Roolien ristipaineesta tuli tutkijan työkalu

Roolien ristipaineesta tuli tutkijan työkalu

Tutkija, pappi ja viestintäpäällikkö ovat Meri-Anna Hintsalan työrooleja.Voiko hindu tutkia hinduja tai vanhoillislestadiolainen vanhoillislestadiolaisia? Näitä kysymyksiä ei ole teologian ja uskonnon tutkimuksessa tavattu kysyä. Ihmistieteissä tutkimusetiikkaan kuuluu, että tutkija hahmottaa ja tuo julki oman roolinsa suhteessa tutkimuskohteeseensa.

–Todella vähän on tutkimuksissa reflektoitu sitä, miten uskonnollinen positio vaikuttaa tutkimuksen tekoon, sanoo TM Meri-Anna Hintsala, jonka väitöskirja ”Taivasta varten luotu: Usko ja ruumis vanhoillislestadiolaisuutta koskevissa verkkokeskusteluissa” tarkastetaan lauantaina 16. syyskuuta Helsingin yliopistossa.

Hintsalan omaa tutkimusprosessia ovat sävyttäneet monet eri roolit ja muuttuvat suhteet tutkittavaan uskonyhteisöön ja tutkimusaineistoon.  Haastava tilanne kääntyi tutkimuksen työkaluksi.

Verkossa jaetaan ruumiillisia arjen kokemuksia

Alussa oli vanhoillislestadiolaisten äitien verkkoyhteisöt. Niistä tehty gradu innosti tarkastelemaan myös miessukupuolta samassa herätysliikkeessä.

–Helposti oletetaan, että patriarkaalisessa uskonnossa miehet ovat niitä alistajia, mutta miehen asema voi olla huomattavasti moninaisempi. Minua kiinnosti, millaista maskuliinisuus ja miehuus ovat, muistelee Hintsala tutkimuksensa inspiraatiota.

Sukupuolen ja verkkokeskustelun teemat puhuttivat liikkeen sisällä ja valtamediassa. Tutkimukselle oli tilausta.

Kun Hintsala keräsi aineistoaan verkkokeskustelualustoilta vuonna 2011, ne avasivat uudenlaisen ikkunan vanhoillislestadiolaisten elettyyn arkeen.

–Keskustelupalstoilta nousi mieletön omaelämäkerrallinen aineisto siitä, millaista on olla seksuaalivähemmistöön kuuluva vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Aihe laajeni sillekin kentälle, Hintsala kertoo.

Ruumiillisuudesta tuli sukupuolen ja seksuaalisuuden kipeät kysymykset yhdistävä teema artikkeliväitöskirjalle.

Tutkija vai kokija?

Hintsala ei ole ollut tutkimusaiheestaan hiljaa tai pysynyt poissa verkosta tutkimuksen teon aikana. Hän toimi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon verkkokeskustelijana ja esiintyi julkisuudessa tutkijana sekä yhtenä ensimmäisistä vanhoillislestadiolaisista naisista, jotka vihittiin papiksi. Siksi hän oli myös verkkokeskustelujen kohde.

Mitä tekee objektiivisuutta tavoitteleva tutkija, kun tutkimusaihe tulee iholle? Hintsala teki sidoksisesta asemastaan vahvuuden ja muotoili tutkijan ja aineiston tarpeisiin sopiva auto-netnografisen tutkimusmenetelmän.

–Auto-netnografisessa metodissa sanoitan oman kokemushistoriani auki. Olen itse vanhoillislestadiolaisuudesta tuleva ja hyvin verkossa mukana. Se tuo myös tutkimukseen käsitteellisiä välineitä. Sisäpiiriläisen kokemuksella voin sanoittaa asioita ja tarjota tulkinnan avaimia, joita ei liikkeen ulkopuolisella olisi. Tein siis omasta positiostani itselleni työkalun, Hintsala naurahtaa.

Metodi ei ollut pelkästään helppo. Jatkuva vuorovaikutus tutkimusaiheen ja tutkimuskohteiden kanssa toi paljon palautetta, jota Hintsala kuunteli herkällä korvalla. Suhde herätysliikkeeseen ja tutkimuksen teemoihinkin vaihteli.

–Tämähän on myös yksi tutkimuslöytö: ei tutkijan suhde aiheeseen säily koko tutkimusaikaa samana. Kun on tiiviisti tekemisissä tutkimuskentän kanssa tai jopa osa sitä, ne myös määrittävät sinua.

Aiheen tullessa liian lähelle helpottavaa etäisyyttä antoivat tutkimuskielen vaihtaminen englanniksi, perheen muutto Englantiin sekä pesäero herätysliikkeeseen.

Sosiologin ja teologin silmälasit

Tutkijan asema vaikutti myös siihen, miten Hintsala aineistoaan luki. Ohjaaja Elina Vuolan kehotuksesta hän otti käyttöön teologin silmälasit. Aiempi näkökulma oli ollut kirkkososiologinen.

–Oli minulle iso silmien aukaisu ryhtyä lukemaan, mitä puhutaan taivaasta, Jumalasta ja Jeesuksesta. Eihän siellä enää ollut viestiä ilman niitä! Siellä ei puhuta vanhurskauttamisesta sillä termillä, mutta puhutaan, pääsenkö taivaaseen, kun ehkäisen – ja sehän on vanhurskauttamiskeskustelua. Sitä oli aineistossa todella paljon.

Hintsala innostuu löydöstä kertoessaan ja myöntää, että aiempi sokeus teologiselle pohdinnalle saattoi johtua sisäpiiriläisyydestä, hengelliseen kieleen kiinni kasvamisesta.

Kun näkökulmat yhdistyivät, Hintsala huomasi, että vanhoillislestadiolaisella ruumis on tiiviissä sidoksissa jumalasuhteeseen.

–Erityisesti nainen harkitessaan osaansa ja elämäänsä äitinä ja mahdollisia uusia raskauksia arvioi oman ruumiinsa jaksamista suhteessa Jumalaan. Homoseksuaalille sillä, sitoutuuko vanhoillislestadiolaisuuden opetukseen vai ei, on konkreettisia seurauksia seksuaaliseen käyttäytymiseen ja ruumiilliseen toimijuuteen.

Vanhoillislestadiolaisessa opetuksessa näyttääkin olevan ruumiin mentävä aukko. Täydennystä arjessa eletyn uskon tarpeisiin tuovat verkkokeskustelut.

–Teologiakin rakentuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Se ei kuitenkaan tyhjene pelkästään sosiaaliseen, vaan ihmiset antavat kokemuksilleen vahvoja hengellisiä merkityksiä.

Aineistosta löytyy esimerkki:

”Rukoilimme yhdessä Jumalaa armahtamaan meitä vaikka olemme niin peloissamme ettemme osaa luottaa. — Jotenkin saimme vastauksen että jos ajattelemme omaa jaksamista ja lasten hyvinvointia niin siinä (ehkäisyssä) ei ole mitään pahaa.”

–Tässä tapahtuu teologista uudelleen tulkintaa, Hintsala summaa.

Arjessa eletty usko näkyväksi

Monikulttuuristuvassa Suomessa auto-netnografisella menetelmällä voisi tarkastella muitakin uskonnollisia vähemmistöjä.

–Tutkimukseni osoittaa, että kulttuurinen rikkaus ei pelkästään tule tänne, vaan se on jo suomalaisessa uskonnollisessa kentässä lähtökohtaisesti. On oleellista nähdä ihmisen oma, arjesta nouseva uskonnollinen toimijuus, linjaa Hintsala.

Tätä eletyn uskon näkökulmaa tutkija, pappi ja viestintäpäällikkö kaipaa julkiseen uskonnolliseen puheeseen lisää.