Liha yhdistää ja erottaa – eläimet, lihansyönti ja uskonnollinen identiteetti

Suhde eläimiin on uskontoperinteissä yksi ihmisyyttä määrittävistä tekijöistä. Eläinten kautta ihminen määrittelee paikkaansa suhteessa sekä yliluonnolliseen että muuhun maailmaan. Miten eläinsuhteet rakentuvat eri perinteissä? Miten ne ovat kytköksissä lihansyöntiin ja ruokavalintoihin laajemmin?

Ruokatavat ovat osa kaikkien yhteisöjen päivittäistä elämää. Ruokaan liittyvät tavat ja säännöt kertovat niistä käsityksistä, joita yhteisöllä on esimerkiksi luonnosta, elämän päämääristä ja tarkoituksesta sekä yliluonnollisesta. Eri uskontoperinteissä samat ruoat – kuten maito, öljy, vehnä ja liha – puhdistavat tai saastuttavat, merkitsevät kuolemaa tai uudelleensyntymää, ovat jumalten ravintoa tai antavat nauttijoilleen jumalten voimia. Ihmiset liittyvät jumaliinsa, toisiinsa ja maailmaan ruoan kautta.

Lihan valitsemiseen, valmistamiseen, syömiseen ja syömättä jättämiseen liittyy monenlaisia uskonnollisia käsityksiä ja käytänteitä. Yhdessä muiden ruokaan liittyvien käytäntöjen kanssa ne määrittävät uskonnollisen yhteisön rajoja, erottavat muista ja yhdistävät yhteisön jäseniä toisiinsa. Lihansyöntiin liittyvät käytänteet ja käsitykset kertovat myös uskontoperinteiden eläinsuhteista: miten eläin nähdään suhteessa ihmiseen ja jumaluuteen ja minkälainen rooli ja paikka eläimellä on elämän verkostoissa.

Uskonto vaikuttaa käsityksiin ja arvoihin suhteessa eläimiin

Uskonto vaikuttaa ymmärrykseen ihmisten ja eläinten suhteesta kahdella tavalla: ensinnäkin ohjaamalla käsityksiä ja arvomaailmaa eläinten paikasta maailmassa ja toisekseen vaikuttamalla eläimiin kohdistuvaan toimintaan.

Käsityksiin ja arvomaailmaan vaikuttavat lähes kaikista uskontoperinteistä löytyvät lähteet, joissa nostetaan esille ihmisen ja eläimen välinen yhteys. Usein kuitenkin eläimet välineellistetään ja niiden arvo nähdään sen kautta, miten ne hyödyttävät ihmisiä.

Vaikka juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa ajatellaan, että eläimet ovat jumalan luomuksia, niille annetaan kuitenkin monesti alempi status kuin ihmisille. Kristillisessä ajattelussa tärkeänä vaikuttajana pidetään Aristotelesta tulkinnutta Tuomas Akvinolaista, jonka mukaan Jumala loi eläimet ihmisen käyttöön. Islamilaisessa traditiossa ihminen usein asettuu luomakunnan keskiöön, ja eläinten tehtävä on palvella ihmisiä.

Aasian uskonnoissa ja alkuperäiskansojen uskonnoissa ihmisen ja eläimen välillä on nähty vahvempi side. Hindulaisuudessa, jainalaisuudessa ja buddhalaisuudessa ihmiset ja eläimet kytkeytyvät toisiinsa monin tavoin, mikä liittyy samsaran ajatukseen. Ikuisesta kiertokulusta johtuen kaikki elämä on linkittynyttä, ihmiset ja eläimet ovat osa samaa ketjua.

Ahimsa kieltää sekä eläinten että ihmisten tappamisen. Se liittyy sekä ajatukseen kaikkien elävien ja elottomien olentojen yhteydestä, että käsitykseen luonnosta jumalallisena ja pyhänä.

Eläinsuhdetta ajatellen yksi tärkeimmistä Aasian uskontoihin kytkeytyvistä käsitteistä on ahimsa, joka tarkoittaa täydellisen väkivallattomuuden periaatetta ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Ahimsa kieltää sekä eläinten että ihmisten tappamisen. Se liittyy sekä ajatukseen kaikkien elävien ja elottomien olentojen yhteydestä, että käsitykseen luonnosta jumalallisena ja pyhänä. Lisäksi monissa intialaisissa teksteissä esitetään, että väkivallalla eläimiä kohtaan on negatiivisia seurauksia karmaan.

Toisaalta ajatellaan, että huonosti eletyn elämän seurauksena ihminen saattaa jälleensyntyä johonkin alempaan elämänmuotoon, kuten kasviksi tai eläimeksi. Tämä viittaa siihen, että eläimet nähdään alempiarvoisina kuin ihmiset. Samsara ei siis ole tasa-arvoinen. Vaikka elämä nähdään yhteen kytkeytyneenä ketjuna, ihmiset ovat kuitenkin arvoasteikossa korkeimmalla.

Alkuperäiskansojen ajattelussa ihminen on asettunut osaksi luonnon kiertokulkua. Tasapainon säilyttäminen on ollut tärkeää, jolloin ihminen on voinut ottaa luonnosta vain sen mitä tarvitsee elääkseen. Totemistisessa ajattelussa suhde eläimiin tai kasveihin on saatettu myös ymmärtää sukulaisuussuhteeksi. Totemismissa on kyse monimuotoisesta suhteiden ja käytänteiden verkostosta, jossa osapuolina ovat ihminen ja häntä ympäröivä muu luonto. Verkoston rakennetta ilmentää ihmisen elämisen ehtoihin liittyvä riippuvuus saaliseläimistään. Riippuvuudesta nousee myös käsitys, että eläimet ovat ajattelevia, tuntevia ja myös tietyllä tavalla johdonmukaisesti ja suunnitelmallisesti toimivia olentoja.

Uskonto ohjaa eläimiin kohdistuvaa toimintaa

Uskonto vaikuttaa ymmärrykseen ihmisen ja eläimen suhteesta myös ohjaamalla eläimiin kohdistuvaa toimintaa. Yksi tyypillinen uskontoperinteissä varsin laajalti esiintynyt käytäntö on eläinten uhraaminen. Niistä esiintyy mainintoja niin Vanhan testamentin kirjoituksissa kuin varhaisissa intialaisissa teksteissäkin.

Eläinuhrien tarkoitus on ollut ylläpitää suhdetta yliluonnolliseen, palauttaa tai parantaa tätä suhdetta tai ylipäänsä lepyttää jumaluuksia. Toisaalta alkuperäiskansojen uskontoperinteissä eläinuhreilla on myös palautettu metsästettyjä ja syötyjä eläimiä takaisin niiden luojille.

Hindulaisuuden eläinuhrien selitetään johtuneen siitä, että uskonnollisessa tarkoituksessa tapahtunutta eläimen tappamista ei pidetty varsinaisesti väkivaltana. Ahimsan suosio kasvoi kuitenkin vähitellen, eikä nykyään eläimiä enää juuri uhrata jumalille. Ne ovat ”vegetarisoituneet”. Muutokseen on vaikuttanut osittain myös jainalaisuuden ja buddhalaisuuden tapa ottaa ahimsan periaate yhdeksi eettiseksi lähtökohdakseen. Esimerkkinä modernista uskonnollisesta eläinuhrista voidaan pitää juutalaista ja islamilaista rituaaliteurastusta, jossa eläinten tappaminen ruoaksi tapahtuu noudattamalla tradition ohjeistuksia.

Eläinuhrien tarkoitus on ollut ylläpitää suhdetta yliluonnolliseen, palauttaa tai parantaa tätä suhdetta tai ylipäänsä lepyttää jumaluuksia. Toisaalta alkuperäiskansojen uskontoperinteissä eläinuhreilla on myös palautettu metsästettyjä ja syötyjä eläimiä takaisin niiden luojille. Esimerkiksi riistaeläimiltä on saatettu pyytää anteeksi ennen tappamista ja luut on palautettu takaisin hengille. Tällöin kyse on ollut eläinten vapauttamisesta ja palauttamisesta taivaaseen, jumalan yhteyteen.

Uskonto vaikuttaa myös käytännössä siihen, minkälaisia ruokavalintoja ihmiset tekevät. Kristinuskossa ei ole lihansyönnin ja laajemmin ruokavalintojen suhteen erityisiä tiukkarajaisia sääntöjä tai ohjeita. Yhtenä poikkeuksena tästä ovat seitsemännen päivän adventistit, jotka suosivat kasvissyöntiä ja ylipäänsä terveitä elämäntapoja. Myös monet katolilaiset ja ortodoksit pyrkivät välttämään lihansyöntiä tiettyinä aikoina vuodesta. Ahimsan periaatteesta johtuen monet hindulaisista ja buddhalaisista ovat kasvissyöjiä. Jainalaisuudessa tämä periaate on viety kaikkein pisimmälle: monet jainalaiset eivät syö viisiaistisia olioita eli eläimiä. Yksiaistisia olioita eli kasvikunnan tuotteita he kuluttavat vain sen verran, että pysyvät hengissä.

Suhde eläimiin ja lihansyöntiin yhdistää ja erottaa – niin ihmisiä toisistaan kuin muista eläimistä

Uskontoperinteiden eläinsuhteisiin ja lihansyöntiin liittyvät käsitykset ja käytänteet ovat moninaisia. Niiden kautta on mahdollista tarkastella sekä uskontoperinteiden sisäistä heterogeenisyyttä, että niitä tapoja, joilla perinteet erottautuvat ja joilla niitä erotetaan toisistaan.

Suurimmasta osasta uskontoja löytyy tarve erottaa ihmiset eläinmaailmasta. Tämä erottelu näkyy kirkkaimmin ruokakäytännöissämme. Tapamme ja syömme eläimiä, koska olemme ihmisiä. Uskonnollisessa ajattelussa asetumme näin myös eläinten yläpuolelle ja lähemmäksi yliluonnollista. Esimerkiksi pääsiäislammas kertookin monenlaisista identiteettiprosesseista: se vahvistaa ryhmän sisäistä koheesiota sekä ylläpitää sosiaalisia suhteita ja laajemmin uskonnollis-kulttuurista identiteettiä. Samalla se erottaa muista ryhmistä. Lisäksi se määrittää ihmisyyden rajoja.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on vuodesta 2012 kannustettu ekopaastoon, jossa muun muassa lihansyönnistä pidättäytymällä tai sitä vähentämällä paaston aikana osallistutaan ilmastonmuutoksen ehkäisyyn. Tämä käytäntö kuvastaa myös laajempaa, sekä eläinoikeus- että ilmastonmuutoskeskustelusta ponnistavaa liikehdintää: uskonnolliset ihmiset näkevät enenevässä määrin lihansyönnin sekä eettisesti että ekologisesti kestämättömänä. Eri traditioiden sisällä nousevat kasvissyöntiä ajavat äänet myös haastavat perinteisiä käsityksiä ihmisen ja eläimen suhteesta.

Kirjoittaja

Linkit ja kirjallisuus

Brown, Rachel: How Gelatin Becomes an Essential Symbol of Muslim Identity: Food Practice as a Lens into the Study of Religion and Migration. Religious Studies and Theology 35.2 (2016), 185-206.
Donaldson, Brianne: From Ancient Vegetarianism to Contemporary Advocacy: When Religious Folks Decide that Animals Are No Longer Edible. Religious Studies and Theology 35.2 (2016), 143-160.
Johnson, Kathryn A. et al.: Matzah, Meat, Milk and Mana: Psychological Influences on Religio-Cultural Food Practices. Journal of Cross-Cultural Psychology 42(8), 1421-1436.
Latham, James E. & Peter Gardella: Food. Encyclopedia of Religion, Second Edition. Detroit: Macmillan Reference, 2005.
Linzey, Andrew: Religion and Animals. Encyclopedia of Animal Rights and Animal Welfare. Santa Barbara: ABC-CLIO, 2010.
Poutanen, Laura: Luomakunnan herra vai luotujen palvelija? – Eläinten ja ihmisten suhde kristillisessä eläinetiikassa. Niin & näin 2/15, 2015.