:34-38). Ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä (10:31), ja sen, joka haluaa olla ensimmäinen, on ryhdyttävä kaikkien orjaksi (10:43).

”Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon” (8:31) – Jeesus ja kärsimys

Ruumiillinen koskemattomuus oli tärkeä maskuliinisuuden kriteeri. Pahoinpidellyksi joutunut mies ei enää ollut mies. Esimerkiksi Aristoteleen mukaan rohkean miehen ei tullut hyväksyä häviämistä. Jeesuksen kärsimysilmoitukset, pahoinpitely ja ristiinnaulitseminen eivät lainkaan sovi tähän näkemykseen maskuliinisuudesta.

Miehen aggressiivisuutta korostava näkemys ei kuitenkaan ollut ainoa antiikin aikana vallinnut käsitys maskuliinisuudesta. Filosofit, varsinkin stoalaiset, korostivat kärsimysten kestämistä ja itsehillintää. Esimerkkinä tästä näkemyksestä on myös 4. Makkabilaiskirja. Kirjan päähenkilöt joutuvat kestämään kidutusta ja kuoleman, mutta he ottavat ne vastaan tyynesti. Lähemmin tarkasteltuna tämäkin näkemys maskuliinisuudesta sopii huonosti evankeliumin esitykseen Jeesuksen kärsimyksestä. Jeesuksen tuskainen rukous Gethsemanessa ei sovi kuvaan kärsimyksen tyynesti vastaanottavasta miehestä, vaikka Jeesus lopulta alistuukin.

Pidätyksen jatkuessa Jeesuksen passiivisuus ja sitä mukaa epämiehekkyys kasvaa. Häntä pidättämään tulleille miehille Jeesus vielä antaa vastauksen ja ylipapeille tivaamisen jälkeen tunnustuksen, mutta Pilatus saa Jeesukselta ainoastaan lakonisen kommentin. Pahoinpitelyn ja ristiinnaulitsemisen aikana Jeesus ei sano mitään. Ristillä Jeesus joutuu kuulemaan pilkkaa vastustajiltaan – tätä keskustelua Jeesus ei enää voita. Jeesuksen pysyminen hiljaa pidätyksen ja ristiinnaulitsemisen aikana oli varhaisille kristityille niin suuri ongelma, että kirkkoisä Origenes joutui puolustautumaan Kelsosta vastaan sanomalla, että Jeesuksen hiljaisuus oli osoitus suuremmasta rohkeudesta ja kärsivällisyydestä kuin kenenkään kidutuksen aikana puhuneen kreikkalaisen. Tämä osoittaa sen, että Jeesuksen miehekkyyttä epäiltiin ja näitä epäilyjä käytettiin kristittyjä vastaan.

4. Makkabilaiskirjassa veljekset puhuvat rauhallisesti ja rukoilevat pitkiä rukouksia kidutuksen aikana. Tämä korostaa heidän rohkeuttaan. Jeesuksen huuto ristillä on täysin vastakkainen veljesten tyynelle käytökselle. Roomalainen sadanpäällikkö kuitenkin vahvistaa Jeesuksen identiteetin todellisena miehenä: ”Tämä mies oli todella Jumalan Poika!” (15:39).

”Mikä mies tämä oikein on?” (4:41)

Markuksen kuva Jeesuksen maskuliinisuudesta jää ambivalentiksi. Toisaalta Jeesus esitetään maskuliinisena, hänellä on valtaa ja hän voittaa kiistakeskustelut. Toisaalta Jeesus ei sovi kreikkalais-roomalaisen maskuliinisuuden vaatimuksiin. Varsinkin Jeesuksen ristiinnaulitseminen asettaa Jeesuksen miehekkyyden kyseenalaiseksi. On mahdollista, että Markuksen tarkoituksena oli esittää Jeesus hahmona, joka muotoilee uudestaan sen, mitä maskuliinisuus tarkoittaa. Ainakin kunnian ja häpeän käsitteiden uudelleenmäärittelemisestä voisi päätellä näin. Toisaalta Markuskaan ei irtaudu täydellisesti antiikin miesnäkemyksestä – valta ja voima ovat yhä edelleen tärkeitä miehekkyyden mittoja.

 

Kirjoittaja TM Susanna Asikainen on Uuden testamentin eksegetiikan jatko-opiskelija. Parhaillaan hän valmistelee väitöskirjaa Jeesuksen maskuliinisuudesta.

 

Kirjallisuutta:

Anderson, Janice C. & Moore, Stephen (ed.): New Testament Masculinities. Atlanta, 2003.

Clines, David: ”Ecce Homo, or: The Gendering of the Son of Man”. Kirjassa J. Cheryl Exum & Stephen D. Moore (eds.): Biblical Studies/Cultural Studies: The Third Sheffield Colloquium. Journal for the Study of the Old Testament Supplement Series 266; Gender, Culture, Theory 7. Sheffield, 1998. 352-375.

Conway, Colleen M: Behold the Man: Jesus and Greco-Roman Masculinity. Oxford, 2008.

Gleason, Maud: Making Men. Princeton, 1995.