Darwinin ’paholaisen kappalainen’ – voiko loispistiäinen olla Jumalan silmissä hyvä?
Käsitys eläimistä Jumalan viisautta heijastelevina hyvinä luomuksina on ollut ristiriidassa eläinten inhottavilta vaikuttavien ominaisuuksien kanssa. Miten teologit ovat suhtautuneet luonnon varjopuoleen?
Loisia luonnon temppelissä
Keskustelu evoluutioteorian vaikutuksesta eläinkäsitykseemme palautuu Charles Darwiniin, joka painiskeli luonnon suunnitelmallisuutta koskevien teologisten kysymysten kanssa elämänsä loppuun saakka. Darwinia edelsi englantilainen luonnollisen teologian perinne, jota edustaneen William Paleyn mukaan eläinten mutkikas ja kaunis ruumiinrakenne todisti Luojan olemassaolosta.
Kuinka esimerkiksi silmän tarkoituksenmukainen kokoonpano voitaisiin selittää pelkän sattuman tuotoksena, ilman suunnittelua? Paley totesi teoksessaan Natural Theology (1802), että kun huomaamme luonnon kaikkialla sisältävän todistusaineistoa suunnittelusta, emme voi sen jälkeen enää katsoa minnekään ilman, että ajatuksemme kääntyvät Luojan ylistykseen. Luonto oli hänen näkemyksensä mukaan kuin temppeli, jonka ikoneita olivat eläimet.
Darwin katsoi evoluutioteorian kumoavan Paleyn kuvaaman suunnittelupäätelmän, mutta samalla hänkään ei voinut pitää ajatusta sattumasta uskottavana. Nykyisen evoluutiota ja luomisen suhdetta koskevan keskustelun kannalta on ehkä syytä korostaa, ettei Darwin sinänsä ajatellut teoriansa olevan ristiriidassa luomisuskon kanssa. Darwinin mielestä jo esimerkiksi amerikkalaisen kasvitieteilijän ja evoluutioteorian varhaisen merkittävän puolustajan Asa Grayn olemassaolo riitti osoittamaan selvästi, että evolutionismi ja vahva uskonnollinen vakaumus sopivat kyllä yhteen.
Darwinin mielestä oli vain vaikea uskoa, että Jumala olisi tarkoituksella suunnitellut ne eliöiden ominaisuudet, jotka näyttävät meistä inhottavilta. Sen sijaan hän piti teologisesti uskottavampana sitä, että Jumala on luonut eliöt evoluution lakien kautta, jättäen ”yksityiskohdat sattuman varaan”. Eläinten luonteen varjopuolet olivat Darwinin voimakkain teologinen perustelu. Hän pohti, “minkälaisen kirjan paholaisen kappalainen voisikaan kirjoittaa luonnon kömpelöistä, tuhlailevista, kömpelöistä, alhaisista ja kammottavan julmista töistä.”
Kuoriuduttuaan pistiäistoukka syö isäntänsä elävältä, Alien-elokuvan tapahtumia muistuttavalla tavalla. Miksi hyvä Jumala olisi luonut tällaisia eliöitä?
Kirjeenvaihdossaan Grayn kanssa Darwin viittasi esimerkkinä tällaisesta inhottavuudesta erityisesti Ichneumonidae -luokan loispistiäisiin, jotka asettavat pistimillään munansa elävien perhostoukkien sisään. Kuoriuduttuaan pistiäistoukka sitten syö isäntänsä elävältä, Alien-elokuvan tapahtumia muistuttavalla tavalla. Miksi hyvä Jumala olisi luonut tällaisia eliöitä?
Darwinin aikaan oli yleistä ajatella, että Jumala ei ollut myöskään tarkoittanut suoraan jokaisen yksittäisen salamaniskun osumiskohtaa tai tuulen virtausta, vaan oli ainoastaan luonut ilmaston, joka mahdollisti nämä ilmiöt. Jumalan luomistyö oli siis tämän näkemyksen mukaan luonnon taustalla, mutta ei vastuussa konkreettisista yksityiskohdista. Darwin ehdotti, että samaa logiikkaa voisi soveltaa myös evoluutioon, jolloin Jumala ei olisi suoraan vastuussa vaikkapa ihmisen nenän muodosta tai loispistiäisen lisääntymistavasta.
Darwinin ja Paleyn näkemyseroista
Omaelämäkerrassaan Darwin kirjoittaa uskoneensa Luojaan vielä Lajien synnyn kirjoittamisen aikaan. Loppuelämäänsä kohden Darwin luisui hitaasti teismistä eli Jumalauskosta kohti agnostisismia eli näkemystä, jonka mukaan Jumalan olemassaolosta ei voida saada tietoa. Tässä Darwin otti eri kannan kuin ystävänsä Gray, joka puolestaan korosti Paleyn ajatusta suunnittelun ja evoluution yhteensopivuudesta evoluutioteoriaa puolustaneissa esseissään.
Gray katsoi, että eläinten luominen evoluution kautta osoitti vain entistä hienommalla tavalla, miten viisas Luoja on, sillä vaatiihan toki enemmän taitoa luoda tarkasti hienosäädetyn prosessin avulla kuin ilman sellaista. Jos prosessilla ei olisi Luojaa, olisi Grayn mukaan uskomatonta, että se toimisi. ”Darwinin kyyhkyseksi” joskus tituleeratulla Graylla oli keskeinen merkitys teorian popularisoinnissa USA:ssa.
Darwinin ja Paleyn luontonäkemysten eroja on liioiteltu joissakin kirjallisuuskatsauksissa, ja varsinkin Paleyn kuvausta ”onnellisesta maailmasta” on kritisoitu varjopuolien sivuuttamisesta. Kuitenkin myös Paley kirjoitti luonnon sisältämästä kamppailusta, taudeista, nälästä ja kuolemasta. Hän vain katsoi, että luonnon todistusaineisto tukee kuitenkin voittopuolisesti näkemystä hyvästä Luojasta. Darwin puolestaan uskoi myös, että luonnon kamppailun tuloksena on ”loppumattoman kauniita muotoja”, joita voi pitää prosessiin kuuluvan vaivan arvoisina. Myöhempi evoluutioteorian kehitys on vielä tasapainottanut alkuvaiheiden populaaritason kuvaa luonnonvalinnasta jatkuvana verisenä taisteluna, sillä yhteistyöllä on myös suuri merkitys evoluutiolle. ”Kelpoisimpien selviytymisen” (survival of the fittest) rinnalla jotkut puhuvatkin nyt myös ”ystävällisimpien selviytymisestä” (survival of the friendliest).
Skorpionin pistin ja luonnon kirja
Paleyn näkemys tulee lähelle varhaisessa kristillisessä teologiassa tyypillistä näkemystä, jonka mukaan luonto on hyvän Jumalan luomusta. Eräs teologianhistoriassa yleinen vertauskuva on ollut puhua luonnosta kirjana, joka vaatii tulkintaa samalla tavalla kuin raamatunkin tekstit. Vaikka luonto heijasteli sinänsä Jumalan hyvyyttä, ja eläimiä pidettiin Jumalan hyvinä luomuksina, niiden yksittäisten ominaisuuksien ei sinänsä katsottu välttämättä kertovan suoraan Jumalan luonteesta.
Kyrillos Jerusalemilainen vakuuttaa, että jos emme näe jonkin luonnonkappaleen tarkoitusta, tämä johtuu tietomme rajallisuudesta, ei tarkoituksen puuttumisesta.
Esimerkiksi Kyrillos Jerusalemilainen (350–386) kehotti kuulijoitaan näkemään ketun viekkaudessa kuvan ihmisen viekkaudesta ja käärmeen myrkyllisyydessä vertauskuvan ystävän petoksesta. Ahkeran muurahaisen katseleminen puolestaan ”herättelee laiskoja ja tylsistyneitä”. Kyrillos vakuuttaa, että jos emme näe jonkin luonnonkappaleen tarkoitusta, tämä johtuu tietomme rajallisuudesta, ei tarkoituksen puuttumisesta. Skorpionin pistinkin on Luojan viisas luomus, samoin basiliskin (joita Kyrillos ei pidä tarueläiminä) kivettävä katse.
Kirkkoisien tekstit vaikuttavat pääasiassa esittävän, että kokemuksemme luonnosta vihamielisenä johtuu siitä, että suhteemme luonnon Luojaan on syntiinlankeemuksen vuoksi vioittunut, ei luomakunnan itsensä viallisuudesta. Kaikilla eläimillä on sellaiset kyvyt, joita ne tarvitsevat elämiseen ja selviytymiseen. Katoavaisuus ja kamppailu eivät sinänsä tee luonnosta pahaa. Tällä näkemyksellä on nykyisinkin puolustajia; esimerkiksi John Schneider puolustaa ”esteettistä teodikeaa”, jonka mukaan luonnon varjopuolella voi olla kokonaisuuden kannalta tarpeellinen tehtävä. Sitä voi verrata maalauksen varjoihin, jotka luovat kokonaisuuteen kauneutta, vaikka emme välttämättä pystyisikään näkemään tätä kauneutta rajallisesta näkökulmastamme. Tästä näkökulmasta ”paholaisen kappalainen” siis lukee luonnon kirjaa kuin piru raamattua, vääntäen yksittäisiä ilmiöitä pois asiayhteydestään luonnon ekosysteemeissä.
Darwinin esimerkki loispistiäisistä ei tosiaan vaikutakaan kovin vahvalta esimerkiltä luonnon pahuudesta, sillä ei vaikuta todennäköiseltä, että perhosen toukat kykenisivät rajallisen tietoisuutensa vuoksi juurikaan kärsimään, loispistiäisen myrkyn toimiessa myös puudutusaineena. Pistiäisillä on myös oma hyödyllinen merkityksensä luonnon ekosysteemeissä. Parempiakin esimerkkejä luonnon varjopuolista kuitenkin löytyy – ja eläinten kärsimyksen ongelmaan on myös monia muitakin vastausyrityksiä kuin tässä käsitellyt.
Uskonnonfilosofisen ja teologisen tutkimuksen antia
Eläinten luonteen teologinen pohdinta johtaa siis nopeasti varsin syviin teologisiin kysymyksiin. On tärkeä huomata, ettei luonnon näkeminen hyvänä tai pahana ole suinkaan mikään neutraali tieteellinen tulkinta, vaan tällainen moraalinen arviointi riippuu aina jostain laajemmasta näkemyksestä ja kulttuurisesta kontekstista. Teologinen tutkimus voi suhteellistaa erilaisia aiheesta esitettyjä näkemyksiä omaan kulttuuriympäristöönsä, auttaa tarkastelemaan niiden perusteita objektiivisemmin sekä ymmärtämään toisenlaisia näkemyksiä luonnosta.
Mitä tahansa itse ajattelemmekaan vaikkapa uskonnon ja tieteen suhteesta on kiinnostavaa, että aiheesta on esitetty niin vastakkaisia tulkintoja. Toiset näkevät eläimet Jumalan hyvinä luomuksina; toiset näkevät luonnossa vain välinpitämättömän sattuman jälkiä; kolmannet puolestaan ajattelevat juuri luomisen prosessimaisuuden sopivan parhaiten kristilliseen näkemykseen. Eläinten kärsimyksen ongelman kansainvälisessä uskonnonfilosofiassa saama huomio kertoo joka tapauksessa siitä, että eläimillä katsotaan olevan merkitystä ja arvoa.
Kirjoittaja
Erkki Vesa Rope Kojonen, TT, on tutkija Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa, erikoisalueenaan teologian ja luonnontieteen suhde. Hän on myös Areiopagi.fi-verkkolehden päätoimittaja.
Linkit ja kirjallisuus
Deane-Drummond, Celia & Clough, David. Creaturely Theology: God, Humans and Other Animals. London: SCM Press, 2009.
Garvey, John. God’s Good Earth: The Case for an Unfallen Creation. Eugene, OR: Cascade Books, 2019.
Johnson, Curtis. Darwin’s Dice: The Idea of Chance in the Thought of Charles Darwin. New York, NY & Oxford: Oxford University Press, 2015.
Murray, Michael. Nature Red in Tooth and Claw: Theism and the Problem of Animal Suffering. Oxford: Oxford University Press, 2011.
Schneider, John R. Animal Suffering and the Darwinian Problem of Evil. Cambridge: Cambridge University Press, 2020.
Sollereder, Bethany. God, Evolution, and Animal Suffering: Theodicy without a Fall. London: Routledge, 2018.