Eksistentiaalinen hyvinvointi – kohti ihmisyyden syvimpien kerrosten tuntemista

Eksistentiaalinen hyvinvointi sisältää ihmiselämän koko kirjon – merkityksen ja kukoistuksen, mutta myös kipukohdat, menetykset ja rajallisuuden. Se ei ole vain yksi hyvinvoinnin osa-alue, vaan tapa ymmärtää, miten ihminen hengittää elämäänsä kokonaisuutena. Tätä kokonaisuutta on kutsuttu jopa hyvinvoinnin tärkeimmäksi muodoksi, ja siitä huolimatta eksistentiaalinen ulottuvuus on edelleen hämmästyttävän alitutkittu.

Eksistentiaalisen hyvinvoinnin tutkimuksessa on viime vuosina korostettu sen laaja-alaisuutta ja kulttuurista relevanssia. Eksistentiaalinen hyvinvointi ei rajaudu pelkkään positiiviseen kokemukseen, vaan sisältää yhtä lailla elämän tummemmat sävyt. Se ei kysy, mihin ihminen pystyy tai missä hän onnistuu, vaan miten hän hahmottaa elämänsä kokonaisuuden: sen, mikä kantaa ja mikä murenee, mikä on arvokasta ja mihin voi kiinnittyä, kun huolet ja epävarmuus nousevat pintaan.

Eksistentiaalisen hyvinvoinnin määrittely on edelleen jäsentymässä

Eksistentiaalisen hyvinvoinnin käsite on tutkimuskirjallisuudessa yhä hajanainen. Varhaisessa vaiheessa eksistentiaalinen ulottuvuus liitettiin usein hengellisyyteen, elämän merkityksen kokemiseen sekä kykyyn selviytyä elämän rajoituksista. Myöhemmät määrälliset tutkimukset ovat erottaneet näistä kaksi tasoa: elämänhallinnan, joka kuuluu osaksi yleistä hyvinvointia, ja merkityksen kokemisen, joka sijoittuu lähemmäs hengellisyyttä tai henkisyyttä.

Haasteena on kuitenkin se, että moni eksistentiaalisen hyvinvoinnin mittari on kehitetty Yhdysvalloissa, missä ”eksistentiaalinen” ymmärretään usein osaksi henkis-hengellistä hyvinvointia (spiritual wellbeing). Eurooppalaisessa, moniarvoisessa kontekstissa tämä käsitteellistys on osoittautunut kapeaksi. Siksi tutkijat ovat ehdottaneet, että eksistentiaalinen tulisi nähdä sateenvarjoterminä, joka kokoaa yhteen hengellisen, henkisen ja sekulaarin merkityksen etsinnän ilman oletusta uskonnollisuudesta.

Vaikka käsitteellisesti eksistentiaalisen hyvinvoinnin määritelmät ovat moninaisia, tutkijat vaikuttavat olevan yksimielisiä siitä, että eksistentiaalisen hyvinvoinnin kokemukseen sisältyvät sekä kokemus merkityksellisyydestä että ihmiselämään kuuluvat eksistentiaaliset huolet. Näistä suurista teemoista löytyy runsaasti tutkimusta, joka auttaa meitä ymmärtämään sitä, mistä puhumme ihmiselämän kokemuksen tasolla, kun puhumme eksistentiaalisesta hyvinvoinnista.

Merkityksellisyyden kysymys on eksistentiaalisen hyvinvoinnin ydin

Merkityksellisyyden (uskonto)psykologinen tutkimus on kulkenut pitkän matkan varhaisesta kliinisestä näkökulmasta kohti monitasoisempaa ymmärrystä siitä, miten ihmiset rakentavat elämälleen merkityksellisyyttä. Yksi viimeaikojen merkittävimmistä yksittäisistä tutkimusjulkaisuista on kenties ollut Frank Martelan ja Michael F. Stegerin merkityksellisyyttä käsittelevä katsaus, jossa kirjoittajat osoittavat, että kansainvälisellä tasolla tutkimus lähtee nykyisin hyvin usein niin sanotusta kolmitahoisesta merkityksellisyyden ymmärtämisestä, johon kuuluvat:

1. Koherenssi (coherence) –
   kokemus siitä, että elämä on ymmärrettävä, jäsentynyt ja jollakin tavalla looginen kokonaisuus. Ihminen kykenee näkemään elämänsä tapahtumat osana suurempaa tarinaa, ei pelkkänä satunnaisuutena.
2. Suuntautuneisuus (purpose) –
   kokemus suunnasta ja päämääristä, joiden eteen ihminen haluaa käyttää aikaansa ja voimavarojaan. Suuntautuneisuus antaa elämälle liikkeen ja tulevaisuuteen suuntautuvan merkityksen.
3. Merkittävyyden kokemus (significance) –
   tunne siitä, että oma elämä on arvokas ja elämisen arvoinen, ei vain itselle vaan usein myös suhteessa toisiin. Se on kokemus elämästä, joka ”merkitsee” jotakin.

Omissa tutkimuksissaan itävaltalainen uskontopsykologi Tatjana Schnell on lisännyt näihin neljännen ulottuvuuden: kuulumisen kokemuksen (belonging). Tämän kuulumisen elementin taustalla ovat empiiriset havainnot siitä, että ihmiset liittävät oman hyvinvointinsa toistuvasti suhteisiin – siihen, että elämä eletään aina toisten kanssa ja toisia kohti. Yksilön näkökulmasta hyvinvointi ei siis ole vain sisäinen tila, vaan perustavasti relationaalinen kokemus: tapa kuulua, olla yhteydessä ja tulla nähdyksi osana jotakin itseään suurempaa.

Kognition tuolla puolen

Mitä enemmän olen omissa hankkeissani tutkinut ikääntyneiden kokemuksia eksistentiaalisesta hyvinvoinnista, sitä tietoisemmaksi olen tullut siitä kognitiivisesta painolastista, jota monet alan teoriat kantavat. Näissä teorioissa elämän merkityksellisyyden ja eksistentiaalisen ulottuvuuden ajatellaan usein edellyttävän tietoisuutta, pohdintaa ja kognitiivista prosessointia, jotta kokemus olisi omakohtainen. Tällöin esimerkiksi merkityksellisyyden haasteet näyttäytyvät ikään kuin ongelmina, jotka ratkeavat, kun ihminen löytää selityksen kokemukselleen tai rakentaa uuden tarinan, jonka varassa elää.

Merkityksellisyys ei ole pelkästään kognitiivista järjestystä, vaan myös kehollista, hiljaista ja relationaalista kokemusta

Ihmisen kokemus ei elettynä todellisuutena aina jäsenny järkeviksi tai loogisiksi kokonaisuuksiksi, eikä eksistentiaalinen hyvinvointi muodostu yksinomaan siitä, että ihminen kykenee selittämään elämäntilanteensa itselleen. Omissa tutkimuksissamme tämä näkyy erityisesti ikääntyneiden ja muistisairaiden kokemuksissa, joissa merkityksellisyyden hetket eivät välttämättä perustu reflektioon tai kognitiiviseen jäsentämiseen. Tutkimuksemme haastavatkin näkemyksen, jonka mukaan kognitiivinen kapasiteetti olisi eksistentiaalisen hyvinvoinnin perimmäinen edellytys.

Merkityksellisyys ei ole pelkästään kognitiivista järjestystä, vaan myös kehollista, hiljaista ja relationaalista kokemusta. Se voi syntyä kosketuksesta, läheisyydestä, katseesta tai jaetusta hiljaisuudesta – ilman, että ihminen kykenee pukemaan tuntemustaan sanoiksi. Eksistentiaalinen ulottuvuus tulee usein näkyviin juuri silloin, kun puhe loppuu ja ihminen nojaa toiseen ihmiseen. Kun omat muistot pyyhkiytyvät, mutta muistisairas vanhus kokee hetkellisen selkeyden yhteisesti jaetun hetken keskellä. Kun menneisyys tulee eläväksi tässä hetkessä ja tuo mieleen sen täyteyden, joka joskus kuului arkeen.

Tällaisissa tilanteissa merkityksellisyys ei synny selityksistä vaan kokemuksesta: siitä, että ihminen on osa jotakin jatkuvaa ja kannattelevaa, vaikka oma kyky palauttaa menneen avaimia olisi kadonnut. Muistisairaiden arkea voidaan tukea kuin aarrekartan avulla, etsimällä ja tunnistamalla ne kohdat, joissa elämän kulku avautuu hetkellisesti uudelleen ja joissa merkitys voi tulla todeksi jaettuna. Eksistentiaalinen hyvinvointi tai tarve merkityksellisyyteen eivät katoa sairauden edetessä – ne vain siirtyvät hetkittäin toisten kannateltaviksi.

Eksistentiaaliset huolet tekevät eksistentiaalisen hyvinvoinnin näkyväksi

Eksistentiaaliset huolet — kuolevaisuus, vapaus, yksinäisyys ja merkityksettömyyden kokemus — kuuluvat ihmiselämään. Ne eivät ole eksistentiaalisen hyvinvoinnin vastakohta, vaan osa ihmisyyttä. Näissä kohdissa yksilö tulee tietoiseksi omasta merkityksen tarpeestaan: silloin kun elämä ei ole hallittavissa, kun tutut rakenteet horjuvat tai kun oman elämän rajallisuus tulee näkyväksi.

Eksistentiaalinen hyvinvointi ei ole vastaus näihin huoliin, vaan tapa olla niiden keskellä. Se on kykyä pysyä avoimena ihmisyyden perimmäisten kysymysten edessä. Eksistentiaaliset huolet kääntävät huomion siihen, mikä elämässä on olennaista, mitä kannattaa vaalia ja mikä todella kantaa silloin, kun hallinnan tunne ei riitä. Ne tekevät näkyväksi sen, että ihmiselämä on aina sekä merkitystä että haavoittuvuutta.

Eksistentiaalinen hyvinvointi ei siten ole pelkästään yksilön sisäinen kokemus, vaan relationaalinen ja tuen ulottuvuus, joka konkretisoituu ihmisten välisessä kohtaamisessa. Tutkimuksessa tätä tarkastellaan yhä useammin eksistentiaalisen tuen näkökulmasta: siitä, millaista tukea ihmiset tarvitsevat elämän rajallisuuden, menetyksen ja merkityksen kysymysten äärellä ja millaista ammatillista kompetenssia tällainen kohtaaminen edellyttää. Eksistentiaalinen hyvinvointi ja tuki muotoutuvat hetkissä, joissa ihminen tulee kohdatuksi kokonaisena – ei täydellisyyttä odottaen, vaan inhimillisenä olentona toiselle.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

laCour, P. (2025). Introducing Existential Health. The Four-Dimensional Model. Routledge: London.

Martela, F., & Steger, M. F. (2016). The three meanings of meaning in life: Distinguishing coherence, purpose, and significance. The Journal of Positive Psychology, 11(5), 531–545.

Schnell, T. (2021). The Psychology of Meaning in Life. Routledge: London.

Visser, A., Garssen, B., & Vingerhoets A.J. (2017). Existential Well-Being: Spirituality or Well-Being? Journal of Nervous and Mental Disease, 205(3), 234–241.

Yu, Timothy T.F., & Paul T.P. Wong (2024). Existential Wellbeing May Be of Utmost Importance to Many People. Academia Mental Health and Well-Being 1.