Keskiajalla kansa edisti parantumista kaikin keinoin

Unettomuus, hammassärky, vatsavaivat, imetysvaikeudet, hiustenlähtö, kuume. Kuulostaako tutulta? Näitä vaivoja lääkittiin sydänkeskiajalla Ranskan alueella. Tutkijat ovat pitäneet uskonnollisia ja maallisia parantajia joskus toistensa kilpailijoina. Mistä kristilliset elementit maallisen materiaalin joukossa kertovat? 

Kuumeeseen. Kerää rautayrttiä lausuen In nomine Patris et Filii et Spiritus sancti, amen sekä Isä meidän. Silppua yrtti, sekoita siunattuun veteen ja anna juotavaksi.

-Nimetön reseptikokoelma, 1200-1300-luku

Kuume oli yksi yleisimmistä keskiajalla eläneitä koettelevista sairauksista. Koska varsinaista kuumetta laskevaa lääkettä ei ollut, pyrittiin paranemiseen muilla keinoilla. Kansanomaisia ohjeita kuumeeseen ja muihin sairauksiin on säilynyt valtava määrä, mutta niitä väheksyttiin aiemmin tutkimuksessa oppimattomien raapustuksina tai ”eukkojen ohjeina”, ja tutkimus keskittyi oppineeseen, latinankieliseen lääketieteeseen.  

Kansanomaiset reseptit antavat kuitenkin tietoa paitsi sairauksista, lääkeaineista ja hoidoista myös muun muassa suhtautumisesta terveyteen, sairauteen, syntymään, kuolemaan, uskontoon, sukupuoleen ja kieleen sekä tavallisten ihmisten arjesta. Esimerkiksi kristinuskoon suhtauduttiin mutkattomasti, soveltaen ja sekoittaen tuttuja elementtejä antiikista ja paikallisesta kulttuurista kumpuavan lääkintäperinteen joukkoon. Tutkimuksessa uskonnollisia ja maallisia parantajia on pidetty joskus toistensa kilpailijoina, joten miten kristilliset elementit pitäisi tulkita maallisen materiaalin joukossa?  

Erotukseksi ajan yliopistolääketieteestä kansanomaiset reseptit on kirjoitettu kansankielellä, jolloin sisältökin muokkautui oppineita lähteitä helpommin ymmärrettävään muotoon. Kansankielistyminen eli vernakularisaatio vakiintui varhain nykyisen Etelä-Ranskan alueella, missä paikallisella kielellä, oksitaaniksi, laulaneiden trubaduurien tuotantoa alettiin kirjoittaa muistiin jo 1200-luvulla. Ranska puolestaan kehittyi Pohjois-Ranskassa käytetystä kielestä ja tuli valtakieleksi kuninkaan vähitellen vallattua oksitaanialueet.  

Imetys on ikuisuusaihe 

Koska reseptikokoelmat ovat yleensä nimettömiä ja koottu monista lähteistä, ei ole aina selvää, onko ne suunnattu parantajille vai potilaille. Yksi nimensä maininneista kirjoittajista on Avignonissa elänyt maustekauppias Peyre de Serras, jonka tekstikokoelma ajoittuu 1350-luvulle. Kokoelmassa on osio apteekkimaisille lääkeresepteille, joiden tausta on oppineessa perinteessä, ja jotka pitäytyvät lääkinnässä ilman uskontoa, magiaa tai rituaaleja. Niiden lisäksi tekstien lomaan on ripoteltu kansanomaisia reseptejä. Niissä yhdistyvät yrttilääkintä kasvi-, eläin- ja mineraalipohjaisine sekoituksineen, uskonnolliset elementit ja magia. Todennäköisesti ohjeet olivat yksityiskäyttöön.  

Muistiinpanojensa mukaan Peyre antoi pikkutyttärensä imettäjän hoitoon, mutta ei ole tietoa, koskiko seuraava, imettämiseen liittyvä resepti juuri tätä:  

Jos teillä on lapsi, joka ei halua imeä imettäjän rintaa, ota kolme oliivipuun lehteä ja kirjoita niille: Benedictum sis [sic] nomen Domini nostri Jesu Christi. Amen. Ja kirjoita myös imettäjän ja lapsen nimet ja imettäjä syököön lehdet. 

-Peyre de Serrasin reseptikokoelma, 1350-luku

Reseptistä selviää, kuinka nimillä ajateltiin olevan voimaa. Oliivin lehteen rustatulla latinankielisellä fraasilla muistutettiin Jeesuksen pyhästä nimestä (Benedictum sit nomen Domini nostri Jesu Christi tarkoittaa ”siunattu olkoon Herramme Jeesuksen Kristuksen nimi”), mutta sille kirjoitettiin myös imettäjän ja lapsen nimet. Imettäjän syötyä nimet sisältävät oliivinlehdet, nimien voiman uskottiin siirtyvän häneen ja yhdistyvän hänen kehossaan.  

Oliivipuun lehtiä käytettiin rituaaleissa ja ilmeisesti jonkun verran lääkinnässä jo antiikissa. Keskiaikainen lisä on kristillisten elementtien käyttö. Ne olivat yleensä tutuista latinankielisistä liturgian osista tai Raamatusta. Peyren latina oli kaukana täydellisestä, ja tässäkin on tullut pieni kirjoitusvirhe (”sis”). Silti latina toi tuulahduksen pappien, oppineiden ja pyhyyden maailmasta, millä oli varmasti psykologista merkitystä. Lisäksi resepti kertoo niinkin arkisesta asiasta kuin siitä, kuinka tärkeää oli saada vauva syömään, ja siitä, että onnistunut imetys saattoi olla huolenaihe myös isälle tai ylipäätään miessukupuolen edustajalle.  

Kärsimyksen lievitystä 

Potilaita yritettiin siis auttaa niillä keinoilla, mitä oli. Sairaiden hoitaminen ja kärsimysten lievittäminen oli kirkon ylläpitämien sairashuoneiden ja lääkärien tehtävä, mutta lääkäreitä oli vähän, yleensä vain kaupungeissa, eikä kaikkien ammattitaidossa tai -etiikassa ollut kehumista, vaikka jotkut taitavat lääkärit saivat tuloksiakin aikaan ja potilailta kehuja. Apua haettiin myös apteekkarien luota. Maaseudulla kiertelivät erilaiset puoliviralliset ja epäviralliset terveysammattilaiset, kuten luiden paikalleen vetäjät ja terveysjuomien myyjät. Luostarit tarjosivat matkalaisille, köyhille ja yksinäisille omaa asiantuntemustaan lääkekasvien käytössä ja sairaanhoidossa. 

Parantajat eivät toimineet kuitenkaan erillään, vaan ottivat vaikutteita toisiltaan. Kysymys saattoi olla siitäkin, että haettiin laajempaa asiakaskuntaa. Esimerkiksi apteekkarien, maustekauppiaiden ja alemman papiston kynästä syntyi reseptejä tavallisten ihmisten tarpeisiin: hammassärkyyn, korvaongelmiin, vatsantoimintaan, punatautiin, synnytyksiin, runsaisiin kuukautisiin, kuukautisten poisjääntiin, imetykseen, impotenssiin, unettomuuteen, vihaisuuteen, surullisuuteen, hiusten ja ihon kauneuteen, vanhuuden vaivoihin, kodinhoitoon ja ihmissuhteisiin.  

Lääkesekoitusten, voiteiden, hauteiden, juomien, uutteiden, siirappien, hapanhunajan ja pillereiden lisäksi niiden nauttimiseen saatettiin yhdistää juuri rukouksia, liturgisten tekstien osia, pyhiä nimiä, pyhimyskertomuksia tai magiaa. Koska resepteissä pyrkimys oli parantua, magia oli hyväntahtoista.  

Pyhien sanojen voima 

Sanat olivat voimakkaita: esimerkiksi kabbalistisesta traditiosta juontuva lista ”Jumalan 72 nimeä”, pyhä ristinmerkki ”In nomine Patris et Filii et Spiritus Sancti” (Isän, pojan ja pyhän hengen nimeen), ”Pater noster” -rukous (Isä meidän), paavin, marttyyrien ja pyhimysten nimet, vieraskieliset sanat, kuten heprean ”adonai” (herra) ja kreikan ”alfa” ja ”omega” (kirjaimet a ja o keskiajan ihmisellekin tutusta Raamatun fraasista ”minä olen alfa ja omega, alku ja loppu”) olivat tavallisia resepteissä.  

Pyhyyden uskottiin suojelevan pahalta. Sitä paitsi Jeesuskin oli tullut evankeliumiteksteistä tutuksi parantajana. Suojaaviksi tarkoitetut tekstit olivat latinaksi, vaikka reseptit muuten olivat kansankielisiä. Tutun, kansankielisen tekstin keskellä oppineiden ja kirkon kieli tuntui vaikuttavalta. Keskiajalla ihminen ei ollut samalla tavalla tekstien ympäröimä kuin nykyään ja varsinkin lukutaidottomille kirjainmerkit saattoivat jo itsessään vaikuttaa maagisilta.  

Pyhiä tekstejä, rukouksia ja nimiä lausuttiin ääneen, niiden kanssa tehtiin rituaaleja tai ne kirjoitettiin paperille, pergamentille, kasvinlehdelle tai vaikka kananmunan pintaan ja painettiin kipeään kohtaan. Näitä lyhyitä tekstejä, joita yllä olevissa esimerkkiresepteissäkin esiintyy, kutsutaan tekstiamuleteiksi. Kuten imetysreseptissä, tekstiamuletti saatettiin kehottaa syömään. Oliivin-, laakerinlehden tai omenan syömistä ei varmasti kovin paljon ihmeteltykään.  

Muutenkaan ihmiset eivät välttämättä ajatelleet harrastavansa magiaa tai taikuutta, jotka olivat paljolti oppineiden määrittelyjä. Kysymys oli parantamisen optimoimisesta monin keinoin, luottamuksesta valtauskontoon ja sen edustajiin (mikäli papit olivat amulettien tekijöitä), arkipäivän eletystä uskosta käytänteineen – josta tiedämme potilaan tai avuntarvitsijan kannalta valitettavan vähän – tai osallistavien rituaalien tarjoamasta aktiivisemmasta roolista parantajalle ja potilaalle, mikä saattoi luoda voimauttavan tunteen omasta toiminnasta parantamisen ja parantumisen eteen.  

Joka tapauksessa rajanveto tieteen, magian, uskonnon ja parantamisen välillä ei ollut aina yksiselitteistä. Avuntarvitsijoita ja kysyntää kun tämänkaltaisille palveluille riitti aikana, jolloin hoivaa tarjoavat instituutiot eivät olleet kaikkien ulottuvilla.   

Pidempi, vertaisarvioitu versio artikkelista on luettavissa Teologisen Aikakauskirjan numerosta 4/2019.

Kirjoittaja

Kirjallisuus 

Hyvä elämä keskiajalla 2014. Toim. Kirsi Kanerva & Marko Lamberg. Historiallinen Arkisto 140. Helsinki: SKS.  

Niiranen, Susanna. 2011. “The Authority of words. The healing power of vernacular, Latin and other languages in an Occitan remedy collection”. MIRATOR 12, 54–75.  http://www.glossa.fi/mirator/pdf/i-2011/theauthorityofwords.pdf 

Mental (Dis)Order in Later Medieval Europe. 2014. Ed. Sari Katajala-Peltomaa & Susanna Niiranen. Leiden: Brill. 

Siraisi, Nancy. 1990. Medieval & Early Renaissance Medicine. An Introduction to Knowledge and Practice. London & Chicago: Chicago University Press. 

Skemer, Donald C. 2006. Binding words. Textual Amulets in the Middle Ages. University Park, PA: Pennsylvania State University Press.