Koraanin Jeesus on kunnioitettu profeetta mutta vain ihminen

Koraanin Jeesus on kunnioitettu profeetta mutta ehdottomasti vain ihminen, ei Jumalan Poika. Jeesuksen elämästä kerrotaan Koraanissa ja muissa islamin lähteissä kutakuinkin kristityille tutussa muodossa, mutta hänen ristinkuolemansa ja sen myötä lunastustehtävänsä kiistetään jyrkästi. 600-luvun loppupuolella islam omaksui runsaasti kristillistä perinnettä ja myös ajatuksen Jeesuksen toisesta tulemisesta.

Jeesuksen hahmo yhdistää ja erottaa muslimeita ja kristittyjä. Jeesuksen kunnioitus yhdistää näitä uskontoja, mutta juuri tärkeytensä vuoksi hänen hahmoonsa liittyvät eroavaisuudet samalla korostavat näiden uskontojen eroavuutta.

Usko Jeesuksen sanomaan välttämätön osa islamia

Islamilaisen Jeesus-kuvan peruspiirteet hahmotellaan jo Koraanissa. Islamin pyhä kirja määrittelee Jeesuksen Jumalan lähettämäksi profeetaksi, joka toi ihmiskunnalle pyhän kirjan, Evankeliumin (esim. Kor. 57: 27). — Koraanin mainitsema Evankeliumi ei ole mikään kristittyjen tunnustamista evankeliumeista, kanonisista tai apokryfisistä, eikä yleensäkään Jeesuksen elämästä kertova, oppilaitten kirjoittama teos, vaan Jumalan Jeesukselle ilmoittama, sittemmin kadonnut pyhä kirja, jonka perusteella Jeesus saarnasi ja opetti oikeaa uskontoa.

Yhdessä Koraanin vanhimmista uskontunnustuksista (Kor. 3: 84) muslimien usko määritellään näin: ”Me uskomme Jumalaan ja siihen, mitä meille on lähetetty ja mitä on lähetetty Abrahamille, Ismaelille, Iisakille, Jaakobille ja sukukunnille ja mitä Herra on lähettänyt Moosekselle, Jeesukselle ja muille profeetoille. Me emme erottele heidän välillään vaan alistumme Hänelle.” Usko Jeesuksen sanomaan on siis välttämätön osa islamin uskontoa, mutta toisaalta Jeesus ei muihin islamin profeettoihin verrattuna ole mitenkään erikoisasemassa.

Koraani kiistää jyrkästi, että Jeesus olisi ollut Jumalan Poika tai yleensäkään mitään muuta kuin hurskas ja Jumalan suosima ihminen (ks. Kor. 43: 59). Selkeimmin Jeesuksen asema määritellään Koraanin jakeessa 4: 171: ”Messias, Jeesus, Marian poika, oli Jumalan lähettiläs ja Hänen Sanansa, jonka Hän antoi Marialle, ja Henki Hänen luotansa. Uskokaa Jumalaan ja Hänen lähettiläisiinsä älkääkä sanoko: ’Heitä on kolme’, vaan lopettakaa, se on parasta teille. Jumala on yksi jumala. Jumala meitä varjelkoon! Hänelläkö olisi lapsia?” (vrt. myös Kor. 5: 17, 72–78; 9: 30–31). Jakeessa mainittujen käsitteiden ”Sana” ja ”Henki” katsotaan viittaavan Jeesuksen syntymään Jumalan Sanan ja hänen Henkensä voimasta. Käsitteet saattavat alkujaan olla kristillisestä kielenkäytöstä lainattuja, mutta ne on ilmeisesti jo alkujaan tulkittu toisin.

Jeesus itse kiisti oman jumaluutensa

Koraani korostaa, että Jeesus itse on kiistänyt oman jumaluutensa ja äitinsä jumaluuden (Kor. 5: 116–118 — Koraanin käsityksen mukaan kristityt palvoivat Neitsyt Mariaakin jumalana). Taistelu Jeesuksen hahmon omistusoikeudesta näkyy vahvana näissä kohdissa, joissa Koraani antaa Jeesuksen asettua yksiselitteisesti islamin Jeesus-kuvan puolelle ja irrottaa hänet kristillisestä Kristus-kuvasta.

Jumala vahvisti Jeesusta pyhällä hengellä (Kor. 2: 87, 253) ja Koraani (3: 45) todistaa Jeesuksen olevan ”kunnioitettu tässä ja tuonpuoleisessa elämässä”. Hän ei kuitenkaan ole Jumalan edessä sen erityisempi kuin Aadamkaan, jonka Jumala loi sanallaan tomusta (ks. Kor. 3: 59) — viittaus Aadamin syntymään ilman sekä isää että äitiä on polemiikkia kristittyjä vastaan: Jeesuksen neitseellinen syntymä ei ole todistus hänen jumalallisuudestaan.

Jeesuksen elämä Koraanin kertomana lähellä kristillistä näkemystä

Jeesuksen maanpäällinen historia kerrotaan peruspiirteissään, ristinkuolemaa lukuunottamatta, samankaltaisesti kuin kristillisissä lähteissä. Jeesus syntyi neitseellisesti Mariasta (Kor. 3: 42–47; 9: 2–34) ja todisti muun muassa parannusihmeillä sanomansa jumalallisen alkuperän (Kor. 3: 49). Koraani korostaa aina, että Jeesus teki ihmetekonsa Jumalan luvalla, ei omalla voimallaan. Valtaosa Jeesuksen Koraanissa mainituista opetuksista on joko yleistä monoteistista sanomaa tai kristillisestäkin perinteestä tuttua tekstiä. Jeesuksen elämä ei Koraanin kertomana poikkea ratkaisevasti kristillisistä näkemyksistä.

Koraani kiistää, että juutalaiset olisivat surmanneet Jeesuksen

Jeesuksen kuoleman kohdalla tilanne on toinen. Koraani (4: 157–158) kiistää jyrkästi, että juutalaiset olisivat surmanneet ja ristiinnaulinneet Jeesuksen (”Heistä vain näytti siltä”) ja vastaavasti Jeesuksen lunastustehtävä on vieras islamille. Osasyynä tähän on islamilainen profeettakäsitys (n.s. profeettaparadigma), jonka kautta Jeesuksen toiminta nähdään. Koraanin mukaan Jumala on lähettänyt ihmiskunnalle sarjan profeettoja Aadamista alkaen saarnaamaan ihmisille samaa oppia, Jumalan uskontoa. Jokainen kansa on torjunut profeettansa, paitsi pieni joukko uskovia, jotka on pelastettu, kun Jumalan rangaistus on kohdannut syntisiä. Islamin profeetat ovat pohjimmiltaan voitokkaita hahmoja, ja Jeesuksen ristinkuolema olisi sopinut huonosti tähän yleiskuvaan profeetoista.

Profeettojen tuoma sanoma kuitenkin aina turmeltui heidän kuolemansa jälkeen, kunnes Jumala lähetti viimeisen profeettansa, Muhammadin. Hänen oppinsa, islam, säilyi puhtaana. Niinpä Jeesuksenkin saarnaama oppi oli alkujaan yhteneväinen islamin kanssa tai ei ainakaan ollut sen opetusten kanssa ristiriidassa. Vain myöhempien kristittyjen tahallinen tai vahingossa tapahtunut vääristely turmeli Jeesuksen opin siksi kristinuskoksi, jota nykyinen kristikunta tunnustaa. Varhaiset islamilaiset lähteet tuovat mielellään esille yksittäisiä arvovaltaisia kristittyjä (mekkalainen Waraqa ibn Naufal, syyrialainen munkki Bahira, Etiopian keisari, negus, jne.), jotka olivat säilyttäneet ”alkuperäisen” Jeesuksen opetuksen ja tunnistivat ja tunnustivat Muhammadin odotetuksi profeetaksi. Näillä kertomuksilla ei ole mitään historiallista arvoa, vaan ne on nähtävä Muhammadin profeettiuden oikeutukseen tähtäävinä sepitteinä.

Mooseksen ja Jeesuksen tiet olivat alussa todellinen vaihtoehto Muhammadin tielle

Jeesus on siis vain yksi lenkki pitkässä profeettojen ketjussa Aadamista Muhammadiin. Koraanin sanoman universaalisuudesta on käyty paljon keskustelua mutta näyttää luultavalta, että Muhammad itse mielsi tuovansa uuden uskonnon lähinnä arabeille ja että hän oletti juutalaisten ja kristittyjen seuraavan omien profeettojensa, Mooseksen ja Jeesuksen opetusta (ks. esim. Kor. 5: 46–47). Muhammad ehkä odotti juutalaisilta ja kristityiltä ennemminkin tietynlaista uskonpuhdistusta, paluuta Mooseksen ja Jeesuksen ”alkuperäisiin” opetuksiin, kuin välttämättä liittymistä islamiin. Mooseksen ja Jeesuksen tiet olivat todellinen vaihtoehto Muhammadin tielle. Vasta arabi-imperiumin laajentuessa 600-luvun jälkipuolella ja 700-luvulla islam alkoi kehittyä tietoisesti universaaliksi uskonnoksi, joka katsoi olevansa Mooseksen ja Jeesuksen opettamia uskontoja korkeampi. Ehkä perua alkuperäisestä asenteesta on se, että juutalaisuus ja kristinusko ovat silti islamilaisen käsityksen mukaan hyväksyttäviä ja toisten teologien mukaan jopa mahdollisesti pelastukseen johtavia uskontoja.

Jeesus vaikutti vahvasti vielä 600- ja 700-lukujen muslimeihin

Profeetta Muhammadin kuoltua vuonna 632 islam ei vielä ollut täydellinen uskonnollinen järjestelmä, jolla olisi ollut selkeä identiteetti uutena uskontona. Rajankäynti juutalaisuuden ja kristinuskon kanssa oli pahasti kesken. Arabivalloitukset toivat islamin Lähi-idän kulttuurialueelle, jonka asukkaista valtaosa oli kristittyjä ja jossa kristillinen teologia oli pitkälle kehittynyttä ja aluksi filosofisesti ylivertaista islamin teologiaan verrattuna. Myös kristinuskon pyhä historia oli pitemmälle kehiteltyä kuin islamin pyhä historia: kristityt tiesivät Aadamista ja Mooseksesta, Abrahamista ja Jeesuksesta paljon enemmän kuin Arabian niemimaalta tulleet muslimit. Islam joutui 600- ja 700-luvuilla erittäin vahvan kristillisen vaikutuksen alaiseksi.

Tämä näkyy myös Jeesus-kuvassa. Näyttää siltä, että varhaiset muslimit omaksuivat valtaväestöltä ajatuksen Jeesuksen toisesta tulemisesta. Varhaisimmat ns. hadithit (profeetta Muhammadin lausumina pidetyt perimätiedot, jotka todellisuudessa ajoittuvat vasta hänen kuolemansa jälkeisiin aikoihin, 600- ja 700-luvuille) esittävät Jeesuksen apokalyptisena messiaana, joka johtaa muslimien taistelua pahan voimia ja Antikristusta vastaan. Samaan aikaan Jeesus-perinnettä tulvi arabialaiseen kirjallisuuteen. Esimerkiksi lähes koko vuorisaarna on löydettävissä islamilaisesta kirjallisuudesta, tosin erillisinä katkelmina. Kristillinen kansanperinne toi runsaasti Jeesukseen liittyviä ihmekertomuksia myös islamiin. Islamista oli nopeasti tulossa kristillinen lahko 600-luvun jälkipuoliskolla, niin kattavia ja syvälle meneviä tuohon aikaan omaksutut uskonnolliset vaikutteet olivat.

Islam erosi lopullisesti kristinuskosta 690-luvulla

Myöhemmin, ilmeisesti 690-luvulla, islam otti uudelleen etäisyyttä kristinuskoon ja ilmeisesti tuolloin syntyi selkeä tietoisuus siitä, että islam oli uusi, erillinen uskonto, jolla oli oma identiteettinsä. Eroa kristinuskoon alettiin korostaa. Viimeisten aikojen tapahtumissa Jeesus syrjäytettiin ja hänen mallinsa mukaan kehitettiin toinen hahmo, Mahdi, jonka sanottiin olevan profeetta Muhammadin sukua. Jeesuksesta tehtiin Mahdin avustaja, ja hänen epäkristillisyyttään korostettiin. Jeesuksen kerrotaan muun muassa särkevän ristinaulittujen kuvat viimeisinä päivinä, mikä on vahva osoitus siitä, että hänet nyt haluttiin nähdä kristinuskosta erillisenä, islamilaisena hahmona. Vastaavasti suurin osa Jeesus-tarinoista jäi elämään vain maallisessa kirjallisuudessa, eikä näitä tarinoita siirretty kuin satunnaisesti profeetta Muhammadin suuhun haditheiksi. Kristinuskon vastaisen polemiikin synty ajoittuu samoille ajoille (kuten Kalliomoskeijan tekstit osoittavat) ja vastaavasti kansliakieleksi omaksuttiin vihdoin arabia kreikan ja koptin tilalle. 690-luvulla islam erosi lopullisesti kristinuskosta ja sai oman identiteetin.

 

Kirjoittaja Jaakko Hämeen-Anttila on arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Helsingin yliopiston Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella.

 

Kirjallisuutta

Jaakko Hämeen-Anttila, Jeesus, Allahin profeetta. Tutkimus islamilaisen Jeesus-kuvan muotoutumisesta. Suomen Eksegeettisen Seuran Julkaisuja 70, 1998. (Saman teoksen kansantajuisempi versio on julkaistu nimellä Jeesus, islamin profeetta. Kirjapaja 2006.)

Neal Robinson, Christ in Islam and Christianity. The Representation of Jesus in the Qur’an and the Classical Muslim Commentaries. Basingstoke 1991.

Heikki Räisänen, Das koranische Jesusbild. Ein Beitrag zur Theologie des Korans. Missiologian ja ekumeniikan seuran julkaisuja 20. 1971.