Kirjoitustaito: ihmiskunnan synnyttänyt teknologia

Sivilisaatiomme on kehittynyt yhdessä kirjoitustaidon kanssa. Se on tarjonnut mahdollisuuden säilyttää ja rakentaa tietoa sukupolvien yli. Kirjoitusteknologian muutokset ovat syntyneet aina tiettyjen ihmisyhteisöjen tarpeista säilöä ja välittää tietoa.

Kirjoitustaitoa voidaan hyvällä syyllä pitää yhtenä ihmiskunnan tärkeimmistä innovaatioista, sillä sen myötä lajimme kykenee ylisukupolviseen tiedonvälitykseen. Kirjoitustaito on keino esittää ja välittää kielellisiä ilmaisuja merkkien ja symbolien avulla sekä koodi, eli merkkien ja sisältöjen välisten kytkentöjen järjestelmä. Suurin osa maapallon väestöstä on tänä päivänä luku- ja kirjoitustaitoista, vaikkakaan nämä kyvyt eivät ole universaaleja. Kirjoitustaidon leviäminen ei ole ollut lineaarinen tai tasaisesti levinnyt prosessi. Siinä missä suurimalla osalla länsimaista luku- ja kirjoitustaitoisia on 99 % väestöstä, ns. globaalin etelän väestöstä alle puolella on samat taidot. Alhaisin kirjoitustaito on Malissa, jossa vain n. 30 % väestöstä on lukutaitoista. Yhteensä maailman väestöstä ainakin auttavasti osaa lukea 87 %, eli melkein seitsemän miljardia ihmistä. Muutos muinaiseen maailmaan on radikaali ja suurin hyppäys kehityksessä on tapahtunut viimeisen vuosisadan kuluessa, sillä vielä 1960-luvulla alle puolella maailman väestöstä oli kyky lukea ja kirjoittaa.

Kirjoitustaito = lukutaito?

Tämä artikkeli käsittelee kirjoitustaidon kehittymistä. Kirjoitustaitoa on kuitenkin nykyään vaikea erottaa lukutaidosta. Muinaisessa maailmassa kirjoitustaito oli hyvin samankaltaista kuin nykyään: tuotetaan merkkejä, jotka symbolisesti jäljentävät puhuttua kieltä. Lukutaito puolestaan erosi nykyisestä radikaalisti.

Nykyään peruskoulussa tai esiopetuksessa lasten lukemaan oppiminen aloitetaan yleensä yhdessä ääneen lukemisella mistä hiljalleen siirrytään kohti yksilösuorituksia. Vähintään vuoden kuluttua lukemisen opettelemisen aloituksesta lapsi osaa jo lukea hiljaa itsekseen tapailematta äänteitä lukiessaan. Muinaisesta ihmisestä tällainen kyky olisi vaikuttanut varsinaiselta noituudelta, sillä heidän tuottamiaan tekstejä ei ollut koskaan kaavailtukaan näin luettavaksi. Kirjoitettu teksti oli etupäässä muistin tuki.

Nykyisen Irakin alueella noin 5000 vuotta sitten kehitetyllä nuolenpääkirjoituksella kirjoitetuissa kielissä käytetyt logogrammit ovat usein varsin monitulkintaisia ja voivat viitata useisiin eri käsitteisiin, jolloin haluttu merkitys on pääteltävä kontekstista. Lukijan tuli siis tuntea lukemansa tekstin sisältö ennen kuin sen pystyi lukemaan, oli kyse sitten kirjeestä, sopimuksesta, kuningaspiirtokirjoituksesta tai eepoksesta. Tekstit luettiin ääneen yleisölle, joka saattoi olla yksittäinen kirjeen vastaanottaja tai koko kylä, joka oli tullut kuuntelemaan mehukasta tarua. Savitaulu tai papyrus, johon teksti oli kirjoitettu, toimi tämän lukijan muistin tukena sekä tekstin sisällön rekisteröivänä dokumenttina.

Ilman tällaista kirjoituksen ohessa suullisesti välitettyä erikoistietoa, eli esoteriaa, oli täysin uusien tekstin lukeminen hankalaa, ellei jopa mahdotonta. Siksi kirjeen mukana lähti aina lähetti, joka kykeni sen resitoimaan. Kirjoitustaitoa välitettiin tietynlaisen kisällijärjestelmän sisällä vuosituhansia. Muinoin oli mahdollista oppia kirjoitustaito täysin irrallaan lukutaidosta, saati sitten luetunymmärtämisestä.

Duunarit skriivaa eli kirjoitus käsityöläisammattina

Nykyaikana kirjoitustaitoa tavataan pitää ilmaisun välineenä. Alun alkujaan kirjoitustaito oli kuitenkin käsityöläisammatti. Kirjoituksen historiassa suurimmasta osasta kirjoittamisesta sekä lukemisesta huolehti taidon harjoittamiseen erikoistunut ammattikunta: kirjurit. Kirjurilaitos kehittyi Mesopotamian varhaisimmissa kaupungeissa rinta rinnan temppeli-instituution kanssa ja useimmiten kirjurikoulutus käsitti vanhempien tekstien kopioimista. Varhaisimmat tunnetut tekstit sisältävät temppeleiden henkilökunnalle jaettuja hyödykkeitä ja sumerilaisesta viljelyn jumalattaresta Nisabasta tulikin aikaa myöten myös kirjoitustaidon suojelija.

Uusassyrialaisen kuninkaan Assurbanipalin (669–631 eaa.) kiinnostusta kirjallisuutta kohtaan paheksuttiin sen vuoksi, että kuningas oli hankkinut itselleen tällaisen rahvaanomaisen taidon

Sosiaaliselta statukseltaan kirjureita oli kirjava joukko hovikirjureista syrjäisten kylien ainoaan ”puumerkkejä” eli sopimusten allekirjoituksia kirjoittamaan kykenevään notaariin, mutta taito itsessään käsitettiin nimenomaan käsityöksi eikä ajatustyöksi, kuten nykyään tavataan tehdä. Kykyä kirjoittaa katsottiin eliitin vinkkelistä jopa alaspäin. Kuninkaan arvolle kirjoitustaito ei sopinut. Esimerkiksi uusassyrialaisen kuninkaan Assurbanipalin (669–631 eaa.) kiinnostusta kirjallisuutta kohtaan paheksuttiin sen vuoksi, että kuningas oli hankkinut itselleen tällaisen rahvaanomaisen taidon.

Yleensä kaikki ne tekstit, joita eliitti kyllä tuotti savitaululasteittain, olivat näiden ylhäisten sanelemia, eivät suinkaan heidän itse omin käsin kirjoittamiaan. Kreikan sana τέχνη (tekné) viittaakin nimenomaan käsityöläistaitoon, jonkin asian tekemiseen erotuksena termistä ἐπιστήμη (episteemee), joka puolestaan viittaa asioiden ymmärtämiseen ja oli paremmin sopiva eliitin toiminnaksi.

Miten kirjoitus sitten kehittyi?

Merkkijärjestelmiä tunnetaan jo varhaiselta kivikaudelta. Noin 7000-luvulle tultaessa muinainen Lähi-itä oli jo siirtynyt maatalouskulttuuriin, jonka tuottama ylijäämä sekä sen kiihdyttämä kaupankäynti ja varallisuuden kasvu loivat tarpeen kirjanpitomenetelmän kehittämiselle. Kun hyödykkeiden määrät kasvoivat suuremmiksi ja vaihtokauppaa käytiin yhä enemmän, oli kirjanpitoa käytännöllisempää tehdä piirtämällä numero- ja kuvasymboleita litteille savitauluille.

Varhaisimmat mesopotamialaiset kuvakirjoitusta sisältävät savitaulut on ajoitettu noin vuoteen 3300 eaa. Kirjoitusmateriaalina toimivat myös savitiilet, kivi, metalli sekä kirjurikouluissa myös mehiläisvahalla päällystetyt taulut, joihin merkkien painelemista oli helppo harjoitella.

Kirjoitukseen käytetyt materiaalit ja työkalut ovatkin vaikuttaneet kirjoitustaidon kehittymiseen nykyiseen muotoonsa. Kiilamaisen ulkoasunsa nuolenpääkirjoitus sai 2600-luvulla eaa., kun sumerilaiset kirjurit keksivät merkkien piirtämisen sijaan painella niitä savitaululle ruo’olla, jonka kärki oli leikattu viistosti kolmiomaiseen muotoon. Tämä keksintö mahdollisti pienempikokoisten merkkien kirjoittamisen siististi ja nopeasti käyttämällä neljää peruspainallusta. Uuden kirjoitustavan omaksuminen jätti pysyvän jälkensä merkkien ulkoasuun ja vei ne ajan mittaan yhä kauemmas niiden alkuperäisestä muodosta, kohti lisääntyvää abstraktiota.

Aakkosten voittokulku

Aakkoskirjoitus kehittyy nuolenpää- ja hieroglyfikirjoitusta myöhemmin, 1800-luvusta eaa. lähtien. Ensimmäiset aakkoskirjoitusmerkistöt koostuivat noin 20 erillisestä merkistä, mikä teki järjestelmästä helpommin omaksuttavan kuin satoja merkkejä sisältäneet nuolenpää- ja hieroglyfimerkistöt.

Erään ihmiskunnan tärkeimmän innovaation keksijät olivat siis luultavasti itse lukutaidottomia

Siinain autiomaasta on löydetty näillä aakkostoilla kirjoitettuja tekstejä. Suurin osa tunnetuista yhä käytössä olevista aakkoskirjoitusjärjestelmistä, latinalainen, kyrillinen, arabialainen, heprealainen, kreikkalainen, syyrialainen ja monet muut, on kehittynyt näistä vanhimmista aakkostoista, joilla on havaittu yhtymäkohtia muinaisen Egyptin hieroglyfimerkkeihin. Koska niiden äännearvot kuitenkin poikkeavat vastaavista egyptiläisitä merkeistä, on esitetty tulkinta, että aakkosten kehittäjät (Levantin alueelta Egyptiin tulleet siirtotyöläiset) eivät itseasiassa olisi lainkaan osanneet lukea egyptiläisiä kirjoitusmerkkejä. Erään ihmiskunnan tärkeimmän innovaation keksijät olivat siis luultavasti itse lukutaidottomia.

Mitä merkitystä merkeillä on?

Kirjoitustaito tuhoaa ihmisen muistin ja yksinkertaistaa tämän ajattelua, valittaa Sokrates Platonin Faidros-dialogissa. Vaikka Platon kirjoitti vielä varhaisessa kehitysvaiheessaan olevilla aakkosilla, valitus lienee monelle nykyihmisellekin tuttu. Useimmat teknologiset innovaatiot ovat ns. faustilainen vaihtokauppa: niiden kautta saavutamme jotain uutta mutta samalla menetämme jotain.

Kirjoitustaito on eittämättä yksi ihmiskunnan tärkeimmistä keksinnöistä. Olemme kirjoittaneet itsemme olevaksi.  Samalla kun me olemme muokanneet ajatteluamme ja käsitemaailmaamme kirjoitustaidon avulla, on kirjoitustaito myös muokannut meitä sekä yksilöinä että yhteisöinä. 

Kirjoitustaito auttaa meitä nykyään kommunikoimaan paitsi menneiden sukupolvien kanssa myös valtavien etäisyyksien yli kirjaimellisesti ajatusta nopeammin. Tiedonvälityksen perustuessa koodeilla rakennettuihin sovelluksiin kommunikoimme yhä enenevässä määrin symbolisesti. Olisi ehkä hyvä Platonin tavoin pysähtyä miettimään sitä, annammeko tämän teknologian samalla etäännyttää meitä toisistamme ja ihmisyydestämme.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Bloch, Yigal: Alphabet Scribes in the Land of Cuneiform: Sepiru Professionals in Mesopotamia in the Neo-Babylonian and Achaemenid Periods. Piscataway: Gorgias Press, 2018.

Cooper, Jerrod: Sumerian and Akkadian, The World’s Writing Systems. Daniels, P. T., Bright, W. (toim.). Oxford: UP, 1996.

Hamilton, Gordon & Gregory Tatum: The Origins of the West Semitic Alphabet in Egyptian Scripts. Washington D. C.: CBA Press, 2006.

Healey, John: The Early Alphabet. Berkeley: UP, 1990.

Logan, Robert: The Alphabet Effect: The Impact of the Phonetic Alphabet on the Development of Western Civilization. New York: William Morrow, 1986.

Naveh, Joseph: Early History of the Alphabet: An Introduction to West Semitic Epigraphy and Palaeography. Jerusalem: Magness, 1986.

Robinson, Andrew: The Story of Writing. Thames & Hudson, 2007. Sahala, Aleksi & Joanna Töyräänvuori ”Kirjoitustaidon kehittyminen” teoksessa Muinaisen Lähi-idän imperiumit: kadonneiden suurvaltojen kukoistus ja tuho, toim. Saana Svärd & Joanna Töyräänvuori. Helsinki: Gaudeamus, 2020.

Schniedewind, William: The Finger of the Scribe: The Beginnings of Scribal Education and How It Shaped the Hebrew Bible. Oxford: UP, 2019.

Steele, Philippa & Philip Boyes: Understanding Relations Between Scripts II: Early Alphabets. Oxford: Oxbow, 2019.

Woodard, Roger (toim.): The Ancient Languages of Mesopotamia, Egypt and Aksum. Cambridge: UP, 2008.