Miten vastata elämän suuriin kysymyksiin ilman uskontoa?

Uskontoa on pidetty erityisen tärkeänä elämän perimmäisten kysymysten ja haasteiden äärellä. Moni kokee uskonnon vastaavan muun muassa kuolemaan ja moraaliin liittyviin kysymyksiin. Yhä useampi ihminen on kuitenkin uskonnoton. Miten uskonnottomat ihmiset kohtaavat perimmäistä huolta, ja mistä uskonnottomat saavat vastauksensa elämän suuriin kysymyksiin? Muun muassa tätä tutkii uskonnottomuuden psykologia.

Kansainvälisten kyselyjen perusteella uskonnottomuus on yleistynyt valtaosassa maailman maita viime vuosikymmeninä. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä harvempi on minkään uskonnollisen yhteisön jäsen. Lisäksi aiempaa harvempi uskoo Jumalaan. Näin on Euroopan lisäksi muun muassa Itä-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.

Uskontopsykologisesta näkökulmasta uskonnottomuuden yleistymiseen liittyy monta kiinnostavaa kysymystä. Nämä kytkeytyvät muun muassa elämän suuriin kysymyksiin ja eksistentiaalisiin haasteisiin. Miten uskonnottomat kohtaavat elämänkriisit, joissa uskonnon on esitetty auttavan? Entä mitä uskonnottomuus tarkoittaa moraalin kannalta?

Ihmisten vastauksia elämän suuriin kysymyksiin on tarkasteltu erityisesti eksistentiaalipsykologiassa. Ala tutkii muun muassa, miten ihmiset käsittelevät olemassaoloon liittyviä perimmäisiä huolenaiheita, kuten kuolevaisuutta, merkitystä ja moraalia. Uskonnottomuutta tarkastelevaa eksistentiaalipsykologiaa on kuitenkin vielä vähän. Tämä liittyy yleisempiin trendeihin: uskonnottomuuden tutkimus on ”puhjennut kukkaan” vasta viime vuosikymmeninä. Esimerkiksi uskonnottomien eri kuolemakäsityksistä tiedetään vielä melko vähän. Myös moraalin psykologisissa tutkimuksissa uskonnottomuuden moninaisuus on usein jäänyt huomiotta.

Seuraavaksi kuvaan psykologista tutkimusta uskonnottomien vastauksista elämän suuriin kysymyksiin. Keskityn kuolemaan ja moraaliin, pohjaten myös omiin tutkimuksiini näistä teemoista.

Uskonnottomien monimuotoiset kuolemakäsitykset ja niiden lohdullisuus 

Uskonnottomat on usein nähty erityisen tiedekeskeisinä. Uskonnottomien kuolemakäsityksiä on kenties tutkittu vähän tämänkin vuoksi – moni tutkija on olettanut uskonnottomuuden merkitsevän kuoleman näkemistä yksinkertaisesti ”loppuna”. Osa uskonnottomista ihmisistä (mukaan lukien ateisteista) kuitenkin uskoo sielun kuolemanjälkeiseen elämään. Lisäksi moni uskonnoton ajattelee tietoisuuden ”sammuvan” kuolemassa, mutta kokee, ettei kuolema silti tarkoita kaiken päättyvän. Viimeaikaiset tutkimukset pohjoisamerikkalaisten ja suomalaisten uskonnottomien katsomuksista osoittavat, että moni ajattelee ihmisten jatkuvan kuoleman jälkeen ainakin jossain muodossa, esimerkiksi toisten ihmisten muistoissa tai osana luontoa. Osa kokee ihmisten ”palaavan luonnon kiertokulkuun” energiana tai kehon hajoamisessa ympäristöön vapautuvina ravintoaineina.

Tällaisia jatkuvuuskäsityksiä on eksistentiaalipsykologiassa kutsuttu symboliseksi kuolemattomuudeksi. Sen on ajateltu ilmentävän ihmisten motivaatiota välttää ajatusta kuolemasta katoavaisuutena. Psykologit ovatkin pitkään esittäneet myös symbolisen kuolemattomuuden tuovan ihmisille lohtua. Lisäksi ajatus symbolisesta jatkuvuudesta kuoleman jälkeen saattaa ilmentää kognitiivisia taipumuksiamme. Erilaisten jatkuvuuskäsitysten on esitetty johtuvan myös kyvystämme ajatella ihmisten jatkavan olemassaoloaan jossain, vaikka he eivät olisikaan näköpiirissämme. Tämän nähdään vaikeuttavan kuoleman ja sen lopullisuuden käsittämistä.

Tiedämme vielä melko vähän siitä, kuinka lohdullisia nämä symboliset jatkuvuuskäsitykset, kuten ajatus jatkuvuudesta luonnossa, ovat uskonnottomille ihmisille. Osa tutkimuksesta viittaa siihen, että myös ajatus kuolemasta ensisijaisesti loppuna voi olla merkityksellinen. Omassa tutkimuksessani kysyin kuolemasta tiedeorganisaatioita seuraavilta suomalaisilta. Osa uskonnottomista vastaajistani korosti, että juuri elämän rajallisuus tekee siitä arvokasta. Eräs vastaajistani lainasi Emily Dickinsonin runoa – eikö juuri ihmiselon ainutkertaisuus tee siitä niin suloista. Myös yhdysvaltalaiset uskontopsykologit ovat huomauttaneet, että ainakin osa uskonnottomista ihmistä kertoo juuri elämän rajallisuuden lisäävän merkityksellisyyden kokemusta.

Uskonnottomien käsitykset moraalista ja sen alkuperästä

Entä miten uskonnottomat käsittelevät moraaliin liittyviä kysymyksiä? Moni ihminen ympäri maailmaa ajattelee moraalinsa pohjautuvan uskontoon. Mihin uskonnottomat kokevat ”oikean ja väärän” pohjautuvan? Uusimmassa tutkimuksessamme kysyimme tätä uskonnottomilta ateisteilta, jotka rekrytoimme kyselyyn eri maiden uskonnottomien järjestöjen kautta. Vastaajamme kokivat saavansa moraalinsa ensisijaisesti sosiaalisesta ympäristöstään: läheisiltä ihmisiltä ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Osa viittasi esimerkiksi yhteiskuntasopimukseen (social contract) ja sen arvoon.

Harva koki oikean ja väärän olevan yksilön itsensä päätettävissä. Ihmistenkin rakentama oikea ja väärä koettiin ”todellisiksi”. Yksi vastaajistamme kuvasi tätä toteamalla, että ”[i]hmiset ovat rakentaneet hyvän ja pahan, ja tämä onkin arvokkainta, mitä olemme luoneet. Ilman suunnitelmaa, mutta ne ovat olemassa.”

Sosiaalisen ympäristön lisäksi moni kertoi oikean ja väärän voivan tulla ”järjestä”, filosofiasta, ja yksilöstä itsestään, erityisesti empatian kokemusten ja omantunnon kautta. Osa koki näiden kumpuavan biologiastamme – siitä, että olemme evoluutiossa kehittyneet sosiaalisiksi eläimiksi. Moni kertoi myös moraalinsa pohjana toimivien periaatteiden pohjautuvan empatiaan. Yleisintä oli korostaa oikean ja väärän perustuvan muista huolehtimiselle ja kärsimyksen välttämiselle sekä kultaiselle säännölle (kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan). Tulokset heijastelevat aiempia eksistentiaali- ja uskontopsykologisia löydöksiä, joiden mukaan sekä uskonnollisille että uskonnottomille ihmisille ovat tärkeitä erityisesti hyväntahtoisuusarvot (muista huolehtiminen) sekä oikeudenmukaisuus, kuten vastavuoroisuuden periaate.

Tarvitaanko perimmäisiin kysymyksiin ja huoliin vastaamiseen uskontoa?

Osa uskontopsykologeista on esittänyt, että juuri uskontoa tarvitaan elämän perimmäisten huolien äärellä. Heidän mukaansa sekulaarit käsitykset, kuten ”kylmät ja synkeät” tieteelliset näkemykset maailmasta eivät voi tuoda uskonnollisuuteen mielekkäästi vertautuvaa lohtua.

Tiedämme kuitenkin, että uskonnollisuus ei vaikuta tarkoittavan vähäisempää kuolemanpelkoa kuin uskonnottomuus

Kysymys sekulaarien näkemysten ja katsomusten lohdullisuudesta suhteessa uskonnollisiin näkemyksiin on vielä pitkälti avoin. Sekulaarien ja uskonnollisten kuolemakäsitysten lohdullisuutta ei juuri ole ”verrattu” toisiinsa. Tiedämme kuitenkin, että uskonnollisuus ei vaikuta tarkoittavan vähäisempää kuolemanpelkoa kuin uskonnottomuus. Yksi mahdollinen selitys tälle on, että uskonnottomien käsitykset kuolemasta ovat myös lohdullisia. Kuolemanpelko (tai sen puuttuminen) voi kuitenkin pääasiassa selittyä myös uskonnollisuuteen ja uskonnottomuuteen liittymättömillä seikoilla, kuten vahvalla sosiaalisella tukiverkostolla.

Joka tapauksessa tiedämme, että myös sekulaareihin käsityksiin turvaudutaan eksistentiaalisten haasteiden edessä. Esimerkiksi usko tieteeseen voi yllä mainitusta ”synkeydestään” huolimatta olla lohdullista. Kokeellisissa tutkimuksissa on havaittu, että muistutukset kuolemasta vahvistavat ainakin osalla ihmisistä luottamusta tieteeseen, kuten ne vahvistavat uskoa Jumalaan uskonnollisilla ihmisillä. Tulokset on tulkittu niin, että ihmiset voivat kuolemaa kohdatessaan turvautua jumalauskon lisäksi tieteeseen. Lisäksi muistutukset kuolemasta ovat uskonnottomilla vahvistaneet esimerkiksi luottamusta yhteiskunnan sosiaalis-moraaliseen kehitykseen. Uskonnottomat ihmiset voivat siis eksistentiaalisten huolten edessä turvautua moniin erilaisiin käsityksiin maailmasta. Näiden lohdullisuus ja psykologinen hyödyllisyys täsmentynee tulevien tutkimusten myötä.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Haimila, R., & Muraja, E. (2023). A sense of continuity in mortality? Exploring science-oriented Finns’ views on afterdeath. OMEGA – Journal of Death and Dying, 88(1), 38–65. https://doi.org/10.1177/00302228211038820

Haimila, R., Parkkinen, T. A. M., Kundtová Klocová, E., Maraldi, E., Turpin, H., Farias, M., & van Mulukom, V. (2025). Understanding the morality of unbelievers: Secular beliefs about right and wrong in ten countries. Preprint. https://doi.org/10.31234/osf.io/hk4w5_v2

Inglehart, R. (2021). Religion’s sudden decline: What’s causing it, and what comes next? Oxford University Press.
Miller, C., & Beaman, L. G. (2024). Nonreligious Afterlife: Emerging Understandings of Death and Dying. Religions, 15(1), 104. https://doi.org/10.3390/rel15010104

Zarzeczna, N., & Haimila, R. (2025). Science and Religion: Meaning-Making Tools Competing to Explain the World? In K. E. Vail, D. R. Van Tongeren, R. Schlegel, L. A. King, & R. Ryan (Eds), Handbook of the Science of Existential Psychology. Guilford Press. In press.