Teema: 2009/3: Ympäristö

Läntisen kristikunnan vaikutusvaltaisin luostariliike sai alkunsa siitä, kun keski-italialaisesta Nursian kylästä koitisin ollut Benedictus (k. n. 550) sai tarpeekseen opiskelukaupunkinsa Rooman paheellisesta elämästä ja vetäytyi vajaat sata kilometriä pääkaupungista itään sijaisevan Subiacon kylän metsään etsimään sielunrauhaa. Kolmen vuoden yksinäisyys tuotti tuloksena päätöksen luostarin perustamisesta. Koska kanoninen oikeus edellytti, että tällaiselle toiminnalle piti laatia sääntö, Benedictus ryhtyi kirjaamaan ihanteitaan ja ajatuksiaan paperille. Näin syntyneestä Säännöstä tulikin malli, jonka pohjalle miltei kaikki läntisessä kristikunnassa myöhemmin perustetut luostarit rakentuivat.

Ympäristöongelmat nostavat eettisessä keskustelussa esiin toisaalta hyvin käytännöllisiä, toisaalta äärimmäisen teoreettisia kysymyksiä. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyen etiikan akuutti kysymys koskee yhteiskunnan erilaisten toimijoiden – talouden, politiikan ja oikeusjärjestelmän – sisäisten normien muokkaamista ja keskinäistä yhteensovittamista siten, että muuttuneet faktat ja ilmastoarvot saavat tarvitsemansa painoarvon. Ison käytännöllisen haasteen asettaa myös ongelmien globaalisuus: Ympäristökysymyksistä käytävää muutoinkin moniarvoista keskustelua vaikeuttaa yhteiskuntien, kulttuurien ja uskontojen moninaisuus sekä kansainvälisten ohjauskeinojen puutteellisuus.

Suomalaisilla on mahdollisuuksia luoda omaperäistä ekoteologiaa ammentamalla omista kulttuurisista juuristamme. Niiden tietyt kokonaisvaltaiset piirteet, esimerkiksi suhde metsiin, hiljaisuuden arvostus ja saunominen toimivat peileinä kristillisille uskontulkinnoille. Suomalainen metsän teologia voi parantaa pahaksi päässyttä luonnosta vieraantumista.

Ympäristötietoisuuden nousu länsimaissa

Ympäristöongelmat alkoivat herättää laajempaa huomioita länsimaissa 1900-luvun puolivälin jälkeen. Toki luonnonsuojelua oli harrastettu ainakin 1800-luvulta lähtien, mutta kyse oli enemmän ns. koskemattoman luonnon suojelusta. Tällöin lähtökohta oli ensinnäkin esteettinen, jolloin haluttiin suojella maisemallisesti arvokkaita luontokohteita. Toiseksi voimakas teollistuminen ja sen mukanaan tuoma kaupungistuminen aiheutti sen, että syntyi tarve säilyttää alueita, joissa ihmiset voisivat retkeillä vapaa-aikanaan. 1800-luvun luonnonsuojelu oli puhtaasti ihmislähtöistä, eikä sitä sävyttänyt varsinaisesti huoli luonnon tuhoutumisesta. Aatehistoriallisesti 1800-luvun luonnonsuojeluinnostus nousi romantiikan ajan ”takaisin luontoon” –ajattelusta.

Suvi Kava

Yritysten ympäristövaikutuksiin on alettu kiinnittää huomiota aiempaa enemmän. Niiden odotetaan raportoivan säännöllisesti toimintaansa liittyvistä ympäristökysymyksistä.