Kenen on vastuu ihmisen parantelusta?

Marraskuussa 2018 Kiinasta kantautui uutinen ensimmäisten geenimanipuloitujen vauvojen syntymästä. Tutkimuksesta vastanneen kiinalaistutkija He Jiankuin mukaan alkioiden geenejä muokkaamalla lapsista voisi tehdä immuuneja HI-virukselle. Vaikka tutkimuksen kulusta ei ole tietoa tai todenperäisyydestä varmuutta, keskustelu parantelun etiikasta nousi ajankohtaiseksi. Kenen vastuulla ovat paranteluun tähtäävien toimenpiteiden seuraukset? Tulevaisuuden uhkakuvissa parantelun tieltä saavat väistyä niin itsemääräämisoikeus kuin tasa-arvon ihanteeseen perustuva demokratia. 

Parempaa ihmistä etsimässä 

Parantelu (enhancement) voidaan määritellä sellaiseksi toiminnaksi, jossa ihmistä parannellaan esimerkiksi teknologian ja lääketieteen keinoin. Erotuksena hoitamiseen (therapy, treatment) ovat erilaiset tavoitteet, vaikka toimenpiteet olisivatkin samankaltaisia. Hoitamisen tarkoituksena on palata aikaisempaan normaalitilaan eli tulla terveeksi, kun taas parantelussa pyritään pääsemään normaalitilasta uuteen tilaan, eli tulemaan paremmaksi. 

Erilaiset tavoitteet näkyvät esimerkiksi plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä: poistetun rinnan uudelleenrakentaminen on hoitava toimenpide, kun taas rintojen suurennus on parantelua. Parantelussa onnistumista määrittää usein paranneltavan yksilön kokemus eivätkä välttämättä esimerkiksi lääketieteelliset kriteerit. 

Kiinnostavan näkökulman paranteluun tuovat niin sanotut transhumanistit, joiden mukaan parantelu on tavoiteltavaa ja jopa välttämätöntä. Heidän mukaansa ihmisten ei tule tyytyä rappeutuviin kehoihinsa, vaan heillä on valtavat mahdollisuudet tulla terveemmiksi, pitkäikäisemmiksi ja onnellisemmiksi. Parantelukeinoja on löydetty esimerkiksi geeni-, nano- ja bioteknologiasta sekä neurotieteistä, geenisaksista aivokemian muokkaamiseen. Ihmiskunnan tulisi hyödyntää teknologian mahdollisuuksia rohkeasti, jotta kärsimystä maailmassa voidaan vähentää tai poistaa.  

Parantelu ei ole vain yksilön asia 

Transhumanismin tavoite vähentää kärsimystä maailmassa heijastuu geenitutkijan tavoitteessa tehdä syntymätön lapsi immuuniksi tietyille sairauksille. Geenimanipulaatiokeskustelu nosti esiin samoja kysymyksiä, joita on käsitelty transhumanistisen ajattelun kritiikissä. Ihmisen parantelulla on syvällisiä yhteiskunnallisia vaikutuksia.  

Filosofi Jürgen Habermasin mukaan näkemys geenimanipuloinnista yksilöä parantelevana tekijänä edistää ihmiskuvaa, jossa genetiikka nähdään yksilön kannalta kohtalonomaisena. Tällainen näkemys on kuitenkin radikaalisti yksinkertaistettu, sillä ihmisen koko elämää ei voi ennustaa geeneistä. Habermasin mukaan geenimanipulaatiossa on lopulta kyse itsemääräämisoikeuden menettämisestä. Siinä kolmannet osapuolet, kuten vanhemmat ja terveyspalveluja tarjoavat yritykset, puuttuvat yksilön elämään peruuttamattomalla tavalla. Hänen mukaansa on aiheellista kyseenalaistaa, säilyttääkö geenimanipuloitu yksilö yhteiskunnallisen toimijuutensa. Tämä vavisuttaisi länsimaisen demokratian rakenteita, sillä yksilönvapaus on sen elimellinen osa.  

Parantelun vaarana on erillisten yhteiskuntaluokkien syntyminen parannelluista ja ei-parannelluista. On hyvin vaikeaa ennakoida, millaisia parantelun muotoja tulevaisuuden yhteiskuntien ihmiset kehittävät, ottavat käyttöön ja miten ne vaikuttavat yhteiskunnallisesti. Parantelu voidaan nähdä yksilön yhteiskunnallista asemaa heikentävänä tai parantavana tekijänä. Kysymystä tarkastellessa Habermasin näkökulmasta parannellut saattavat olla yksilöitä, jotka kolmannen osapuolen intervention vuoksi ovat vasten tahtoaan heikennettyjä toimijoita. Toisaalta ei-parannellut saattavat jäädä heikompaan asemaan kuin parannellut, jos parantelu nähdään vallan ja vaurauden osoituksena ja parantelun nähdään tuovan ylivertaisia kykyjä. 

Huolimatta siitä, miten eriarvoisuus jakautuu ryhmien kesken, sen syntyminen on parantelun merkittävin uhka. Transhumanistisen liikkeen mukaan kestävän parantelun edistäminen on tärkeää ja tavoiteltavaa, mutta varsinainen tiekartta yhteiskunnallista hyvää edistävään paranteluun on epäselvä. Parantelun puolustuksessa on keskitytty yksilölle koituviin hyötyihin, ja sitä edistävien tahojen tulisi tarkastella aihetta huomattavasti laajemmasta perspektiivistä. Kestävien prosessien luominen lienee mahdollista, mutta sellaisia ei ole toistaiseksi liiemmin esitelty. 

Vastuu jakautuu monille tahoille 

Parantelua eri muodoissaan tekevät tällä hetkellä erityisesti yksityisen sektorin seikkailunhaluiset terveysyritykset ja kunnianhimoiset tutkijat. Miten parantelua tekevät terveysyritykset tunnistavat ja kantavat vastuunsa? Transhumanismin näkökulmasta parantelun onnistumisen määrittää paranneltava yksilö, mutta koska vaikutukset ovat yksilöä laajemmat, yritykset eivät voi tyytyä tähän.  

Parantelusta kiinnostuneiden tahojen tulee varoa hybristä. Liian aikaisessa vaiheessa saatetaan asettaa tavoitteita, joiden seurausten ja vaikutusten arvioimiseen senhetkinen ymmärrys ei riitä. Esimerkiksi DNA:ta ei ole kartoitettu siinä määrin, että todella ymmärrettäisiin, miten geenien muokkaus vaikuttaa yksilöön. Kun parantelulla tavoiteltuun lopputulokseen pääseminen on lähinnä arvuuttelun varassa, tällaisen palvelun tarjoaminen on vastuutonta ja epäeettistä. 

Parantelun taustalla inhimilliset toiveet 

Vaikka transhumanismiin ja paranteluun liittyy monenlaisia uhkakuvia, niihin kannattaa silti suhtautua varovaisen avoimesti. Ihmiskunnan historiassa voidaan nähdä narratiivi, jossa ihminen ja teknologia lähentyvät kiihtyvällä intensiteetillä. Tässä narratiivissa transhumanististen prosessien yleistyminen on osa luonnollista jatkumoa. Ihmiset omaksuvat jatkuvasti uusia teknologioita käyttöönsä, jotta arkielämä helpottuisi.  

Paranteluteknologia tulee ennennäkemättömän lähelle ihmistä itseään, mutta se syntyy silti inhimillisistä tarpeista sekä toiveista voida paremmin ja elää terveempi elämä. Riskit ovat suuret, mutta mahdolliset hyödyt ovat vielä suurempia. Riskien tunnistamisessa tarvitaan yhteistyötä niin tutkijoiden, viranomaisten, päättäjien ja yritysten taholta. Tulevaisuuden ihminen voi todella olla onnellisempi ja terveempi, mutta tavoitteen saavuttaminen vaatii vastuullisia toimintatapoja ja eettistä herkkyyttä.

Kirjoittaja

Kirjallisuus

Habermas, Jürgen: The future of human nature. Cambridge: Polity, 2003. 

Kurzweil, Ray: The singularity is near: When humans transcend biology. New York: Viking, 2005. 

Lilley, Stephen: Transhumanism and Society. Dordrecht [u.a.]: Springer, 2013. 

More, Max ja Natasha Vita-More: The transhumanist reader: Classical and contemporary essays on the science, technology, and philosophy of the human future. Chichester, West Sussex, U.K.: Wiley-Blackwell, 2013.