Kolmen uskonnon keskustelua Joosefin tarinan äärellä

Kolmen uskonnon kuuntelevaa keskustelua Kirjoituksista käytiin 15. toukokuuta verkon välityksellä. Toukokuisena iltana Joosefin tarinan äärelle oli kokoontunut toistakymmentä juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin tradition edustajaa.

Koollekutsujana toimi tälläkin kertaa ev.lut. kirkon Kirkko ja juutalaisuus -työryhmä, jonka puheenjohtaja Pekka Lindqvist johdatteli osallistujat kuuntelevaan keskusteluun. Myös nimellä Scriptural Reasoning tunnettu metodi toimii siten, että kunkin uskonnon edustaja valitsee oman traditionsa tekstin ennalta sovitusta aiheesta, lukee sen ääneen ja kertoo, mitä teksti puhuu juuri hänelle. Tämän jälkeen muilla on tilaisuus kysyä ja kommentoida. Puolivuosittain käytävissä keskusteluissa on jo aiemmin käsitelty kolmelle uskonnolle yhteisistä hahmoista Daavidia. Tällä kertaa aiheeksi oli valittu Joosef, Koraanissa Yusuf.

Musliminäkökulmaa Joosefin tarinaan esitteli shiialaisen Resalat-seurakunnan imaami Abbas Bahmanpour. Hän totesi, että monista muista profeettakertomuksista poiketen Joosefin tarina on saanut Koraanissa huomattavan suuren sivumäärän. Kahdestoista suura on myös nimetty Joosefin suuraksi. Laajasta tekstistä Bahmanpour oli valinnut luettavaksi jakeet 1–7 ja 99–102. Niissä korostuu Joosefin ja hänen isänsä asema profeettana. Bahmanpour kertoi muslimien nostavan Joosefin kertomuksessa tärkeään rooliin nimenomaan Joosefin esikuvallisen toiminnan. Joosef valitsi Jumalan ja hurskauden tien, vaikka faraon naiset yrittivät houkutella komeaksi kuvattua miestä pois tuolta polulta. Joosefin tarina näkyy islamilaisessa maailmassa myös populaarikulttuurissa. Bahmanpour kertoi esimerkiksi Iranissa tehdystä suositusta tv-sarjasta nimeltä Profeetta Yusuf. Sarja on käännetty myös arabiaksi ja sitä on esitetty laajasti televisiossa arabimaailmassa.

Bahmanpour nosti Joosefin tarinassa esiin ta’wilin käsitteen. Sitä pidetään shiialaisen Koraanin tulkintaperinteen korkeimpana tasona. Se viittaa aikaan, jolloin Jumalan tahto eli Koraanin jakeet lopulta manifestoituvat. Muslimin usko ja toiminta suuntautuvat tähän aikaan. Jakeessa 101 Joosef pyytää saada kuolla oikeauskoisena muslimina. Bahmanpour muistutti Jumalan sanovan Koraanissa, että hänen uskontonsa tulee olemaan kaikkien ihmisten uskonto. Tämä on siis Jumalan tahto, joka tulee toteutumaan ennen pitkää. Uskova luottaa tähän, vaikkei vielä näe sitä. Keskustelussa todettiin, että myös Toorassa käytetään usein aikamuotona perfektiä, vaikka puhutaan tulevasta ajasta. Kyseessä on tässä samankaltainen Jumalan sanan toteutumisen ajatus.

Joosefin esimerkin mukaan rankaiseminen tulee jättää Jumalan asiaksi ja ihmisen tehtävä on osoittaa armollisuutta lähimmäisiään kohtaan.

Juutalaisen koulun opettaja Daniel Weintraub oli valinnut Tooran Joosef-kertomuksesta (1 Moos. 50) jakeet 1–8 ja 14–26. Tekstissä kerrotaan, miten Joosef lähti Kanaanin maahan hautaamaan isäänsä ja palasi sen jälkeen veljiensä kanssa takaisin Egyptiin. Veljet alkoivat isänsä kuoltua pelätä, että Joosef nyt kostaisi heidän pahat tekonsa. Joosef kuitenkin vakuutti, ettei haudo kostoa ja lupasi pitää veljistään ja perheestään huolta.

Weintraub nosti tekstistä esiin armollisuuden, jota Joosef osoitti veljiään kohtaan. Joosefin esimerkin mukaan rankaiseminen tulee jättää Jumalan asiaksi ja ihmisen tehtävä on osoittaa armollisuutta lähimmäisiään kohtaan. Weintraub viittasi tässä myös holokaustiin muistuttaen, että vihan ja katkeruuden siirtäminen sukupolvesta toiseen ei ole Tooran opetuksen mukaista.

Keskustelua syntyi myös hautaustavoista. Tekstissä kerrotaan israelilaisten balsamoineen sekä Jaakobin että Joosefin ruumiin ennen niiden hautaamista. Weintraub totesi, että balsamointi oli egyptiläinen tapa, ja israelilaisten hautaustavat vakiintuivat vasta myöhemmin. Balsamoinnista kertomalla tekstissä osoitetaan, että Jaakobilla ja Joosefilla oli korkea asema egyptiläisessä yhteiskunnassa. Kaikkia kansalaisia ei siellä suinkaan balsamoitu.

Esiin nousi kysymys, onko nykyarkeologia löytänyt evidenssiä Joosefin historiallisuudesta. Sellaista ei ole löytynyt, vaikka tekstin yksityiskohdat, esim. tekstissä mainittu Gosenin maakunta sitovatkin kertomuksen historialliseen todellisuuteen.

Keskustelussa pohdittiin myös Joosefin kovaa kohtaloa ja hänen veljiensä pahaa tahtoa. Miksi Jumala sallii pahaa tapahtua? Huomattiin, että pahan kääntyminen hyväksi Joosefin tarinassa osuu hyvin yhteen Bahmanpourin korostaman ta’wilin käsitteen kanssa: Ihminen ei voi tietää Jumalan tarkoitusperiä.

Joosef on suosittu etunimi paitsi muslimien myös juutalaisten keskuudessa. Juutalaisilla nimen valintaan ei kuitenkaan Weintraubin mukaan liity erityistä muistuttamista nimenkantajan esikuvasta Toorassa. Kaikki Toorassa esiintyvät heprealaiset etunimet ovat yhtä lailla käytössä nykyjuutalaisten keskuudessa.

Tooran tekstistä siirryttiin Uuden testamentin puolelle. Kirkko ja juutalaisuus -työryhmän jäsen Ilona Blumgrund oli valinnut Joosef-tekstiksi katkelmia Heprealaiskirjeen 11. luvusta (jakeet 1–2, 21–22, 39–40 ja 12:1). Luvun otsikko UT:ssa on Uskon esikuvia. Tekstissä korostetaan Raamatun ihmisten toimineen uskon varassa ja tulevaisuuteen luottaen, myös tilanteissa, joissa tulevaisuudesta ei ikään kuin ole takeita.

Heprealaiskirje on kirjoitettu 60-luvulla vainojen aikana Jeesukseen uskoville juutalaisille. Tuohon tilanteeseen sopi hyvin kirjeen tekstin muistutus siitä, että kuoleva Joosefkin puhui tulevasta vapautuksesta, jolloin Israelin kansa lähtee Egyptistä. Joosef siis uskoi eli näki jotain, jota ei vielä voinut nähdä ja jota ei vielä ollut tapahtunut. Jälleen tuli esiin ta’wilin käsite, jolloin Jumalaan luottava uskova toimii uskon varassa, vaikka toiminta ei juuri sillä hetkellä näytä perustuvan näkyvään todellisuuteen.

UT:n tekstiä käsiteltäessä Weintraub totesi, että juutalainen tekstintulkinta lähtee aina alkuperäisestä Tooran kertomuksesta, kun taas kristityillä on tästä jo UT:ssa edelleen kehiteltyjä tulkintoja kuten nyt Heprealaiskirjeessä. Kristityt kirjoittajat puhuvat siinä itsestään ikään kuin historian päätepisteenä ja täydellistäjänä, joiden elämässä tulee ilmi se Jumalan tarkoitus, joka alkuperäisessä Joosefin tarinassa oli vasta kätkettynä.

Blumgrund pohdiskeli, miksi Heprealaiskirjeessä on painotettu juuri ”uskon tähden” toimimista, vaikka alun perin Toorassa oli korostettu nimenomaan Joosefin oikeata toimintaa. Tästä päästiinkin pohtimaan sitä, mitä uskomisella Pyhien kirjoitusten teksteissä milloinkin tarkoitetaan. UT:n kielessä uskominen selvästikin käsitetään kovin laajasti, vaikka se suomen kielelle käännettynä helposti vaikuttaa vain tietämiseltä tai totena pitämiseltä. Keskustelijat olivat sitä mieltä, että ”uskossa” toimiminen edellyttää myös pyrkimystä toimia oikein.

Kaikkien kolmen tradition edustajat totesivat, että Joosefin tarina on kiinnostava ja myös populaarikulttuurissa paljon käytetty kertomus. Se on jännittävä ja usein erityisesti lasten suosikki. Niinpä länsimaissakin on julkaistu useita Joosefista kertovia piirrossarjoja ja -elokuvia.

Joosefin tarinan äärellä huomattiin jälleen, miten paljon yhteistä abrahamilaisten uskontojen Kirjoituksilla on. Samalla opittiin, miten monenlaisia painotuksia teksteistä voi tehdä ja miten monella tavalla yhteisten patriarkkojen ja profeettojen tarinoista voi ammentaa oman uskon, elämän ja ajattelun rakennusaineita.

Lue aikaisempia raportteja kolmen uskonnon keskusteluista

Kirjoittaja