Interortodoksinen dialogi

Kristologisten erimielisyyksien seurauksena Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451 harhaoppisiksi leimattujen, ns. orientaalis-ortodoksisten kirkkojen sekä virallista ortodoksisuutta edustaneiden itäisten ortodoksikirkkojen välillä on haettu ykseyttä aktiivisesti jo yli 50 vuoden ajan. Kahden kirkkoperheen välisessä dialogissa on saavutettu hyvinkin lupaavia tuloksia, joiden lopullista hyväksymistä ja julkistamista kuitenkin vielä odotellaan.

Orientaalis-ortodoksinen kirkkoperhe käsittää vanhat, jo ensimmäisten kristillisten vuosisatojen aikana syntyneet ja eräänlaisten kansalliskirkkojen aseman saavuttaneet ortodoksiset kirkot: koptilaisortodoksisen, syyrialaisortodoksisen, armenialaisapostolisen, Etiopian ortodoksisen ja Intian syyrialaisortodoksisen kirkon. Näitä ei ole kuitenkaan aina käsitetty yhdeksi kirkkoperheeksi, vaan kyseessä on teologisissa keskusteluissa käyttöön otettu konventio, jonka mukaan Khalkedonin päätöslauselman ulkopuolelle jättäytyneitä, ja siten vain kolme ensimmäistä ekumeenista kirkolliskokousta tunnustaneita kirkkoja kutsutaan orientaalisortodoksisiksi kirkoiksi − erotukseksi seitsemän ensimmäistä kirkolliskokousta hyväksyneistä itäisistä ortodoksisista kirkoista. Orientaalisortodokseista on aiemmin käytetty myös nimityksiä ei- tai esi-kalkedoninen samoin kuin harhaoppisuuteen viittaavaa nimitystä monofysiitit.

Itäisiin ortodoksisiin kirkkoihin puolestaan kuuluu neljä vanhaa patriarkaattia: Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti, Aleksandria, Antiokia ja Jerusalem, sekä patriarkaatit Venäjällä, Romaniassa, Serbiassa ja Bulgariassa, autokefaaliset kirkot Georgiassa, Kyproksella, Kreikassa, Puolassa, Albaniassa, Tsekinmaassa, Slovakiassa ja Amerikassa sekä autonomiset Suomen arkkipiispakunta ja Japanin kirkko. Historiallisista perinteistä johtuen näistä on käytetty myös nimitystä kalkedoniset kirkot tai pelkästään ortodoksiset kirkot.

Koska orientaaliset kirkot eivät yhtyneet Khalkedonin kirkolliskokouksen päätöslauselmaan Kristuksen kahdesta luonnosta − jumalallisesta ja inhimillisestä − jotka sekoittumatta, muuttumatta, eroamatta ja jakautumatta yhdistyivät yhdessä olennossa, ne on aina viime vuosisadalle saakka luokiteltu harhaoppisiksi monofysiiteiksi.

Dialogi

Vasta monen vuosisadan kuluttua ortodoksiset kirkkoperheet olivat valmiita keskustelemaan siitä, mitä Khalkedonissa oikeastaan tapahtui. Ortodoksien keskinäinen ekumeeninen pyrkimys ja toive yhden Kristuksen kirkon ykseyden palauttamisesta virisi yhtaikaa maailmanlaajuisen ekumeenisen hengen kanssa. Epävirallisten keskustelujen sarja alkoi Tanskan Århusissa vuonna 1964 ja päättyi Addis Abebassa 1971. Tultaessa 1980-luvun puoliväliin aika oli kypsä neuvottelujen avaamiseksi virallisella tasolla. Virallinen dialogi alkoi Sveitsin Chambesyssa joulukuussa 1985. Virallisen dialogin myötä on voitu todeta molempien osapuolten näkevän Kristuksen kahden luonnon hypostaattisen unionin välttämättömäksi ihmiskunnan pelastuksen kannalta. Unionin neljä attribuuttia – sekaantumatta, muuttumatta, jakaantumatta ja eroamatta – on todettu kuuluvan sekä kalkedonilaiseen että ei-kalkedonilaiseen perinteeseen.

Teologisen yhteiskomission työryhmä kokoontui viimeksi marraskuussa 2014 Ateenassa kartoittaakseen dialogin tulevaisuudennäkymiä. Kommunikeassaan työryhmä totesi – niin kuin dialogin yhteydessä niin monta kertaa aiemminkin on todettu – itäisten ja orientaalisten ortodoksikirkkojen ilmaisevan samaa todellisuutta puhuessaan inkarnoituneen Logoksen yhdestä yhdistyneestä hypostasiksesta ja siten pysyneen uskollisena yhdelle, yhteiselle uskolle ja apostoliselle traditiolle. Dialogin alusta asti ykseyden palauttamiseen liittyvä problematiikka on kuitenkin ollut sama: aiempina vuosisatoina molemmin puolin julistettujen anateemojen kumoaminen, seitsemän ekumeenisen kirkolliskokouksen tunnustaminen ja molemminpuolinen pyhien tunnustaminen.

Kolme itäistä ortodoksikirkkoa: Aleksandria, Antiokia ja Romania ja kolme orientaalisortodoksiseen kirkkoperheeseen kuuluvaa kirkkoa: Aleksandria, Antiokia ja Intian Malankaran kirkko ovat jo julistaneet hyväksyvänsä virallisen dialogin tulokset ja teologisen yhteiskomission antamat ehdotukset. Toisaalta on myös niitä ortodoksikirkkoja, jotka suhtautuvat dialogin päätöslauselmiin ja ehdotuksiin hyvin kriittisesti. Ne ovat arvostelleet dialogin tuloksia ylimalkaisuudesta. Muutenkaan ortodoksisten kirkkojen opillinen ja liturginen yhteys ei ole aina merkinnyt mielipiteiden ja ajattelutapojen yhdenmukaisuutta. Eri kirkkojen aktiivisuus kokousten järjestelyissä ja osallistumisessa itse dialogiin on vaihdellut. Kuitenkin nekin ortodoksiset paikalliskirkot, jotka ovat pitäneet etäisyyttä ekumenismiin sen kaikissa muodoissa, ovat vakuuttaneet seuraavansa myönteisesti kiinnostuneena tätä nimenomaista, interortodoksista dialogia.

Antiokian esimerkki

Antiokian patriarkaatissa, Damaskoksessa, allekirjoitettiin marraskuun 18. päivänä 1991 sopimus, joka sinetöi kahden kirkkoperheen edustajan, itäiseen ortodoksiseen perheeseen kuuluvan Antiokian kreikkalaisortodoksisen ja orientaalisortodoksiseen perheeseen kuuluvan Antiokian syyrialaisortodoksisen kirkon välisen läheisen käytännön yhteistyön. Tuossa sopimuksessa konkretisoitui paikallistason yhteyksien merkitys, jota niin monet ovat dialogin yhteydessä korostaneet − viimeksi Ateenassa 2014 teologisen yhteiskomission työryhmän antamassa kommunikeassa. Antiokian sopimuksen tärkein kohta mahdollistaa kahden sisaruskirkon välisen ehtoollisyhteyden tietyissä tapauksissa. Sopimuksen lähtökohtana on ollut ennen kaikkea tahto palvella seurakuntalaisia mahdollisimman hyvin: vaikka asuinpaikkakunnalla ei olisi oman seurakunnan kirkkoa ja pappia, voi osallistua sakramentteihin sisaruskirkossa. Arvioidessaan kirkkojen mahdollisuuksia palata yhteen kreikkalainen teologi J.D. Zizioulas on kirjoittanut: ”… yhdistymiseen ei tule pyrkiä ensisijaisesti dialogin ja tunnustuksellisten neuvottelujen kautta. Toisinaan senkaltainen dialogi saattaa olla kokonaan hedelmätön, ja kuitenkin ymmärtäminen ja kasvu kohti ykseyttä saattaa kehittyä muiden kirkollisen elämän kanavien kautta”.

Metropoliitta Yuhanna IbrahimMuslimienemmistöjen keskuudessa eläville Lähi-idän kristityille kirkkojen lähentyminen on antanut uusia voimavaroja. Kirkot ovat yrittäneet yhdessä toimien saada islamilaisen maailman ymmärtämään, että kristinuskon voima ei ole lännen poliittista voimaa, vaan poliittisesti voimattomien kirkkojen hengellistä voimaa. Tänä päivänä radikaali islam puhuttaa ehkä enemmän kuin koskaan. Aleppon metropoliitta Mar Gregorios Yuhanna Ibrahim luonnehti tuota ilmiötä minulle haastattelussaan vuonna 1996 seuraavasti: ”Islamilainen fundamentalismi on muuri, joka estää uusien ideoiden vastavuoroista vaihtoa idän ja lännen kristittyjen välillä. Fundamentalismi merkitsee oven sulkemista takanasi, ilman avointa mieltä ei voi elää yhdessä muiden kanssa.”

Edellä mainitun ovat Syyrian ja Irakin kristityt joutuneet karvaasti kokemaan viime vuosina. Huhtikuussa 2013 yllä mainittu Aleppon syyrialaisortodoksinen piispa Yuhanna Ibrahim ja Aleppon kreikkalaisortodoksinen piispa Boulos Yasigi kidnapattiin. Heidän kohtalostaan ei edelleenkään ole mitään tietoa. Tätä taustaa vasten avautuvat edesmenneen syyrialaisortodoksisen patriarkan Ignatius Zakkan sanat: ”Emme tavoittele kristittyjen ykseyttä taistellaksemme muita uskontoja vastaan. Sen sijaan me haluamme ykseyden päästäksemme päämääräämme nopeammin; so. rakentavaan dialogiin niiden kanssa, jotka uskovat Jumalaan, ja aivan erityisesti muslimien kanssa, joiden kanssa me jaamme tämän kotimaan.”

 

Kirjoittaja Sari Kuustola työskentelee tällä hetkellä Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:ssä käännöskoordinaattorina ja arabian kielen tulkkina ja kääntäjänä. Hän on käsitellyt interortodoksista dialogia pro gradu -työssään Helsingin yliopistossa.

Kirjallisuutta:

Chaillot, Christine & Belopopsky, Alexander: Towards Unity: The Theological Dialogue between the Orthodox Church and the Oriental Orthodox Churches. Chambesy, 1997.

Gregorios, Paulos; Lazareth, William H. & Nissiotis, Nikos A.: Does Chalcedon Divide or Unite? WCC, 1981.

Valognes, J-P: Vie et mort des Chretiens d’Orient. Fayard, 1994.

Давыденков О. В.: Традиционная христология нехалкидонитов с точки зрения святых отцов и Вселенских Соборов Православной Церкви. Г. Москва 1998.