Teema 2012/1: Uskonto ja moraali

Kristillisen yhteisömoraalin ilmenemismuotoja kritisoidaan toisinaan kristinuskon omista lähtökohdista ja toisinaan uskonnosta riippumattomaksi ymmärretystä järkimoraalista käsin. Tässä artikkelissa esitellään teologi-filosofi Albert Schweitzerin elämänmyönteisyyden (Lebensbejahung) käsitettä sekä hänen pyrkimyksensä yhdistää käsitteen avulla Jeesuksen julistama rakkauden sanoma ja Immanuel Kantin lähtökohtaisesti uskonnosta riippumaton etiikka.

Perinteisesti on ajateltu, että uskonto on merkittävä moraalin ja pro-sosiaalisen käyttäytymisen lähde ja että uskonto vaikuttaa moraaliin ja luo sille vankan − joidenkin mielestä vankimman − pohjan. Kuitenkin viime aikoina eri alojen, kuten kognitiotieteiden, käyttäytymistieteen, evoluutiobiologian ja poliittisen psykologian tuoreissa tutkimustuloksissa tämä kytkös on kyseenlaistettu.

Varhaiskristillisille kirjoittajille kysymys uskonnon ja moraalin suhteesta on kysymys uskonnollis-filosofisesti motivoidun elämäntavan perusteluista sekä erilaisista käytännöllisen elämän ohjeista ja toimintasuosituksista. Tässä artikkelissa edellä mainittua tematiikkaa analysoidaan Clemens Aleksandrialaisen (k. n. 215) kristillisiä elämäntapoja ja niihin liittyviä ohjeita käsittelevien opetusten näkökulmasta.

Ett sätt att förstå den etiska diskussionen i moderniteten är som en lång rad försök att undvika svåra moraliska frågor. Det här gäller både den kantianska traditionen och den utilitaristiska traditionen. I båda fallen skapar man sätt att undvika ett konkret moraliskt problem genom att antingen hänvisa till plikt och överordnade moraliska principer, eller till någon typ av nytta.

Luterilainen reformaatio avaa mielenkiintoisen näkymän uskonnon ja moraalin monitahoiseen suhteeseen. Renessanssiaikana uskonto motivoi ja piti yllä moraalia, mutta heti kun kirkon entinen ote kirposi, horjutti se moraalia. Toisaalta moraalissa tapahtuneet muutokset vaikuttivat kirkon opetuksen sisältöön.

Onko olemassa aidosti pyyteetöntä käyttäytymistä vai perustuvatko eettiset ratkaisut aina moraaliseen laskelmointiin?

Kristinuskon tai islamin vaikutuspiirissä eläneet ajattelevat usein moraalin ja jumalan kytkeytyvän kiinteästi toisiinsa. Näissä uskonnoissa jumalalla on moraalinen näkökulma ihmisten toimintaan, ja monet kyseisten uskontojen kannattajat ajattelevat, että ilman jumalaa ei voisi olla moraalia. Laajemmasta historiallisesta näkökulmasta tarkasteltuna tällaiset ajatukset ovat kuitenkin poikkeuksellisia.

Osoittaako käyttäytymistieteellinen tutkimus, ettei moraali perustukaan uskontoon? Pitäisikö moraalin luonnetta koskevia vastauksia etsiä ennemminkin psykologiasta kuin filosofiasta?

Uskonnon ja moraalin välinen yhteys on mielenkiintoinen aihe myös kasvatustieteen ja psykologian näkökulmista tarkasteltuna. Käyttäytymistieteissä tätä yhteyttä voidaan tutkia haastatteluilla, testeillä ja kyselylomakkeilla, jotka perustuvat tunnettuihin uskonnollisen ja moraalisen ajattelun teorioihin. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että uskonnollisen yhteisön moraalisen ajattelun taso vaikuttaa sen jäsenten moraaliseen ajatteluun.