Pääkirjoitus: ”Tahdotko tulla terveeksi?”

Ihmiset ovat etsineet keinoja parantaa ja parantua aina, ovathan terveys ja hyvinvointi perustavia ihmisen hyviä. Se, millaisia parantamiskeinoja sairauksiin etsitään, miten sairauksilta suojaudutaan tai miten hyvinvointia kohennetaan, vaihtelee sen mukaan, millainen maailmankuva ja ihmiskäsitys ihmisillä ja yhteisöillä on ollut ja miten pelottaviksi sairaudet mielletään.

Teologia.fin ja Teologisen Aikakauskirjan yhteistyöllä toteutetussa teemanumerossa teologit, uskontotieteilijät ja kulttuurihistorioitsijat pureutuvat parantamiseen uskonnon ja uskomusten näkökulmasta.

Lisääntyneestä fyysisestä turvallisuudesta ja kansallisen hyvinvoinnin kasvusta huolimatta monet hakevat apua ongelmiinsa ja vaivoihinsa uskonnollisten spesialistien luota. Saman maailmankatsomuksen tai uskomusmaailman jakaviin luotetaan jo valmiiksi.

Artikkelit eivät keskity nykylääketieteeseen, vaan tarjoavat ajallisesti ja kulttuurisesti laajemman katsauksen parantamisuskomuksiin sydänkeskiajalta nykypäivään.

Uskonto ja parantaminen -teemanumeron kirjoitukset 

• Carolin Ahlvik-Harju: Att välja eller inte väljä vaccin – är det en fråga om tro?
• Hanna Gröndahl: Kenen on vastuu ihmisen parantelusta? 
• Tuija Hovi: Kosketuksen voima – rituaalinen parantaminen helluntailais-karismaattisessa kristillisyydessä 
• Ville Husgafvel: Modernit mindfulness-menetelmät yhdistävät tutkimustietoa ja buddhalaisia opetuksia 
• Riku Hämäläinen: Parantamisen voima Pohjois-Amerikan intiaaneilla 
• Susanna Niiranen: Keskiajalla kansa edisti parantumista kaikin keinoin 
• Elisa Mikkola: Mitä tekevät enkelit maailman onnellisimmassa maassa? 
• Isto Peltomäki: Sielunhoitoterapia – uskomushoitoa vai uskonnollista hoitoa? 

Ahlvik-Harjun, Hämäläisen, Mikkolan ja Niirasen pidemmät tieteelliset artikkelit sekä Hovin katsausartikkeli ovat luettavissa Teologisen Aikakauskirjan numerosta 4/2019.

Edistetäänkö omaa ja lähipiirin hyvää vai yhteistä hyvää?  

Koska parantaminen on toimintaa, jolla edistetään aina jotakin hyvää tai jolla pyritään pois vahingolliseksi ja vaaralliseksi koetusta, se on vääjäämättä myös eettisesti arvioitavaa toimintaa. 

Parantamistoimintaa arvioitaessa on kysyttävä, kenen tai keiden hyvää parantamisella edistetään. Eri aikoina parantamisen ammattilaiset ovat pyrkineet edistämään yhteistä ja toisten hyvää, eivät vain omaa tai yhden yksilön hyvinvointia. 

Tuhkarokkotapaukset ruotsinkielisellä Pohjanmaalla kielivät rokotevastaisten asenteiden olevan paitsi lääketieteellinen myös poliittinen, eettinen ja sosiaalinen kysymys. Tästä kirjoittaa Carolin Ahlvik-Harju. Rokottamatta jättävien lasten vanhemmat pyrkivät suojaamaan lapsensa hyvää ja estämään kenties rokotteiden sivuvaikutuksia. 

Rokotusohjelman toteuttamisesta vastaavat lääkärit ja terveydenhoitajat ovat velvoitettuja huolehtimaan koko kansan terveydestä eli suuremmasta hyvästä ja isojen tartuntatautiepidemioiden välttämisestä. Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE kuvaa 28.5.2019 kirjoitetussa kannanotossaan rokottamisepäröinnin taustalla olevan mielentila, jossa on tuudittauduttu turvallisuuden tunteeseen.

Lasten sairastuminen tartuntatauteihin ja mahdollinen vammautuminen tai kuoleminen niiden seurauksena eivät enää pelota vanhempia, sillä maan rokotekattavuus ja laumasuoja ovat niin laajoja. Yhteinen hyvä on toteutunut, joten yksilö voi huolehtia omasta ja lapsensa hyvästä ja pyrkiä välttämään mahdollisia rokotteiden sivuvaikutuksia.  

Yhteisen hyvän edistäminen on Pohjois-Amerikan intiaanien tietäjien parantamisrituaaleja määrittävä tekijä. He käyttävät parantavaa voimaansa eli rohtoa auttaakseen muita eikä vain omaa metsästys- tai sotaonneaan, mikä erottaa heidät tavallisista rohtoa käyttävistä yhteisön jäsenistä.  

Keneen luotetaan parantajana?  

Kun ihmisellä tai hänen omaisellaan on sairaus ja vaiva, hän kaipaa ammattilaisen apua ja neuvoja lievittääkseen omaa tai läheisensä kärsimystä. Pohjois-Amerikan intiaaneilla parantamisavuksi kutsuttiin tietäjä, joka oli linkkinä tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen välillä. Tavallinenkin ihminen on voinut hakea rohtoa näkyjen avulla, mutta kaikkein tehokkainta rohtoa oli karhun näkeminen näyssä. 

– Karhutietäjä pystyi parantamaan kaikkia tavanomaisia sairauksia ja vain he pystyivät parantamaan haavoittuneita, kertoo Riku Hämäläinen. 

Sydänkeskiajalla nykyisen Ranskan alueella apua on haettu arkisiin vaivoihin ja sairauksiin kaikin käytössä olevin keinoin niin papeilta kuin kasvit tuntevilta maustekauppiailtakin.  

– Sairaiden hoitaminen ja kärsimysten lievittäminen oli kirkon ylläpitämien sairashuoneiden ja lääkärien tehtävä. Lääkäreitä oli vähän, yleensä vain kaupungeissa, eikä kaikkien ammattitaidossa tai -etiikassa ollut kehumista, kirjoittaa Susanna Niiranen. Niiranen on tutkinut keskiaikaisia kansankielisiä reseptejä. Niissä kristilliset symbolit ja rukoukset yhdistettiin parantaviin yrtteihin ja ne saivat kansan käytössä maagisia piirteitä.

Se, kenen puoleen sairauden parantamisessa tai ehkäisemisessä käännytään, riippuu siitä, keneen luotetaan. Saman etnisen, kulttuurisen, uskonnollisen tai poliittisen yhteisön jäsenen on helpompi luottaa edistävän itselle tärkeitä arvoja myös terveyden ja sairauden hoidon ja parantamisen kysymyksissä.  

Minkä uskomuksen varaan hoito rakennetaan? 

Ihmiset pyrkivät kohentamaan hyvinvointiaan ammattilaisten tukemana myös silloin, kun varsinaista sairautta tai vammaa ei välttämättä ole. Hyvinvoinnin kohentamiseen käytetään keinoja, jotka liikkuvat lääketieteen ja uskonnon rajapinnoilla. Esimerkiksi terapeuttisten mindfulness-tekniikoiden, sielunhoitoterapian ja transhumanistien parantelupyrkimysten taustalla on erilaiset ihmiskäsitykset ja erilaiset uskonnolliset ja filosofiset käsitykset maailmasta ja kärsimyksestä. 

Yhdysvaltain armeijan psykologit ovat kehittäneet stressin poistoon tähtäävää mindfulness-tekniikkaa, joka pohjautuu vahvasti buddhalaiseen uskomusperinteeseen. Ville Husgafvel eritteleekin tekstissään tämän ja muiden mindfulness-tekniikoiden suhdetta buddhalaisuuteen.    

Onko tällaisesta uskonnollisen toiminnan ja parantamistoiminnan yhdistämisestä haittaa? Isto Peltomäki pitää raamatullista perustaansa korostavaa sielunhoitoterapiaa (Christian Counseling) ongelmallisena juuri siksi, että siinä yhdistyvät uskonto ja maksullinen hoitotoiminta. Suomenkielinen nimi sisältää sanan sielunhoito, joka on uskonnollisena toimintana maksutonta kirkon toimintaa. Sielunhoitoterapia sen sijaan on kaupallista terapiatoimintaa, jonka piirissä on harjoitettu muun muassa seksuaalisesta suuntautumisesta eheyttämistä.   

Transhumanistit puolestaan uskovat, että ihminen voi kehittyä teknologisen parantelun avulla pitkäikäisemmäksi ja terveemmäksi. Auki ovat jääneet kysymykset siitä, kenen vastuulla ovat uudet ihmisen paranteluun tähtäävien toimenpiteiden seurauksetm joista ei ole kenelläkään tarkkaa tietoa. Näitä vastuun kysymyksiä avaa Hanna Gröndahl kirjoituksessaan. 

Mitä toivotaan?  

Materialistinen ihmiskäsitys ja puhtaasti ruumiiseen keskittyminen eivät tyydytä kaikkia, vaikka turvallisuuden ja parantuneiden elinolojen on oletettu vähentävän ihmisten halua ja tarvetta tukeutua uskontoon ja henkisyyteen.  

– Uudempi tutkimus toteaa, että tarve yksilölliseen henkisyyteen säilyy myös hyvinvointiyhteiskunnassa, kirjoittaa Elisa Mikkola, joka on haastatellut Lorna Byrnen enkelitilaisuuksissa käyneitä. Heihin vetosi muun muassa jaettu kokemus yhdessä lumoutumisesta.

Ihmeet ja ihmeparantumiset ovat erityisen tärkeitä karismaattisessa kristillisyydessä. Parantavaan rukoukseen eivät riitä vain sanat, vaan rukouksella parantavan on myös kosketettava parannettavaa. Tuija Hovi tarkastelee tätä kosketuksen voimaa. Rukouksella parantamisella ei pyritä vain ruumiin voinnin kohenemiseen, vaan yksilön edellytetään käyvän läpi myös hengellinen muutos. Voidaan sanoa, että parantamisrukouksella pyritään edistämään ihmisen uskonnollista hyvää.

Artikkelien pohjalta voidaan sanoa, että parantamisen onnistumisessa ja autetuksi tulemisen kokemuksessa ratkaisevaa on siis se, millaista lopputulosta parannettava on toivonut. Fyysisestä vaivasta eroon pääsyn lisäksi parannettava voi toivoa esimerkiksi uskonsa vahvistumista tai ymmärryksen muutosta, henkistä hyvinvointia, elämän helpottumista, ihmettelyn kokemista tai kuoleman välttämistä.  

”Tahdotko tulla terveeksi”, kysyi Jeesus Johanneksen evankeliumin mukaan vuoteella makaavalta sairaalta, joka odotti pääsyä parantavaan altaaseen. Kertomuksessa kysymyksen esittänyt parantaja ottaa sairaan toiveen huomioon, mutta ei auta häntä hänen toivomallaan tavalla. Parantumisen ja autetuksi tulemisen kokemusta vahvistaa se, että ihmiseen suhtaudutaan tuntevana, sosiaalisena ja hengellisenäkin olentona, jolta kysytään, mitä hän odottaa parantumiselta, mutta jota autetaan parhaan tiedon ja taidon mukaan.

Kirjoittaja