Pääkirjoitus: Teknologia — elämänmuoto, tehostuva käytäntö vai puhdas väline?

Kuuntele pääkirjoitus:

Ihmiskunnan teknologisoituminen on kuin olympialaisten slogan: nopeammin, korkeammalle ja voimakkaammin. Uudet tekniikat muuttavat käytänteitä mutta myös ajattelemisen tapoja ja inhimillisiä arvostuksia.

”Jokaiselle, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa, jossa elämme, on syytä pohtia teknologista elämänmuotoa,” linjasi suomalainen filosofi Georg Henrik von Wright (1916-2003) kuusi vuosikymmentä sitten. Von Wrightin esseen tavoin tämän teemanumeron kirjoitukset paneutuvat teknologioihin laaja-alaisesti isolla ajallisella jänteellä.

Teemanumeron laaja-alaisuus tuotti päätoimittajalle päänvaivaa: Miten lähestyä valtavaa teknologioiden kirjoa? Otin avuksi antiikin jättiläisen, Aristoteleen, ja päätin tarkastella teknologioita ronskin ihmiskeskeisestä näkökulmasta kysymällä, miten ne suhteutuvat ihmisen toimintaan.

Aristoteles nimittäin jaotteli inhimillisen toiminnan kolmeen luokkaan: poieettiseen eli tuottavaan tekemiseen, jossa päämäärä ja keino ovat toisistaan erillisiä; praktiseen eli käytännölliseen harjoittamiseen, jossa itse toiminta on osa päämäärää, sekä theoriaan eli mietiskelevään ajatustoimintaan, jossa toiminta on itsetarkoitus eikä tavoittele minkään toiminnasta irrallisen päämäärän tuottamista. Aristoteleen jaottelu auttaa tarkastelemaan teknologisten työkalujen tarkoitusta ja yhteiskunnallisia arvomuutoksia.

Sana tekniikka, joka on teknologia-termin taustalla, juontuu antiikin kreikan sanasta tekhnee. Tuolloin tekniikka tarkoitti niin taiteilijan taitoa omalla alallaan kuin lääkärin taitoa lääkitä ihmisen epäluonnollinen sairaus kohti ihanteellista luonnollista normaalitilaa. Modernit teknologiat rakentuvat hieman toisenlaiselle käsitykselle luonnosta. Luontoa – ja materialistisen ihmiskäsityksen mukaan ihmistä luonnon osana – pidetään tieteellisin metodein lähestyttävinä kohteina, joita teknologioilla voidaan mitata, ennustaa, ja joiden resursseja voidaan hyödyntää ja hallita.

Tekniikat ennen ja jälkeen teollistumisen ovat olleet työkaluja, puhtaasti välineitä jonkin erillisen tuotoksen aikaansaamiseksi. Tähän tekniikka-sanan etymologiakin viittaa. Silti jo kirjoitustaidon kehittyminen sysäsi käyntiin suuremman muutoksen: se irrotti ihmisen ajan ja tilan kahleista. Kirjoitusmerkkien luominen ja symbolien tulkitseminen mahdollisti viestien kuljettamisen pitkiin tilallisiin ja ajallisiin etäisyyksiin. Luemmehan edelleen muinaisten Lähi-idän valtakuntien aikana syntyneitä tekstejä, sen sijaan että toistaisimme ulkomuistista oppimiamme tarinoita kuuloetäisyyden päässä oleville.

Nyt muinaisten kirjoitusmerkkien taitajat ovat korkeasti koulutettua sivistynyttä eliittiä, eksegetiikan tutkijoita. Alkuperäisten savitauluihin kaivertajien taitoa ei silloisen eliitin piirissä arvostettu. Kaikki kirjoittamisen käsityöläiset eivät osanneet itse edes lukea, kuten Joanna Töyräänvuori kirjoitusteknologian syntyä valaisevassa artikkelissaan kertoo. Vastaavalla tavalla suhtautumisemme kirjoitettuun ja painettuun sanaan on muuttunut kirjanpainotekniikoiden kehityttyä. Kirjanpainotaito edesauttoi myös ideologioiden ja valistuksen aatteiden levittämistä. Tuija Laine kuvaa painoteknologioiden harppauksien vaikutusta kristillisten liikkeiden lähetystyöhön ja pohtii siinä sivussa, onko tekniikka lisännyt sanoman ymmärtämistä ja vastaanottamista.

Tieteellistä ja teknologista kehitystä edeltävät käsitteelliset muutokset. Jaana Hallamaa kirjoittaa, millaisia ajatuksellisia jälkijäristyksiä Lissabonin maanjäristyksen ja tsunamin aiheuttamasta katastrofista 1700-luvun Euroopassa seurasi. Onnettomuuksien perinteiset selitystavat eivät enää tyydyttäneet. Kärsimyksen ongelma ravisteli teologeja ja filosofeja, mutta samalla syntyi uusi luonnontieteenala, geologia, sekä käsitteellinen pohja onnettomuuksien ennakoimiselle ja ehkäisemiselle.

Tuon pohjan päälle on rakentunut muun muassa automatisoitunut ilmaliikenne, joka on muodostunut huipputurvalliseksi ja jota Raine Haikarainen on tutkinut. Haikaraisen mukaan onnettomuuksia ei ehkäistä ja turvallisuutta ylläpidetä vain teknologisilla järjestelmillä vaan myös inhimillisellä ja oikeudenmukaisella toimintakulttuurilla. Osa sitä on jaettujen kertomusten toistaminen ja avoin virhetapahtumien raportointi. Tästä voisivat oppia myös tieteen, taiteen, kulttuurin ja uskonnon läpiteknologisoituneet organisaatiot.

Toisen maailmansodan jälkeinen sota- ja avaruusteknologia ovat vieneet ihmiset myös uusille ja tuntemattomille alueille. Avaruustutkimuksen maapallon ulkopuolisen elämän löydökset ovat tilallisesti etäällä ja mahdollisesti ajallisestikin pitkällä tulevaisuudessa, joten ne luovat vasta teoreettisia haasteita kristilliselle dogmatiikalle kuten Olli-Pekka Vainion artikkelista käy ilmi. Tiia Liuskin ja Janne Aallon artikkelin mukaan suomalaiset sotilaspapit sen sijaan kohtaavat käytännöllisiä uusiin sotilasteknologioihin liittyviä eettisiä kysymyksiä, kun he kouluttavat niiden parissa työskenteleviä ammattisotilaita.

Digitaalisessa äly-yhteiskunnassa on jo tovin ollut käynnissä datafikaatioksi kutsuttu prosessi. Eri elämän osa-alueista on tullut datantuotantolaitoksia ja ihmisistä älylaitteidensa kautta datantuottamisvälineitä. Data on sanottu olevan uusi yhteiskuntaa ja taloutta pyörittävä raaka-aine. Älykkäät teknologiat, kuten tekoälyteknologiat ja robotiikka, tulevat aikaisempia teknologioita selvemmin rationaalisen ajattelun ja sosiaalisen toiminnan alueille, ja näitä toimintoja Aristoteles piti ihmiselle omimpina. Niinpä ne muuttavat myös käsitystä siitä, mikä on ominta ihmisyyttä, sekä uskomuksia, arvoja ja sitä, miten harjoitamme ja tulkitsemme uskontoa.

Anton Berg ja Katja Valaskivi osoittavat, miten kaupalliset kuvantunnistuspalvelut tunnistavat heikosti digitaalisista kuvista uskonnollista, rituaalista toimintaa ja luokittelevat kuvia muun muassa rasististen vinoumien läpi. Tekoälysovelluksia olisi heidän mukaansa tutkittava laajemminkin ihmisten tuottamana kulttuuri-ilmiönä eikä vain teknisinä systeemeinä. Tekoälyteknologiat eivät suinkaan ole arvoneutraaleja.

Aku Visala pohtii monipuolisesti, tulisiko ihmisiltä vaatia, että robottejakin kohdellaan moraalisesti. Tekoälyohjelmistojen avulla operoiviin robotteihin liittyvät kysymykset ovatkin yksi tekoälyn etiikan osa-alue, ja on pohdittu, muodostuuko humanoidiroboteista uusi työtä tekevä yhteiskuntaluokka.

Aristoteleen poiesis-, praksis- ja theoria-toimintatyyppien rajat ovat tieteen ja teknologian kehityksen myötä sumentuneet. Teemanumeron kirjoitukset osoittavat, että ihmisten pyrkimyksiä tehostavatkaan teknologiat eivät ole ihmisille ja yhteiskunnille yksinomaan arvoneutraaleja työkaluja. Se, että tuntee joidenkin arkipäiväistyneiden teknologioiden syntyä ja aatehistoriaa, antaa välineitä ennakoida paremmin, miten moninaisesti tulevaisuuden teknologiat vaikuttavat. Muutoksiin varautumisessa ja sopeutumisessa tarvitaan teknisen ja luonnontieteellisen tiedon lisäksi vahvaa ihmistieteiden panosta.

---

• Joanna Töyräänvuori: Kirjoitustaito: ihmiskunnan synnyttänyt teknologia
• Anton Berg ja Katja Valaskivi: Miten kaupalliset kuvantunnistuspalvelut luokittelevat uskontoa?
• Jaana Hallamaa: Onnettomuus – kohtalon isku, Jumalan rangaistus vai vahinkotapahtuma? 
• Aku Visala: Tulisiko robottia kohdella moraalisena toimijana?
• Tuija Laine: Evankeliumia eteenpäin halvoilla massapainatteilla 
• Raine Haikarainen: Miksi jaettuja kertomuksia tarvitaan autonomisen teknologian aikana?
• Olli-Pekka Vainio: Teologian ja avaruustutkimuksen rajapinnalla
• Tiia Liuski ja Janne Aalto: Kehittyvä teknologia haastaa sotilaspappien ammattitaitoa

Osa artikkelien kirjoittajista on kirjoittanut tieteellisen artikkelin myös Teologisen Aikakauskirjan teknologia-aiheiseen julkaisuun (2/2023).

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Aristoteles (2008) Nikomakhoksen etiikka. Suom. Simo Knuuttila. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press.

Parry, Richard, ”Episteme and Techne”, The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Winter 2021 Edition), Edward N. Zalta (ed.).

von Wright, Georg Henrik (1998) Luonto, ihminen ja tieteellis-tekninen vallankumous. Teoksessa Logiikka ja humanismi. Helsinki: Otava.