| Petri Ylikoski |

Kuinka jumalat kiinnostuivat moraalista?

Petri Ylikoski

Kristinuskon tai islamin vaikutuspiirissä eläneet ajattelevat usein moraalin ja jumalan kytkeytyvän kiinteästi toisiinsa. Näissä uskonnoissa jumalalla on moraalinen näkökulma ihmisten toimintaan, ja monet kyseisten uskontojen kannattajat ajattelevat, että ilman jumalaa ei voisi olla moraalia. Laajemmasta historiallisesta näkökulmasta tarkasteltuna tällaiset ajatukset ovat kuitenkin poikkeuksellisia.Petri YlikoskiPetri Ylikoski

Suurimman osan ihmiskunnan historiaa jumalilla ─ ja muilla yliluonnollisilla olioilla ─ ei ole ollut paljoa tekemistä inhimillisen moraalin kanssa. Oletus ihmisten moraalista kiinnostuneista jumalista onkin merkittävä sudenkuoppa tutkittaessa moraalin tai uskontojen varhaista kehitystä. Vaarana on anakronistinen virhe eli vasta myöhemmin kehittyneiden käsitysten varomaton heijastaminen menneisyyteen. Erityisen suuri tämä vaara on silloin, kun tarkastellaan sellaisia ihmiskunnan kehitysvaiheita, joista ei ole olemassa kirjallisia lähteitä.

Moraalista kiinnostuneet jumalat

Ihmisten moraalista kiinnostuneilla jumalilla tarkoitan yliluonnollisia toimijoita, jotka ovat sekä kykeneviä että kiinnostuneita tarkkailemaan kokonaisvaltaisesti ihmisyksilön käyttäytymistä ja vertaamaan sitä moraalisten tai sosiaalisten normien vaatimuksiin. Tällaiset jumalat ovat siis kiinnostuneita siitä, toimiiko yksilö oikein, eivätkä vain siitä, kunnioittaako yksilö jumalaansa riittävillä lahjoilla ja palveluksilla. Vaikka esimerkiksi kristitystä tämä ajatus saattaa tuntua itsestään selvältä, on se poikkeuksellinen: katsaus uskontojen historiaan osoittaa, että suurin osa jumalista on jättänyt toiminnan oikeellisuuden arvioinnin ihmisille itselleen.

Moraalista kiinnostuneiden jumalien on myös ajateltu olevan motivoituneita puuttumaan maailman tapahtumiin tavalla, joka heijastaa heidän moraalista arviotaan ihmisten käyttäytymisestä. Tällaisen jumalallisen väliintulon uhka tai lupaus voidaankin nähdä merkittävänä moraaliseen toimintaan kannustavana tekijänä. Eikä kannuste ole mahdollinen, jos jumalien toiminta ei perustu ihmisten toiminnan moraaliseen arviointiin, vaan heidän omiin mielihaluihinsa tai etuihinsa. Siten omaa etuaan ajavan jumalan vaatimukset saattavat hyvinkin olla ristiriidassa ihmisten välisen moraalin vaatimusten kanssa.

Vastaavasti ajatus kuoleman jälkeisestä elämästä ei ole merkittävä kannustin moraalisääntöjen noudattamiseen, ellei kuoleman jälkeinen menestys riipu siitä, kuinka oikein henkilö on toiminut aikaisemmassa elämässään. Toisin sanoen, jos kuoleman jälkeisen elämän jatkuminen tai laatu riippuu vainajan mukanaan tuomista esineistä tai jos asiasta päättävää jumalolentoa voi huijata tai lahjoa, kyseessä ei ole uskomus, joka tarjoaisi ihmisille lisäperusteen toimia moraalisääntöjen mukaisesti. Päinvastoin, tällaisessa tilanteessa ajatus kuolemanjälkeisestä elämästä voi olla merkittävä motiivi yhteisöllisten moraalisääntöjen rikkomiselle.

Edellä mainitun lisäksi myös ajatus velvollisuudesta noudattaa jumalan säätämiä tai hyväksymiä lakeja näyttäisi edellyttävän ajatusta ihmisten moraalista kiinnostuneesta jumalasta. Jos jumala on vain voimakas ja pelottava – eräänlainen yliluonnollinen mafioso – voi olla järkevää alistua sen vaatimuksiin. Mutta toisaalta tällainen pakko on tuskin perusta velvollisuudelle noudattaa noita vaatimuksia. Sen sijaan, jos säännösten takana uskotaan olevan huolenpito ihmisten moraalista, tulee niistä selvemmin moraalisesti sitovia.

Metsästäjä-keräilijäin yhteiskunta

Luonteva lähtökohtatilanne uskontojen ja moraalin yhteyden kehityksen tarkasteluun on aika noin 50 000 vuotta sitten. Tuosta ajasta eteenpäin arkeologinen todistusaineisto osoittaa aikaisemmasta merkittävästi poikkeavaa kulttuurisen monimuotoisuuden ja kekseliäisyyden kasvua. Tässä yhteydessä puhutaan, tosin ehkä hieman harhaanjohtavasti, ”kulttuurisesta vallankumouksesta”. Samalla voidaan olla varmoja, että kaikki merkittävät nykyihmisen kehitykselliset valmiudet – kielen oppimiseen ja kognitioon – olivat jo kehittyneet.

Kuten edeltäjänsä, 50 000 vuotta sitten eläneet esivanhempamme olivat metsästäjä-keräilijöitä, sillä maanviljelys on vain noin 10 000 vuotta vanha keksintö. Ihmiset elivät tuolloin oletettavasti ryhmissä, joiden koko vaihteli parista kymmenestä pariin sataan. Lisäksi eri ryhmien välillä oli varmasti erilaisia vaihto- ja yhteistyösuhteita. Metsästäjä-keräilijöiden yhteisöjä kuvataan usein kirjallisuudessa myös egalitaarisiksi. Tällä ei tarkoiteta, että metsästäjä-keräilijöiden yhteisöt olisivat toteuttaneet myöhempiä demokraattisia ajatuksia ryhmän jäsenten yhtäläisistä oikeuksista ja tasa-arvosta. Pikemminkin kyse on siitä, että metsästäjä-keräilijöiltä puuttuivat sekä apina-sukulaistemme yhteisöjen tiukat dominanssi-hierarkiat että myöhempien yhteiskuntien pysyvät (ja periytyvät) sosiaaliset hierarkiat. Yhtäältä aseiden ja laajempien sosiaalisen yhteistoiminnan muotojen kehittyminen teki mahdolliseksi päästä helpommin eroon ryhmää tyrannisoivista häiriköistä ja toisaalta tyytymättömillä ryhmän jäsenillä oli aina mahdollisuus äänestää jaloillaan ja jättää epämiellyttävä yhteisö taakseen liittymällä toiseen ryhmään tai perustaa kokonaan uusi. Joka tapauksessa egalitarismista seurasi, että ryhmän toiminta perustui jonkinlaiselle sen jäsenten hyväksynnälle. Vaikka ryhmällä oli siis johtaja, perustui tämän asema viime kädessä sille, että hänellä oli ryhmän enemmistön tuki.

Sosiaaliset normit ja moraalinen järkeily

Metsästäjä-keräilijöiden yhteiselämä edellytti sosiaalisia normeja – jaettuja käsityksiä siitä, miten tietynlaisessa tilanteessa tuli käyttäytyä ja miten noista odotuksista poikkeamiseen tuli reagoida. Kyseisten normien tarkempaa sisältöä voimme vain arvailla, mutta voimme olettaa, että ne saattoivat vaihdella merkittävästi eri ryhmien välillä. Olettavasti näitä sosiaalisia normeja ei ollut artikuloitu systemaattiseksi ja kokonaisvaltaiseksi sääntöjen järjestelmäksi, sillä tämänkaltainen järjestelmällisyys tuli mahdolliseksi vasta kirjoitustaidon keksimisen myötä. Luultavaa onkin, että suurin osa normeista sai muotonsa joko esimerkkien tai jonkinlaisten sanalaskujen ominaisuudessa.

Nämä normit loivat tarpeen niitä koskevalle pohdinnalle, toisin sanoen moraaliselle järkeilylle. Ryhmän jäsenet kohtasivat tilanteita, joissa he joutuivat harkitsemaan ja neuvottelemaan sellaisista asioita kuten, mikä normi soveltuu tähän tilanteeseen, mitä normi sanoo tässä tilanteessa ja mikä tilanteeseen soveltuvista normeista on painavin. Lisäksi yksilöt joutuivat pohtimaan oman edun ja yhteisten periaatteiden ristiriitoja. On myös olettavaa, että sosiaalisissa ristiriitatilanteissa on pyritty käyttämään hyväksi puolueettoman kolmannen osapuolen näkökulmaa. Eikä ole myöskään mitään syytä olettaa, ettei näillä esivanhemmillamme olisi jo ollut käytössä moraalisten tunteiden koko skaala: syyllisyydestä häpeään ja paheksunnasta moraaliseen vihaan.

Mutta mikä oli uskonnon ja erityisesti jumalten rooli muinaisten metsästäjä-keräilijöiden moraalisessa elämässä? Uskontoa on vaikea erottaa muista esivanhempiemme elämän alueista, mutta erilaisilla rituaaleilla on varmasti ollut tärkeä rooli ryhmien yhteishengen ylläpitämisessä ja tapoja koskevan perimätiedon välittämisessä. Uskottavan kognitiotieteellisen teorian mukaan taipumuksemme nähdä tarkoituksenmukaisuutta ja aikomuksia luonnonilmiöissä perustuu yliaktiiviselle mielentulkinnalle, joka on erittäin keskeinen osa sosiaalista kognitiotamme. Tällä perusteella voimmekin olla melko varmoja siitä, että esivanhemmillamme olisi ollut monia uskomuksia yliluonnollisia olioita koskien.

Jumalien rooli

Artikkelin keskeinen kysymys kuitenkin on: olivatko yliluonnolliset olennot kiinnostuneita ihmisten moraalista yllä kuvaamallani tavalla? Tähän meillä ei ole suoraa todistusaineistoa, mutta esitän, että kielteinen vastaus on myönteistä paremmin perusteltu. Ensinnäkin kirjallinen tietomme myöhemmistä uskonnoista – Mesopotamiassa, Egyptissä, Etelä- ja Väli-Amerikassa, Kiinassa ja Intiassa – ei tue ajatusta. Tosin Egyptin ja Mesopotamian uskonnot sisältävät kyllä ituja, jotka toimivat perustana myöhemmille uskonnoille, mutta kyse ei ole aikaisempien uskontojen jäänteistä. Vastaavasti kaikki myöhempien metsästäjä-keräilijöiden uskonnoista löytyneet viitteet moraalista kiinnostuneisiin jumaliin voidaan jäljittää naapureilta omaksuttuihin vaikutteisiin islamin ja kristinuskon kaltaisista uskonnoista. Puuttuva todistusaineisto asian puolesta ei toki ole todistusaineistoa asian puuttumisen puolesta, mutta voimme tukea johtopäätöstämme myös parilla teoreettisemmalla argumentilla. Ensinnäkin, ajatus moraalista kiinnostuneista jumalista näyttää edellyttävän kehittynyttä teologista ajattelua, joka tuskin on mahdollista ennen kuin on syntynyt tällaisia asioita pohtiva erityisryhmä: papisto, jolla on apunaan ajattelun systematisointia helpottavia kognition välineitä kuten kirjoitustaito ja kirjallinen perinne. Toiseksi, tietyt ajatukset – esimerkiksi ajatus jumalasta lainsäätäjänä – tulevat mahdollisiksi vasta sitten, kun vastaavat yhteiskunnalliset käsitteet ovat syntyneet valtion kaltaisten organisaatioiden myötä.

Havainto siitä, etteivät Jumalat siis välttämättä ole kiinnostuneita ihmisten moraalista nostaa esiin joukon mielenkiintoisia kysymyksiä muodostaen samalla kiinnostavan työsaran uskontojen ja moraalin kehityksen tutkijoille: Missä vaiheessa ihmiset ovat kehittäneet ajatuksen moraalista kiinnostuneesta jumalasta? Miksi ja kuinka tämä ajatus kehittyi? Mikä yhteys moraalista kiinnostuneilla jumalilla on monoteismiin ja ajatukseen universaalista, kaikkia ihmisiä koskevasta moraalista? Entä miksi uskonnot, joiden jumala on kiinnostunut ihmisten moraalista, ovat olleet niin menestyksekkäitä viimeisten parin tuhannen vuoden aikana?

Kirjoittaja Petri Ylikoski, VTT/PD/Doc Soc Sci, on käytännöllisen filosofian dosentti ja akatemiatutkija. Hän työskentelee Helsingin yliopiston Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella.

Kirjallisuutta

Hinnells, John R.: (Ed.) A Handbook of Ancient Religions. Cambridge: Cambridge University Press, 2007.

Pyysiäinen, Ilkka:  Supernatural Agents. Why We Believe in Souls, Gods, and Buddhas. Oxford: Oxford University Press, 2009.

Wright, Robert: The Evolution of God. New York: Little, Brown, and Company, 2009.

Ylikoski, Petri & Kokkonen Tomi: Evoluutio ja ihmisluonto. Helsinki: Gaudeamus, 2009.