Teema 2020/3: Uskonto ja eläimet

Ihmisyys on sanoista tehty. Sanojen avulla järjestämme kotimme maailmaan, pystytämme sen rajat, raivaamme kaaoksesta kosmoksen. Kieli on samalla tärkein väline, jolla ihminen on erotettu eläimyydestä ja muunlajiset eläimet sysätty moraalisen tarkastelun ulkopuolelle.

Mesopotamialaisen Gilgameš-eepoksen tarkastelu näyttää, miten muinaiset ihmiset tekivät rajanvetoa ihmisen ja eläimen välillä.

Lemmikin kuolemasta puhutaan yhä avoimemmin, ja surun näyttäminen on sallitumpaa. Surulle on kuitenkin myös oma, erityinen tilansa: lemmikkien hautausmaa.

Ihmisasutuksen lähellä vieraileva susi on nykyään monen ihmisen mielestä häirikkösusi. Tämä näkemys ei kuitenkaan ole historiaton.

Miten eläinsuhteet rakentuvat eri uskontoperinteissä? Miten ne ovat kytköksissä lihansyöntiin ja ruokavalintoihin laajemmin?

Taru susiemosta, joka imetti Romulusta ja Remusta, on vain yksi osoitus suden keskeisestä asemasta antiikin Roomassa. Sudella oli epävirallinen, uskonnollinen erityisasema.

Käsitys eläimistä Jumalan viisautta heijastelevina hyvinä luomuksina on ollut ristiriidassa eläinten inhottavilta vaikuttavien ominaisuuksien kanssa. Miten teologit ovat suhtautuneet luonnon varjopuoleen?

Vain ihminen voi toimia eettisesti oikein tai väärin, koska vain ihminen ajattelee. Muut eläimet toimivat vaistonvaraisesti. Uudempi eläintutkimus kyseenalaistaa nämä ajatukset.

Eläinten massasukupuutto ja koronavirus ovat esimerkkejä uhista, jotka liittyvät eläinsuhteeseemme. Uskontoperinteissä ja mytologioissa on vuosituhansien ajan käsitelty ihmisen erityistä asemaa muihin eläimiin nähden.