Gnostilaisten tekstien Jeesus tuo maailmaan pelastavan tiedon

Jo Uuden testamentin neljä evankeliumia osoittavat, että varhaiskristityillä oli erilaisia tulkintoja siitä, kuka Jeesus oli ja mikä oli hänen tehtävänsä ja sanomansa ydin. Keskustelu Jeesuksen olemuksesta eli niin sanottu kristologinen debatti velloi kiivaana ajanlaskumme ensimmäisten viiden vuosisadan ajan. Tähän keskusteluun ottivat osaa myös ne kristityt, joiden uskontulkinta tuomittiin myöhemmin harhaoppiseksi.

Vuonna 1945 Egyptin hiekasta löydettiin Nag Hammadin kirjakokoelma, jonka teksteistä suuri osa edustaa gnostilaiseksi luonnehdittua kristillisyyttä. Käsitys Jeesuksesta ei ole täysin yhteneväinen dokumentista toiseen, mutta päälinjat ovat samansuuntaisia: Vapahtaja on ikuisesta Isästä lähtöisin oleva Kristus, joka laskeutui Jeesuksen ruumiiseen ja erkani siitä kuoleman hetkellä. Kristuksen tehtävä on opettaa ihmiset tuntemaan jumalallinen alkuperänsä.

”Herra, opeta sinä meille totuus” – Jeesus suurena opettajana

Monissa Nag Hammadin teksteissä Jeesus kuvataan suurena opettajana. Tuomaan evankeliumissa opetuksen sisältö on huomattavassa määrin yhtenevää Uuden testamentin evankeliumien kanssa, mutta monet muut dokumentit välittävät täysin erilaista traditiota.

Uudelta näyttävän opetuksen aitoutta perustellaan yleensä sillä, että Jeesus opetti salaista tietoa vain lempiopetuslapselleen, jonka kautta tämä opetus on kulkenut eteenpäin juuri kyseisen tekstin kirjoittajan yhteisössä. Se, kuka tämä suosikkioppilas on, vaihtelee tekstistä toiseen, mutta muutoin asetelma pysyy samana. Yhteisön muista poikkeava opetus vahvistetaan sillä, että se pohjautuu itseensä Jeesukseen – salaisiin sanoihin, joita tämä ylösnousseena välitti vain harvoille ja valituille.

Joidenkin tekstien kohdalla lukija ei voi olla pohtimatta, miksi Jeesus opetti niin perustavanlaatuisia kysymyksiä vasta ylösnousemuksensa jälkeen? Puhuiko hän maan päällä eläessään vain toisarvoisista asioista vai eivätkö opetuslapset silloin ymmärtäneet Jeesuksen sanojen todellista merkitystä? Jälkimmäiseen ratkaisuun päädyttiin muun muassa Pietarin kirjeessä Filippukselle, jossa Jeesus korostaa kertoneensa kaiken jo maan päällä eläessään, mutta opetuslasten kovakalloisuuden tähden suostuu nyt kertaamaan samat asiat.

Tuomaan evankeliumissa, joka on todennäköisesti Nag Hammadin kirjakokoelman vanhin dokumentti, ei vielä erityisemmin pohdita Jeesuksen jumaluutta. Jeesus on kylläkin ennalta olemassa oleva ja Isästä lähtöisin, mutta kuitenkin ennen kaikkea täydellinen ihminen. Joissakin toisissa teksteissä Jeesuksen yliluonnolliset piirteet korostuvat jo enemmän. Ylösnoussut Jeesus ilmestyy Johanneksen salaisessa kirjassa opetuslapselleen kolmessa eri hahmossa. Ylösnousseen ilmestykseen liittyy toisinaan salamointia, ukkosta ja valoilmiöitä, kuten Pietarin kirjeessä Filippukselle. Tuoreimmassa samaan traditioon liittyvässä tekstilöydössä, setiläistä gnostilaisuutta edustavassa Juudaksen evankeliumissa jo maanpäällinen Jeesus käyttäytyy yli-inhimillisesti kadoten ja ilmestyen kuin tyhjästä opetuslastensa keskuuteen.

Taivaallinen Kristus-hahmo asettuu Jeesus-ihmiseen

Varhaisimmat kristityt pyrkivät ymmärtämään Jeesuksen jumalallisuuden siten, että kasteen hetkellä Jumala otti Jeesuksen omaksi pojakseen. Tällöin Henki tai jokin taivaallinen voima valtasi Jeesuksen. Tästä kehittyi vähitellen ajatus taivaallisesta Kristus-hahmosta, joka asettui Jeesus-ihmiseen. Harhaoppeja vastaan 100-luvun lopulla kirjoittanut Lyonin piispa Irenaeus yhdisti tällaisen teologian juutalaiskristittyihin, mutta vastaavaa kristologiaa esiintyy myös gnostilaisissa teksteissä. Erityisesti valentinolaiset kristityt tuntuivat mieltyneen jaotteluun Jeesus ja Kristus. Aivan kuten ihmisen nahkakuori piti sisällään todellisen ihmisyyden elementit, samoin myös Jeesuksen ulkoinen hahmo kantoi sisällään taivaasta laskeutunutta Kristusta.

Kristus irtaantui Jeesuksesta ristiinnaulitsemisen hetkellä, joten itse jumalallinen voima ei vahingoittunut saati sitten kuollut. Niinpä Filippuksen evankeliumissa sanotaan: ”’Jumalani, Jumalani, miksi Herrani hylkäsit minut?’ Näin hän sanoi ristillä, sillä Herra oli lähtenyt sieltä.” Nag Hammadin kirjaston seitsemännessä koodeksissa on peräkkäin kaksikin kirjaa, Suuren Setin toinen tutkielma sekä Pietarin ilmestys, joissa kuvaillaan, miten vihamielinen väkijoukko luuli surmaavansa Kristuksen, mutta tosiasiassa he naulasivat ristiin ainoastaan Jeesuksen lihallisen ruumiin. Samaan aikaan elävä Jeesus ilakoi ristin yläpuolella. Tämä traditio kulkeutui aina Koraaniin asti, jossa kiistetään profeetta Jeesuksen kuolleen ristillä: ”heistä ainoastaan näytti siltä”.

Varhaisen kirkon teologit vastustivat Jeesuksen hengen ja ruumiin jakavaa tulkintaa

Varhaisen kirkon nimekkäät teologit vastustivat ankarasti tällaista tulkintaa. Ignatius Antiokialainen korostaa kaikissa kirjeissään Aasian seurakunnille Jeesuksen Kristuksen kärsimyksen todellisuutta. On kiinnostavaa, että puhuessaan ristinkuolemasta hän käyttää aina sanaparia Jeesus Kristus. Tämä näyttää viittaavan siihen, että Ignatius tunsi tradition, joka teki eron Jeesuksen ja Kristuksen välillä ja joka kielsi näistä jälkimmäisen kärsineen. Tällaista näkemystä kutsutaan toisinaan virheellisesti dokeettiseksi (kr. dokeo= = näyttää joltakin).

Itse asiassa doketismi viittaa käsitykseen, jonka mukaan Jeesus oli pelkkä henkiolento ja hänen fyysinen olemuksensa vain illuusiota. Gnostilaisten tekstien Jeesuksella on kuitenkin sekä materiaalinen ruumis että jumalallinen henki, joskin ne erotetaan toisistaan tarkasti. Vasta paljon myöhemmin, Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451, muotoillussa oppilauselmassa kristittyjen enemmistö päätyi yksimielisyyteen siitä, että Kristuksella on sekä jumalallinen että inhimillinen luonto, joita ei tule sekoittaa ja yhdistää eikä jakaa tai erottaa.

Vapahtaja pelastaa ihmiset unohduksen unesta

Platonilaisen filosofian mukaan ihmisen jumalallista alkuperää oleva sielu on vaipunut unohduksen tilaan astuttuaan ruumiiseen ja aistimaailmaan. Tästä unohduksen tilasta ja jälleensyntymisen kierteestä ihminen voi vapautua vain pohdiskelemalla ikuisia ideoita. Avainsana on siis ymmärtäminen. Gnostilaisessa ajattelussa ja platonilaisuudessa on paljon yhtymäkohtia. Myös gnostilaisissa teksteissä tehdään ero ikuisen, täydellisen ja näkymättömän maailman sekä muutoksenalaisen näkyväisen maailman välillä. Platonin tavoin gnostilaiset uskoivat, että ihmisessä oli jotain, joka oli peräisin ikuisesta maailmasta ja joka maailmaan tultuaan oli vajonnut unohduksen uneen. Valentinolainen teksti Katkelmia Theodotokselta kiteyttää oivallisesti pelastavan tiedon merkityksen gnostilaisille:

Meitä ei tee vapaaksi pelkkä kaste, vaan tieto siitä, keitä me olimme ja mitä meistä on tullut, missä olemme olleet tai mihin olemme joutuneet, minne olemme matkalla ja mistä meidät on vapautettu, mitä on syntymä ja mitä jälleensyntyminen.

Tähän yhteydet platonilaiseen ajatteluun päättyvät. Gnostilaisten mukaan ihminen ei nimittäin voi itse vapautua unohduksesta. Jeesuksen Kristuksen viisaus -nimisessä dialogissa Vapahtaja suomii kovin sanoin filosofeja, joiden opetus on vain tyhjää sananhelinää ja jotka ovat kulkeneet harhaan. Saman tekstin lopussa käy ilmi, että pelastuksen edellytys on maailmaan laskeutunut Vapahtaja, joka on herättänyt ihmisissä uinuvan valon pisaran ja paljastanut heille todellisen Jumalan, jota ihmiset eivät ole tunteneet. Tämä Vapahtaja on kristillisissä gnostilaisissa teksteissä luonnollisesti Kristus.

”Nähdessäsi Kristuksen, sinusta tuli Kristus” – kristittyjen ja Kristuksen tasa-arvoisuus

On merkillepantavaa, että Nag Hammadin teksteissä Jeesuksen kuolema tai ylösnousemus ei saa minkäänlaista pelastavaa merkitystä. Ylösnousemus kyllä hyväksytään ja sitä pidetään itsestäänselvyytenä, mutta varsinaisessa Vapahtajan roolissaan Kristus toimi opettaessaan: johtaessaan ihmiset tuntemaan alkuperänsä ja todellisen Jumalan. Myöskään usko ei ole Nag Hammadin teksteissä keskeinen käsite. Todellisuuden perimmäinen luonne on jo olemassa ihmisessä itsessään, jolloin kysymys on uskomisen sijaan ymmärtämisestä ja käsittämisestä. Pelastus ei edellytä uskoa Vapahtajan persoonaan, vaan tämän välittämän pelastavan tiedon vastaanottamista. Uskon kohde ei ole Kristus vaan todellinen Jumala, josta Kristus todistaa ja josta ihmiset ovat olleet tietämättömiä.

Muutamassa tekstissä esitellään jopa ajatus Kristuksen ja kristittyjen radikaalista samanarvoisuudesta. Tuomaan evankeliumin mukaan Jeesus on peräisin Isästä ja valon valtakunnasta, mutta niin ovat itse asiassa kaikki hänen valittunsakin. Heitä erottaa vain se, että Jeesus on tietoinen alkuperästään, kun taas ihmiset ovat kuin juopuneita, tietämättömiä itsensä ja maailman todellisesta olemuksesta. Jeesuksesta ei käytetä mitään erityisiä arvonimiä kuten Kristus, Messias, Herra tai Jumalan Poika. Jeesus on yksinkertaisesti Jeesus, esimerkillinen valaistuneisuudessaan mutta muutoin samalla viivalla seuraajiensa kanssa. Filippuksen evankeliumin Jeesus on Messias ja Kristus, mutta evankeliumin erikoisuutena on ajatus kristityn muuttumisesta Kristukseksi Kristuksen nähdessään ja Isäksi Isän nähdessään. Jos siis Kristus jakaa Isän kanssa saman olemuksen, niin yhtä lailla sama koskee kristittyäkin.

Kaiken kaikkiaan gnostilaisten kiinnostus Jeesuksen maanpäällisen elämän vaiheita kohtaan on hyvin vähäistä. Nag Hammadin tekstit eivät siis välitä uutta informaatiota historian Jeesuksesta, mutta tarjoavat sen sijaan ainutlaatuisen ikkunan varhaiskristillisten toisinajattelijoiden pyrkimykseen vastata polttavaan kysymykseen: mikä on Jeesuksen merkitys?

Kirjoittaja TM Päivi Vähäkangas on tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston Eksegetiikan laitoksella. Hänen valmisteilla oleva väitöskirjansa käsittelee filosofiareseptiota ja filosofian kritiikkiä toisen vuosisadan juutalaiskristillisissä ja gnostilaisissa teksteissä.

 

Kirjallisuutta:

Dunderberg, Ismo & Marjanen, Antti (toim.), Nag Hammadin kätketty viisaus. Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä. Helsinki 2005.

Goulder, Michael, A Poor Man’s Christology. NTS 45, 1999.

Meyer, Marvin (ed.), The Nag Hammadi Scriptures. New York 2007.

Robinson, James M., Jesus from Easter to Valentinus (or to the Apostles’ Creed). JBL 101/1, 1982.

 

Linkkejä:

Eksegetiikan laitoksen verkkojulkaisu ”Gnostilaisuus ja varhaiskristillinen kulttuuri”:

Nag Hammadin kirjaston tekstit englanninkielisinä käännöksinä