Onnettomuus – kohtalon isku, Jumalan rangaistus vai vahinkotapahtuma?

Onnettomuuksia pidettiin pitkään tapahtumina, joihin ihminen ei voi vaikuttaa. Maanjäristyksen tuhottua Lissabonin vuonna 1755 alettiin etsiä tutkimustietoon pohjautuvia selityksiä katastrofeille. Muutos näkyy yhä tavassamme suhtautua onnettomuuksiin.

Epäonnistumisia kuvaava kertomus on pitkä kuin ihmisten saavutusten historia. Vahinkotapahtumia ja onnettomuuksia pidettiin pitkään Jumalan rangaistuksena tai kohtalon iskuna, joihin ihminen ei voi vaikuttaa.

Lissabonin vuonna 1755 tuhonnut maanjäristys sai aikaan myös henkisen järistyksen, kun Euroopassa ruvettiin pohtimaan, kuinka valtava onnettomuus sopii yhteen kristillisen teologian opetusten kanssa. Luonnontieteet edistyivät, kuin tapahtuneen pyrittiin selittämään fysikaalisen todellisuuden lainalaisuuksien varassa.

Yliluonnolliset selitykset on sittemmin hylätty. Nykyään vahinkotapahtumilla ajatellaan olevan moraalista merkitystä vain, jos niiden vaikutukset ovat eettisesti tärkeitä toiminnan perusteita ottaa huomioon riskejä, auttaa onnettomuuden uhreja tai kiinnittää huomiota toiminnan turvallisuuteen.

Onnettomuuksien perinteiset selitysmallit

Errare humanum est; virheet vaikeuttavat toimintaa ja epäonnistumiset keskeyttävät sen. Niiden välttäminen tuntuu siksi tärkeältä etenkin, kun vahinkotapahtumien mittakaava on tekniikan kehityksen myötä kasvanut. Vahinkotapahtumat ja onnettomuudet ovat ihmisen kannalta pahoja asioita, koska niistä koituu vahinkoa ja kärsimystä. Niitä kannattaa siksi ehkäistä ja estää.

Luonnollisena teologiana tunnetun selitysmallin mukaan Jumalan siunaus ja rangaistukset näkyvät niin kansakuntien kuin ihmisyksilöidenkin elämässä menestymisenä tai vastoinkäymisinä

Vahinkotapahtumia on pyritty määrätietoisesti ehkäisemään vasta viime aikoina. Perinteisesti kuolemaan ja vakavaan vammautumiseen johtaneita onnettomuuksia ja tapaturmia on pidetty yliluonnollisen tai jumalallisen toimijan puuttumisena aineellisen maailman tapahtumiin. Ajattelutapa näkyy yhä onnettomuuksista käytetyissä nimityksissä:vis maior, force majeure, act of God.

Luonnollisena teologiana tunnetun selitysmallin mukaan Jumalan siunaus ja rangaistukset näkyvät niin kansakuntien kuin ihmisyksilöidenkin elämässä menestymisenä tai vastoinkäymisinä. Onnettomuuteen joutuminen on yhteisölle annettu varoitus tai yksilöä kohtaava rangaistus, jonka välttäminen ei ole ihmisen vallassa.

Ihmiset pahensivat Lissabonin maanjäristyksen tuhoja

Vahinkotapahtumia ja onnettomuuksia voi estää vain, jos ymmärtää niihin johtavia tekijöitä ja tapoja vaikuttaa niihin. Luonnollisen teologian mukaisen, luonnonilmiöitä ja historian tapahtumia metafyysisten selitysmallien avulla selittävän ajattelutavan perusteet kyseenalaistettiin vakavasti vasta valistusaikana 1700-luvulla.

Pyhäinpäivän aamuna 1. marraskuuta 1755 käynnistynyt, Lissabonin maanjäristyksenä tunnettu seisminen tapahtuma vaikutti ratkaisevasti keskustelun viriämiseen ja onnettomuuksien syitä ja niihin varautumista koskeva paradigman muuttumiseen.

Merenpohjassa Lissabonin rannikolla tapahtunut järistys sai maan järkkymään laajalla alueella ja synnytti valtavan tsunamiaallon. Tulva, rakennusten sortuminen ja myllerryksen aiheuttamat, valtoimenaan levinneet tulipalot tuhosivat yhden Euroopan kukoistavimmista kaupungeista. Vahinkoja pahensivat erilaiset satunnaiset seikat mutta myös Lissabonin poliittisen mahdin ja varallisuuden ilmaisemiseksi omaksuttu kaavoituspolitiikka ja uudet rakennustekniikat sekä toimet, joihin järistyksen alettua ryhdyttiin.

Järistyksen alkaessa valtaosa kaupunkilaisista oli kokoontunut viettämään pyhäinpäivän jumalanpalvelusta, jonka kunniaksi kirkkoihin oli sytytetty tavallista enemmän kynttilöitä. Kun ensimmäistä järistystä seurasi pian toinen, tapahtumat tulkittiin merkiksi viimeisen tuomion alkamisesta. Sielun pelastumisen näkökulmasta kirkkoja pidettiin turvapaikkoina, kun tosiasiassa voimakkaat jälkijäristykset ja kynttilöiden sytyttämät tulipalot tekivät niistä maallisen elämän lopettavia kuolemanloukkuja. Osa niistä, jotka pakenivat ulos, jotta eivät murskautuisi rakennusten sortuessa, hukkui tsunamiaallon iskiessä kaupunkiin.

Teodikea-ongelma aatteellisena jälkijäristyksenä

Tulipalojen vielä riehuessa Lissabonissa paikalliset kirkolliset johtajat vaativat huomion keskittämistä uskonnolliseen ja moraaliseen parannuksentekoon. He tulkitsivat tapahtuneen katastrofin Jumalan rangaistukseksi. Jotta kaupunkilaiset säästyisivät Jumalan enemmiltä rankaisutoimilta, heidän oli papiston mukaan syytä kokoontua kirkkoihin ilmaisemaan katumusta ja pyytämään anteeksiantoa synneistään.

Kuinka sovittaa toisiinsa kaksi keskeistä kristillistä uskomusta – usko siihen, että Jumala on kaikkivaltias ja opinkappale Jumalan äärettömästä rakkaudesta ihmisiä kohtaan?

Sanomalehdistön ja lentolehtisten ansiosta tieto maanjäristyksestä ja sen aiheuttamista mittavista tuhoista levisi ympäri Eurooppaa. Luonnonkatastrofia seurasi toinen, henkinen ja intellektuaalinen järistys, kun ryhdyttiin pohtimaan rikkaan Lissabonin kohtaloa ja väittelemään, mikä olisi oikea tapa reagoida suurtuhoon.

Katastrofikuvaukset tarjosivat pohjan filosofiselle keskustelulle teodikeasta, johon muiden muassa Immanuel Kant osallistui: kuinka sovittaa toisiinsa kaksi keskeistä kristillistä uskomusta – usko siihen, että Jumala on kaikkivaltias ja opinkappale Jumalan äärettömästä rakkaudesta ihmisiä kohtaan? Jos Jumala on kaikkivaltias ja täydellisen hyvä, kuinka kymmeniä tuhansia ihmisiä erottelematta surmannut onnettomuus oli voinut tapahtua?

Tieteelliset teoriat syrjäyttävät metafyysiset selitysmallit

Myös luonnononnettomuuksien selittämistä koskeva keskustelu vilkastui. Cambridgen yliopiston geologian professori Joseph Priestley julkaisi 1761 kirjoituksen, jossa hän esitti ensimmäisen geologisiin faktoihin perustuvan teorian maanjäristyksistä. Muutkin kehittyvät luonnontieteet tarjosivat aineksia etsiä luonnollisia selityksiä onnettomuuksia aiheuttaville ilmiöille.

Lissabonin maanjäristyksen syistä käyty keskustelu on tekniikan kehityksen kannalta merkittävä. Sen kuluessa muotoiltiin keskeiset perusteet, joiden varassa metafyysisiin selityksiin tukeutuvat mallit hylättiin ja niiden tilalle omaksuttiin uudenlainen, luonnontieteellisiin teorioihin pohjautuva käsitys vahinkotapahtumien syistä ja merkityksestä.

Onnettomuuksiin alettiin vähitellen suhtautua osana luonnollisia ilmiöitä, joihin ei sisälly mitään taivaallista viestiä eikä jumalallista merkkiä. Niiden tapahtumista ohjaavat ihmisestä riippumattomat fysikaaliset lainalaisuudet. Niillä voi olla moraalista merkitystä siinä määrin, kuin ihmiset pitävät niiden vaikutuksia tärkeinä, esimerkiksi osana riskien arvioimista, avustustoiminnan perusteena tai varautumista edellyttävänä seikkana.

Tekniikalla hallitaan luonnontapahtumia ja luodaan turvallisuutta

Mekaniikka ja myöhemmin sähköoppi eivät edenneet 1700- ja 1800-luvulla vain teoreettisina tutkimusaloina. Niitä sovellettiin innokkaasti käytäntöön luomalla erilaisia teollisuuskoneita ja laitteita, joita tarvittiin tyydyttämään kasvavan väestön tarpeita ja vaurastuttamaan pääomanomistajia. Luonnossa vaikuttavia voimia alettiin valjastaa ihmisen palvelukseen mekaanisten laitteiden avulla, ja viimeksi kuluneen vuosisadan aikana kehitys on vain kiihtynyt, kun ihminen on sähköistänyt tuotannon ja siirtänyt sen tietotekniikan hoidettavaksi.

Automatisoidun tuotantoprosessin luominen perustuu mahdollisuuteen kontrolloida sen kaikkia eri vaiheita. Tämän vuoksi epäonnistumisen tai vahinkotapahtuman syytä voidaan etsiä fysikaalisten lainalaisuuksien puutteellisesta ymmärtämisestä, virheellisestä suunnittelusta, tarkoitusta vastaamattomasta laitteesta tai sitä käyttävästä ohjelmistosta. Kun ongelmien syyt voidaan paikantaa näkyvän maailman ilmiöihin, voidaan keksiä tapoja ratkaista ne.

Tekniikan kehitykseen perustuvat laitteet, välineet ja sovellukset ovat keskeinen osa nykyistä elämäntapaa. Sen avulla arjesta on tullut monin tavoin turvallisempaa tavalla, jota pidämme itsestäänselvyytenä. Samalla oletamme, että tekniikka on turvallista käyttää. Silloin tällöin voimme pysähtyä pohtimaan laitteiden teknistä toteutusta ja niiden valmistamiseen tarvittuja luonnontieteellisiä oivalluksia. Valistuksesta alkanut vahinkotapahtumia koskeva ajattelutavan muutos osoittaa kuitenkin, että tekniikan kehittäminen edellyttää myös käsitteellisiä innovaatioita, joiden varassa ilmiöitä voidaan selittää ja ymmärtää uudella tavalla.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Kölbl-Ebert, Martina: Lissabon 1755 – Anatomie einer Erderschütterung. Archaeopteryx , 23: 83-98, 2005. Neiman, Susan: Evil in Modern Thought. An Alternative History of Philosophy. Princeton, N.J.: Princeton University Press, 2002.