Miksi vain ihminen olisi hyvä?
Vain ihminen voi toimia eettisesti oikein tai väärin, koska vain ihminen ajattelee. Muut eläimet toimivat vaistonvaraisesti. Nämä ovat ”kaikkien tietämiä” itsestäänselvyyksiä, jotka uudempi eläintutkimus voi kyseenalaistaa.
Etiikan perusteet
Onko eettinen toiminta ilmoitukseen tai järkeen perustuva kyky erottaa hyvät teot pahoista? Tai biologinen taipumus pyrkiä toimimaan omalle yhteisölleen hyödyllisellä tai sen hyväksymällä tavalla? Vai kenties evoluutiossa syntynyt ominaisuus?
Jos määrittelemme oikean ja väärän toiminnan tai lyhyesti etiikan yksilön rationaalisiksi valinnoiksi, se ehkä voidaan rajoittaa ihmiseen. Jos taas ymmärrämme sen sosiaaliseksi toiminnaksi, jonka avulla yksilöt selviytyvät yhteisössään ja yhteisö maailmassa, on jokaisella sosiaalisella eläimellä ja joukolla omanlaisensa etiikka. Sosiaalisuus vieläpä näyttäisi olevan eettisen toiminnan edellytys, kuten jo Charles Darwin esitti.
Käyttäytymistutkija Marc Bekoff ja filosofi Jessica Pierce tarkastelevat teoksessaan Wild justice sosiaalisten nisäkkäiden yhteisöllistä toimintaa etiikkana. He jakavat sen kolmeen päätyyppiin: yhteistyöhön, empatiaan eli kykyyn asettua toisen asemaan ja oikeudenmukaisuuteen.
Yhteistyö on eläimillä tavallista
Yhteistyö edellyttää keskinäistä luottamusta ja rehellisyyttä ja ilmenee esimerkiksi vastavuoroisena auttamisena. Sosiaalipsykologisissa tutkimuksissa on todettu, että ihminen, jota joku vieras on äskettäin auttanut, on taipuvaisempi auttamaan muita kuin sellainen, jota ei ole autettu. Tällaista auttamista on pidetty vain ihmiselle tyypillisenä. Kuitenkin esimerkiksi rotilla 2000-luvun alussa tehdyt kokeet osoittivat, että nekin toimivat samalla tavalla: rotta, jota joku sille tuntematon lajitoveri oli auttanut, auttoi vuorostaan toista tuntematonta.
Monien lajien on myös havaittu tekevän yhteistyötä. Nelisormimangustit vuorottelevat ruokailussa ja vihollisen tähystämisessä. Näin koko ryhmä voi syödä ja luottaa siihen, että vaaran uhatessa joku varoittaa. Husaariapinoilla yhteistyö on sukupuolittunut: nopeakinttuiset urokset vartioivat ja kiinnittävät vaaratilanteessa vihollisen huomion. Sekä mustavarikset että vankeudessa elävät täplähyeenat yhdistävät voimansa saadakseen ruoan, jota yksittäinen lauman jäsen ei kykene ottamaan. Sudet eivät vain metsästä yhdessä, vaan myös jakavat saaliin. Samantapaista metsästysyhteistyötä tekevät myös meriahvenet ja mureenat. Kaksi viimeksi mainittua voisivat metsästää erikseen tai yksittäin, mutta eivät tee niin.
Yhteistyön tekeminen ei sinänsä kuulosta kovin eettiseltä. Ihmisen erityislaatuisuuden puolustaja voisi huomauttaa, että olennaista on se, mitä yhteistyö edellyttää ja mitä se saa aikaan. Kädellistutkija Frans de Waal on kuitenkin todennut, että simpansseilla yhteistyö vahvistaa keskinäistä suvaitsevaisuutta, toisten tarpeiden huomioon ottamista ja resurssien, kuten ruoan, jakamista. Hän ja toinen kädellistutkija, Shirley Strum, ovat lisäksi esittäneet oletuksen, että altruismi, mahdollisesti eettisyyskin, on osa evoluutiota: yhteisö voi hyvin, jos sen jäsenet ovat ”kilttejä” toisilleen.
Eläinten välillä on myös kilpailua ja kiistoja. Yhteistyö eri muodoissaan on silti se strategia, jolla valtaosa ongelmista ratkotaan.
Keskinäinen auttaminen ja yhteistyö saattaa liittyä, mutta ei välttämättä rajoittua, yhteisön kokoon ja sukulaisuuteen. Kun samassa susilaumassa on liian paljon jäseniä, ne lakkaavat luottamasta toisiinsa ja alkavat käyttäytyä epärehellisesti eli toisin kuin yleensä. Paviaanit auttavat säännöllisimmin lähisukulaisiaan, eikä tämä ole tuntematonta ihmisyhteisöissäkään.
Eläinten välillä on myös kilpailua ja kiistoja. Yhteistyö eri muodoissaan on silti se strategia, jolla valtaosa ongelmista ratkotaan. Tämä viittaa siihen, että eläimillä on kyky hahmottaa ryhmänsä jäsenten keskinäisiä suhteita ja muistaa, miten kukin on aiemmin toiminut. Tällainen etiikka ei ole ensisijaisesti yksilöllistä, vaan yhteisöllistä. Sen ryhmälle tuottama pitkän tähtäimen etu on olennaisempaa kuin yksilön saama välitön etu.
Empatia etiikan vahvistajana
Pohjimmiltaan empatia on taitoa jakaa toisen suru, tuska ja kärsimys. Sen piirteitä ovat esimerkiksi myötätunnon osoittaminen, toisen lohduttaminen ja surun jakaminen, jotka ilmaistaan kehon kielellä, ilmeillä ja eleillä sekä äänensävyillä. Empatian taustalla on tunteiden ”tarttuvuus”. Kun yksi joukosta suree, pelästyy, innostuu tai ilostuu, muut tekevät helposti samoin. Esimerkiksi koirat, norsut, harakat ja saukot surevat yhdessä kuolleitaan. Kyse ei ole vain tunteista, vaan suru on myös tapa käsitellä yhteisön sosiaalisen rakenteen muuttumista, kuten Shirley Strum esittää paviaanitutkimuksissaan. Samanlaisia havaintoja on tehty norsuista.
Empatian kytkeytyminen tunteiden ilmaisemiseen tarkoittaa sitä, että eläimillä ei tarvitse olla kykyä asettua kognitiivisesti toisen asemaan tai ”lukea” toisen mieltä, mitä jotkut tutkijat ovat pitäneet empatian edellytyksenä. Eläimet, myös ihminen, ”näkevät” toisen ilmeestä tai äänestä, miltä tästä tuntuu.
On esimerkiksi todettu, että jos emäntä tai isäntä näyttää surulliselta, koira reagoi siihen tavalla, jota voi kutsua vain lohduttamiseksi. Norsulauma vapauttaa vangitun antiloopin, rotta kieltäytyy painamasta vipua, joka pudottaa sille herkkupalan, koska naapurihäkin rotta saa painamisesta sähköiskun, hedelmälepakkonaaras auttaa toista naarasta asettumaan oikeaan synnytysasentoon. Yhdessäkään tapauksessa kyse ei näytä olevan oman edun tavoittelusta. Pikemminkin – tutkimusten mukaan – auttaminen synnyttää mielihyvää, joka vahvistaa keskinäistä luottamusta ja vähentää stressiä ja vihamielisyyttä, jotka hankaloittavat sosiaalista kanssakäymistä.
Taipumus empatiaan on biologista, mutta taito toimia empaattisesti opitaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Käyttäytymishäiriöt ovat kasvaneet esimerkiksi villeinä elävien norsujen keskuudessa samaan aikaan, kun norsujen määrä on romahtanut muutamassa vuosikymmenessä kymmenesosaan entisestään: salametsästys ja norsujen elinalueiden valtaus ovat tuhonneet yhteisön, jossa empatia opitaan.
Oikeudenmukaisuus opitaan
Oikeudenmukaisuus tarkoittaa kaikkien tasapuolista kohtelua. Ihmislapsista tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että oikeudenmukaisuuden perustana on tunnereaktio toisen tekoihin. Toisen auttaminen on oikeudenmukaista, toisen vahingoittaminen tai kiusaaminen epäoikeudenmukaista.
Oikeudenmukaisuus on yksi niistä taidoista, joita monet eläimet, ihminenkin, opettavat leikin avulla jälkeläisilleen. Leikissä eläin oppii, että tietyssä tilanteessa toimitaan tietyllä tavalla. Samalla se oppii itsehillintää. Jos joku toimii epäoikeudenmukaisesti ja aggressiivisesti, hänet suljetaan pois leikistä. Ääritapauksessa epäoikeudenmukainen toiminta voi johtaa laumasta karkottamiseen.
Oikeudenmukaisuuteen kuuluu myös mahdollisuus antaa anteeksi. Tätäkin ihmiset pitävät usein vain oman lajinsa piirteenä, vaikka he harvoin toimivat sen mukaan.
Aina sääntöjen rikkomisesta ei rangaista. Oikeudenmukaisuuteen kuuluu myös mahdollisuus antaa anteeksi. Tätäkin ihmiset pitävät usein vain oman lajinsa piirteenä, vaikka he harvoin toimivat sen mukaan. Kuitenkin jos koira puree leikissä toista liian kovaa, leikki loppuu. Jos purija pyytää anteeksi eli asettuu alistumisesta viestivään asentoon – kuono maassa ja takamus ylhäällä – anteeksipyyntö yleensä hyväksytään ja leikki jatkuu.
Kapusiiniapinoilla tehdyt tutkimukset ovat yksi esimerkki siitä, miten tunteet ja yhdenvertaisuus liittyvät toisiinsa. Kapusiiniapina, joka näki lajitoverinsa saavan tutkijalta kurkun, tyytyi itsekin sellaiseen. Jos apina sai kurkun, mutta toinen saikin viinirypäleitä eli suurta herkkua, se viskasi saamansa kurkun takaisin.
Ihmisen etiikasta eläinten etiikkaan?
Puhuessaan etiikasta ihminen monesti tarkoittaa oikean ja väärän toiminnan sääntöjen määrittelyä: miten oikea ja väärä voitaisiin määritellä yleispätevin käsittein. Tällöin hän asettaa etusijalle nisäkkäiden aivojen viimeksi kehittyneen kerroksen, joka on yleistävän, abstrahoivan käsitteellistämisen perusta ja eri lajeilla hyvinkin erilainen.
Jos etiikkaa ei johdetakaan käsitteistä, vaan emootioista, jotka syntyvät sosiaalisesta toiminnasta ja vaikuttavan siihen, eettisyys ei rajoitu vain ihmisiin. Aivojen emootioita ”tuottavat” osat ja siten myös sosiaalisiin suhteisiin vaikuttavat tunteet kuten ilo, suru, pelko ja viha ovat nimittäin yhteisiä monille eläinlajeille. Oppimalla tulkitsemaan tunteita ja soveltamaan tulkintaa esimerkiksi yhteistyössä tai empatian osoittamisena jokainen eläin, ihminenkin, toimii eettisesti.
Kirjoittaja
Kirjoittaja on uskontotieteen ja ortodoksisen kirkkohistorian yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopistossa. Hän on aiemmin kirjoittanut eläimistä muun muassa artikkeleissa ”Mies juotti koiraa ja sai syntinsä anteeksi: ihmisen ja eläimen suhde islamissa”, teoksessa Ihmisten eläinkirja: muuttuva eläinkulttuuri, toim. Pauliina Kainulainen & Yrjö Sepänmaa, Palmenia 2009; ”’Niin katso katajikossa, kuin hoiat huonehessa’: lehmä, haltiat, pyhät ja ihminen Raja-Karjalassa autonomian ajan jälkipuolella”, vuosikirjassa Lähde 10 (2014); ja ”Compassionable human–animal relationality: a reading of a Buddhist jātaka (rebirth) tale”, teoksessa Affect, space and animals, ed. Jopi Nyman & Nora Schuurman, Routledge 2016.
Linkit ja kirjallisuus
Ahmed, Sara (2018), Tunteiden kulttuuripolitiikka. Käänt. Elina Halttunen-Riikonen. niin & näin. (Alk. englanniksi 2004.)
Bekoff, Marc & Jessica Pierce (2009), Wild justice. The moral lives of animals. The University of Chicago Press.
Damasio, Antonio (2000), Tapahtumisen tunne. Miten tietoisuus syntyy. Käänt. Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita. (Alk. englanniksi 1999.)
King, Barbara J. (2013), How animals grieve. The University of Chicago Press.
Peterson, Anna L. (2013), Being animal. Beast and boundaries in nature ethics. Columbia University Press.
Strum, Shirley (1990), Melkein ihmisiä. Matka paviaanien maailmaan. Käänt. Ilona Sevelius. Otava. (Alk. englanniksi 1987.)
Frans de Waal (1998), Hyväluontoinen: oikean ja väärän alkuperä ihmisessä ja muissa eläimissä. Käänt. Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita. (Alk. englanniksi 1996.)